Mikä on taiteen ja viihteen rajaviiva?

Osallistuin eilen Tuusulanjärven kirjailijasymposiumiin, avoimeen yleisötapahtumaan, joka järjestettiin vasta toisen kerran, mutta veti paljon kirjan ystäviä paikalle. Viime vuonna oli tarkasteltu faktaa ja fiktiota (en päässyt silloin paikalle) ja tänä vuonna kirjallisuuden valta- ja vastavirtoja.

Tapahtuma oli saanut alkunsa, kun kirjailija Mooses Mentula oli alkanut miettiä seudulla 1900-luvun alussa kukoistanutta taideyhteisöä ja sitä, miten tänäkin päivänä Tuusulassa asuu tai on sieltä kotoisin lahjakkaita taiteen tekijöitä ja että historian vuoksi juuri Tuusulassa olisi syytä  kokoontua pohtimaaan myös tämän hetken taidetta vanhan kunnioittamisen lisäksi. Tuusula-Seura lähti mielellään mukaan, samoin kunta ja muita tahoja.  

Odotatte varmaan malttamattomina, milloin kerron vastauksen otsikkoni kysymykseen. Lähestyn sitä tässä koko ajan...

Olin aikeissa esittää dekkareista keskusteleville Niko Rantsille ja Pauliina Sudelle, mikä on heidän mielestään ero rikoksen sisältävän romaanin ja dekkarin välillä, miten genre valikoituu, mutta en ehtinyt. 
No seuraavaksi esiintyi Kirsti Manninen, joka oli valinnut alustukselleen nimen "Kirjallisuuden parisänky: taidetta vai viihdettä?" Sain vastaukseni.
Manninen kertoi, miten meistä itsekukin astuu kirjallisuuden kenttään eri laidoilta sänkyä ja usein jää sille puolen. Manninen on tohtoriksi väitellyt kirjallisuuden asiantuntija ja myös kirjailija Enni Mustonen, joka on kirjoittanut viihteellisiksi luokiteltuja kirjasarjoja suomalaisista naisista historian eri vaiheissa, eli hän jos kuka myllää sängyn molemmin puolin. Kirsti tutkii ja Enni hyppää hänen tutkimaansa maailmaan. 

Manninen kertoi tiukoista jaoista alkaen oman gradutyönsä aiheen vaihtamisesta suomalaisten naisten kirjoista Matti Kuusen esseisiin, koska alkuperäinen, Mannisen jo pitkälle työstämä aihe oli gradua ohjaavan professorin mukaan liian köykäinen. Nykyään rajat ovat vähemmän tiukat, mutta eivät suinkaan poissa.

Valloittava, ihana esiintyjä, kirjallisuuden kentällä
monipuolisesti toimiva Kirsti Manninen/Enni Mustonen

Missä se rajaviiva siis menee? Se ei ole viiva, se on kehä ihmisen ympärillä ja jokainen piirtää sen itse.

 

Niko Hallikainen ja Helmi Kekkonen pohtivat keskustelussaan, mitä kirjailijalta nykyään vaaditaan.  
Kirjailijan ansiot ovat romahtaneet digitalisoinnin myötä ja koska kirjoja julkaistaan liikaa. Apurahoja riittää harvoille.
Olisiko kustantamojen pidettävä enemmän huolta laadusta?

Big Brotherista tunnetuksi noussut julkkis, tv-persoona Niko Saarinen, josta on jo tietenkin kirjoitettu elämäkerta nuoresta iästään huolimatta, on julkaissut Instagramissa suuren uutisen. Otavassa käynnistetään kirjoittajakilpailu, jossa etsitään kirjoittajaa Nikon päässä pitkään eläneelle tarinalle. Tulossa on oikein kirjasarja, jonka tekijät ovat Nikon mielestä "sinä ja minä". "Nyt meiltä puuttuu vaan sinä joka herätät tän maailman henkiin omalla kynälläsi", toteaa sopimukseen tyytyväinen Niko. Vaan sinä. Näin ne isot kustantamot. 

Toinen keskustelijapari oli Tiina Raevaara ja Laura Gustafsson, jotka pohtivat suhtautumistamme eläimiin. On erikoista, että me saatamme kokea robotit enemmän itsemme kaltaisina kuin muut nisäkkäät, jotka eroavat meistä solutasolla vain vähän. 
Vielä vähemmän ymmärretään, että eläimet ovat yksilöitä, joilla on toisistaan poikkeava tunne-elämä kuten meillä ihmisilläkin. 
Toisaalta on myös pitkälle vietyä inhimillistämistä. Raevaara kertoi anekdootin, joka ei vain lakkaa naurattamasta. Livekamerassa sääksiä seurannut katsoja oli huomannut, että sääksikoiras oli sama tuttu, mutta naaras pesässä vaihtunut. Katsoja oli sähähtänyt:"Huora!"

Tilaisuuden avasi Jenni Linturi ja juonsi Silja Sillanpää.
Tuusula-seuran puheenjohtaja Paula Kyrö kertoi symposiumin syntymisestä ja mukana olevista tahoista. Hän myös esitteli heijastetuin kuvin monitaiteellisen kuvaamataidonopettaja Auli Wahlbergin töitä ja näytti koululainen Eelis Linturin tekemän videon, joka oli saanut innoituksensa Olli-Pekka Jauhiaisen romaanista Sukupuu. 

 

Loppupaneelissa Mooses Mentula haastatteli lukijoita päivän aikana esiin tulleista kysymyksistä. Keskustelijat vasemmalta oikealle: Sirkku Rytkönen, Naisten Pankin lukupiiri, Tove Ruuskanen, Otavan Opiston historiallisen kertomisen kirjoittajalinjan opiskelija, Jyväskylän yliopisto, Jasper Kaarna, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Sylvia Appelberg, Tuusulan Seniorien lukupiiri ja Mooses.
Kysymyksissä oli paljon kiinnostavia. Tässä muutamia pohdiskeltavaksi:
- Minne kirjallisuus sinut vie?
- Onko sinun vaikeaa lukea vakavista aiheista tänä aikana?
- Mitä ajattelet siitä, että kirja herättelee sinua?
- Onko kirjailija tärkeä sinulle lukijana vai vain itse teos?
- Mikä on muotia kirjallisuudessa tällä hetkellä? 

Mooses kertoi lopuksi pari seikkaa äskettäiseltä, jo toiselta, kirjamessumatkaltaan Saksasta.
Saksassa kirjalla on pohjahinta, jonka alle sitä ei myydä. Meillä kirjan elinikä on noin kolme kuukautta, minkä jälkeen sitä myydään usein muutamalla eurolla - kuka ostaa uusia kirjoja?
Saksassa äänikirja maksaa saman kuin printtikirja. Meillä voi kuunnella ilmaiseksi, kun vain keskeyttää jäsenyytensä äänikirjapalveluun ilmaisjakson jälkeen ja aloittaa taas uuden tilaajan eduin tai vaihtaa toiseen palveluun. 


Kiitos Tuusula, hieno tilaisuus näin Lukuviikon päätteeksi!

Kouvolan XX Dekkaripäivät, hajamietteitä

Kaksipäiväinen kirjallisuustapahtuma on takana. En aio ruotia sitä isosti, vaan mainitsen vain ne asiat, jotka jäivät minulla tärkeimpinä mieleen. 

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström ja presidentti Tarja Halonen pitivät lyhyemmät puheet kuin mitä ohjelmaan oli merkitty ja jäivät sen sijaan lavalle istumaan haastateltaviksi. Tämä oli hyvin ajateltu; yleisö virkistyi. Kysymyksiä tuli runsaasti, ja ne olivat tasokkaita. Lindström mietti seuraamusten vaikutusta ja oikeudenmukaisuutta eri rikoksista tuomittaessa. Halonen korosti sitä, että rangaistusten koventaminen ja ruumiillisen kärsimyksen lisääminen ei ole koskaan auttanut rikosten torjunnassa. 
Ihailin Halosen laajaa kokemusta ja tietoa. 
Lindström on dekkarien lukija, Halonen ei ole, mutta mukana ollut miehensä tohtori Pentti Arajärvi on. Halosen mielestä Arajärvi käyttää dekkarien lukemiseen jopa raivostuttavan paljon aikaa.  

Matti Rönkä piti erittäin hyvin jäsennellyn puheenvuoron siitä, miten rakennetaan hyvä kirja. 

1. Kirjan hahmojen, myös pahojen, on oltava rakastettavia. Heissä on oltava säröä. Rönkä otti esimerkiksi rakastettavasta pahiksesta The Sopranos -sarjan Tony Sopranon. Hän mainitsi myös, että sarjojen käsikirjoitukset ovat parasta kirjallisuutta tällä hetkellä. 
2. Maisema, taphtumien näyttämö on tärkeä.
3. Juoni ei ole niinkään tärkeä. Raymond Chandler on sanonut, että kirjan pitää toimia vaikka siitä poistettaisiin viimeiset 30 sivua. Sivuepisodit ja elämän pohdinta ovat tärkeämpiä kuin suoraviivainen juoni.
4. Kirjassa on oltava jokin kosketus nykyelämään.
5. Huumori kuuluu elämään. Se on ihmisten selviytymiskeino. Kirjassa se näkyy katselukulmana maailmaan.
6. Kirjailijan oma kieli on tärkeä. Kieli on tapa havainnoida ja ajatella. 

Pienoisromaanikilpailuun oli tullut 60 käsikirjoitusta eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Raati oli karsinut ne seitsemään, joista Rönkä päätuomarina valitsi voittajan, joka sai 3000 euron palkinnon. Kaksi muuta palkittiin 1000 euron tunnustuspalkinnolla, toinen raadin ja toinen Röngän suosikkina. 

Rönkä pahoitteli skandinaavisten dekkarien hymyttömyyttä ja totesi, että naurattaminen on vaikeampaa kuin  järkyttäminen ja liikuttaminen.
Hän totesi myös, että nykyään julkaistaan liikaa ja liian huonoja rikoskirjoja. Kynnys pitäisi nostaa korkeammalle. 

Annamari Marttisen romaani Vapaa kiinnostaa minua aiheensa vuoksi. Kirja kuvaa irakilaisen Mahdin elämää välitilassa Joutsenon vastaanottokeskuksessa, joka on entinen Konnunsuon vankila. Kirja kysyy, kuka on vapaa. 

Jari Järvelän graffitisarjassa, Tyttö ja pommi, Tyttö ja rotta ja Tyttö ja seinä on paljon Röngän peräämää huumoria. Järvelä on myös hauska esiintyjä. 

Toisen päivän ohjelmassa oli joitain kirjailijoita jotka kertoivat pitkästi kirjojensa sisällöstä. Sellainen kyllästyttää sekä nämä kirjat lukeneita että niitä, jotka haluavat lukea kirjansa tuoreena, ei selitettynä. Mieluummin teemoista, kiitos!

Pauliina Susi kertoi, että ajan ilmiöt alkavat vaivata häntä ja vaativat kannanottoa. Hänen tuore vainoharhatrillerinsä Takaikkuna sai alkunsa vihapuheen hämmästelemisestä. Mistä se tulee?

Outi Pakkanen kertoi, että sosiaalisen median kehujen ei saisi antaa turruttaa. Positiivista palautetta lukee mielellään, mutta negatiivinen palaute on kirjailijalle paljon hyödyllisempää. "Ai, noinkin voi ajatella!" Kirjoittaessa ei saa sensuroida itseään. Pitää unohtaa, mitä äiti sanoo tai  - nykyään - mitä some sanoo!

Eräässä yleisöpuheenvuorossa nostettiin esiin dekkarikirjallisuuden merkitys mielenterveyskirjallisuutena, aikuisten satuina, joissa paha saa palkkansa, Ehkä kannattaisi jatkaa näin eikä modernisoida tämän genren kirjoja liian kauas perinteisestä mallista.

Joku, olikohan presidentti Halonen mainitsi, että kaikissa lajeissa kirjallisuutta on sekä hyvää että huonoa. Genre ei kerro laatua. Tämä toi mieleeni taannoin blogeissa käydyn keskustelun lukuromaaneista ja kirjojen arvottamisesta. Kyllähän dekkaritkin monesti nähdään - siis minä en näe - huonompaan kastiin kuuluvina. 

Lopussa kuvat voittajaromaanin kannesta ja takasivulta. Uusi kilpailu on julistettu. Nyt haetaan lyhyttä, tasan 100 sanan novellia. En ole moisesta ennen kuullutkaaan ja siksi muutin sen ensin mielessäni sadaksi sivuksi. Tällaisella lyhytnovellila on oma termikin, raapale. Jos asia kiinnostaa, niin tästä voit klikata ohjeet siihen ja muuta kiinnostavaa. 

Murhan hieno dekkaritapahtuma

Huomio, kaikki dekkariharrastajat ja yhteiskunnallisista teemoista kiinnostuneet: olettehan tulossa Kouvolan Dekkaripäiville!
Pistäkää muistiin, pe - la, 10. - 11.6. Kouvola-talolla. 
Netistä löytyy yksityiskohtaista tietoa, joka kannattaa katsoa myös juuri ennen tapahtumaa, koska se tarkentuu vielä.

Selitys otsikolleni, uskomatonta, mutta totta: pienellä murrealueella Kuusankoskella käytetään vahvistavaa sanaa "murhan", murhan hieno tarkoittaa siis todella hieno, ja tapahtumaan toivotaan tulevan murhasti väkee.

Kouvolan Dekkaripäivät on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti jatkunut rikoskirjallisuustapahtuma. Tänä vuonna tulee 20 vuotta täyteen.
Tapahtuma sai alkunsa, kun pitkäaikainen kansalaisopiston opettaja ja kulttuurivaikuttaja Ritva Sorvali veti Kouvola-aiheista kirjallisuusryhmää ja siellä kävi ilmi, että juuri dekkarit olivat tärkeitä Kouvolan kirjallisuudessa. Sorvali kokosi tuolloin työryhmän ideoimaan, ja ideat ovat kantaneet tänne asti.

Luennot ja yhteiskunnallinen keskustelu ovat olleet aina mukana. Joskus keksitty "kansantuomioistuin" ja kirjoituskilpailut ovat pysyneet kauan ohjelmistossa. "Huippuvaarallinen ateria" eli yhteinen illanvietto teemaruokineen on jäänyt, koska ihmiset ovat halunneet sosiaalisen päivän jälkeen mieluiten vetäytyä lepäilemään.

Olen ollut kuudestatoista Kouvolan vuodestani vasta kahtena vuonna tässä tapahtumassa. Monena vuonna on sattunut, että olemme olleet muualla, mutta eipä satu enää. Pidän kovasti tästä kulttuuritapahtumasta.

Olen ostanut muutamia eri vuosien kirjoituskilpailujen parhaimmista koottuja antologioita. Luin juuri vuoden 2010 novellikilpailun parhaita. Murhattu mieli sisältää 22 tasokasta novellia, joiden valinnassa päätuomarina on ollut Hannu Lauerma.

Tänä vuonna päivien teema on Dekkari yhteiskunnan peilinä. Myös presidentti Tarja Halonen tulee tapahtumaan. Joka vuosi mukana on ollut nimekkäitä dekkariharrastajia.

Kirjailijavieraita on useita, mm. Elina Hirvonen, Pauliina Susi, Jari Järvelä, Outi Pakkanen, Annamari Marttinen ja Antti Tuomainen. 
Matti Rönkä julistaa kaksi vuotta sitten alulle pannun pienoisromaanikilpailun voittajat. Aiemmin on kirjoitettu novelleja, runoja ja näytelmiä. Viime vuonna oli nuorille oma novellikilpailunsa, josta julkaistiin antologia Kummaa ääntä pimeydestä.
Itse en ole osallistunut kilpailuihin. Toistaiseksi. Vastahan minä olen aloittanut koko kirjoittamisharrastuksen - vielä ehtii. 

................
Lisäys 16.5.
Jos joku ihmettelee, että tämä kirjoitus sisälsi eilen muutakin, niin minä teinkin niistä muista jo koetuista tapahtumista oman kirjoituksensa, joka on nyt tuoreimpana. Alkoi ärsyttää yhä pitenevät kirjoitukseni. Kuka niitä jaksaa lukea.
Kummastelin muuten hurjaa piikkiä kävijämäärässä, kun olin julkaissut edellisen kirjoitukseni muistelemisesta, yli 1400 käyntiä yhden päivän aikana. Yleensä minulla on parisensataa visiittiä päivittäin. Oliko se Pekka Saurin kirjan nimi, joka veti, Parempaa kuin seksi? Se onkin arvoituksellinen nimi.