Vaikuttava flamencoelämys ja näyttely, jossa aiheena itselle omistettu aika

 

Kuva: Ume, Marbella 23.09.2023

Täällä matkalaiset ovat nauttineet auringon ja meren lisäksi kulttuurista.

Marbellassa nähty flamencoesitys oli niin vaikuttava, että viiden ensimmäisen minuutin sisällä kyynelet valuivat silmistäni solkenaan.
Asami Ikeda oli hurja, tyylikäs ja vahva, kitaristi ja laulaja vakuuttavia. En ymmärtänyt laulujen sisällöstä kuin sanan sieltä täältä, mutta se ei haitannut.
Musiikki ja tanssi iskevät suoraan tunteisiin ja saavat kokemaan jotain, mitä on vaikea selittää... unohdettua, toivottua tai menetettyä. Jokainen katsoja ja kuulija kokee esityksen omalla tavallaan.
Tämä esitys oli niin toisenlainen kuin monet ryhmäflamencoesitykset turisteille, joissa tärkeänä elementtinä on seksi ja yleisölle flirttailu. Asami Ikeda on siro ja pienimuotoinen, mutta hänellä on silti juuri sopiva vartalo tähän tanssiin ja erittäin kauniit kädet. Hän keskittyy tanssiessan tarinaan ja improvisoi.
 

Jaime Fresnada, joka on esiintynyt yhdessä Asami Ikedan kanssa ja oli nytkin mainoskuvassa, ei ollutkaan mukana tänä iltana. Olisin niin halunnut nähdä hänet myös. Hän on erittäin voimakas ja nopea tanssija ja ilmentää tanssissaan myös iloa hyvin vahvasti. 
Näimme tämän parin esiintymisen ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten, kahdesti saman loman aikana ja ihastuimme. Seuraavana kesänä menimme taas katsomaan heitä. Silloin Asami Ikeda oli raskaana, tanssi silti yhtä hurjaa kuin ennenkin. 
Nyt hän oli kauniimpi kuin koskaan. 

 
Mitä oma aika ihmiselle merkitsee?  Onko se välttämättömyys vai kirous? Koronaeristyksen aika sai monet ajattelemaan uudelleen aikaansa, mihin sen käyttää ja kenen kanssa.
 
Malagan Centre Pompidoussa on näyttely, jossa pohditaan itselle omistettua aikaa monipuolisesti kuuteen eri osastoon jaettuna: vapaa-aika, loman aika, itsetutkistelun aika, väliajat (uni, siirtymät), sisäinen aika ja vastakkaisuuksien aika, jolloin tapahtuu muutoksia ajattelussa suhteessa itseen ja ympäristöön. 

 

Jean Cocteau, Sommeil Hollywoodien, 1953

Lapsuutta on usein idealisoitu huolettomaksi leikin ajaksi, mutta kyllä lapsuudessakin aikaa rajoitetaan. Nykylapsella on erikseen päiväkoti, koulu sekä kehittävien harrastusten ja vapaan leikin aika, ja entisajan lapsethan olivat hyvin pienestä töissä, samoin oman aikamme köyhien maiden lapset.  
Vapaa-aika on aikaa, jonka yhteiskunta sallii meille omaksi ajaksi, vastapainoksi tuottavalle ajalle, mutta kuinka paljon siitäkään todella on aivan omaa aikaa, jota toiset ihmiset tai trendit eivät määräisi?

Pool Designed by Alain Capeillères.
Le Brusc. Provence. France 1976

Työpaikkojen kustantamat loma-ajat teollistuneissa maissa ovat johtaneet tasa-arvon lisääntymiseen. Joutilaisuus, josta vain yläluokka oli ennen saanut nauttia, tuli mahdolliseksi yhä useammalle muutaman viikon ajaksi vuodessa. Kun eliitti aiemmin muutti kesäksi toiselle kartanolleen tai hienostokylpylöihin, ei vielä voinut puhua turismista. Turismista tuli vasta maksettujen lomien myötä yleistä ja oma elinkeinonsa sekä myyntituote.
Loma-ajan osastolla oli joitain ironisia, kriittisiä  kuvia, jotka saivat minut kriittiseksi. Eikö juuri turismi ole poistanut ennakkoluuloja ihmisten välillä enemmän kuin mitkään oppikirjat? Luen parhaillaan 1920-luvulla kirjoitettua romaania (Lao She, Mr Ma and Son), jossa ennakkoluulot kiinalaisia kohtaan Englannissa ovat aivan naurettavia. Vasta henkilökohtainen kohtaaminen saa uskomaan, että kiinalainen ei ole ensisijaisesti raaka murhaaja. 
No, tänä päivänä matkustaminen on suurimpia syntejä mitä ihminen voi tehdä. Siinä on asia, joka vaatii tarkastelua ja toimenpiteitä. Pelkällä paheksunnalla ongelma ei ratkea. 

Duane Hanson, Tourists, 1970

Näyttelyn Introspektio-osastolla on kuvia ja tekstiä vanhuudesta, joka paitsi nähdään itsetutkistelun ja muistelun kautena myös tuottamattomana aikana, minkä vuoksi vanhoista ihmisistä on alettu puhua epäkunnioittavasti taakkana. 

Jokainen ihminen tarvitsee aikaa elpyä ja virkistyä, nuori sekä vanha.
Itse koen vanhana olemisen oikeutettuna lomana pitkästä työrupeamasta ja vapautena vihdoin päättää itse suuresta osasta omaa aikaani. Näin ei ole kaikkialla eikä ole ollut meilläkään kovin pitkään kaikilla.
Kiitän hyvinvointiyhteiskuntaa.  

Mietin työttömyyttä ja sen tuomaa stressiä ajankäytöstä ihmiselle. Joku on kysynyt, voiko eläkeläinen olla lomalla. Tottakai voi, loma on aina irtiottoa tavanomaisesta. Samalla tavalla myös työtön voi olla lomalla, mutta toisin kuin eläkeläisellä hänellä on huoli ja keskeneräisyys seuralaisenaan.
Työttömyys on yksi aikamme suuria ongelmia ja stressitekijöitä. Sitä ei tässä näyttelyssä käsitelty, ellei sitten jotenkin viimeisessä osastossa, jossa aiheena oli hämmennys sisäisen elämän ja todellisuuden välillä.
Näyttely oli niin laaja ja antoi niin paljon ajateltavaa, että tekee mieli mennä katsomaan se vielä uudelleen. Tässä kirjoittaessa herää kysymyksiä, joita en ajatellut näyttelyssä kulkiessani.

Olen iloinen siitä, että lukeminen ja käsityö olivat näyttelyssä paljon esillä ihmistä elvyttävänä oman ajan elementtinä. 

Billie Zangewa, In My Solitude, 2018

Pierre Alechinsky, Désarmé de patience, 1999

Viimeisen kuvani teoksen materiaali on keramiikka ja se näyttää pehmeältä kankaalta. Olen kuvaajana päässyt mukaan peilin kautta, ja seuralainen Unto häämöttää hänkin taustalla. 

Huomenna lähdemme katsomaan Fuengirolaan jo valmiita ja parhaillaan tekeillä olevia upeita isojen seinien kokoisia muraaleja. 

Niistä ja muusta myöhemmin. 

Lopuksi haluan kysyä, mitä oma aika merkitsee sinulle, lukijani. Onko sinulla siitä puute, sitä liikaa vai sopivasti?

Matkakirjeitä Benalmádenasta 3: Taideteosten herättämiä ajatuksia

Tämä suurikokoinen patsas on Fuengirolasta.
Alaosassa olevassa kyltissä lukee: La terra es un sola pais, y la humanidad sus ciudadanos. - Báhá'u'lláh
Vapaa sanakirjan avulla tehty käännös: Maa on yksi valtio ja ihmiskunta sen kansalaiset. Mietteen kirjoittaja on bahai-uskonnon perustaja.

Lähes samalla lauseella perustelee Finlandia-palkintoraati Emma Puikkosen valintaa palkintoehdokkaaksi: Yksittäiset ihmiskohtalot  kytkeytyvät suuriin maailmantapahtumiin  ja muistuttavat siitä, että mikään ei tapahdu "jossain muualla". Maailma on meille kaikille yhteinen. 

Olen miettinyt täällä Aurinkorannikon kaupungeissa tallatessani, miksi en ole huomannut Espanjassa muualta tuleviin ihmisiin kohdistuvaa rasismia, siis ruohonjuuritason rasismia, mulkoilua ja mutinoita. Maassa on paljon maahanmuuttajia, myös paperittomia. Pikimustat nuoret miehet saavat ihan rauhassa kaupata kadulla urheilupaitoja ja -tossuja. Kaupustelijat astelevat myymään tuotteitaan myös avoravintoloihin eikä heitä sysitä pois. 

Espanja on tottunut kaikennäköisiin ja -värisiin ihmisiin. Afrikka on lähellä ja sieltä on tullut laivoilla väkeä maahan. Myös arabitaustaisia on paljon väestöstä. Espanjahan on suurelta osin entistä kalifaattia. Se näkyy rakennusten muodossa ja taidokkaissa ornamenteissa. 
Oma rankka historia, sorto, jota on lähdetty pakoon sekä poliittisina että elintasopakolaisina lienee opettanut arvostamaan rauhanomaista elämää. 

Baskien ja katalaanien itsenäistymisyritykset ovat olleet käynnissä pitkään. Aika näyttää, hajoaako suuri valtio.

Australian poika oli tullut soittamaan didgeridoota
Malagaan

Thomas Schütte, Grosser Geist Nr.7, 1996

Tämä näyttävä alumiinityö (klikkaa suuremmaksi) on Pompidou-keskuksesta. Se on kauhistuttava. Sama tunnelma tulee, kun katsoo Kainuussa Suomussalmella mykkänä pellolla seisovaa Reijo Kelan tuhatpäistä laumaa, ympäristöteosta Hiljainen kansa.

Kävimme yhtenä päivänä Gibraltarilla. Ihailin samaa asiaa kuin viimeksikin keväällä 2015, erilaisuuden rinnakkaineloa. Lyhyellä kadunpätkällä, pääkadulla ovista putkahtelee oppilasporukoita, kukin ryhmä omanlaisessaan asussa, osalla kipat ja huivit päässä, osa burgundinpunaisissa koulupuvuissa. Kulttuurit rikastuttavat toisiaan, ei tarvitse vaatia samanlaistumaan, kuten Ranskassa on tapahtunut.
Mitä pahaa on huivipäisessä tytössä?

Luulitte varmaan, että tässä olen minä. Ehei, tämäkin on Pompidousta. Näitä nauravia ja höliseviä tyyppejä on siellä vähän joka paikassa, vessassakin pelkkänä äänenä. 

Kirjoitan seuraavalla kerralla selfieistä. Olisiko pitänyt kuvata itseni torsopatsaan vieressä, halailemassa katusoittajaa, yhtenä alistetuista alumiinityypeistä ja vielä tässä nurkassa hekottamassa yhdessä punaisen ihmisolion kanssa? Oikea turisti olisi tehnyt niin, mutta minä olenkin vain vanhanaikainen elämysmatkaaja.