Jokainen meistä on varmaan todennut ilmapiirin muuttumisen yhteiskunnassamme. Puhe on entistä raaempaa ja loukkaavampaa. Ilmiöt kuten ala-arvoinen nimittely ja loukkaaminen, varsinkin somessa, uhkakuvien kehittely ja levittäminen, asioiden vääristely, syntipukkien osoittelu, uhriksi tekeytyminen valheiden avulla (tapahtunut jo tämänpäiväisen tapahtumankin raportoinnissa toisaalla) ja voiman tunnossa pullistelu ovat pahaa enteilevää oirehdintaa. Kun tätä tapahtuu, me toivomme, että se loppuisi, mutta se ei vain lopu itsestään.
Joulun aikaan tapahtui sellaista, mikä sai muutaman ihmisen aloittamaan liikkeen hyvien arvojen lisäämiseksi. Jotkut röyhkeät ryhtyivät jahtaamaan vankileiriltä Syyriasta Suomeen tuotua kahta orpolasta ja heidän hakijoitaan levittäen heidän kuviaan ja nimiään joukkovihan kohteiksi somessa. Näinkö pitkälle on menty? Tästä tyrmistyksestä syntyi Silakkaliike sisarliikkeenä Italian Sardiineille. Parvikalan valitseminen kansanliikkeen tunnukseksi kertoo yhteisöllisyydestä.
Silakkaliike on kerännyt facebookissa jo yli 28000 jäsentä ja samaa mieltä olevia on tietenkin paljon muitakin.
Liikkeen periaatteita ovat jakamaton ihmisarvo, luonnon kunnioittaminen, tieteen arvostus, yhdenvertaisuus ja syrjimättämyys.
Erään tämänpäiväisessä Silakkaliikkeen tapahtumassa näkemäni kyltin teksti Sivistys-Suomi ilmaisee nämä periaatteet hyvin.
Fishmobiksi nimetty tapahtuma oli Kansalaistorilla.
Kiasman kulmalle oli kokoontunut muutamia Odinin sotureita häiritsemään voimakkailla äänentoistovälineillään tapahtumaa. Heidän vastineensa Ei rasismille -iskulauseille oli huuto Silakat uuniin.
Minä niin toivon, että tämä vihahuutelu loppuisi ja ihmiset osaisivat elää yhdessä toisiaan kunnioittaen. En ymmärrä, miten joillekin vihan ilmapiiri on niin tärkeä, että he asettuvat vastajoukoksi niille, jotka pyytävät ilmapiirin parannusta ja korostavat normaalin, rauhallisen, sivistyneen kanssakäymisen tärkeyttä.
Me ihmiset olemme toistemme ympäristö. Tämä on filosofi Esa Saarisen lause, jonka löysin vuoden hotellissa asuneen, hotellin kanssa yhteistyötä sosiaalisen median kanavillaan tekevän nuoren miehen haastattelusta. Hänelle oli kirkastunut vuoden aikana, mikä elämässä on tärkeintä. Se on vastuu siitä, miten toisiamme kohtaamme.
Me voisimme olla ympäristönä toisillemme vihanta puisto eikä taistelukenttä, eikö vain?
