 |
| Koivusaaren puistossa Myllykoskella, Kymijoen rannalla, joulupäivänä 2022 |
Outo termi tuokin, välipäivät. Sanonnassa on väliaikaisuuden ja toissijaisuuden makua; päivät, jotka on lusittava, niin että päästään taas kunnolla juhlimaan.
Jostain osui silmiini semmoinen uussanonta, että joulu on nyt sitten taputeltu eli saatettu päätökseen. Tämä taputtelu tuo mieleeni pullan, joka taputellaan pyöreäksi, nostetaan pellille, voidellaan ja koristellaan. Valmista!
Joulun kirjaelämykseni oli Marja Kyllösen Vainajaiset. Omistan sille oman kirjoituksensa, kunhan olen toipunut tekstin aiheuttamasta pyörrytyksestä ja miettinyt lisää. Kyllönen on mestari kuvaamaan hahmojaan, tilanteita ja tunnetiloja kielellä joka soi kuin kansanrunous. Pienen lapsen raikkaus, ihmisen raihnastuminen, mystinen paha joka etsii itselleen kehoa johon asettua, synkkä viha ja pakottava intohimo. Tuntuu, että Kyllönen on aivan liian täynnä sanoja, hän pursuaa niitä ja onnistuu luomaan unohtumattomia kuvia.
Seuraavassa kuvaus pienen tytön suloisuudesta iässä jolloin ollaan kaikkivoipia ja viattomia, ilman itsesuojeluvaistoa.
Hertta oli hänen nimensä: olihan hän herttainen kuin voisilmäpulla ja hymynsä yhtä mettä ja marmelaatia! Hänpä se olikin väkkärä likka, vikkelä kuin hilleri, pyöreä kuin pilleri ja leikkisä luonnoltaan. Hilpeys kiikkui saparoissa, hyppäsi ruutua hampailla ja heitteli voltteja varpailla; ja Hertta oli kukkuroillaan hupia ja hyvää tuulta, kylvi niitä ympäriinsä. Kun hän keskellä tiheintä talvea kohotti tumppunsa ja huiskautti, niin kukat puhkesivat lumen alla umpisolmuistaan, punkivat esiin hangen pahnoista ja pehmusteista ja rönsyilivät röyhelöinä, tuoksuvina rusetteina; ja puiden tamburiinit helisivät, kun tuhat lintusta, pikkuista tiukua kilkatti niissä.
Kohta loppuun elettyä vuotta voisi pohtia monelta kantilta, mutta tyydyn toteamaan, että pahaa on ollut liikkeellä siinä missä hyvääkin.
Naapuridiktatuurimme pörhistelee ja haastaa demokraattisia yhteiskuntia, koska näkee demokratian houkuttelevan omaakin väkeä. Diktaattori ei taida ymmärtää, että sellaiset ihmiset, jotka saavat itse vaikuttaa asioihinsa ovat aina vahvempia kuin kurissa pidetyt ja oman vaikutusvaltansa pois luovuttaneet.
Henkilökohtaisessa elämässäni huomaan vuosi vuodelta vanhenemisen merkkejä.
Sain joululahjaksi aktiivisuusmittarin, johon piti tallentaa omat mitat, paino ja pituus. Mieheni (tekninen avustajani ja kuntosparraajani) asensi sen minulle ja annoin mitat vanhasta muistista. Käveltiin päälle 6 km, jolla matkalla minulle tuli 8606 askelta ja kulutin 348,93 kcal. No, sitten saatiin päähämme mitata pituutemme. Seisoimme ovenkarmia vasten ja toinen piirsi pään päälle asettamansa kirjan avulla merkin oveen. Mitäh, minä en olekaan 169 vaan 165 senttiä - mihin ne neljä senttiä on tippuneet! Mieheni luuli olevansa 182-senttinen, kun armeijassa oli saanut sellaisen tuloksen. Hän oli vajennut 5 senttiä.
Puntariin en viitsi mennä, koska vielä on kausiherkuttelutkin meneillään, Mozartin kuulia ja Ferrero-konvehteja jäljellä moneksi lukuhetkeksi.
Keitänkin tässä välillä hyvät kahvit tiramisun kera, niin jaksan kirjoitella...
Täällä taas.
Ei ole joulun aika mennyt suinkaan Heli Laaksosen joulupatjaideologian mukaisesti. Sanoinhan, että soveltuvin osin. Olen sinkoillut siellä täällä, aina on jotain menoa. Ehkä nuo täydelliset löhöpäivät sopivatkin paremmin nuoremmille, työssä itsensä väsyttäneille ihmisille. Meikäläiselle riittää muutama tunti lojumista kerrallaan. Vainajaisia luin yhtä päätä nojatuoliin jähmettyneenä kuin olisin katsonut elokuvaa. Kirja, joka vie mennessään, on suuri nautinto.
Eilen ajelimme kyläilemässä Tuusulassa pojan perheen luona. Siellä oli inspiroivat keskustelut Keskustelupakka-korttien kysymysten äärellä. Miettikää, miten hyviä pohjia keskustelulle: jos saisit lisätä tai poistaa yhden kouluaineen, mikä se olisi, mikä saa sinut ärsyyntymään, mihin haluasit lahjoittaa 10 000 euroa, miten määrittelet kauneuden.
Minusta keskusteleminen, ajatusten vaihto, väittely ja puntarointi ovat parasta kohtaamista ihmisten välillä. Yhtä suuri nautinto kuin lukeminen. Molemmista jää myös jälkimietteitä; asiat kehittyvät mielessä sen ansiosta, mitä kuuli toisilta.
Joulun alla käväisin siskojani tapaamassa Satakunnassa. Yövyin sillä reissulla Tampereella Ilves-hotellissa, jossa sain huoneen 15. kerroksesta. Ah, olen aina halunnut päästä isoihin kaupunkeihin ja pilvenpiirtäjähotelleihin. Tuntui siltä, että bloggari Marjatta on päässyt Manhattanille.
Otin kuvia hotellin ikkunasta aamun valostuessa. Odotin, että saan raitiovaunun kuvaan, ja tulihan se sieltä, kuin kiiltomato pimeässä aamussa. Laitan pari Tampere-kuvaa tähän juttuni loppuun, muuten vain.
Ehkä ensi vuonna...
Tiedättehän, että päivä on jo pitenemässä, noin viisi minuuttia viikossa tässä vaiheessa, kevättä kohti nopeammin. Valon suuntaan mennään!
 |
| Tampereella 16.12.2022 |
 |
| Tampereella 16.12. 2022 |
