Juhannuksena 2025: kaatosadetta, kotoilua ja upeaa taidetta

Juhannus meillä päin oli sateinen ja viimainen, mutta minäpä en välittänyt. Oli kiva juhannus!
Kävimme jo viikko sitten, etukäteen, viettämässä mökkijuhannusta, kun silloin oli yksi yksittäinen lämmin päivä.
Olen päättänyt lakata ruikuttamasta säästä. Tästä voitte onnitella minua! 
Suomen kesähän on tällainen, on ollut ennenkin. Kesällä 1976 vietimme juhannusta uudessa asuinkunnassamme Tuupovaarassa, jossa alkoi sataa räntää kesken kesäteatteriesityksen Tulitikkuja lainaamassa. "Edustimme" toppapuvuissa ja olimme poikkeus. Paikalliset rouvat olivat pukeutuneet kauniisiin kesäleninkeihin - kun kerran oli kesä.

Raana Lehtinen, Rakkaudella saaret, 2024,
Taidekeskus Salmela

Sadetta pitäessä luin brittikirjailija Alex Michaelidesin psykologisen trillerin Hiljainen potilas ja aloitin ukrainalaisen Alex Kurkovin romaanin Kiovan korva. Välillä treenasimme kirjallisuustietojamme korteilla, jotka ostin keväällä Porvoon Taidehallin kaupasta. Jokaisessa kortissa on kuusi kysymystä, takana vastaukset. Jipii, kerrankin päihitin välillä mieheni, hän kun voittaa minut aina yleistiedossa urheilusta puhumattakaan.
Aattona oli poutaisempaa. Teimme kävelyretken Ummeljoen puolelle, jossa patikoimme uutta Kymijoen rantaan tehtyä kävelyreittiä lähes rakenteilla olevalle datakeskukselle asti. Ihailimme niittykukkien paljoutta, koiranputkipeltoja, villiruusuja ja kaiken vehreyttä.  

Trilleri, jonka loppu on yllätys, kuten pitääkin,
mutta voi millainen yllätys!

Eilen ajelimme virkistämään itseämme taiteella Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolle ja Mäntyharjulle Taidekeskus Salmelaan. Lähtiessä oli poutaa, mutta matkan varrella alkoi sataa kaatamalla. Auton mittari näytti 11 astetta. Säälin retkipyöräilijöitä, joita tuli vastaan shortseissa ja T-paidoissa läpimärkinä.

Vuohijärven talo, entinen kirkko, on Salmelan myöhemmin rakennettu sisarkohde. Molemmissa on tänä kesänä Reidar Särestöniemen teoksia, yhteensä noin 100. Särestöniemen syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Vuohijärvellä pääpaino on Särestöniemen vähemmän tunnetussa varhaisessa tuotannossa aina 40-luvulta alkaen. Mukana on Helsingin Taideakatemian koulussa (1947- 1952) ja myöhemmin Repin-instituutissa Leningradissa tehtyjä oppilastöitä, piirroksia ja grafiikkaa ennen värejä leiskuvia isoja Lappi-aiheisia maalauksia, joista Särestöniemi on tullut tunnetuksi.
Salmelassa on kypsän kauden näyttäviä töitä. Kannattaa aloittaa Vuohijärven talolta, joka on aivan Repoveden kansallispuiston kupeessa. Tällaisia helmiä meillä Kouvolassa on, ei pelkkää betonia, kuten myytti kertoo.
 

Reidar Särestöniemi, Molko-Aapo, 1951

Reidar Särestöniemi, Särestön pihapiiri, 1956

Reidar Särestöniemi, Alaston nainen,
mallipiirros Ateneumin ajalta

Reidar Särestöniemi, Ilves, 1969

Reidar Särestöniemi, Keväinen huhtikuu, 1965

Reidar Särestöniemi, Omakuva, Särestön Bulibasa
(vuosi ilmoittamatta). Särestöniemi maalasi itsensä usein faunina,
kuten Picasso. Elinvoimaa, erotiikkaa?

Salmelassa on Särestöniemen ohella myös kuudentoista muun taiteilijan töitä tauluja ja veistoksia. 

Tämän juttuni alkukuva on Raana Lehtiseltä, joka on valittu Salmelan vuoden nuoreksi taiteilijaksi.

Lehtinen maalaa värikylläisiä lapsuuden paratiiseja, joissa elämän pieniä hetkiä on kuvattu taianomaisesti. Lapsuuden kesäkuvissa vehreys melkein tulee ulos kuvasta. Minulle tulee näistä maalauksista mieleen sana 'onni'.

Katja Tukiaisen vaaleanpunaiset tyttöaiheiset työt ovat aina viehättäneet minua. Tukiainen lainaa rohkeasti mytologiasta ja hänen töissään on vaikutuksia sekä korkeakulttuurista että popkulttuurista. 
Hän on maalannut versioita taidehistorian klassikoista kuten Albert Edelfeltin Virginie ja Kuningatar Blanka. Tässä näyttelyssä tyttö ratsastaa torvea soittavan Reidar-faunin selässä. 

Katja Tukiainen, Riding with Reidar, 2025

Katja Tukiainen , I Know, 2025

Taide-elämyksiä: Wardia, Tukiaisen pikkutyttöjä ja viulunsoittoa

Pistäydyimme mieheni kanssa Helsingissä kahdessa taidenäyttelyssä.  Ateneumissa katselin Rafael Wardin töitä kuudelta vuosikymmeneltä sekä tutustuin Tuusulanjärven taideyhteisön elämästä kertovaan näyttelyyn Järven lumo. Toinen kohteeni oli Galerie Forsblomissa vielä muutaman päivän esillä oleva Katja Tukiaisen näyttely Kaunis maailma - Beautiful World.

Ateneumin näyttelyt olivat varmaa, hyvää tasoa, joskin hieman petyin Wardin töihin. Odotukseni olivat ehkä liian suuret. Odotin jotain todella hehkuvaa, mutta työt vaikuttivat vaimeilta.

Tukiaisen työt sen sijaan naulitsivat minut paikalleen pitkäksi aikaa. Hän on maalannut pitkään suurikokoisia töitä, joissa leikkii suloisia pikkutyttöjä vaaleanpunaisessa maailmassa. Olen pitänyt niistäkin töistä todella paljon, mutta nämä uudet tyttötutkielmat ovat vielä paljon kiinnostavampia. Tytöille on tapahtunut jotakin, mikä on aiheuttanut muutoksen. Vaaleanpunainen maailma on nyt tumman violetti ja tyttöjen ilmeet nyrpeitä ja ilkeitä. Tytöt eivät leiki, he saalistavat. Kiltti bambi on edelleen mukana, mutta monessa työssä tyttöjen seurana on kissa, vaaniva eläin. Tytöillä ei ole oikeastaan paljon kontaktia toisiinsa. He toimivat ryhmässä, mutta yksinäisinä. He ovat kuin sissilauma suorittamassa tehtäväänsä.   

Tyttötaulut ovat muuttuneet myös tyyliltään, sarjakuvamaisista ja tarkkapiirtoisista maalauksellisemmiksi. 

                                                              Silver Tray

Sattui niin hienosti, että taiteilija itse oli paikalla vastailemassa lapsiryhmän kysymyksiin. Eräs pieni poika oli koko ajan käsi pystyssä ja tulkitsi tauluja hienosti. Minä riensin pyytämään kuvauslupaa. Sehän tuli. Sain luvan kuvata sekä taiteilijaa ja ryhmää että tauluja niin paljon kuin halusin. 

                                    Cat keeps the track

Olin niin taulujen maailman lumoissa, etten huomannut kysyä mitään. Nyt kysyisin, mitä tytöt oikein meinaavat. Pitääkö heitä pelätä? Mitä heille seuraavaksi tapahtuu? Onko nimi Kaunis maailma ironinen?

                                        Brothers Mountain

Myynnissä oli myös avajaisissa julkaistu kirja Katja Tukiainen Works part two, jossa on töitä vuosilta 2008 - 2013. Silmäilin sitä sillä mielellä, että "toi on pakko joskus saada". Entä jos hankkisimme jonkin Tukiaisen ison työn omaan olohuoneeseen! Joka aamu olisi tunne ah ja oh, taidetta josta pidän! Sitä paitsi Tukiainen on varmaan taiteilija, jonka taulujen arvo nousee tulevaisuudessa. Mies ei ollut mukana tässä näyttelyssä. Hän lähti omille teilleen ja kävi katsomassa Rasvaletti –valokuvanäyttelyä Hakasalmen huvilassa, kuvia 50-luvun Helsingistä. Pitää esitellä ostohaave hänelle sijoituksena.

                                              Pattern

Maalaustaiteen elämysten jälkeen kävin vielä Vanhan Ylioppilastalon myyjäisissä ja Tuomaan markkinoilla katselemassa taidekäsitöitä. 

Illalla saimme nauttia Tuusulassa viidesluokkalaisten lastenlasten esityksistä koulun joulujuhlassa. Toinen rakkaista soitti viulua ja toinen lauloi. Koulussa oli kaikki perinteiset jutut, oli tonttuleikkiä ja näytelmää ja laulua; erona perinteisiin kuusijuhliin vain uskonnottomuus, mikä on hyvä (koulujuhliin vain sellaista ohjelmaa, jossa kaikki voivat olla mukana) ja kansainvälisyys, mikä on myös hyvä. Lapset lauloivat useammalla kielellä ja tanssiesityksissä oli kaikkea ripaskasta sirtakiin. Hieno päätös kulttuuripäivälle!