Saskia Sarginson, The Twins (2013), retroromaani

We weren't always twins. We used to be just one person.
      The story of our conception was the ordinary kind they tell you
about in biology lessons. You know how it goes: an athletic sperm
hits the egg target and new life forms.
      So there we were, a single ho-hum baby in the making. Then
comes the extraordinary part, because that one egg split, tearing
in half, and we became two babies. Two halves of a whole. That's
why it's weird but true - we were one person first, even if only for
a millisecond.

Kirjan aloitus kertoo suoraan, mistä on kyse, kaksosuudesta. Viola ja Isolte pitävät toisistaan huolta, koska heillä ei ole muita, kehen luottaa. Nuori, epävarma äiti heittelehtii ajan aatteiden mukana ja antaa kokemattomuuttaan pienille tytöille aivan liikaa vastuuta. Sitten tapahtuu jotain, mikä rikkoo idyllin ja erottaa tytöt toisistaan. Onko heidän mahdollista palata vuosien taa menneisyyteen, jonka he muistavat vain osittain ja kenties väärin?

Mitä lapsuudesta jäänyt syyllisyys tekee ihmiselle? 

Miten monin tavoin ihmiset rankaisevat itseään?

Mitä kaksosuus merkitsee? Oman persoonan etsimistä, kilpailua, uskollisuutta, vahvaa sidosta ja rakkautta? Sama pätee sisaruksiin yleensäkin, mutta identtisillä kaksosilla sidos on lujin. Onko tällainen side enemmän lohtu vai rasite?

Seuraavassa sitaatissa Viola on Isolen tietämättä yksin matkalla junassa ja tuntee näin:

It’s as if I am the only person left in the world. My breath, caught against the glass, comes back to me, trapped and warm. I see my reflection wavering, lost in the dark. I am separate from Isolte, removed and plasted into the wilderness like an outcast. I miss her. My fingers slide down the glass and feel it tremble. Ghost fingers touch my own, my reflection coming back to meet me. She didn’t mean to hurt me. She is my twin. I can never stop loving her.

Kirjailija sijoittaa tarinansa Suffolkiin, Englantiin, lapsuutensa vehreisiin maisemiin. Hän näyttää, että satumaisessa ympäristössä saattaa piileskellä vaaroja ja että sadut ne vasta ovatkin täynnä pimeyttä.  

Kirjan lopussa on Sarginsonin haastattelu. The Twins on hänen esikoisromaaninsa. Hän sanoo haluavansa kirjoittaa jatkossakin retroromaaneja. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen tämän termin! The Twins sijoittuu vuosiin 1972 ja 1987, joissa kummassakin on tapahtumia, jotka kirjailija on halunnut kutoa tarinaansa ja joilla on hänelle nostalgisia muistoja.

Yksityiskohta takakannesta, sekin kaunis

Tämä kirja on kaunis ja syvällinen, ehkä jossakin kohti vähän kevyt ja juonta liian heppoisesti kuljettava, mutta annan sen anteeksi, koska kirja herättää minussa niin paljon kysymyksiä.

Asetelma ja tapa kuvata lapsia tuo mieleeni Monica Fagerholmin tyttökuvaukset, Amerikkalaisen tytön ja Säihkenäyttämön. Myös Ian McEwanin taidokas romaani Atonement, Sovitus, käsittelee lapsuudessa tapahtunutta erehdystä ja sen seurauksia. Sarkinson ei yllä näiden konkarikirjailijoiden tasolle, mutta samaa herkkyyttä hänellä kyllä on.

  

Sattumoisin Teemalla menee juuri ranskalainen trillerisarja Kuolleista palanneet, jossa käsitellään kaksosuutta hyvin kiinnostavalla tavalla.Tämän sarjan kaksosten julma tilanne ja The Twins -kirjan kaksosten suhde pyörivät mielessäni yhtä aikaa.

Itse en tunne identtisiä kaksosia, mutta minulla on lapsenlapsina ei-identtiset kaksoset, joiden kasvua seuratessa olen ajatellut, että kaikkien lasten pitäisi saada syntyä kaksosina, mielellään vielä eri sukupuolta olevina, niin paljon kumppanuutta, turvaa ja läheisyyttä olen huomannut heidän saavan toisiltaan.