Kesähaaste - asioita minusta!

Sain 10 kysymyksen tehtävän sekä Leena Lumilta että Jaanalta. Minusta tällaiset kyselyt ovat kiinnostavia. Me intohimoiset lukijat tarkastelemme alituisesti fiktiivisten henkilöiden piirteitä ja ominaisuuksia. Siinä samalla tulemme pohtineeksi itseämme. Hyvät tarinat ovat peilejä. Kaikkein salaisimpia näkymiä, peilin nurkassa vilahtavia haamuja, ei ole syytä nostaa julkisuuteen, mutta on paljon sellaista, minkä voi.  Kas tässä, jotain Marjatasta.


1. Kerro jotain mitä emme tiedä sinusta

Olen menossa ensi tiistaina käsileikkaukseen. Peukalonivel korjataan sellaiseksi, että saan taas helposti napit kiinni. Sitten voin helpommin harrastaa yhtä mielipuuhistani, vaatteiden sovittelua kaupoissa. Vielä kun olin teini, myyjä seisoi vieressä ja odotti tiukka ilme naamalla, tuleeko kauppoja. No, ei se minua paljon haitannut, kun en saanut ikinä ostaa vaatteita. Äiti, esteetikko, piti meidät hyvissä vaatteissa, mutta hänen kuolemansa jälkeen asiat muuttuivat, koska isä ei ymmärtänyt tällaisten asioiden päälle. Eräskin talvi meni yksillä housuilla ja villatakilla, paha juttu 14-vuotiaalle. Napitin takin välillä takaa, niin että näytti kuin minulla olisi uusi pusero.

Minulla on ollut kaksi kummilasta kehitysmaissa, Moses Keniassa, opettajaryhmän yhteisenä, ja Gayatri Intiassa oman perheen kummilapsena. Moses pääsi yliopistoon, hänen nimisensä mies oli yhteen aikaan Kenian maatalousministerinä, en tiedä oliko sama Moses Gitau. Gayatrin tukeminen loppui siihen, että veljet ilmoittivat, että ei tämä tyttö pärjää, ei häntä tarvitse tukea. Tämä jäi vaivaamaan mieltäni.

Mietin parhaillaan, mennäkö kansalaisopiston elämäkertakirjoituskurssille. Siellä on tänä syksynä aiheena lapsuus. Uskallanko avata Pandoran lippaaan? 

Joulua valmistamassa 1969

 
2.  Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

On väliä, tietysti. Bloggaus on julkista kirjoittamista. Olen iloinen kaikista kommenteista, koska keskustelu on mielestäni elämän suola. 


3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?

Ei varmaan kovin paljon. Olen täsmällinen ja tunteellinen. Puhun paljon samoista asioista, mistä kirjoitan. Pojat kutsuvat mieliaiheitani 'äidin ET-aiheiksi', juttua piisaa vähemmistöjen ja heikompien puolesta. 


4. Mikä saa sinut nauramaan?

Jotkut tv-sarjat onnistuvat naurattamaan minua, esim. Moderni perhe. 

Pidän myös kuivasta jopa sarkastisesta huumorista aikuisten kesken, en mistään turhasta hörötyksestä. Lasten touhut hymyilyttävät, varsinkin omien lastenlasten, koska he ovat niin rakkaita.

Pieni Konsta, pojanpoikamme, konstanpylkkerömme, silloin 4 vuotta, oli kuunnellut alalauteilla, kun mieheni kertoi, miten hän saunoi intiaanin kanssa. Tämä 'alkuperäinen amerikkalainen', laivastossa palvellut Larry New Mexicosta, halusi saunoa pitkään, kuten kotonaan hikimajassa. Häntä ei meinannut saada saunasta pois ollenkaan. Siellä hän esitteli Vietnamissa saamiaan sota-arpia. Kaikesta tästä Vaari kertoi, ja Konsta istui hipihiljaa. Muutaman päivän päästä hän sanoi vanhemmilleen, että puhuvathan eläimetkin. Vaari sanoi! Vaari on saunonut intiaanin kanssa ja se puhui vaikka mitä. Konstalle selitettiin asia, mutta ei se oikein mennyt perille. Mietimme, mikähän eläin hänellä oli mielessä, intiaani - olisiko leguaani. Eläinkirjoja oli katseltu paljon. Kerran sitten oli kuulunut lastenhuoneesta, kun Konsta kertoi kaverilleen, että Vaari on saunonut flamingon kanssa. 
Kun ajattelen tätä tarinaa ja näen silmissäni pienen pojan pyöreän selän ja kuuntelevat korvat alalauteella, alkaa välittömästi hymyilyttää, ja vähän myös itkettää. Suloinen, katoava lapsuus.

5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

Olen harrastanut pitkään neuletöitä. Yhtenäkin talvena tein kolmelle pojalle sarjakuvapaidat, miehelle palmikkoliivin ja itselleni tunikan. Tunikasta olin erityisen ylpeä, koska uskalsin poiketa ohjeesta ja tehdä anarkistisesti hihansuut erivärisiksi. Viime vuosina olen tehnyt vain pipo-huivi -settejä, kunnes lahjoitin kaikki loput langat pois. Kädet eivät tykkää neulomisesta, mutta en usko, että käsityö kiinnostaisi minua enää muutoinkaan. Aikansa kutakin. Nyt on tämä kirjoittelu.

Tuore kuva, tällaisia settejä, eri värisinä

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Minulla on muutamia mahtavia ystäviä, mutta varminta on kait kertoa kotiväestä. Ihailen miestäni hänen sosiaalisuutensa vuoksi. Hän on aina toiminut aktiivisesti yhdistyksissä, jopa perustanut uusia, ja toiminut myös paikallispolitiikassa. Itse olen enemmän yksin viihtyjä. Pojissa ihailen heidän hyviä valintojaan, niin työelämän kuin vaimojen suhteen. Niin, tässä tuli jo ihailua myös miniöitä kohtaan. Ja lapsenlapsethan ovat täydellisiä, kullannuppuja!

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Ei nykyisin paljon mikään, minähän olen hyvä tyyppi. 
No, ehkä se, että en osaa tavata ihmisiä spontaanisti, vaan alan hätäillä tarjoiluista ym. järjestelyistä. Vanhimman pojan, esikoisen, yo-juhlia järjestäessä olin saada hermoromahduksen. Kuhmossa oli tapana, että kuka vain tuli onnittelemaan kutsumatta. Meille oli tulossa yövieraitakin jonkin verran, ja muutoin ei tiennyt yhtään, tuleeko vieraita 50 vai 100. No, jotain vähän alle sata kävi, viimeisimpänä klo 22 pojan liikunnanopettaja, joka oli kiertänyt juhlia koko päivän. 
Nuorena olin kauhean haaveellinen ja oikea huolikimppu. Olin kaiken aikaa pettynyt itseeni ja kirjoitin päiväkirjoihini parannuslistoja ja määräyksiä itselleni. En tiennyt, miten ja minkälainen minun pitäisi olla. Olin sitten varmuuden vuoksi erittäin tiukka itseäni kohtaan. Olen vanhana paljon onnellisempi kuin nuorena. 
 

Lukiolainen

   
8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Käännyn tässä mieheni Unton puoleen, joka on katsellut minua pitempään mitä kukaan muu.
M (keimaillen): Mitä sä ihailet mussa? Antaas tulla!
U: Jaa, pitääkö olla joteskin objektiivinen, kelpaako, että olet rakas?
M: Kyl se kelpaa, mutta olisko mitään muuta?
U: (paneutuen)No, sie olet aina ilonen. Se on tärkeää, kun itse olen enemmän melankolinen. Sit vielä rehellinen, älykäs, päällepäsmäri, aurinkohullu.
M: Mutta eikö myös naiivi?
U: No juu, en meinannut sitä kehdata sanoo ... onko se ihailtava piirre?
M: On se, minusta. Muistatko, kun yllätyin, kun oppilaat sanoivat, että minä olen Täydellisten naisten perfektionisti Bree van de Kamp ja omasta mielestäni olen se pöhkö Susan Mayer ja vielä enemmän Tyttökullat-sarjan hupsu, sinisilmäinen Rose Nylund. 
U: Oothan sie myös kaunis ja ...
M: Joo, kiitti, tää riitti!


9. Mikä sinusta tulee isona?

Ei tule tämän isompaa. Tuhkaa, sitten joskus. Jos ripottelevat tuhkan metsään, niin ehkä siihen kohti kasvaa jotain kaunista, metsätähti. Vastaukseni on metsätähti.


10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

No, niihin kyllä uskon ihan täysillä. Äskeisessäkin oli onnellinen loppu.


Olipas tätä hauska kirjoittaa. Se friskaa, kun saa kehua itseään.

Ketähän ei olisi vielä haastettu? Miehiä varmaan ei ole. Haastan Jokken Kirjanurkan Jokken, Hyönteisdokumentin HdCanisin, Deadline torstaina -blogin Kyöstin ja vielä Miskan blogista Kirjoitan ja luen, siis olen.

Bo Carpelan, Axel

Hyvä Axel Carpelan!

Olen lukenut kirjan, jossa sukulaisesi Bo Carpelan kirjoittaa sinusta keskittyen erityisesti omaksumaasi tehtävään Jean Sibeliuksen tukijana. Sinä olet kirjailija Bo Carpelanin ukin veli, köyhtyvä paroni, joka ei löytänyt paikkaansa yhteiskunnassa. 

Minä miellyin kovasti sinun persoonaasi sellaisena kuin se välittyi kirjailijan kuvauksissa ja fiktiivisissä päiväkirjamerkinnöissä sekä muutamissa otteissa autenttisista kirjeistä.

Mikä siinä onkin, että hauraat ihmiset, joilla on ollut surua ja pettymystä, ovat minusta usein niin paljon kiinnostavampia kuin psyykeltään ja fysiikaltaan vahvat? Ehkä syy on tunnistamisessa: tuolla suunnalla minäkin olen joskus haparoinut ja huh huh onneksi olen ns. terveellä puolen. Heikolla on usein syvempi sisäinen elämä; heikko pohtii, vahva porskuttaa.

Luulen, että Sinun sairautesi oli paitsi masennusta myös sitä, mitä nykyään kutsutaan paniikkihäiriöksi. Sinulle on tapahtunut jotakin ikävää kymmenvuotiaana. Viittaat siihen kirjoittamalla, että viattomuutesi petettiin. Sinä välttelet sosiaalisia tilanteita. Et tunne sopivasi oikein mihinkään, vietät elämäsi jonkinlaisessa odotuksessa kutsuen itseäsi itseironisesti tilapäisolennoksi. Kirjoitat ja harrastat musiikkia onmassa yksinäisyydessäsi. Saat kerran elämässäsi työtarjouksen ryhtyä musiikkitoimittajaksi Åbo Tidningiin, mutta pakenet toimittaja Gustaf Cygnaeuksen tapaamisesta henkeä haukkoen. Et onnistu myöskään löytämään elämänkumppania. Rakastut onnettomasti tyttöön, joka aikasi sosiaalisten sääntöjen mukaan on alapuolellasi ja jonka kanssa suhde on siksi mahdoton. Sinä etsit hänet vuosien jälkeen, alas vajonneen, menet tapaamaan, olet hyväksyvä ja ymmärtäväinen. Sinun lempeytesi on valtavaa.

Elämäsi muuttuu, kun 42-vuotiaaana keksit ryhtyä tukemaan lupaavaa säveltäjää Jean Sibeliusta. Kirjoitat hänelle ensin tuntemattomana, nimimerkillä X, sitten paljastat henkilöllisyytesi ja ystävystyt. Sinä olet se, joka uskaltaa sanoa Jannelle, että hänen pitää parantaa elämäntapojaan ja pitää parempaa huolta vaimostaan. Sinä järjestät rahallista tukea, annat yksityiskohtaisia ohjeita ulkomaan matkoille kuin vanhempi lapselle, arvostelet tekeillä olevia töitä, etsit lehdistä arvosteluja. Sinä omistaudut.

Janne toteuttaa sen, mitä sinä halusit, mutta et pystynyt henkisen invaliditeettisi vuoksi. Sinä elät Jannen musiikin kautta. 

Janne arvostaa sinun paneutumistasi ja omistaa sinulle yhden tärkeistä teoksistaan, toisen sinfoniansa. Kuolemasi jälkeen hän kysyy päiväkirjassaan: Kenelle minä nyt sävellän?

Sinä tarkastelet itseäsi humoristisesti ja ilkikurisesti. Pidän Sinun vaatimattomasta luonteestasi.

Päiväkirjamerkintä syntymäpäivänä 15.1.1896
Olen pysynyt hengissä.

Päiväkirjamerkintä 3.6. 1908
Olen nyt liittynyt ihmisjäännöksiin jotka kaikkia sopivaisuuden sääntöjä noudattaen etsivät unohdusta Rosengrenin Neitien toipilaskodista Sonabackasta Pohjankurussa. Herkullisena huvituksena on käydä kävelemässä nähdäkseen junan ajavan ohi.

Sinä et välitä muodollisuuksista. Siitäkin piirteestäsi pidän. Tunnen siinä myös hengenheimolaisuutta. 

Päiväkirjamerkintä 4.9. 1914
"Hyviin tapoihin" kuuluu olla näyttämättä välitöntä tunnettaan. Niin on minutkin kasvatettu. Mutta minä käsitän, että nämä tavat, hyvät siis, eivät ole musiikin tai taiteen. Siinä kaikki riippuu välittömyydetä ja vaistonvaraisuudesta, intohimoisuudesta, se on vain muovattu ja tehty silmillemme näkyväksi. "Hyvät tavat" ovat yhteiskunnan paha tapa, estävä, mykistävä, tuhoava.

Axel, jos olisit elänyt nykyaikana olisit saanut hoitoa psyyken ongelmiisi. Myös heikkoja keuhkojasi olisi pystytty hoitamaan ihmelääke antibiooteilla. Minulla on ollut kolme isoa keuhkokuumetta ja paljon pienempiä keuhko-ongelmia. Lopetin juuri kymmenen päivän antibioottikuurin. Nykyään ei tarvitse kuolla keuhkotauteihin. Sinun kohtalosi, ja monen läheisesi kohtalo, kertoo lääketieteen huimasta kehittymisestä.

Jos Sinä olisit aikalaiseni, olisimme kenties olleet yhtä aikaa keuhkokuumeesta hoidossa ja ystävystyneet Meilahden sairaalan käytävillä. Silloin ensimmäisessä keuhkokuumeessani opiskelijana vietin siellä kolme viikkoa. Olisimme keskustelleet taiteesta. Sinä olet hyvä kirjoittaja. Painajaistesi kuvaukset päiväkirjassa toistavat unenomaisen absurdin tunnelman ja kauhun niin, että ryhdyin melkein näkemään sinun uniasi.

Sinä elit suomalaisuuden aatteen aikana. Juuri sinä keksit, että Jannen on nimettävä eräs sävellyksensä "Finlandiaksi", kuten  Rubinstein on nimennyt omansa "Rossijaksi" ja Lisztillä on "Hungariansa". Sinun aikanasi oltiin ylpeitä kansallisuudesta.
Me elämme nyt yhteisen Euroopan aikaa, mutta Eurooppamme natisee pahasti. Aika näyttää minne menemme. 

Me minun aikani ihmiset matkustelemme ihan vain huviksemme, ei hakemassa virikkeitä taiteeseen tai terveyttä parantoloista. Minäkin lennän ulkomaille kolmisen kertaa vuodessa. Olen taas kohta lähdössä, syyllisyyttä tuntien. Syyllisyys kumpuaa siitä, että on syytä murehtia, kestääkö maapallo tätä juhlaa. Se oli sinulle tuntematon huoli, kun ajelit junalla viisi tuntia vaivalloisesti Tampereelta Helsinkiin huolehtimaan Jannen asioista ja lohduttamaan Jannen vaimoa, Ainoa. Välillä olit Ainonkin kanssa kirjeenvaihdossa, kun suurella mestarilla ei ollut aikaa.

Olen kiitollinen, että Bo Carpelan teki tämän kirjan sinusta. 

Kirjoitan kirjabloggarina. Mikä se on? Se saattaa olla joskus vähän kuin sinä suhteessa Janneen. Kirjallisuuden harrastajat kirjoittavat pitkiä juttuja kirjoista ja kirjailijoista ja keskustelevat niistä netissä, yhteisessä, kaikille avoimessa viestimessä. Jotkut ovat ihailijoita, jotkut mainostajan oloisia, jotkut esittelijöitä tai arvostelijoita, jotkut pohtivat asioita laajalti lähtökohtanaan kirjat. Minulle kirjoittaminen, kuten lukeminenkin, on lähinnä mietiskelyn muoto. 
Olen nyt mietiskellyt Sinua tovin. 

Rakkain terveisin,
Sinun, X


Linkki: Kannattaa pistäytyä lukemassa Leenan kirjoitus Axelista Donna Mobilen kirjat -blogissa. Siellä on mm. enemmän historiallista faktaa ja hienoja mietelauseenomaisia sitaatteja.  
 

Lapsi: homo sapiens, ludens, ingeniosus et curiosus

Keskusteluja automatkoilta, osallistujina Pikkuveli 5v ja Mummi auton takapenkillä sekä vähemmässä määrin Isoveli 8v ja Vaari etupenkillä.

Pikkuveli: Onko nyt illansuu?
Mummi: Kyllä, nyt on itse asiassa juuri se.
Pikkuveli: Äitipupu on väsy. Se nukkuu tosi nopeesti, yks kaks kol, nel ... se nukkuu pupujen maailman minuutissa, itse asiassa. Se on nopeempi kuin ihmisten minuutti. Mitä se itse asiassa tarkoittaa?
Mummi: Ootappas, miten minä sen oikein selittäisin...
Pikkuveli: Kun minä olin pieni enkä vielä keskikokoinen, niin minä en tienny, mitä suunnilleen tarkoittaa. Jos on kuusi, niin suunnilleen on viisi tai seitsemän, eiks ni Mummi?
Mummi: Kyllä, ja voi sanoa myös suurin piirtein.
Vaari: Tai noin. 

Pikkuveli: Onko kananugetit tehty oikeesta kanasta?
Mummi: On , juu, hmyh, hmm...
Isoveli: Rasse sanoi, että niihin laitetaan kaikkia nahkaa ja semmosta huonoo.
Vaari: Se on ihan hyvä, että käytetään kaikki eläimen osat, niin ennen vanhaankin tehtiin maalaistaloissa.
Mummi: Hmm.

Pikkuveli: Kaikki mun kummitukset tykkää tosi paljon eläimistä.
Mummi: Mitkä niitten kummitusten nimet on?
Pikkuveli: Ookoo ja Koo-Oo. Ja Eltžiem, ja sitten on myös Rosvoli ja Vinkuli ja Kivi. Vielä on Salakummitus, mutta se on melkein aina piilossa.
Mummi: Onko ne täällä meidän mukana autossa?
Pikkuveli: On tietysti. Ne on aina minun selässä, (katsoo Mummia ovelasti) paitsi yksi meni sinun  sisälle,  Eltziem. Ja Salakummitus on ulkona. Se on paljon nopeempi kuin auto, se on jo mennyt maapallon ympäri. Ookoo on minun paras kaveri, se pelaa aina. Koo-Oo on rakentaja. Eltžiem osaa taikoa vaikka mitä.
Mummi: No, mitäs se Rosvoli tekee?
Pikkuveli: Se laittaa ruokaa. Ja Vinkuli leikkii aina minun kanssa.
Isoveli (isovelimäisesti): Mitäs Kivi tekee?
Pikkuveli: Se rakentaa kivestä.

Pikkuveli: Kummitusten kielellä Skain on 'Kiitos paljon' ja Snous kitos on 'Nou, kiitos'.
Antee on 'Anteeks'.

Pikkuveli: Oletko sinä Mummi silloin 140, kun minä olen 80-vuotias?
Mummi: Laskit ihan oikein. Minä haluan kovasti elää silloin. Minä olen niin elämänhaluinen, että voi olla, että elänkin.
Pikkuveli: Minä toivon, että sinä elät silloin.

Pikkuveli (äkäisenä): Mummi, sinä puhuit mun päälle. Nyt minä en muista enää sitä asiaa.
Mummi: Mutta ethän sinä ole puhunut vähään aikaan mitään - ihme ja kumma!
Isoveli ja Vaari: Hah -hah-haa. Heh-heh-hee!
Mummi (sovitellen): Hei pikkuinen, minä taisin puhua sinun ajatusten päälle.
Pikkuveli (hyväntahtoisesti): En ole pieni vaan keskikokoinen!
Pikkuveli: Ai, nyt minä muistan. Saanko puheenvuoron? Mitä tarkottaa ottaa ilo irti?

Pikkuveli: Mitä sä kirjotat? Kirjotatko sä mitä minä sanon?
Mummi: Ei kun tuli vain mieleen, mitä kaupasta pitää ostaa.

Loppukaneetti
Mentulan miehillä on ollut monilla mielikuvituskavereita.
Pikkuveljen Vaarilla oli Sonnin perhe. Hän oli tuijottanut jossain kahvikekkereillä ikkunasta pellon reunaan ja ilmoittanut, että Sonnitkin ovat tuolla tulossa kylään. Hänen äitinsä nolostui ja yritti nopeasti puhua jotain päälle. Siihen aikaan ei ymmärretty lapsen mielikuvitusta. Vaari oli myös ollut pitkään serkkunsa Liisa, nuori nainen, johon hän oli rakastunut koko pienellä pojansydämellään. Hän ei ollut edes reagoinut, kun häntä puhuteltiin omalla nimellään.. 
Pikkuveljen sedällä, isänsä pikkuveljellä, oli kaksi mielikuvitusystävää, Horna ja Pääkkösen Mervi. Emme ymmärtäneet, mistä nämä ystävät ilmestyivät. Isotveljet nauroivat ja puhuivat hornantuutista, johon pieni totesi, että juuri siellä Horna asuu, Tuutissaan.

Luova ote

Jos aina teemme vain sellaista, minkä muut jo ovat tehneet, silloin kuolleet elävät ja elävät ovat kuolleita.
- Anatole France

On olemassa rohkeita tasapainoisia ihmisiä, jotka luottavat kykyjensä riittävyyteen kaikissa tilanteissa. He sanovat mielipiteensä luontevasti, empimättä ja vastaväitteitä pelkäämättä. He uskovat, että heidät hyväksytään juuri sellaisina kuin  he ovat. He ovat yleensä korkeintaan viisi vuotta vanhoja. 
- Olen saksinut tämän Pirkko Parkkarin artikkelista Terveys 2000 -tutkimuksen yhteydessä julkaistussa lehdessä.

Tulkaa lasten kaltaisiksi, niin tulette onnellisiksi.
 - Minun muunnelmani Matteuksen evankeliumista, jossa Jeesus puhuu taivasten valtakuntaan pääsystä. Minusta opettaja ja kapinallinen toisinajattelija Jeesus Nasaretilainen käytti taivasten valtakuntaa onnellisen elämän metaforana.

Mikä on aikuinen. Arjen läksyttämä lapsi.
- Simone de Beauvoir

Me elämme keskellä lapsuudesta kumpuavia muistoja, jotka rytmittyvät ja kaikuvat halki koko elämämme, aivan kuten lasinsirpaleet kaleidoskoopissa ilmaantuvat aina uusina muotoina, muistuttavat laulua kertosäkeineen ja loppusointuineen ja jäsentyvät yhdeksi ainoaksi yksinpuheluksi.
Elämme alituisesti omien tarinoidemme toisintojen keskellä, kerrommepa mitä tarinaa tahansa.
- Olen kirjoittanut tämän talteen muistikirjaani Michael Ondaatjen romaanista Divisadero.

Koristelujen tekijä saamassa palkaksi
intialaista päänhierontaa

Claes Andersson, Luova mieli - kirjoittamisen vimma ja vastus (2002)

Kirjoittaminen on tavallaan vielä kirjoittamattoman lukemista.

Runon voi sanoa olevan aineellistunut uni, unenjälki kielessä. Unessa on aina merkitysten latausta. Se koskettaa ja on tärkeä viesti meistä ja meille. Samoin runo on ladattu merkityksellä, joka syntyy itse lukemishetkellä. Yhtä vähän kuin uni tarvitsee erityistä "tulkintaa" ollakseen meille merkityksellinen, yhtä vähän runoa tarvitsee "ymmärtää" järjen tai logiikan kautta. Hyvä runo koskettaa meitä usein tavalla, jota meidän ei tarvitse selittää, tai edes ymmärtää.

Kirjallisuudessa ja etenkin runoudessa pätee paradoksi: silloin kun onnistun olemaan mahdollisimman paljon oma itseni, persoonallinen, yksityinen ja monipuolisesti avoin, teksti saa voimaa ja syvyyttä ja on muiden ihmisten jaettavissa. ... Kirjoitan siis itselleni, jotta tekstini puhuttelisi myös muita.

Kaikki tarinat, kertomukset ja luovat ilmaisumme ovat kertomuksia meistä itsestämme. Me toistamme samaa tarinaa koko elämämme ajan kehdosta hautaan.

Näin kirjoittaa lääkäri, mielenterveyden hoidon kehittäjä, muusikko, kirjailija Claes Andersson. Hän on kirjoittanut 15 runoteosta, 5 romaania ja 4 tietoteosta. Hän sai 15-vuotiaana maailmantuskaa potevana, haaveilevana urheilijapoikana käsiinsä André Giden elämäkerran Ellei vehnänjyvä kuole (1967) ja tiesi siltä istumalta, että hänestä tulee kirjailija.

Olen lukenut joitakin kirjoja Anderssonin laajasta tuotannosta. Luova mieli-teos houkuttaa tutustumaan kirjailijan ajatteluun enemmänkin. Niinpä lähdenkin hakemaan kirjastosta Gidén kirjan sekä Anderssonin muistelmateoksen Jokainen sydämeni lyönti. Merkintöjä elämästäni (2010).

Lyhyestä virsi kaunis!

Kirjoitin äskeisen blogikirjoitukseni tietoisesti lyhyeksi. Kävin nimittäin juuri eräässä keskusteluketjussa toivomassa pitkien ja perusteellisten kirja-arvioden oheen lyhyitä kirjoituksia. Jos tällaista toivoo, niin pitää itse yrittää mennä ainakin vähäsen siihen suuntaan, ainakin yhdessä postauksessa. Yleensä olen melko vuolassanainen.

Tavallisin blogikirjoituksen muoto tuntuisi olevan kirja-arvostelu, jossa on juonen kuvaus, pitkiä lainauksia teoksesta ja rakenteen sekä kielen tarkastelua, harvemmin kommentteja kirjan ulkoasusta.

Lukisin mielelläni erilaisia, luovia tekstejä.

Ehdotan seuraavia.

-kirjan ydinlause, vain se mikä pysähdytti

-kirje kirjailijalle tai kirjan henkilölle

-kirjan ulkoasun arviointi, kannen suunnittelija ja taittaja saavat harvemmin kiitosta

-adjektiivilista, joka kuvaa luettua teosta

-mitä kirja tuo mieleen omasta elämästä

-keskustelua television kirjallisuusohjelmista

. . .

Nyt jo loppui luovuus, mutta uskon, että sitä löytyy enemmän niissä, jotka käyvät tutkailemassa blogiani.