Isänpäivän alla 2022

 

Sunnuntaina vietämme isänpäivää. 

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on 1,3 miljoonaa isää, yli puolella Suomen täysi-ikäisistä miehistä on lapsia ja isoisiä on 563 000. 

Kirjoitan tämän isänpäivän juttuni isoisistä: eräästä lastenkirjasta, isoisistä yleensä ja omaani muistellen. 

Viime viikonloppuna tutkimme pojantyttäremme, pienen yökyläilijän, kanssa hauskaa kuvakirjaa 40 tapaa käyttää isoisää. Kirjan tekstit on laatinut yli 200 lastenkirjaa kirjoittanut Harriet Ziefert ja kuvittanut kuvataiteilija Amanda Haley. 

Kirjassa on isoisän rooleja, jotka sopivat aika moneen ukkiin, vaariin, pappaan, paappaan, äijään, taattoon ja tuffaan. 

Ruksasimme meidän pikkuisen kanssa aika monta kohtaa. Kansikin, isoisä tanssipartnerina (isoisän tehtävä nro 15) pitää paikkansa. Monesti ovat iso ja pieni heiluneet Rölli-peikon rytmiin ja tällä kertaa twistasivat jonkun radiosta kuuluneen musiikin innoittamana.

Kotona ei saa syödä sohvalla, mutta mummilassa saa, joskus.
Vaarin ja Mummin luona pitää saada jotain ekstraa, kuten omaa mieliruokaa ja jälkkäriä arkipäivänäkin.

Vaarit toimivat leikinohjaajina, erotuomareina kiistoissa, opettajina, kuskeina, kokkeina, kirjeenvaihtokavereina, pelikavereina, soutajina... 
Unto-vaari on järjestänyt etäkouluna ärräopetusta ja lukutehtäviä, palkintona tavoitteen saavuttamisesta diplomi ja stipendi. 

Meillä on aina luettu paljon niin lasten kuin lastenlastenkin kanssa.
Unto-vaari on lisäksi erikoistunut kertomaan tarinoita omasta lapsuudestaan, ajasta jolloin Vaari ei ollut vielä mikään vaari vaan pieni poika Mutin kylässä. Nämä tarinat ovat dramaattisia, niissä kuljetaan koko päivä koulussa Misse-kissan kakka housun puntissa, kiitos aamuisen heinäkasassa pyörimisen, ollaan yksin kotona pimeässä, pudotaan puusta ja joudutaan sairaalaan. Nämä tarinat ovat niin suosittuja, että minä jään kakkoseksi ilatasadun lukijana ja unikaverina. 

     

Paras mitä isovanhemmat voivat lapsenlapselle tarjota on ystävyys. Isovanhempana voi olla monella tavalla. Tärkeintä on se, että on kiinnostunut lapsenlapsistaan. 

On tutkittu, että vanhempien sukupolvien miehet, jotka omien lasten ollessa pieniä joutuivat täyttämään päivänsä työllä, ottavat takaisin menettämiään kokemuksia lastenlastensa kanssa. Jotkut jopa muuttavat lastensa perheiden lähelle voidakseen olla enemmän avuksi. Tässä pitää tietenkin muistaa oma asemansa ja rajansa, olla vain apuna ja vain pyydettäessä ja säilyttää se sunnuntaiasenne suhteessa lapsenlapseen.
On myös heitä, jotka ovat liian väsyneitä hoitamaan lapsenlapsia, asuvat kaukana tai eivät ole kiinnostuneita viettämään aikaa pikkulasten kanssa, vaan odottavat heidän kasvamistaan.
Jotkut isovanhemmat ovat vielä itse työelämässä ja ne loppuvuodethan ovat usein raskaimpia. Isovanhemmaksi pitää kasvaa kuten vanhemmaksikin, ja siihen tarvitaan aikaa ja mahdollisuus.

Oma Pappani, isänisäni Juho Arvid, oli lapsuuteni kiltein ihminen. Me asuimme kolmen sukupolven taloudessa maatilalla. Pappa, pieni sitkeä mies, teki raskasta työtä, kuten muutkin talon aikuiset, mutta iltaisin hänellä oli kaikki aika meille lapsille, koska hän ei osallistunut navettatöihin.
Olen istunut pitkät tovit Papan sylissä keinutuolissa. Muistan, miten hän siirsi Satakunnan Kansan sivuun ja keskittyi keinumaan hiljaa kanssani ja kuuntelemaan mitä hänen korvaansa huusin. Pappa ei kuullut eikä myöskään nähnyt kunnolla. Hänellä oli paksulinssiset lasit, jotka minulla on tallella muistoarkussani torpanlunastuskirjan, syytinkisopimuksen, isäni sotilaspassin ym. historiallisten dokumenttien ohella. Niillä laseilla näki ehkä yhden lyhyen sanan kerrallaan, kuin suurennuslasilla.
Pappa osoitteli minulle lehdestä kirjaimia:"Siinon äs ja tosson aa..." Tavasimme lehden otsikkoa Satakunnan Kansa ja aivan varmasti Papalla on osuuteensa siihen, että opin varhain lukemaan. 

Lukiolaisena aloin painaa päälle, että Papan pitää saada kuulolaite. Vein hänet korvalääkärille, mutta monen lapsuudenaikaisen tulehduksen vaurioittamille korville näistä laitteista ei ollut mitään apua. Ajelimme hiljaisina linja-autolla kotiin, minä ehkä pettyneempänä kuin Pappa. Olisin niin halunnut tuottaa hänelle hyvää mieltä. Ymmärsin, että Pappani vaikutti tyhmemmältä kuin oli huonon kuulonsa ja näkönsä vuoksi. Jotenkin olin päässyt siihen käsitykseen, ehkä virheelliseen, että hän oli Mamman järkivalinta hänen ensimmäisen aviomiehensä Hugon kuoltua kansallissodassa. 

Papan kohdalla toteutui kirjan isoisäkäytön kohta 36 Rakkauden kohteena oleminen. Kuvassa nuorin siskoni teinityttönä osoittamassa Papalle takaisin sitä rakkautta mitä oli häneltä saanut. 

Kun olin jo opiskelemassa, kuulin että isovanhempani olivat siirtyneet vanhainkotiin. Pappa halvaantui ja eleli petipotilaana vuosia mieli kirkkaana ja aina positiivisena ja kiinnostuneena asioista. Huusimme hänen korvaansa, mitä millekin pellolle oli istutettu ja mitä meidän elämäämme kuului. Mamma kuoli viisi vuotta ennen Pappaa, joka eli yli 90-vuotiaaksi.

Kuva, Ume 1979

Tietenkin vein Papalle näytille vauvani. Alla kuvassa toinen poikamme. Pappa kysyi:"Nämä kaksko sulla vaan on?" Vastasin myöntävästi. Hän ei aivan ehtinyt nähdä kolmatta. 

Nyt minulle tuli kova ikävä sekä isääni että pappaani. 

Mietityttäviä tekstejä, isänpäivän ajatuksia

Osmo Rauhalan näyttelystä Järjestyksen kuvat
Kouvolan Taidemuseossa

Ei raja ole kuivaa nahkaa. 
Se on ihmisen elävä iho.
Iho ihoa vasten elävät naapurit, tahtoivat tai eivät.

Se erottaa, se yhdistää, raja.
Sen yli kulkevat
pelon ja vihan aallot.
Sen poikki kulkevat kauppatiet ja lähettiläät, 
ruhtinaiden sanat. Sen läpi
kaukana mahtisanojen saattueista
kulkee kevyt äänetön askel, 
rajoista piittaamaton. Lempeys, metsän eläin. 

Yllä oleva runo on osa Lassi Nummen Linnakronikkaa kokoelmasta Linna vedessä. Erik Akselinpoika Tott rakennuttaa Olavinlinnaa ja perustelee sen tarpeellisuutta Savon naiselle. Hän sanoo, että raja on muokatulle nahalle eli pergamentille muokattu juova ja linna välttämätön sen suojelemiseksi. Linna on hänen kivinen tarunsa ja unensa. 
Savon nainen vastaa 'Armolle ja Herralle' tällä runollaan, joka on minusta huikean hieno. Hän ei olisi halunnut taruja kiveen ja rautaan. Sanat olisivat riittäneet hänelle. 

Rajan käsite. Luonnolliset rajat, rajapyykit ja rajajoet, muurit ja piikkilangat. Näkymättömät rajat. Ihmisen rajat, ihminen joka ei tunne rajojaan, reviiriään vahtiva ihminen, rajaton ihminen. Rajoittaa, estää, suojata. Pysy nahoissasi, älä ylitä rajojasi, väritä rajojen sisältä! Jotain rajaa.

Eräs Googlen vaihtuvia aloituskuvia koneellani

Toinen lainaukseni on rouva Jenni Haukion puheesta Eläinsuojelugaalassa, jossa hän sai Kiitos Eläimiltä -palkinnon. Haukio puhui tuotantoeläinten olosuhteiden ja hyvän kohtelun puolesta ja lainasi amerikkalaiskirjailija Henry Bestonin sanoja sadan vuoden takaa.

Tarvitsemme uuden, viisaamman käsityksen eläimistä, sillä eläimiä ei tule arvioida ihmisten mittapuulla. Vanhemmassa ja eheämmässä maailmassa kuin omamme ne liikkuivat valmiina ja täydellisinä, siunattuina herkillä aisteilla, jotka me olemme menettäneet tai jollaisia meillä ei ole koskaan ollutkaan. Ne kuulivat ääniä, joita me emme saa kuulla milloinkaan. Ne eivät ole veljiämme, ne eivät ole käskyläisiämme, ne ovat toisia kansoja, jotka ovat jääneet kanssamme elämään ja ajan verkkoon. 

Ne ovat toisia kansoja...
Olemmeko me ymmärtäneet kaiken väärin, kun olemme perustaneet tehokanaloita ja suursikaloita? 
Kunpa osaisi aistia hetken kuin eläin, elää leijonan elämää. Miten vähän me tunnemmekaan eläimiä. 
Ajan verkko... Miten pieni oma elämä onkaan maailmankaikkeuden mittakaavassa, kosmisessa äärettömyydessä.

Nämä kaksi lainaamaani tekstiä ovat molemmat kauniita ja niissä on jotain hyvin tunneälyistä. 
Jään miettimään. Miettikää tekin. 

Toivotan vielä hyvää isänpäivän iltaa. Oma isäni kuoli kuusi vuotta sitten, joten meillä on juhlittu isinä vain miestäni ja poikiani. Tulimme isovanhemmiksi vähän päälle viisikymppisinä. Meistä oli hienoa, jotenkin velmua myös, tulla niin nuorina Mummiksi ja Vaariksi. Koimme nämä nimet heti tärkeinä arvoniminä. 

Kuuntelin lounasta kokatessani isänpäiväiskelmiä. Voi voi sitä melankoliaa. Ole poikani parempi kuin minä luuserimies, viikonloppuisän kaihoa ja isä, joka katuu sitä, että ei ollut mukana lapsensa elämässä. Kauheaa räytymistä. Ja sitten vastapainoksi sellaisia joissa isyys on joku vitsi, nainen sai nalkkiin. Pitäisköhän noita lauluja päivittää. 

Isänpäivän aamuna elettyä ja ajateltua

Vietämme isänpäivää kahden vanhimman lapsenlapsemme ja perheen lemmikkikoiran kanssa Tuusulassa. Olemme täällä muutaman päivän nuorten kanssa, kun vanhempansa ovat matkalla.

Otin aamulenkillä kuvia Tuusulanjärvelle lautan päälle rakennetusta Sibeliusvaloteoksesta ja lähipuiston valaistuista puista. Valoteos on paikallisen valotaiteilija Toni Luoteen tekemä ja se on kunnianosoitus Eila Hiltusen Sibeliusmonumentille Helsingissä.
Teos saa päivällä valonsa auringosta (tällä haavaa ei muuten paljon saa, kun hämäryys kestää koko päivän) ja iltaisin sekä öisin se on valaistu ledvaloilla. Sibeliushan asui tämän järven rannalla Ainolassa, joten teos sopii oikein hyvin näihin maisemiin.

Me juhlimme lasten kanssa isänpäivää menemällä juhlinnan kohteen valitsemaan lounaspaikkaan syömään. Se saattaa olla vaatimattomasti Kotipizza. Nepalilaisia ravintoloita olemme myös vähän katselleet.
Iskä/vaari saa kohtapuoliin soittoja pojiltaan ja lapsenlapsilta, ehkä kortin ja lahjankin.

Teinit nukkuvat vielä. Me tarjouduimme koiran aamulenkittäjiksi mieheni kanssa. Kun kaikki ovat heränneet, eli kohta, otamme toiset aamukahvit, leivosten kera. 

Minun lahjani miehelleni on vielä tulossa postissa, Kari Hotakaisen kirja Tuntematon Kimi Räikkönen. Annoin pieneksi alkupalalahjaksi HS:n Teema-lehden, jonka aihe on Sivistys.

Tein tietenkin lahjan hankinnassani ison virheen: miehen kirjoittama kirja miehestä miehelle - liikaa miestä!
Olen osunut muutamiin kirjoituksiin, joissa on paheksuttu sitä, että miehet lukevat vain miesten kirjoittamia ja vain sotaa ja jännitystä. Olen huomannut myös keskusteluketjuja, joissa on vuorostaan paheksuttu sitä, ettei isien/miesten annettaisi itse edes valita lukemistaan enää. Ja sitten selityksiä ja pahoittelua, että kyllä saa valita, mutta eihän ne miehet poloiset voi tietää paremmasta, kun niille tarjoillaan vain tätä tällaista, huonoa.
Hoh hoijaa, minä kun luulen, että asia on niinpäin, että sitä myydään ja mainostetaan, mille on kysyntää. Ei kai kustantamot ryhdy väkisin opettamaan ihmisiä muuttamaan lukutapojaan. Miehet näkevät kyllä monenlaisten kirjojen mainoksia läpi vuoden, kuten naisetkin. 
Sitä paitsi, sota on hyvä aihe kirjallisuudessa, ja jännityskirjat ovat myös naisten suosiossa.
Ja pitääkö kirjaa valitessakin miettiä kirjailijan sukupuolta? Mitä väliä sillä on, eikö tärkeintä ole se, mitä siellä kansien välissä on? Annetaan kaikkien lukea sitä, mistä tykkäävät - jookos! 

Odotan, että pääsen itsekin lukemaan tuon Kimi-kirjan. Pidän Hotakaisen tyylistä.

Luen parhaillan Katja Ketun romaania Rose on poissa, tuntuu väkevältä teokselta, ei ihme, että on yksi Finlandia-ehdokkaista. Oma suosikkini on Olli Jalosen Taivaanpallo. Jari Järvelän ja J. Pekka Mäkelän (minulle aivan tuntematon kirjailija) teokset ovat aiheiltaan hyvin kiinnostavia, aion lukea ne tässä kaamosaikana.

Mukavaa isänpäivää kaikille isille ja isien ympärillä hääräileville! 
Kaikilla meillä on tai on ollut isä. Oma isäni kuoli viitisen vuotta sitten. Muistelen häntä lämmöllä.

Myöhemmin, aamujuhlinnan jälkeen.

Kysyin mieheltäni hänen mieliaiheistaan ja mielikirjailijoistaan. Hän pitää historiallisia käännekohtia käsittelevistä romaaneista, loistava esimerkki tästä on Sirpa Kähkönen, jonka teokset hän onkin lukenut kaikki. Minä en yhtään.
Hemingway on yksi mieheni ulkomaisista mielikirjailijoista. Minun myös, vaikkakin pidän Steinbeckistä enemmän.
Minimalistinen tyyli viehättää myös U Mentulaa. Tästä esimerkkinä hän mainitsee Antti Hyryn ja  Rosa Liksomin. Itse olen lukenut Liksomilta lähes kaiken, Hyryltä en muistaakseni mitään.

Lyhyesti kaikenlaista mielen päällä olevaa

- Ja taas on kertynyt kymmenkunta aihiota erilaisista aiheista, joista haluaisin kaikista kirjoittaa pitkästi ja seikkaperäisesti.

- No mutta, entäs jos kirjoitatkin lyhyesti etkä tee kuvan kuvaa.

- Ookoo, näin teen... mutta ehkä kuitenkin jokin aloituskuva? Marc Chagallin elämäkertakirjassa on niin hyvä kansi. Jospa kuvaan sen!

* Presidentin muotokuvasta
Miksi ne sata palaa eivät ole Sauli Niinistön elämästä? Käsittääkseni ne ovat enemmän taiteilijoista itsestään ja ajastamme, eivät kuvauksen kohteesta. Niinistön hienon persoonan olisi pitänyt nousta kunnolla esiin kuvasta. 
Taulu on nähtävillä Ateneumissa kesäkuussa. Käyn katsomassa ja palaan asiaan sitten.
Onnistunein presidenttien virallisista muotokuvista on mielestäni Koiviston kuva. Se on persoonallinen ja arkinen, ei pompöösi kuten edeltäjillä, ja se kertoo paljon henkilöstä nimeltään Mauno Koivisto.

* Lapsettomien päivästä
Se on tänään. Kun puhutaan lasta kaipaavista lapsettomista, jotka eivät pysty saamaan biologista lasta, niin aina on joku sanomassa, että mikäs ongelma tuo nyt on, että kyllä nykyään lapsen saa niin monin eri tavoin, adoptiolla, sijaisvanhemmuudella ja lahjasukusoluilla. Ongelmahan ei olekaan lapsen saaminen, vaan naisella halu kokea raskaus ja synnytys ja sekä miehellä että naisella halu nähdä omien geeniensä jatkuvan. Joillekin biologinen lapsi on tärkeämpi kuin toisille.
Monelle äitien- ja isänpäivät ovat vuoden kipeimpiä päiviä. Toivotan jaksamista kaikille niille, joita tämä asia koskee.
On myös muistettava, että lapsettomuus saa olla myös tietoinen valinta. Kaikkiin perheisiin ei kuulu lapsia, eikä lapsettoman elämä ole yhtään vähemmän arvokasta kuin lapsia saaneen. On aihepiirejä, joissa hienotunteisuus on tarpeen ja tämä on ehdottomasti yksi niistä. 

* Vanhenemisesta
Tiedän jo jotain siitä, mitä tapahtuu, kun vanhenee. Tiedän myös, että kymmenen vuoden päästä tiedän paljon enemmän. Nyt otan portaissa kaiteesta kiinni. Toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua se riittää enkä tarvitse liikumiseen apuvälineitä. 
Rosa Liksomin Everstinnassa on hienoa vanhemmuuuden pohtimista. Eversti oli vihannut vanhenemista ("Eversti vihasi vanhenemista ko pölkäsi, että yhtenä päivänä halu katoaa..."), mutta Everstinna katselee omaa vanhenemistaan uteliaisuudella ja kokee olevansa vanhetessaan yhä enemmän oma itsensä.  
"Mie en häpeä itteäni. Mie kannan vanhan, kuolevan naisenruuhmiin ylpeyellä. Ruostuminen on elämän laki, jonka elämän kiertokulku ja luonto on ihmisolentojen ketjule suonu."
"Mie olen niin kiinostunnu kaikesta siitä mikä minun sisälä ellää, että mie en oikesthaan jaksa kiinostua kenestäkhään muusta. Kaikki muut ihmiset ja niitten pienet elämät tuntuvat minusta niin latteilta verrattuna minun sisässeen elähmään, joka vain runsastuu iän myötä."

- Äsh, sinun piti kirjoittaa lyhyesti!

- Juu, juu. Palaan vanhenemisteemaan joskus omalla postauksellaan. Toisin kuin Everstinna olen hurjan kiinnostunut ihmisistä, mutta tiedän, mitä hän tarkoittaa puhuessaan oman sisäisen elämän vahvistumisesta. Olen kyllä paljon aidommin itseni nyt kuin nuorena. Olen myös hyvin kiinnostunut vanhenemisen fyysisistä muutoksista. 

* Esikuvista
Luin Elena Favillin ja Francesca Cavallon kirjan Iltasatuja kapinallisille tytöille, 100 tarinaa ihmeellisistä naisista. Kirjan tavoitteena on nostaa esiin edelläkävijöitä ja esikuvallisia naisia kaikkialta maailmasta ja muinaisista kulttuureista. Pidän tätä erittäin hyvänä lähtökohtana kirjalle. MUTTA miksi ihmeessä siellä on myanmarilainen poliitikko Aung San Suu Kyi, joka hyväksyy rohingya-kansan murhaamisen? Miten kansanmurhaa tyynesti katseleva nainen voi olla kenellekään esikuva? 
Kirjan alkusanoissa lukee: "Ja epäilyn hetkellä muista: sinä olet oikeassa." Olisiko parempi neuvoa nuoria ihmisiä epäilyn hetkellä epäilemään lisää.  

* Kesä on täällä - ja Mylsä goes crazy!
Kun ensimmäinen lämpimähkö kevätpäivä tuli alkuviikolla, asteita aamulla viitisentoista ja vielä vilpoinen tuuli, niin useampi ihminen täällä Mylsällä tulkitsi riemukkaasti kesän koittaneen.
Pyöräilin kauppaan aamulla kevyttopassa, hanskatkin olisi voinut olla. Vastaan pyöräili keski-ikäinen mies onnellisesti hymyillen hihattomassa painijanpaidassa, uimahousuissa ja varvastossuissa.  
Kaupan edessä seisoi tomerassa asennossa eläkeikäinen nainen pukeutuneena pohjepituisiin hempeänvärisiin jumppatrikoisiin ja isoon T-paitaan, paljaissa jaloissaan hänellä oli crocsit.
Kaupan sisällä kahden pakastealtaan välisellä hyisellä käytävällä vanhemmanpuoleinen nainen kurotteli altaan pohjalta jäätelöä paitulissa. Mekot ja yöpaidat eivät paljon eroa toisistaan, tämä näytti ohuelta. Itse värisin ja nopeutin askeleitani lämpimämpiin osiin kauppaa.
Vastapainoksi vanhemman polven hullaantumiselle nuorten miesten lauma kulki edelleen samoissa paksuissa, mustissa huppariasuissa kuin talvellakin, mitä nyt jotkut olivat saksineet nuhjautuneet kolitsihousunsa polveen ulottuviksi. Sääret saivat kokea ihanan vapautumisen.
Perun pari postausta sitten kirjoittamani, ettei Nizzan ja Suomen pukeutuminen eroaisi paljon toisistaan. Kyllä se eroaa, keväthuumassa vallankin.

- Nyt kuule moralistit hyökkäävät tänne paheksumaan sitä, että katselet ihmisiä ja kuvailet heidän asujaan. Etkö koskaan opi?

- En. Katselenhan minä puitakin ja lintuja, miten luonto herää auringon voimasta. Enkö saisi katsella, miten ihminen herää talviunestaan! Vielä olen kiinnostunut ihmisistä. 

* Vuodenajoista
Pessimistisemmät varoittelevat, ettei tämä lämpökausi, tämä ihanuus pysy kauaa.
Meillä on nimi sille ilmiölle, kun mennyt vuodenaika vielä pistäytyy, vaikka sen aika on ohi, keväällä takatalvi ja syksyllä intiaanikesä. (Mehän ajattelemme edelleen päävuodenajoiksi kesän ja talven, eikö vain, vaikka oikeastaan syksy on vallannut tilaa talvelta ja kestää yleensä jouluun asti.) Mutta siis, mikä olisi nimi sille ilmiölle, että kesä tai talvi käväisee ennen aikojaan? Kesäköjo, esikesä, kesähumaus, eikaivielätalvi, älävielätuutalvi?

Kaivoin bikinit esiin. Lähdemme äitienpäivän jälkeen mökille Taavettiin. Foreca lupaa sinne maanantaiksi 27 ja tiistaiksi 28 astetta. Meinaan makoilla aurinkotuolissa ja lukea - tietenkin. Kun mies on saanut ruuan pöytään, vaihdan päälleni jonkun paitulin minäkin, kuka nyt bikineissä lounastaisi.

Ravintola Vanhan Viialan edestä,
 Kenraalintie, Myllykoski

- Väkersit sitten kuitenkin tuon karhukuvan? Etkö usko sanan voimaan?

- Aivan pakko laittaa tämä kuva! Mies lupasi kuvata noita karhuja, niitä on pitkä rivi, joskus kun terassi on täynnä iloista porukkaa. Minä kuvasin tämän aamuauringossa. 


Aurinkoista viikonloppua kaikille! 

Isänpäivä vai läheisenpäivä?

Tämä on muutaman päivän takaisesta HS:sta. Kyseessä on joidenkin helsinkiläisten päiväkotien aikomus ottaa isänpäivän tilalle juhlan aiheeksi läheisenpäivä ja myöhemmin sama juttu äitienpäivän kohdalla. Kuvassa viitataan myös viimeaikaiseen keskusteluun kielen muokkaamisesta sukupuolineutraalimpaan suuntaan.

Miksi näin tehdään, miksi ei isänpäivää? Asiaa selitetään sillä, että on monenlaisia perheitä, yhden vanhemman perheitä, uusperheitä, kahden äidin tai kahden isän perheitä ja monia muita perhemuotoja,  jolloin lapsi, jolla ei ole selkeästi isää tai äitiä kokee tällaisena päivänä osattomuutta.  
Juuri tämä moninaisuus tekeekin mielestäni asiasta helpon. Olen huomannut, että lapsille moninaisuus ja erilaisuus (muussakin kuin perhemallissa) on normaaliutta, ei mikään tabu. Kaukana ovat ne ajat, jolloin puhuttiin äpäristä, lehtolapsista tai au-lapsista. Lapset puhuvat perhekuvioistaan rennosti ja vertailevat niitä ilman että toinen olisi huonompi toista, saati sitten häpeällinen. 

Siitä asti, kun isänpäivää on alettu juhlia, päiväkodeissa ja kouluissa on askarreltu kortteja paitsi isille myös ukeille, sedille tai miehenmallikavereille.
 
Näissä isänpäivää boikotoivissa päiväkodeissa on ilmeisesti ollut tapana kutsua isiä isänpäivän kunniaksi aamukahville. Kysyn, kuinka moni työhön kiiruhtava isä on sinne ehtinyt. Taitaa olla niin, että moni isän omaava on jäänyt yhtä osattomaksi tässä tilanteessa kuin isätönkin. 

Nappasin kuvan Käpylän päiväkodin portilta Kouvolasta. Tässä kyltissä on minusta tärkeä asia! On isiä ja äitejä, tai olkoot vaikka henkilöitä, jotka lastaan hakiessa höpöttävät työpuheluja. Minusta kaupan kassalla asioiminen puhelin korvassa on törkeää, mutta että oma lapsi haetaan mieli muualla puhelin korvalla, huh. Kai sitä tapahtuu, eihän tuota kylttiä olisi muuten tarvinnut laittaa. 

Olen ollut pari kertaa isovanhempien päivässä. Ei meitä siellä monta henkilöä ollut. Monen lapsen isovanhemmat asuvat kaukana, ovat ehkä vielä työelämässä tai liian vanhoja ja sairaita osallistuakseen. 
Joillain on paljon isovanhempia, varsinkin uusperhekuvioissa on, joillain ei yhtään. Sellaista elämä on. 
Pitäisikö isovanhempien päivän tilalle vaihtaa tasavertaisuuden vuoksi vanhanihmisenpäivä?

Eräs blogiystäväni Jope kiteytti mielipiteensä isänpäivän hämärtämisestä näin:
"Lasten aliarvioimista on tuo uuskieli, joka muka neutralisoi asioita joita maailmassa on. Kuten isiä ja äitejä.
Jos kiellämme kaiken, mitä jokaisella ei ole, mitähän lapselle jää?
Oikea kuva maailmasta johon hän on syntynyt?
Ei. kyllä tässä ollaan kokonaan väärällä tiellä. ja silläkin vielä eksyksissä. Tarkoitus voi olla hyvä, mutta toteutus mättää niin kuin niin usein, kun hyvä tarkoitus on suurempi kuin todellinen kuva maailmasta."  

Tämä Jopen kommentti tuo mieleeni kertomuksen erään lapsen kasvatuksesta kauan sitten. 
Lapsen nimi oli Siddhartha. Hän oli hyvin suojeltu ylhäisöperheen poika, niin suojeltu, että hänen ei sallittu nähdä kuolemaa. Joka aamu palvelijat korjasivat visusti pois lakastuneet kukat ja kuivat korret palatsialueen sisäpuolelta. Pikkupojan ympäristössä sai olla vain täydellisyyttä. 
Teininä Siddhartha naitettiin kauniin serkkunsa kanssa, ja elämä jatkui ylellisyydessä, kunnes hänelle tuli pakottava houkutus päästä päiväksi palatsin ulkopuolelle. Sielläkin hänen tieltään kiiruhdettiin siivoamaan pois kaikki kuihtumiseen ja kärsimykseen viittaava, mutta hänpä livahti sivukujalle ja kohtasi siellä jotain outoa - epätäydellisyyden. Hän kohtasi vanhuksen, sairaan, kuolleen ja askeetikon. Muutaman vuoden kuluttua nuorukainen hylkäsi varjellun elämänsä, jota ei pitänyt minkään arvoisena, ja lähti kohtaamaan oikean elämän kärsimyksineen. Hänestä tuli pyhä mies, Siddhartha Gautama Buddha. 

Oikea elämä.
En ymmärrä, miksi sellainenkin luonnollinen asia kuin isyys ja äitiys pitäisi vesittää ja hämärtää. 

Jos meillä on korvapuustipäiväkin, niin miksei isänpäivää? 
Kuulkaas, kaikki eivät voi syödä korvapuusteja, pitäisikö päivän nimi olla jonkunsyötävänpäivä? 
Saanko minä viettää hääpäivää mieheni kanssa, kun kaikilla ei ole miestä? Jouluhan on vähän siinä ja siinä, niin kaupallinenkin.

Kaupallisuus on se, millä erilaisia päiviä mollataan. Se on itsestä kiinni, viettääkö juhlapäiviä kaupallisesti vai lämpöisesti läheisiään tavaten vai ei ollenkaan. Mutta miksi niiden päivien arvo pitäisi kieltää niiltä joille ne ovat tärkeitä?  

Minun mielestäni isät ovat päivänsä ansainneet! Skool!