Kaunista miniatyyritaidetta ja muraaleja omalla paikkakunnalla, bloggari on ihastuksissaan

 

Kuvataiteen opettaja Hannes Alatalo on pystyttänyt Kuusankosken Taideruukille taidenäyttelyn Venus Pudica - simpukoita ja kotiloita. 
Näyttelyssä on mitä taidokkaimpia kaiverrus- ja maalaustöitä. Alkukuvan viuhka on nimeltään Pääkallopitsi. Aluksi erotin vain taidokkaan pitsiornamentin ja kampasimpukan suloisen värin. Tuli mieleen hauras luuposliini tai naisten pitsialusvaatteet jostain menneiltä aikakausilta. Tarkemmin katsoen huomasin mikä kuvio pitsissä toistui - pääkallo. Tämä suuntaakin ajatukset toisaalle. 
Tämä työ on minulle näyttelyn kaunein työ. 

Joissakin kaiverrustöissä oli valo, kuten tässä, joka toi mieleeni vielä äskeistäkin työtä enemmän luuposliinin. 

Ja tässä huoltoasemaa kuvaavassa maalauksessa, jota en valitettavasti saanut kuvaan niin hyvin kuin olisin halunnut, on myös valot päällä. Pikkuinen huoltoasema on auki.

Joissakin simpukoissa oli kukkia ja lintuja ja olipa myös kengiksi maalattuja simpukoita, joihin oli pujotettu pikkuruiset kengännauhat porattuun reikäriviin. 

Näyttelyn nimi Venus Pudica (Häveliäs Venus) tulee antiikin Kreikan klassisen kuvanveiston tavasta kuvata kauneuden jumalatar Afrodite asennossa, jossa hän peittää siveästi intiimit kehonosansa.  
Alla oleva lyijykynätyö on yksi Venus-kuvista.

Näyttelyesitteessään Alatalo pohtii kauneutta. Hän näkee, että juuri pyrkimys kauneuteen tekee meistä ihmisiä ja synnyttää kulttuurimme. 

"Kauneuden tavoittelu ei kuulu vain taiteisiin. Mitä sir Isaac Newton teki, kun hän järjesti havaintonsa kappaleiden liikkeistä mekaniikan peruslaeiksi? Laeissaan Newton pyrki kauneuteen. Vielä selkeämpi esimerkki on Newtonin väriympyrä. Newton väänsi sateenkaaren väriympyräksi pyrkimyksenään esittää teoriansa väreistä selkeästi järjestettynä, kauniina kuvana."

Alatalo kertoo miten ihminen on kokenut simpukan muodon kauniiksi sen kierteisyyden ja siinä esiintyvän kultaisen leikkauksen vuoksi.
"Voi helposti kuvitella, että simpukalla on ollut iso rooli varhaisessa taiteessa. Simpukka on valmiiksi kaunis esine. Riittää, että siihen tekee reiän, niin saa aikaiseksi näyttävän korun."

Mietin, missä kaikessa ihmisen tekemässä olen nähnyt käytettävän simpukan muotoa.  
Meillä on astiakaapissa simpukan muotoiset pienet alkupalalautaset.
Olen käyttänyt rannoilta keräämiäni kauneimpia simpukoita kukkamullan koristepeitteenä. 
Olen ihaillut Barcelonassa arkkitehti Antonio Gaudin piirtämissä rakennuksissa lukuisia eri tavoin toteutettuja simpukkamuotoja. Sagrada Familia -kirkon portaikko on kuin valkea simpukan sisus. 
Viuhka on lämpimien maiden  tärkeä perinteinen asuste ja simpukat paljon käytettyjä kuvioita rantavaatteiden ja pyyhkeiden kuoseissa.
Eikös rokokoo-tyylisissä huonekaluissa ja esineissä olekin paljon simpukkaa muistuttavaa. Alkukuvan viuhka voisi olla puuteroidun rokokoo-neidon hansikoidussa kädessä.

Ruukkirakennuksen pihassa on entinen tehtaan hakevarasto, jonka kahdelle seinälle valmistui syyskuussa isot muraalit. Ne kertovat paikkakunnan tehdashistorian lisäksi kuudesta kunnasta, jotka yhdistyivät kuntaliitoksessa yhdeksi Kouvolan kaupungiksi. Työkalunkantajapojalla on kädessään kuusikulmainen avain ja maalauksissa on kuntien symboleja, kuten kävyt ja joki. Maalauksista kiitos kuvataiteilijoille Anetta Lukjanova ja Taneli Stenberg!  

Jääkylmää...

Kuva: Pave Maijanen, näyttelystä KUVA & VALO

"Ei eksperttejä, ihmisoikeustaistelijoita, oikeusvaltion puolustajia, feministejä, journalisteja. Ei enää ketään Afganistanista Suomeen.
Ei Yhdysvaltojen, Naton, EU:n tai UNHCR:n pyytämänä. 
Ei kunniavelkaa, neljän vuoden oleskelulupaa, perheenyhdistämistä, kansalaisuutta."

Olen seurannut keskustelua Afganistanin pakolaisista ajankohtaisohjelmista ja sosiaalisesta mediasta. 
Olen kauhistunut. Yllä oleva sitaatti on korkealla politiikassa olevan naisen puhetta sosiaalisen median sivulla. Ei ketään.
Eräs toinen lähes yhtä vaikutusvaltainen nainen sanoi A-Talkissa, että on aivan turha nostaa pakolaiskiintiötä 1020:stä 2000:een, pitää auttaa paikan päälle. Kehitysmäärärahoja ei ole kuitenkaan tarpeen nostaa. Ymmärsin asian niin, että jotkut muut saavat auttaa sinne paikan päälle ja me pyörimme täällä omahyväisinä ikiomassa EI-emiraatissamme, jossa on yksi kieli, yksi uskonto, yksi hyväksytty seksuaalisuuden muoto, yksi ihonväri ja yksi perhemalli, ei kontakteja ulkomaailmaan eikä turhaa humanismia.
 

Kuulkaapas kylmät rouvat, paikan päälle auttaminen ei auta silloin kun tappajat kulkevat ovilla etsimässä nimilista kädessä ihmisiä. Silloin autetaan niitä, ketkä apua tarvitsevat, mutta tehän ette halua auttaa ketään, ei tänne eikä sinne. 
Jos hukkumassa on viisi lasta ja tiedät, että jaksat vetää rantaan yhden, niin käännytkö pois, koska "mitäpä se auttaa, kun ei niitä kaikkia voi auttaa". 
Sitäpaitsi, jos auttajiakin on paljon, pienet auttamassa pienemmin, isot isommin, niin kyllä siinä aika paljon tulee autetuksi.

On ihmetelty, kun on käynyt ilmi, että natsien joukossa oli yhtä julmia naisia kuin miehiä. Ei ole syytä ihmetellä. Nykyaika vahvistaa, että naiseus ei suojaa pahuudelta tippaakaan. 

Alkukuva on  Pave Maijasen näyttelystä KUVA & VALO, jonka kävin katsomassa Kuusankosken Taideruukissa. Luulen, että kuvassa on koululaisen katuun kirjoittama teksti.

Maijasella on näyttelyssä erityisen hyviä kuvia lapsista, sellaisia joissa lapset ovat lapsia, omissa oloissaan, makoilemassa rentoina jossain sohvan nurkassa odottamassa, että aikuiset saavat kahvinsa juoduksi tai juhlatalon ulkoportailla välittämättä siitä että pitsimekko rypistyy. Tilanteet ovat tässä minun kuvittelemiani, kuvilla ei ollut nimiä. 
Laitan loppuun vielä yhden kuvan, jossa pieni ihminen on valossa ja iso näkyy varjona. 
Tämän kuvan myötä lähetän terveisiä kaikille kylmille poliitikkorouville ja muille jotka haluavat pitää huolta vain omista lapsistaan.
Sylvi Kekkosen sanoin: " Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa." 

Jätin nimiä mainitsematta kahdesta syystä: 1) siksi, että pahan levittäjät eivät ansaitse yhtään enempää julkisuutta ja 2) siksi, että he eivät valitettavasti ole ainoita.

Kuva: Pave Maijanen, näyttelystä KUVA & VALO

Kouvolassa kulttuurikävelyllä, taidetta ja lapaset kuten Berniellä

Kun tutut kulmat Myllykosken lähiössä alkoivat kyllästyttää lähdimme mieheni kanssa kävelemään Kouvolan keskustaan, jonne on järjestetty taidepolku. Kolmisenkymmentä taiteilijaa, Kouvolasta ja muualta, on ripustanut liikkeiden ikkunoihin taidettaan, maalauksia, valokuvia ja runoja. Taidepolkuun kuuluu myös musiikkia ja joitain improvisaatioesityksiä. 
Alla pari työtä joista pidän.

Sissi Ramstedt, VALOSSA KYLPIJÄT 2018

Kullervo Memory, GINA PELLON

Tutkailimme myös Monikulttuurikeskus Saagan ikkunan erikielisiä koronaohjeita. Jotkut kirjainjärjestelmät ovat hyvin kauniita.  

Niin, koronahan se meitä ahdistaa ja rajoittaa. Edelleen, ja vielä pitkään. Olokkoon minusta nähen (Kaenuun murteella). Koitamme kestää. 

Pistäydyimme Kouvolan Taidepolun jälkeen Kuusaalla Taideruukissa. Siellä tykästyin yhteen teokseen, josta välittyy ihanan herkästi nuoruuden tunnelma. Tekijän tiedot olivat tippuneet, eikä niitä löytynyt edes kysyttäessä. Taulussa lukee Kettunen. Pyydän tekijältä anteeksi tarkempien tietojen puuttumista.

Tuli kylmä, vaikka olinkin pukeutunut "ihan Bernieksi". Kyllähän meillä Pohjoismaissa osataan pukeutua, kuten myös USA:n pohjoisissa osavaltioissa. Kun Bernie Sandersin virkaanastujaiskuvan lapasia on ihailtu ja kuvan ympärille rakennettu jos jonkinlaisia hauskoja meemejä, niin hän on selittänyt, että heillä Vermontissa mennään pukeutumisessa käytäntö edellä. Bernie Sandershan on meillä tunnetuista amerikkalaispoliitikoista se, joka ymmärtää pohjoismaisen hyvinvointivaltion parhauden, minkä vuoksi häntä pidetäänkin äärikommunistina USA:ssa.  

Je suis Bernie

Alla kuva siitä, miten meidän naistenlehtien muotikuvien mukaan pitäisi pukeutua. Kuvan malli tallustelee Los Angelesissa. Kuva on Annasta nro 2.

"Kun t-paidan päälle pukee vielä neuletakin, tyylikäs kokonaisuus sopii myös Suomen kevättalveen."  Niinkö! No kidding! Hah, missä pipo, lapaset, kaulahuivi, lämpimät housut ja liukastumisesteet kengänpohjissa? Minä otin tuossa omakuvassa vain hetkeksi pipon pois päästä ollakseni enemmän Bernie ja kenkieni pohjassa on 24 piikkiä. Voin mennä porskuttaa kaatumatta, vaikka kävelyreitti olisi peilijäässä.

Näin - pipo päähän ja ei kun menoks! Eikö olekin hienot bussipysäkit meilläpäin?

Hei ny sitte, tuanoi! (Satakuntalaismurteet - minulle iski murreintoilu päälle.)

-------

PS No niin, Kuusankosken Taideruukin työn arvoitus ratkaistu. Kiitos kuuluu SusuPetalille, jonka kommentista tuolla kommenttiosiossa löytyy pari linkkiä tämän tekijän töihin. Arto Kettunen on taiteilijan nimi ja maalauksen nimi on Common People ja se on vuodelta 2018. Mielenkiintoinen taiteilija, arkirealismia yksityiskohtineen. 

Covid-19 ja yhdessä eläminen

Baby, Borneo 2015, Relatives
Laura ja Petri Parkko, Galleria Pato

Yksi lause on toistunut käymässäni viestien vaihdossa ja puhelinkeskusteluissa: Elämme poikkeuksellisia aikoja.

Näkymätön vihollinen, virus, on ajanut koko maailman kriisiin. 

Meillä Suomessa on siksi edullinen asema, että olemme "pohjan perillä" ja voimme ottaa opiksi siitä, miten muualla on toimittu ja välttää muiden viruksen yllättäminä tekemiä virheitä. Ehdottomasti pahin virhe joissain Euroopan maissa on ollut välinpitämättömyys.  Ihmiset ovat liikkuneet parvissa eristäytymisohjeista huolimatta ja levittäneet tautia toistellen "flunssaahan se vain on" ja "ei se minua tapa" tai "johan minä tästä joudan mennä". Jokainen tartunnan saanut vähentää toisten mahdollisuutta selvitä levittämällä tartuntaa ja mahdollisesti tarvitessaan sairaalahoitoa. Harvassa ovat varmaan ne, jotka kieltäytyvät avusta jättäen hengityskoneen kohteliaasti toisille. 

Focus, Borneo 2015, Relatives,
Laura ja Petri Parkko, Galleria Pato

Eristäydytään siis niin hyvin kuin voidaan. Itsemme ja toisten takia. 

Jokin aika sitten annettiin termi sellaiselle ihmisen käyttäytymiselle, jossa kaiken menotarjonnan keskellä pelätään, että yhden valinnan tehdessään jää vaille jotain tärkeää, mitä tapahtuu samaan aikaan muualla, FOMO, fear of missing out. Tämä on kuulemma milleniaalien murhe. Nyt tuosta ongelmasta pääsee irti, kun missään ei tapahdu mitään. Vetäydytään kotiin, tehdään etätöitä ja koulua käydään digilaitteiden avulla kotona.  Vapaa-aikakin on tapahtumattomampaa kuin ennen. Lapsia ei kuljeteta harrastuksissa vaan mennään vaikka metsäretkelle ja vietetään kotona saunailtaa. Ollaan samalla tavalla jumissa kuin joulun aikaan, paitsi totaalisemmin. Monet yksinäiset ovat viime vuosina kokoontuneet sinkkujouluihin ja perheet lähteneet jo joulupäivänä ostoskeskuksiin.

Etätyö ja koulunkäynti kotona ei ole kaikille helppoa. Koti tuntuu ahtaalta ja tulee riitoja. Vapaa-ajan menojen loppuminenkin on toisille vaikeampaa kuin toisille. Joistakin on vain kivaa, kun nyt saa luvalla olla vetäytyvä ja kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa, toiset taas hyppivät seinille. Introvertin on helppo moralisoida, pitää ekstrovertin ihmisten kaipuuta lapsellisena ja hehkuttaa yksin olon tärkeyttä.
Voi olla, että kun viruksen pahin aika on ohi, niin parisuhteissa on tapahtunut muutoksia. Tiivis yhdessäolo saattaa huonontaa entisestään huonoa suhdetta ja syventää hyvää. Se saattaa myös laittaa hyvänkin koetukselle. 

On tärkeää, että emme tuomitse toistemme huolia ja käyttäytymistä, emme oman vähemmän sosiaalisen porukkamme keskuudessa emmekä kansojen välillä. 

Lämpimämmissä maissa on totuttu tapaamaan ystäviä ravintoloissa ja syömään yhdessä siinä missä meillä kutsutaan ystäviä kotiin. Meillä on isommat asunnot, koska vietämme ilmaston vuoksi paljon aikaa kotona. Italialainen saattaa mieltää lähiterassin olohuoneekseen ja hänelle liikkumisen estäminen on siksi isompi menetys kuin meille. 

Joissain köyhissä Euroopan maissa tauti on tullut hitaammin siksi että ei ole varaa matkustella paljon. Suomalaiset ovat paljon matkustavaa kansaa, mihin on muitakin syitä kuin korkea elintaso, ainakin ilmasto ja terveyssyyt. Silti on aivan turha syyttää toisiamme  matkoista. Me toimimme kukin aina niissä olosuhteissa, missä kulloinkin elämme. 

Love, Thailand 2018, Relatives,
Laura ja Petri Parkko, Galleria Pato

Kirjoitukseni kuvat ovat  Laura ja Petri Parkon näyttelystä Relatives Kuusankosken Taideruukin Pato-galleriassa. Kuvaajat ovat kerännet materiaalia näyttelyyn vuodesta 2013. Näyttelyn tarkoituksena on kiinnittää huomiota paitsi apinoiden inhimillisyyteen, niin myös niiden sekä monien muiden lajien uhanalaistumiseen ja suojelun tarpeeseen. 
Ehdimme käydä katsomassa näitä viehättäviä kuvia juuri ennen kuin sairastuin keuhkokuumeeseen ja siitä toipuminen linkittyi tähän riskiryhmäläisen karanteeniin. 

Viimeisenä näyttelyssä oli peili, johon saattoi asettua kuvaan. Otin kuvan, jossa mieheni juttelee tutun valokuvaharrastajan kanssa ja sain näin kuvaan kolme homo sapiensia.  

Human, Kuusankoski, Finland 2020

Kirjoitimme molemmat, mieheni ja minä, yhtä aikaa ajatuksiamme elämästä koronapandemian rajoitusten aikana. Hän kirjoitti facebookiin. Julkaisen hänen kirjoituksensa tässä lopussa, koska mielestäni nämä kirjoituksemme täydentävät kivasti toisiaan. Hän puhuu laumanisäkkäistä, sopii hyvin minun kuvavalintaani.  

Kiitos selkeästä ja asiallisesta asioiden hoidosta poikkeustilanteessa presidentti, hallitus, asiantuntijat, tiedottajat, terveydenhoitohenkilökunta ja toisiaan avustavat ihmiset. Virkavaltaa ei ole tarvittu, toivottavasti ei tarvitakaan. 

Ja nyt Mentulan residenssin tyypit lähtevät pienelle retkelle termospullo ja pullat repussa. 
Voikaa hyvin, ystävät!

Unton kirjoitus:

Koronavirus supistaa nyt elämänpiiriämme kovin ottein. Se saa tajuamaan kirkkaasti, mikä on elämässämme tärkeintä. Terveys, rakkaat ihmiset, turvallisuus, ravinto… Koronan torjunnassa ei toimikaan viime aikoina niin tutuksi tulleet uhoaminen, vihaaminen, hedonistinen napaansa tuijottaminen, ylivertaisuuden tunne muihin ihmisiin ja kansoihin nähden. Kuolema on tullut oudon lähelle, vaikka sen piti koskea vain joitakin taitamattomia, jotka sen ansaitsevat eivätkä osaa sairautta vastaan oikein taistella. Yllättäen ihminen onkin vain laumanisäkäs, joka voi sairastua pahaan massaepidemiaan siinä kuin muutkin elävät.
Muistan äitini kertomuksen, kuinka hän 10-vuotiaana tyttönä oli espanjantaudin jälkeen hoiperrellut pitkin seiniä. Kansainvälinen tiedonjako ei tuolloin toiminut eikä rajoituksia juurikaan voitu tai osattu käyttää. Itse sairastin raskaasti ns. aasialaisen 7-vuotiaana. Korkeassa kuumeessa ajoin huoneessani takaa jänistä, joka pakeni tapetin kuvioon. Nyt on koronan aika. Matkailevat ihmiset levittivät sen keskuuteemme ennennäkemättömällä nopeudella.
Dystooppiset kirjat ja elokuvat ovat kuvanneet maapalloa tilassa, jossa ulkopuolinen vihollinen lähestyy meitä ja rikkoo kaiken tutun ja turvallisen. Nyt meillä on koko maailman yhteinen vihollinen. Siihen eivät pure Naton ohjukset eivätkä terrroristien itsemurhaliivit. Talousnobelistit saavat antaa mitä tahansa lausuntojaan, korona pistää pörssit polvilleen eikä Trumpinkaan möläytyksistä ole apua. Maailmanlaajuinen yhteistyö, kokemusten ja tietojen jako sekä rajoituksiin sitoutuminen ovat osoittautuneet tehokkaiksi.
Arvostan korkealle Suomen hallituksen, presidentin, viranomaisten ja terveydenhuollon ammattilaisten toimet. Jälkikäteen voidaan varmasti löytää virheitäkin, mutta onhan tilanne ainutlaatuinen. On selvää, että aikanaan virus talttuu ja palataan kohti normaalia elämää. Tappiot tilastoidaan, mutta otetaan myös opiksi, niin ainakin toivon.
Kalenterista tyhjenivät merkinnät. Onneksi on puhelin ja muut sähköiset yhteydet. Kaupasta olivat yllättäen hetkeksi loppuneet perunat ja porkkanat. Tehdään siis enemmän tuttua kotiruokaa.
Eläkeläisellä muutosta on eristäytyminen. Meillä se merkitsee myös eroa lapsista ja lapsenlapsista. Töissä käyvillä on suuremmat haasteet; työt ja lapset siirtyvät kotiin ja työt saattavat myös loppua täysin. Terveydenhuollossa varaudutaan muuttuviin tilanteisiin.

Nyt on rauhoittavaa liikkua luonnossa. Oheinen kuva on eiliseltä kävelyltä Väliväylän Paaskosken maisemista. Tänään suuntaamme Marjatan kanssa Sippolan arboretumin metsäpolulle.