Onkohan tuo mököttäjä satakuntalainen ja tuo rehevä karjalainen? Tässä voisi olla myös kuvattuna
bipolaarinen persoonallisuus; välillä menee todella kovaa ja välillä ollaan
nurkassa. Valloittava kuva, ja tekstihän osuu oikeaan.
Käsittelen Huikean ja Suositun Blogisynttäritrilogiani loppuosassa ikääntymistä.
Minulla on tapana
valmistautua perusteellisesti tuleviin elämänvaiheisiin. Sain mieheni mukaan viettämään
äitienpäivääkin ennen kuin meillä oli edes lapsia. Nyt kun elän vanhuuden nuoruutta
(joku on keksinyt tällaisen määritelmän, se voisi käsittää vuodet 60 - 80), olen alkanut valmentaa
itseäni tulevaan kaikenlaisilla vanhuuskirjoilla, fiktiolla, oppailla ja vitsikirjoilla.
Merete Mazzarellalla ja Claes Anderssonilla on useissa teoksissaan hyviä pohdiskeluja asioista, jotka tulevat vastaan vanhuuden nuoruudessa.
Äskettäin lukemani Lars Huldénin runokirja Ei tähtiä tänä yönä, sir puhuu koskettavasti varsinaisesta vanhuudesta, loppuvuosista, jolloin ei löydä oikein keskustelukumppania, kun ikätoverit ovat kuolleet, muut eivät ota todesta ja elämä lipuu ohi. Tästä kirjoitan vielä oman postauksen. Se ei jätä muuten minua rauhaan.
Kaikki varmaan tuntevat Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvakirjat.
Merete Mazzarellalla ja Claes Anderssonilla on useissa teoksissaan hyviä pohdiskeluja asioista, jotka tulevat vastaan vanhuuden nuoruudessa.
Äskettäin lukemani Lars Huldénin runokirja Ei tähtiä tänä yönä, sir puhuu koskettavasti varsinaisesta vanhuudesta, loppuvuosista, jolloin ei löydä oikein keskustelukumppania, kun ikätoverit ovat kuolleet, muut eivät ota todesta ja elämä lipuu ohi. Tästä kirjoitan vielä oman postauksen. Se ei jätä muuten minua rauhaan.
Kaikki varmaan tuntevat Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvakirjat.
Minusta Mummoa hauskempia ovat Kaarina
Goldbergin sankarittaret Senni ja Safira. Goldbergin kirjoilla on hauskat nimet
Vanhuus ei tule yksin, Kurtturuusut ja Teräsmuorit.
Alun kuva on tällaisesta
Naurua ikä kaikki -vitsikirjasta. En muista, mainittiinko kirjassa sen kokoajaa. Olen palauttanut kirjan kirjastoon,
mutta kuvannut parhaat sivut.
Minulla on ihan sellainen
tuntu, että olen parinkymmenen vuoden jälkeen iloinen ja tyytyväinen vanha
ihminen. Luen ja kirjoitan edelleen - tai sanelen, jos nivelrikko on vääntänyt jo
nyt yhdeksänkymppisen sormilta näyttävät sormenpötkyläni liian koppuraan. Silloin
varmaan onkin jo yleistä käyttää tekniikkaa, jossa puhe siirtyy tekstiksi automaattisesti. Ei siis huolta!
Onnellinen elämä syntyy
siitä, mihin sitä vertaa. Isäni vertasi kaikkea elämäänsä korsussa. Minähän käytän
samaa kikkaa ja vertaan elämääni lapsuuden niukkoihin oloihin ja nautin nykyajan mukavuuksien keskellä.
Nyt tämä synttäririeha
saa luvan loppua!
Lukemisiin, kirjoittamisiin ...
Lukemisiin, kirjoittamisiin ...
"Vanhuuden nuoruus" kuvaava termi. Luen edelleen (aina) silloin tällöin Bernhardin Vanhat Mestarit - romaania, jossa päähenkilö (jota pidetään omakuvana, vaikka ei Bernhard kovin iäkäs ollut kuollessaan, muistaakseni 1931-1989 mutta valittaa kirjoissaan, muissasikin kuin tässä, ihan kaikkea, sitäkin, mistä on aiemmin pitänyt.) Hän on vanha kärttyinen ukko, joka käy kerran viikossa taidemuseossa tuijottamassa maalausta Valkopartainen mies, vaikka ei pidä maalauksesta.
VastaaPoistaHänen valituksensa on jo niin överiä, että sitä on jo hauska lukea. Ja ihan viisaita puhuu, sillä täydellisyyteen eivät pysty mestarit sen paremmin kuin tavalliset kuolevaisetkaan.
Meillä oli naapurissa 94-vuotias mummo, joka oli niin mukava ja viisas, että kävin hänen luonaan juttelemassa n. kerran viikossa, vain sentakia, että siellä oli hauska käydä. Luin hänelle Maxim Gorgin Lapsuutta ja nuoruutta ääneen, ja hän kuunteli mielellään. Kertoi minulle oman elämänkertansa, josta kävi ilmi, ettei kovin onnellista ollut hänenkään elämänsä ollut, mutta silti hän oli iloinen ja positiivinen ihminen.
Tavallisesti mummoihin suhtaudutaan vähän alentuvan ystävällisesti, kun ovat "niin herttaisia", mutta mites nyt, kun mummot ovat alkaneet juopotella ja elää railakasta elämää! :)
Niinpä! Ei ole yhtä mummon mallia!
PoistaTuo Bernhardin kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Pistän kirjavihkooni muistiin.
Onnen hetkiä
VastaaPoistalöytöretkiä,
hyvää kuntoa
myötätuntoa!
Riemun hyppyjä
naurun ryppyjä.
Pitkää mieltä
viisasta kieltä!
Onnea 1v. blogillesi!
Kiitos Mai! Hieno runo, hyvä sisältö ja rimmaa täydellisesti!
PoistaVirkistävä trilogia, Marjatta! Lukija kiittää ja toivottaa vetreää jatkoa blogillesi!
VastaaPoistaKiitos Elina! Haluan aina välillä heittäytyä tosi lapsenmieliseksi. Otan nyt takaisin, kun olin lapsena vakava ja pikkuvanha. ;)
PoistaOnnea ja iloa blogillesi vielä moneksi hetkeksi. Se on mainio, raikas ja näpäkkä.
VastaaPoistaKiitos Suketus! Katsotaan nyt, miten tyyli kehittyy.
PoistaKaikki elämän eri vaiheet ovat innostavia jos osaa itse suhtautua niihin innostuneesti. Jännä piirre tuo etukäteen valmistautuminen. Ihan loistava.
VastaaPoistaVanhenemisessä on paljon positiivista. Itsestä riippuu kiinnittääkö ajatuksensa hyvään vai huonoon.
Nauru pidentää ikää :)
Rita, olet oikeassa. Elämänvaiheet ovat innostavia, kun elää aistit auki ja kiitollisena. Mieleeni pulpahti juuri sellainen jostakin poimimani viisaus, että jos ei saa haluamaansa niin pitää opetella haluamaan saamaansa. Siinäkin on eräs avain onnelliseen elämään.
PoistaJa nauru!
Mainio trilogia! Olen myös kovasti tykännyt Mazzarellasta ja Anderssonista, heiltä löytyy sivistyksen lisäksi aitoa sydämen sivistystä.
VastaaPoistaTotta. Toivottavasti molemmat tekevät lisää kirjoja samalla tutulla tyylillään, Mazzarella rönsyillen ja rupatellen, Andersson hienosti tiivistäen. Olen lukenut Anderssonilta viimeksi elämäkertatuokiota sisältävän kirjan "Jokainen sydämeni lyönti". Ajattelin, että sillä tavalla voisi kirjoittaa omasta elämästäänkin, mieleenjääneitä hetkiä kuvaten.
VastaaPoistaHauska se Anderssonin kommentti marijuanakokeilusta: hänestä tuli niin ylimielinen että hän ei puhunut koko iltana kenellekään vaan istui mykkänä tattina koko illan...
VastaaPoistaNo, niinpä olikin. En olisi muistanut, mutta nyt tulee mieleen, kun mainitsit. Andersson ei pelkää kertoa hölmöistä toilailuista ja epäonnistumisista. Sympaattista.
PoistaKiinnostava trilogia, josta olen lukenut kaikki osat. Ikä on mielestäni vain yksi elämän yksi pikkunumero, sillä eihän kukaan kai määrittele itseään vaikkapa sosiaaliturvatunnuksella. Eri aikoina vaikka 40 vuotta on merkinnyt aivan eri asioita. Itse muistan, miten pidin omaa äitiäini iäkkäänä, kun hän oli 40 vee, mutta nyt kun hän on 86 vee, hän on vauhtimummo. Eri aikakaudet muuttavat eri ikäisten tyylejä ja määrittävät normeja, joihin meidän kaikkien pitäisi mahtua lukumme mukaiseen koloon, mutta kun me kukaan emme ole numeron määrittämiä, vaan elämämme summa. Minulla on usein niin kiire, että en oikeasti muista, minkäikäinen olen. Vai olisiko se sitten dementiaa;)
VastaaPoistaKiitos Leena, että jaksoit lukea! ;)
PoistaHe hee, tuo kommenttisi loppu on hyvä - vai olisiko se sittenkin dementiaa. Niinhän se menee. Sitä mennä sauhuaa kaiken ikäisenä. Ei vanhenemista huomaa, kun/jos se tulee onnellisesti vähitellen. Joillakin tulee sairauksia, jotka romahduttavat.
Vanhempien kuolema saa pysähtymään. Minulla kuoli yli yhdeksänkymppinen isä noin vuosi sitten, se on saanut pohtimaan elämää ja kuolemaa. Hänkin oli elämässä kiinni ja suunnitteli tulevaisuutta loppuun asti. Kun hän joutui lähtemään sairaalaan sydänoireiden vuoksi ja siellä todettiin, että enää vain osa sydämestä toimii ja kuolio laajenee, niin hän totesi kuin hämmästyksissään ja anteeksipyydellen, ettei arvannut sydämensä olevan niin lopussa. Kuolema voi olla noinkin tavallista ja arkista.
Toinen asia, mikä saa huomaamaan, ettei ole ihan nuori on lapsenlapset. Minun vanhimmat lapsenlapseni ovat 11-vuotiaita! Heillehän minä olen vanha. Toivottavasti myös viisas ja turvallinen.
Löysin vasta nyt blogiisi, kiitos Seita Vuorelan ja Kallion kuvakirjan. Kiitos mielenkiintoisista kirjavinkeistä. Kulkekoon onni mukanasi matkalla uuteen.
VastaaPoistaKiitos Eppu! Olen nauttinut valtavasti kirjoistasi, sekä lastenkirjoista että Varkaus-sarjan romaaneista. Jonkin Pii Marin -dekkarinkin olen lukenut.
PoistaKaikkea hyvää teille Kurtin kanssa Berliiniin!
Olin kuuntelemassa Kurtia kirjamessuilla - hauska esitys! Myös kirja Karvainen rahastaja on huippuhauska.
Minä olen lukenut myös Mazzarellat ja viihtynyt hänen seurassaan. Myös Olkinuoran ja Lehtisen Sallimuksia - Käsikirja kuolevaisille on hyvä runoineen aforismeineen.
VastaaPoistaGooglasin kirjan tietoja ja huomasin, että molemmat tekijät ovat hyvinkin tuttuja, mutta tästä kirjasta en ole kuullut. Kiitos vinkistä, Ulla! Lisään tämän opuksen vanhuuteen valmistautumislistalleni. ;)
VastaaPoista