Toimittaja Kilpamäki
tapasi jouluostoksilla levykaupassa nuoren miehen, joka pahoitteli kovasti
osaamattomuuttaan asiakaspalvelijana. Tämä ihan kelpo ja
ystävällinen asiakaspalvelija kysyi, mitä asiakas tekee työkseen, ja kun Kilpamäki
kertoi juuri kirjoittaneensa historian gradunsa suomalaisesta tyhmyydestä, niin
nuori myyjä puhkesi nauruun ja vakuutteli, että haluaa todellakin lukea sen
tutkimuksen, koska "sehän olis ihan meikäläiselle sopiva". Tapaaminen sai Kilpamäen oivaltamaan, että meiltä puuttuu populaari
tietokirja, joka käsittelisi suomalaisen tyhmyyden kulttuurihistoriaa. Hän
käytti 1880-luvun fennomaanipilalehtiä käsitelleen gradunsa taustatyötä apuna
ja kirjoitti kivan kirjan, Suomalaisen tyhmyyden ylistys, jonka otsikko jo sisältää kirjan sanoman. Suomalaisille
tyhmyys ei ole pelkästään kielteinen ominaisuus, vaan myös hyvä asia. Dave Lindholm
esittää asian näin: Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla.
Vesa-Matti Loiri Uuno
Turhapurona, Duudsonit, Matti Nykänen ja Ville Haapasalo ovat kaikki
tehneet tyhmyydestä taidetta.
Suomessa on paljon vitsejä
miesten tyhmyyydestä, vähemmän naisten, kun tilanne muualla maailmassa on usein
päinvastoin. Meillä ei ole sipsuttavaa tyhjäpää-naishahmoa, vaan vahvoja ja
omatoimisia naisia, jotka pistävät miesressukoittensakin asiat kuntoon. Tätä asemaa ei ole
saavutettu helpolla. Kustavi Grotenfelt kirjoitti 1800-luvun lopussa naisten
koulutusta vastaan: "Oppinut nainen on kodin kauhu. Eräs suuri filosofi -
nimeä en muista - kiitti vanhoillansa siitä, että hänellä on tyhmin vaimo maan
päällä. Ja jollemme noin jyrkkiä olisikaan, niin varma on kuitenkin, että tyhmä
vaimo on parempi kuin viisas."
Kuka sitten on tyhmä?
Ennen vanhaan paitsi
naiset niin myös lapset, maalaiset, mieleltään sairaat, kehitysvammaiset ja
huonomman ulkomuodon omaavat olivat tyhmiä. Suurin kuperkeikka on tapahtunut
viimeksi mainitun kohdalla; nykyään katsotaan että liian kaunis ei voi olla
älykäs.
Kilpamäen kysymykseen,
mikä on tyhmää tuli mm. seuraavia vastauksia: yleissivistyksen puute, hidas reaktiokyky, sukupolvesta toiseen
periytyvä huono-osaisuus, huonot käytöstavat, sisäänpäin lämpiävyys,
tositv-ohjelmat, alastonkuviin pyrkivät julkkistyrkyt, korvessa asuminen,
junttius, tyylitajuttomuus, uusavuttomuus, lukihäiriö, kaikki muut puolueet
kuin vastaajan kannattamat, uskominen Euroopan Unioniin, Jumalaan ja niin
edelleen.
Vastaukset näyttävät kertovan enemmän vastaajan arvostuksista kuin mistään muusta. Voi todeta, että tyhmyys on aika- kulttuuri- ja henkilösidonnaista, ei kovinkaan suurelta osin yleispätevää. Kannattaa tehdä oma lista ensimmäisenä mieleen tulevista tyhmistä asioista ja katsoa, minkälaista tyhmyyttä sieltä nousee esiin.
Vastaukset näyttävät kertovan enemmän vastaajan arvostuksista kuin mistään muusta. Voi todeta, että tyhmyys on aika- kulttuuri- ja henkilösidonnaista, ei kovinkaan suurelta osin yleispätevää. Kannattaa tehdä oma lista ensimmäisenä mieleen tulevista tyhmistä asioista ja katsoa, minkälaista tyhmyyttä sieltä nousee esiin.
Suomalaisten mielestä
viisasteleminen, besserwisser -tyyli on halveksittavaa, maanläheisyys ja
kansankielisyys taas kunnioitettavaa. Me
olemme myös aina tunteneet suurta sympatiaa ja anteeksiantoa möhlijöitä
kohtaan. Mutta onko tässä menty jo liian pitkälle? Nykyään tietämättömyyttä
pidetään melkeinpä hyveenä. Toimittaja Marko Ylitalo kirjoittaa
Ylioppilaslehdessä, että punnittu asiantuntijuus tuntuu tyhmältä ja
tunkkaiselta ja "dorkat ovat nousussa".
Kilpamäki kertoo
kirjassaan varhaisista tyhmyyttä käsittelevistä kirjoista, kuuluisista
kylähulluista, eksentrikoista, älykkyyskokeiden historiasta ja pakkosterilisointiajasta,
jolloin niitä henkilöitä sterilisoitiin, joita oli leimattu tyhmiksi. Kilpamäki ottaa esiin
myös älyn määrittelyn kallonmittauksella, jossa matalakalloisuus tulkittiiin
tyhmemmäksi kuin pitkäkalloisuus.
Samoihin aikoihin kun lueskelin tätä kirjaa huomasin Suomen Kuvalehdessä nro 23 Jukka Ukkolan pakinan Me isopäät. Pakinan lähtökohtana ei ole Kilpamäen kirja vaan Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimustulos, jossa todetaan, että suomalaiset ovat maailman isopäisimpiä ihmisiä. Nauroin katketakseni Ukkolan selityksille. Meidän päämme ovat muka vuosituhansien mittaan hiljalleen kasvaneet, koska meitä ei ole ollut koskaan tungokseen asti.
Päisevyys on vaikuttanut myös kansanluonteeseen. Emme herkästi tunge päätämme muitten asioihin – yksinkertaisesti siksi, ettei se niihin mahdu, vaan jää viimeistään korvista kiinni. Tästä syystä meitä on ruvettu pitämään juroina, umpimielisinä ja vaatimattomina.
Meillä ison viinapään omaavilla on Ukkolan mukaan varaa sanoa puikulapäille ”Iso pää, vähän järkeä”, mutta itse toki tiedämme paremmin.
Samoihin aikoihin kun lueskelin tätä kirjaa huomasin Suomen Kuvalehdessä nro 23 Jukka Ukkolan pakinan Me isopäät. Pakinan lähtökohtana ei ole Kilpamäen kirja vaan Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimustulos, jossa todetaan, että suomalaiset ovat maailman isopäisimpiä ihmisiä. Nauroin katketakseni Ukkolan selityksille. Meidän päämme ovat muka vuosituhansien mittaan hiljalleen kasvaneet, koska meitä ei ole ollut koskaan tungokseen asti.
Päisevyys on vaikuttanut myös kansanluonteeseen. Emme herkästi tunge päätämme muitten asioihin – yksinkertaisesti siksi, ettei se niihin mahdu, vaan jää viimeistään korvista kiinni. Tästä syystä meitä on ruvettu pitämään juroina, umpimielisinä ja vaatimattomina.
Meillä ison viinapään omaavilla on Ukkolan mukaan varaa sanoa puikulapäille ”Iso pää, vähän järkeä”, mutta itse toki tiedämme paremmin.
Kirjan nimi tulee
hollantilaisen humanistifilosofin Erasmus Rotterdamilaisen (1466 -1536)
kuuluisasta esseestä Tyhmyyden ylistys, joka painettiin ensimmäisen kerran 1511.
Rikkauden jumalalla ja Nuorekkuuden jumalattarella on tytär nimeltä Tyhmyys. Tyhmyyden seurassa kulkee
tyyppejä, joiden nimi kertoo, mitä asioita renessanssiajan Euroopassa pidettiin
tyhminä: Juopumus, Tietämättömyys, Itserakkaus, Imartelu, Huonomuistisuus,
Työnkaihtaja, Vähäjärkisyys, Aistillisuus, Ylellisyys, Mässääjä ja
Kuolemankaltainen uni. Viimeinen seuralainen saa minut mietteliääksi.
Ilmeisesti masennus nähtiin tyhmyytenä. Onneksi meidän aikamme ymmärtää masennusta Rotterdamilaisen aikaa paremmin.
P. S. Vai onko Kuolemankaltainen uni vain uneliaisutta, laiskuutta ja innostumattomuutta? Masennus ei varmaan ollut edes sanana olemassa 1500-luvulla. Tämä lisäys on alla olevan Ketjukolaajan kommentin ansiota.