Näinkö hoiva toimii?

 

Käytän näitä postikortteja (tekijä Quentin Blake) alku- ja loppukuvina tässä kirjoituksessani ironisessa mielessä.
Käytän tekstissä otteita kirjelmästäni Satakunnan hva:n vanhustyön toimialajohtajalle, joka välitti sen vastuualuejohtajalle, joka välitti sen "sisarenne asioita hoitaville". Nämä otteet ovat vaaleansinisellä pohjalla. 
Asia, jota yritän korjata, on heikkokuntoisen sisareni siirtäminen kokonaisvaltaisesta hoidosta mielenterveydeltään sairaiden hoivakodista yksiöasukkaaksi, jolle on suunniteltu hoivapaketti.

Ajattelin, että kun olen ollut yhteyksissä jo alempiin virkamieskoneiston henkilöihin puhelinsoitoin ja tekstiviestein, niin aloitan nyt kaikkein korkeimmalta. Hyvinvointialueen johtajana toiminut Kirsi Varhila ehti erota, mutta toimialajohtajat ovat seuraavia hva:n portaikossa.
Ai niin, onhan siellä Varhilan yläpuolella ollut vielä poliittinen ohjausryhmä, jonka saama jatkoaika oli liikaa Varhilalle. Tämä ryhmä kuulostaa minusta kyllä ihan diktatuurien valvontaelimeltä.

Siskoni tapaus vahvistaa sen uutisissakin mainitun asian, että Satakunnan hva on tehnyt säästöjä viimeisen päälle, ellei vähän ylikin. 

Ihminen, joka ei pysty pitämään kenkiä, koska diabetes ja vuosikymmenten psyyken lääkkeet ovat tehneet jaloista veltot eikä huomaa, jos lähtee rollaattorillaan liikkeelle housuissa jotka putoilevat nilkkoihin, joutuu nyt käyttämään hissiä ruokailemaan mennessään. Usein hän ei menekään, vaan odottaa, että talossa paikalla olevat ja tilanteita tarkkailevat kotihoitajat toisivat hänelle ruuan huoneeseen. Päiväkahvi jää kokonaan väliin, koska silloin ei ole kotihoitoa päivystämässä talossa ja Tarjalla on alkanut olla aina siihen aikaan päivästä huono olo. Kotirannassa hän ei koskaan jättänyt kahveja väliin, vaan meni mielellään samassa kerroksessa olevaan ruokasaliin. 

En nyt kerro tässä, mikä on sisareni nykyinen asuinpaikka, koska en halua talon henkilökunnalle tai paikkakunnan kotihoidon väelle huonoa mainetta. He tekevät parhaansa. Paikka ei ole kotikunnassa Pomarkussa, jonka vanhainkotiin sisareni on sanonut haluavansa "sitten vanhana".
Vanhushoivassa ei näemmä enää kuulla toivomuksia ja oteta huomioon inhimillisiä tekijöitä, vaan tarkastellaan täyttöasteita. Kun eräästä alueen hoivakodin hyväkuntoisten kerroksesta vapautui yksiö, niin sisareni muutettiinkin yllättäen nopeasti sinne ja ylennettiin pärjäämistaidoiltaan itsenäisemmäksi eläjäksi. Naapurihuoneissa olevat näyttävätkin ihan "normaaleilta", hyväkuntoisilta ihmisiltä.
Kun oli puhe, että uutta paikkaa etsitään, niin kysyin, mitä se tarkoittaa meille läheisille, tuleeko enemmän vastuuta, niin vastaus oli, että ei tule, ei mitään. Silloin, vielä marraskuussa, varmaan olikin tarkoitus löytää samantasoinen paikka, vain astetta turvallisempi. No, asunto oli monin tavoin puutteellinen, ja me olemme sekä huomauttaneet puutteista että hankkineet puuttuvia asioita.   

Minä petyin ja lamaannuin kuultuani, miten vaikeaan elämään siskoni siirrettiin. Soittelin ja koitin kysyä miksi ja onko ollut tiedossa, että hän on mieleltään sairas? Sain kuulla edunvalvojalta, että siirtoja turvallisesta vähemmän turvalliseen on ollut nyt vuodenvaihteessa muitakin.
Sain kuitenkin lopulta lähdetyksi sisartani katsomaan ja sillä reissulla sisuunnuin. 

Siirtoa perusteltiin sillä, että Tarja oli kaatuillut yöllä eikä Kotirannassa ollut yöpäivystystä. No, sitä ei ole yksiössäkään. Tarjalle tuotiin ranneke, jota hän ei pidä ranteessaan, kuten ei pysty pitämään yllään mitään muutakaan ylimääräistä, esim. tekohampaita. 

Olen pöyristynyt siitä, että ihmisen heiketessä hänet siirretään vaativampaan elämään. Miksi ei voitu odottaa, että siskoni "täyttää kriteerit" oikeaan vanhushoivaan? 

Tarja on sairastanut skitsofreniaa teini-iästä asti ja on nyt päälle seitsenkymppinen. Hän on laitostunut ja odottaa vain, mitä hänelle tehdään ja tapahtuu. Häneltä saadaan helposti vastaus, että näin on hyvä ja kaikki on hyvin.
Huomasin kuitenkin, että hän mutisi ruokaa tuoneelle kotihoitajalle lempeällä äänellä, että hän voisi kyllä mennä keväämmällä takaisin Euraan. Ikään kuin tämä hoitaja voisi tehdä sille asialle mitään.
Hän sanoi myös, että kun me seuraavana päivänä taas tulemme, niin hänpä pyytää hoitajaa "keittämään vieraille kahvit". Se tuli vanhasta muistista, nämä hoitajathan ovat talon ulkopuolista väkeä ja vain pistäytyvät siellä asiakaskäynneillä.  
Tarjalla käy neljätoista - kyllä, 14 - eri hoitajaa! Neljästi päivässä, naisia ja miehiä. Heidän on määrä viipyä 15 minuuttia kerrallaan Tarjan luona, antavat lääkkeet ja tarkistavat tilanteen. Välillä pöydälle tuodusta laitteesta kuuluu huhuilu "Tarja, onhan kaikki hyvin?"
Kerran viikossa on avustettu suihkupesu, se osui meidän vierailupäiviimme. Tarja oli käynyt suihkussa itse, ainakin sanoi niin hoitajalle, ja hiukset olivat märät. Kuka meistä haluaisi tuntemattoman ihmisen pesevän itseään! Tämä omatoimisuuden pilkahdus saattoi johtua myös siitä, että hän pelkäsi sen suihkuhomman osuvan jonkun mieshoitajan käyntiin. 

Jos Tarja olisikin vain fyysisesti sairas, niin hänestä saattaisi olla mukavaa tavata tätä joukkoa ihmisiä, mutta skitsofrenia tekee araksi ja jännittyneeksi. Tarja sanoikin, että hänellä on ollut nyt enemmän "liikutusta", millä sanalla hän kuvaa huonoa oloaan, jolloin ei saa lähdetyksi liikkeelle.

Vertailuksi kerron, että Kotirannassa asukkaat valitsivat hänet talon positiivisimmaksi.  

En tajua, kuka teki ja miksi tämän erittäin paljon huolta aiheuttavan siirron. Pelkään, että siskoni kaatuu kömpelöillä jaloillaan ja hänet löydetään aamulla loukkaantuneena tai menehtyneenä vessan lattialta. 

Toivon, että Tarjan tilanteeseen kiinnitettäisiin huomiota ja hän saisi arvokkaampaa hoitoa. 

Yksin Mehiläisellä on nelisenkymmentä mielenterveyskuntoutujille (positiivinen ilmaus, kuntoutuja) suunniteltua paikkaa. Onko nyt sitten joku ikäraja sille, minkä ikäiseksi näissä paikoissa saa olla? Olen kysynyt, mutta en ole vielä saanut vastausta. 
Onko kaikki kiinni kunnasta, joka ei myönnä erikoishoitoon etuseteleitä säästön nimissä? Vai onko kaiken takana kevyesti päätöksiä tekevä, virkaintoinen virkahenkilö?  

Veimme Tarjalle peruspuhelimen, Doron, ja harjoittelimme puhelun vastaanottamista monta kertaa, vain kaksi painallusta, vihreästä merkistä puhelin päälle ja valkoisesta kaiutin, mutta asian sisäistäminen näytti ylivoimaiselta. Soittamista emme edes ottaneet puheeksi, vaikka siihenkin olin kirjoittanut selkeät ohjeet. Entä unohtuuko lataus? Puhelut hoituivat edellisessä paikassa siirreltävällä puhelimella, jossa hoitaja teki kaiken muun paitsi puhumisen.
Tarja ei ymmärrä, että hänen pitäisi nyt itse toimia, ja minusta hän näyttää myös lyhyessä ajassa taantuneen sekä liikkumiseltaan että kognitiivisilta taidoiltaan. Kyllä hän Eurassa vielä käytti kenkiä, siellä tehtiin yhteisiä retkiäkin. Hän istuskeli yhteisissä tiloissa, ruokasalissakin jo ennen ateriaa ja jutteli tuttujen ihmisten kanssa. Muuton täytyy olla hänelle iso stressi.  
Tarja toivoi minun tuovan lenkkarit, koska hän on alkanut tuntea, että mitkään hänen sisätossunsa eivät tunnu hyvältä. Mittasin jalan ja etsin sopivia monesta kaupasta, löysinkin, ja sain ne isolla vaivalla hänelle jalkaan. Luulen, että hän otti ne pois meidän lähdettyämme ja siellä hän hipsuttelee edelleen pitkää käytävää hissille sukkasillaan, saattaa kastella jalkansa tai saada haavan jostain terävästä, ellei ole sitten jämähtänyt kokonaan siihen telkkarin, sängyn ja nojatuolin muodostamaan turvapesään.