Istun omassa huoneessani, omassa talossa. Takanani on tuhansia sanoja. Minä minusta minuun, nominatiivi elatiivi illatiivi. Sanat ovat vaellusta joka ei pääty, kiertoliike sekin. On huhtikuu; uusi elämä alkaa.
Enää ei kesä ole ääretön.
Näin päättyy Ritva Siikalan omaelämäkerrallinen teos Rauhoitu nyt vihdoinkin, jossa hän sanoo myös näin: "Kaikki kirjassani on valhetta, mutta minulle totta." Siinä ilkikurinen vastaus heille, jotka kysyvät, onko kaikki varmasti muistelmissa totta. Nykyään on alettu vaatia fiktioltakin, että kaikki kirjoitettu pitäisi olla totta ja itselle tapahtunutta - muutoin ei saa kirjoittaa tai pitää ainakin pyydellä kovasti anteeksi tunkeutumista tuntemattomille elämänalueille.
Kävin jokin aika sitten katsomassa Lahden taidemuseo Malvan näyttelyitä. Ehdin juuri vielä nähdä upeat Nanna Suden ja Marjatta Tapiolan näyttelyt.
Marjatta Tapiolalla oli kiinnostava näyttely Toisin sanoin, johon hän oli maalannut uusia versioita 1980-luvulla maalaamistaan kipeitä elämänvaiheita kuvaavista tauluista.
 |
| Marjatta Tapiola, Pääsiäinen, Easter, 1980 |
Tähän työhön Tapiola on maalannut itsensä tuskaisena käsi silmillä huolissaan siitä, miten pärjää kaksostytärtensä kanssa yksinhuoltajana. Toinen tytöistä tasapainoilee ammeen reunalla ja toinen on vasta pyrkimässä sinne. Maalatessaan taiteilija huomasi sommittelun muistuttavan klassisen taiteen pääsiäisaiheita, siitä nimi. Sama työ muistona parikymmentä vuotta myöhemmin on aivan eri sävyinen.
 |
| Marjatta Tapiola, Pääsiäinen, Easter, 2022 |
Olen tyhjentänyt lehtileikearkkuani, mikä tehtävä tulee vastaan aika ajoin, kun se pursuaa niin, että alan kasata "tärkeitä juttujani" sen päälle. Arkusta löytyi osa vanhaa Anna-lehden artikkelia, jossa on haastateltu kirjailija Tua Forsströmiä. Forsström kertoo, että muisto siitä, kuinka viisivuotiaana varasti appelsiineja ja sai selkäänsä ei nosta enää häpeän punaa poskille vaan näyttäytyy koomisena. Hän on kirjailijana ajatellut paljon muistikuviaan ja pitää tärkeänä tarkastella niitä.
- Muisti on kuin sisäinen huone, jota kalustamme taukoamatta. Joskus huoneessa pidetään hurjia juhlia, joskus verhot on vedetty ikkunoiden eteen ja asukkaat näyttävät muuttaneen muualle. Se, mitä muistamme, muuttuu koko ajan.
Sellainenkin, joka muistoissamme liittyy johonkin vaikeaan, kuten kuolemaan, näyttää myöhemmin toisenlaiselta. Tuskakin voi saada ylleen valon.
- Jotta voisi muistaa, mitä olen muistanut, pitää tehdä ahkerasti muistiinpanoja. Muutoin unohdan juuri ne asiat, jotka ovat käyttökelpoisimpia.
No niin, nyt voin rauhassa heittää pois tuon lappusen, kun sen sisältö on tallella täällä blogijutussani.
Jatkan noiden paperikasojen kanssa. Niistä huomaan selvästi, mitä olen pitänyt tärkeänä. Joitain uutisjuttuja ja tiedeartikkeleita säilytän vuodesta toiseen, samoin osuvia mielipiteitä ajan ilmiöistä ja joitain kauniisti muotoiltuja esseetekstejä.
Jotkut viestipalstojen jutut jaksavat yllättää ja naurattaa yhä uudelleen, kuten tämä tuntemattoman lukijan Kouvolan Sanomien Napakoihin lähettämä ajatus: "No, eihän sitä väkivaltaisin maa ja onnellisin kansa yhdistelmää voi muuten ymmärtää kuin että väkivalta tekee onnelliseksi."
Muistoihin liittyen vielä eräs TV-sarja, jota olen katsonut ja haluan suositella, ruotsalaisen kirjailijan Kerstin Ekmanin romaaniin perustuva Tapahtui veden äärellä. Sarjassa ollaan vuoroin 70-luvulla ja 90-luvulla, selvitellään rikosta ja yritetään muistaa, mitä tapahtui. On huikeaa, että Pernilla Augustin ohella hänen kaksi tytärtään näyttelevät sarjassa, toinen hänen roolihahmoaan nuorena (Asta Kamma August) ja toinen tämän aikuista tytärtä (Alba August).
 |
| NANNA SUSI, RAIVOISA RAKKAUS, FURIOUS LOVE,2022 |
 |
| NANNA SUSI, MEREN ÄÄRELLÄ, BY THE SEA, 2022 |
