Juhannuksena 2025: kaatosadetta, kotoilua ja upeaa taidetta

Juhannus meillä päin oli sateinen ja viimainen, mutta minäpä en välittänyt. Oli kiva juhannus!
Kävimme jo viikko sitten, etukäteen, viettämässä mökkijuhannusta, kun silloin oli yksi yksittäinen lämmin päivä.
Olen päättänyt lakata ruikuttamasta säästä. Tästä voitte onnitella minua! 
Suomen kesähän on tällainen, on ollut ennenkin. Kesällä 1976 vietimme juhannusta uudessa asuinkunnassamme Tuupovaarassa, jossa alkoi sataa räntää kesken kesäteatteriesityksen Tulitikkuja lainaamassa. "Edustimme" toppapuvuissa ja olimme poikkeus. Paikalliset rouvat olivat pukeutuneet kauniisiin kesäleninkeihin - kun kerran oli kesä.

Raana Lehtinen, Rakkaudella saaret, 2024,
Taidekeskus Salmela

Sadetta pitäessä luin brittikirjailija Alex Michaelidesin psykologisen trillerin Hiljainen potilas ja aloitin ukrainalaisen Alex Kurkovin romaanin Kiovan korva. Välillä treenasimme kirjallisuustietojamme korteilla, jotka ostin keväällä Porvoon Taidehallin kaupasta. Jokaisessa kortissa on kuusi kysymystä, takana vastaukset. Jipii, kerrankin päihitin välillä mieheni, hän kun voittaa minut aina yleistiedossa urheilusta puhumattakaan.
Aattona oli poutaisempaa. Teimme kävelyretken Ummeljoen puolelle, jossa patikoimme uutta Kymijoen rantaan tehtyä kävelyreittiä lähes rakenteilla olevalle datakeskukselle asti. Ihailimme niittykukkien paljoutta, koiranputkipeltoja, villiruusuja ja kaiken vehreyttä.  

Trilleri, jonka loppu on yllätys, kuten pitääkin,
mutta voi millainen yllätys!

Eilen ajelimme virkistämään itseämme taiteella Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolle ja Mäntyharjulle Taidekeskus Salmelaan. Lähtiessä oli poutaa, mutta matkan varrella alkoi sataa kaatamalla. Auton mittari näytti 11 astetta. Säälin retkipyöräilijöitä, joita tuli vastaan shortseissa ja T-paidoissa läpimärkinä.

Vuohijärven talo, entinen kirkko, on Salmelan myöhemmin rakennettu sisarkohde. Molemmissa on tänä kesänä Reidar Särestöniemen teoksia, yhteensä noin 100. Särestöniemen syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Vuohijärvellä pääpaino on Särestöniemen vähemmän tunnetussa varhaisessa tuotannossa aina 40-luvulta alkaen. Mukana on Helsingin Taideakatemian koulussa (1947- 1952) ja myöhemmin Repin-instituutissa Leningradissa tehtyjä oppilastöitä, piirroksia ja grafiikkaa ennen värejä leiskuvia isoja Lappi-aiheisia maalauksia, joista Särestöniemi on tullut tunnetuksi.
Salmelassa on kypsän kauden näyttäviä töitä. Kannattaa aloittaa Vuohijärven talolta, joka on aivan Repoveden kansallispuiston kupeessa. Tällaisia helmiä meillä Kouvolassa on, ei pelkkää betonia, kuten myytti kertoo.
 

Reidar Särestöniemi, Molko-Aapo, 1951

Reidar Särestöniemi, Särestön pihapiiri, 1956

Reidar Särestöniemi, Alaston nainen,
mallipiirros Ateneumin ajalta

Reidar Särestöniemi, Ilves, 1969

Reidar Särestöniemi, Keväinen huhtikuu, 1965

Reidar Särestöniemi, Omakuva, Särestön Bulibasa
(vuosi ilmoittamatta). Särestöniemi maalasi itsensä usein faunina,
kuten Picasso. Elinvoimaa, erotiikkaa?

Salmelassa on Särestöniemen ohella myös kuudentoista muun taiteilijan töitä tauluja ja veistoksia. 

Tämän juttuni alkukuva on Raana Lehtiseltä, joka on valittu Salmelan vuoden nuoreksi taiteilijaksi.

Lehtinen maalaa värikylläisiä lapsuuden paratiiseja, joissa elämän pieniä hetkiä on kuvattu taianomaisesti. Lapsuuden kesäkuvissa vehreys melkein tulee ulos kuvasta. Minulle tulee näistä maalauksista mieleen sana 'onni'.

Katja Tukiaisen vaaleanpunaiset tyttöaiheiset työt ovat aina viehättäneet minua. Tukiainen lainaa rohkeasti mytologiasta ja hänen töissään on vaikutuksia sekä korkeakulttuurista että popkulttuurista. 
Hän on maalannut versioita taidehistorian klassikoista kuten Albert Edelfeltin Virginie ja Kuningatar Blanka. Tässä näyttelyssä tyttö ratsastaa torvea soittavan Reidar-faunin selässä. 

Katja Tukiainen, Riding with Reidar, 2025

Katja Tukiainen , I Know, 2025

Vain kolme kuvaa - h niin kuin heinäkuu

1. HELLYYS ja HAIKEUS

Kaseva yhtyeen jäsenet vasemmalta oikealle: Nils Jokela rummut, Jouko Järvinen bassokitara ja laulu, Matti Mikkonen kitara ja laulu ja Tommi Kekoni, kitara ja laulu

Kävin kuuntelemassa Kaseva-yhtyeen konsertin Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla. 
Suomen Beatleseiksi kutsuttu Kaseva julkaisi esikois-LP:nsä Tyhjää vain vuonna 1974 ilman että olisi käynyt vielä missään keikoilla ja lopetti 1982 julkaistun Meidän huoneessa -albuminsa jälkeen. 
Bändi aloitti uudelleen 2000-luvun alussa, osin uusi jäsenin. Vanhoja alusta asti mukana olleita ovat Nils Jokela, Jouko Järvinen ja Mikko Jokela, joka ei osallistu keikkoihin.

Pidän sekä Kasevan laulujen sävellyksistä että lyriikasta. 
Laulujen sanat ovat suurimmaksi osaksi edesmenneen Asko Raivion, joitain kappaleita ovat sanoittaneet myös Nils Jokela ja Mikko Jokela.  

Koen Kasevan lauluissa hellyyttä ja haikeutta. 
Helliä ovat esimerkiksi Pena (Päivä päivältä enemmän, me ollaan Penasta huolissamme niin...) ja Striptease tanssija, joka tuo mieleeni Rauli Badding Somerjoen Ikkunaprinsessan (Voi kuinka kaunis on tuo nainen, kuka hän on ja mistä tänne saapui?...)
Ja haikeita: Kun maailma elää (Kun maailma elää. Kun kellot käy ihmisten aikaa. Ei kukaan enää kosketustas kaipaa...) ja Syksy (Minusta tuntuu, niinkuin jotakin ois tärkeää mennyt sinun kanssasi pois. Mitä se on sinäkö vain? Sinäkö vain?...)

Jos innostut kuuntelemaan tämän bändin vanhoja tallennuksia, niin niiden solistit laulavat heleämmin kuin nykyinen solisti Matti Mikkonen, jonka tummemmasta äänestä pidän enemmän. 
Kannattaa mennä konserttiin!

2. HARMONIA

Tyynilahden venevajat, Kuva: Ume

Harmonia merkitsee rauhaa ja tasapainoa. Yritimme  kuvata aamuyöllä mieheni kanssa isoa täysikuuta järven yllä, mutta kuvat eivät oikein onnistuneet. Siinä olisi ollut hyvä aihe harmoniaan, mutta on näissä venevajoissakin hiljaista rauhaa. 

3. HORSMA

Maitohorsma (Chamaenerion angustifolium), mutta koska minä olen tottunut kutsumaan horsmaksi ja tämä on minun ikioma blogini niin h niin kuin horsma!

Tämä kuvasarja on Kristiinan alullepanema. Ensi kuussa kuvaa ja tarinaa e-alkuisten sanojen inspiroimana. 

Jatkan kesän kolmatta hellelomaa saaressa Luumäen Kivijärvellä. Nautin, olenhan lopulta tajunnut mökillä olemisen idean. Jo oli aikakin - meillä on ollut mökki 14 vuotta. 

Vain kolme kuvaa - kesäkuu

Kesäkuun k-kirjainkuvani ovat kesäisiä, kuinkas muuten:

1. KASVISTO

Minun kouluaikani keskikoulussa kerättiin kolmena peräkkäisenä kesänä kasveja, 30 kasvia kunakin kesänä. Ne prässättiin omatekoisessa prässissä painojen alla, kiinnitettiin sitten isoille paperiarkeille ja merkittiin lappuseen tiedot kasvista ja keräyspaikasta sekä -ajasta. Kasvistoon valmistettiin kansiot kullekin kasviheimolle ja arkit laitettiin varoen omiin kansioihinsa. Jo kerätessä oli hyvä opetella tiedot keräämistään kasveista, myös latinankieliset kasvien ja heimojen nimet, koska niistä oli tentti syksyllä. 
Opettaja nosti jonkin kasveista peittäen tietolappusen, kolmantena syksynä niitä oli jo 90, ja piti luetella kirjoittamansa tiedot. Myös kasvisto arvosteltiin, oliko kasvit otettu oikein kaikkine osineen, siisteys ja luultavasti myös esteettinen vaikutelma. 
Minun kuvani on ensimmäiseltä kesältä. Voi miten viaton käsiala 12-vuotiaalla. Myöhemmin ylä- ja alalenkit pitenivät, kun teini-ikä lisäsi lapsen mieleen häiritsevää haaveellisuutta ja fyysisyyttä. 
Miten minä edes kuljetin kouluun tuon kansion! Se on n 30 X 40 cm ja painaa paljon. Kansio suljettiin solmittavilla nauhoilla, lyhyillä sivuilla keskeltä ja pitkillä kahdesta kohtaa. 
Mieheni kertoo, että heillä poikalyseossa oli pienemmät kansiot. Hänen kansionsa on hävinnyt. Minä olen jostain syystä säilyttänyt omani muutosta toiseen, ja hyvin se on säilynytkin, jo 62 vuotta. 

Ehdotus: tätä kuvaani elävöittämään sopii hyvin J. Karjalaisen musiikkivideo Terve, Sirkka Lautamies, joka löytyy YouTubesta. Käy katsomassa ja kuuntelemassa Karjalaisen kaunista laulua.  
Sirkka on kerännyt kasvinsa 1920-luvulla. 

2. KOIRANPUTKET

Ihailen pyörälenkeilläni koiranputkia, niiden hentoa kauneutta ja tuoksua, joka yhdistyneenä lupiinien ja kurtturuusujen tuoksuun on suloisempi kuin mikään parfyymi.


3. KURTTURUUSUT

Meillä Myllykoskella on ollut runsaasti kurtturuusuja teitten ja katujen vieruissa. Ne kaunistavat muutoin niin ankeaa ja tyhjentynyttä keskustaa. Luulin, jo että ne olisi revitty juurineen, mutta tänään kävelylenkilläni totesin, että ei suinkaan, lyhennetty vain. Sieltä ne nousevat sinnikkäästi, pelkästä hiekastakin, ja kukkivat heti, vaikka vartta ei olisi kuin kymmenen senttiä. 
Kukkakauppojen pitkälle jalostetuissa ruusuissa ei enää niin ihanaa tuoksua olekaan kuin näissä luonnon ruusuissa. 

Hei, täältä tullaan!

Nyt tuli kuvia enemmän kuin kolme, mutta kolmesta aiheesta kuitenkin. 

Mitä k-juttuja toiset ovat keksineet voi käydä lukemassa Kristiinan blogissa (täällä). 

Kaikenlaista kivaa kesällä

Mustilan arboretumin kivitaidetta

Lupasin edellisissä mietteissäni listata positiivisia asioita tämän hetkisessä elämässäni. Kaikkialla esiin noussut ahdasmielisyys raivostuttaa, mutta nyt keskityn hyvään. 

1. Kesä. 

Kesällä on paljon hauskempi liikkua kuin talvella. Ei kun vaellussandaalit jalkaan ja patikoimaan tai pyörälenkille.
Kävelylenkkini tarjoaa iloa kaikille aisteille. Saan katsella veden väreilyä, kukkaloistoa, joutsenia ja lasten leikkejä maauimalassa. Saan kuunnella mustarastasta ja tuntea ihollani auringon ja lämpimän tuulen. Tunnen nenässäni ihania tuoksuja ohittaessani kurtturuusupensaita. Välillä pysähdyn napsimaan suuhuni metsämansikoita, kohta myös mustikoita.
Kun kaipaan kaupunkimaisempaa elämää ja kulttuuria voin lähteä kuuntelemaan ulkokonsertteja tai istahtaa kahvilan ulkopöytään katselemaan elämää kävelykadulla. 
 

2. Olen oppinut viihtymään mökillä. 

Mieheni hankki meille mökin toistakymmentä vuotta sitten. Se oli silloin unohdettu, hoitamatta jäänyt röksä viidakoituneine pihoineen. Mökin pelastamisesta ei ollut aluksi varmuutta. Yövyimme remonttivaiheessa teltassa tai rantasaunan pukutilassa. Tontilla oli mökin lisäksi puuvaja, sen kyljessä huussi, vanha sauna, leikkimökki ja uudempi sauna aivan rannassa. 
Mieheni oli innoissaan, minä kauhuissani. En ymmärtänyt mieheni mökki-intoilua ollenkaan.
Ainoat rakennukset, jotka ovat nykyään entisellään ovat rantasauna ja puuvaja. Päämökkiin on tehty paljon remonttia, vanhan saunan tilalle on rakennettu pikkumökki, kaivo on puhdistettu, vedetty sähköt, kaadettu puita, rakennettu grillipaikka ja kaksi laituria ja alettu muokata hiekkarantaa. Vanhat polut on saatu käytössä esiin. Osa oli laatoitettu jo vanhastaan, osa on kaunista luonnonpolkua. 
Nykyään minusta on hauskaa vaihtelua olla mökillä. Sinne on kiva myös viedä vieraita. 

3. Läheisten vierailut

Vieraittenkin kanssa on kesällä hauskempaa kuin talvella. Eri ikäisille löytyy enemmän tekemistä: mökkeilyä, frisbeegolfratoja, uimarantoja, patikkapolkuja.  

4. Hyvät kirjat.

Tulihan se sieltä: kirjat, rakkaani! En kirjoita "kesäkirjat", koska miksi kesällä pitäisi olla eri kirjat kuin talvella. Joissakin kirjastoissa jopa kerätään ihmisille valmiiksi muutaman kirjan sisältäviä kesäkasseja, joihin on kerätty kevyeksi arvioitua kirjallisuutta.
No, Suomen kesä on niin odotettu ja lyhyt, että ajatellaan ihmisten pitävän lomaa kaikesta raskaammasta, vakavammasta ja vastuullisemmasta. Puhutaan myös kesäheiloista ja kesäkissoista (molemmat siis  väliaikaisia), helposti valmistuvista kesäruuista ja huolettomasta kesätukasta.

Kesällä  kehotetaan lukemaan dekkareita - jostain syystä. No, luin kaksi rikosromaania, Karin Fossumin kirjan Helvetintuli ja Anne Vuori-Kemilän esikoisteoksen Taivas ilman reunoja, joista jälkimmäinen on todella hyvä. Fossumin kirja on laimea ja jännitteetön, Vuori-Kemilän täydellinen romaani: koukuttava, hyvä juoni, hyvä kieli ja uskottavat monipuoliset henkilöhahmot, joihin kiintyy. Pidin myös Vuori-Kemilän vuoden 2020 Finlandia-ehdokasteoksesta Mustaa jäätä, jolle jotkut kriitikot naureskelivat vahingossa ehdokasjoukkoon päätyneenä "lukuromaanina". Minä taas en ole tajunnut, mitä hyvää joissain kokeellisissa ehdokasteoksissa on ollut. Eihän kokeellisuus ole mikään itseisarvo eikä perinteinen romaanimuoto hylkäämisen peruste.
Nyt on menossa äänestys kaikkien aikojen parhaasta kaunokirjallisuuden Finlandian voittaneesta teoksesta. Äänestin Olli Jalosen Taivaanpalloa.  

Muita hyviä viime aikoina lukemiani kirjoja ovat Johan Bargumin Kesäpoika, Osamu Dazain Ei enää ihminen ja Elie Wieselin Yö. 
Bargumin romaani kertoo lapsuuden tapahtumista, joiden selvittely jää aikuisuuteen - mutta selviääkö niistä täysin koskaan?
Wieselin kirja on raskas kuvaus keskitysleiristä ja siitä tyhjyydestä, mihin pelastunut pelastuu. Dazain kirja on vielä raskaampi. Se kuvaa masentuneen ihmisen mielen melko lailla tyhjentävästi.
                                                           .......

Voi Miki Liukkonen. Musertava uutinen. On vaikea hyväksyä sitä, että ihmistä ei aina pystytä auttamaan. Otan osaa läheisten suruun.

En ole oikein osannut lukea Liukkosen runsasta proosaa, mutta hänen runonsa ovat vaikuttaneet minuun vahvasti. Itsekin liian varhain äitini menettäneenä itkin Elisabetia lukiessani. Syksyllä julkaistaan Liukkosen viimeinen kirja Vierastila, varasin sen. Ikään kuin nimi olisi enteellinen.

Joutsenia ja Suomen kesää

 

Olen toista viikkoa seurannut sydän syrjällään joutsenperheen elämää ja jännittänyt poikasten puolesta. 

Kävelin eräänä iltana ajatuksissani läheisen maauimalan reunaa, kun huomasin toisella puolen lammessa noin viiden metrin päässä joutsenen ison kasan päällä... ooh sehän on pesä ja hautominen kyseessä. Ympärillä oli paljon ääntä. Poikaporukka kaasutti mönkijöitään täysillä uimalan hiekalla ja yläpuolella pelattiin frisbeegolfia. Joutsen vain hautoi tehtäväänsä keskittyneenä. Minua alkoi huolestuttaa. Aina silloin tällöin kiekkoja tippuu juuri tähän lampeen kaislojen sekaan ja pikkupojat kahlaavat etsimään niitä. Voi miksi ne rakensivat pesänsä näin ruuhkaiselle paikalle, lampeen joka on aivan maauimalan kupeessa, yläpuolella kävelytie, frisbeegolfrata ja taloja. 

Kun seuraavan kerran kävelin tuttua reittiäni, huomasin että hautovan joutsenen takaa ilmestyy kolme pientä palleroa. Molemmat joutsenvanhemmat olivat paikalla, toinen vielä hautomassa, eli ilmeisesti lisääkin poikasia tulossa.
Maauimala oli täynnä iloista porukkaa, ihmisiä uimassa ja piknikillä. 
Mutta miksi pesän ympärys oli niin sotkuinen? Siellä oli tölkkejä ja muovipulloja sekä pesän edessä että takana. Ei kai kukaan nyt ole niin pöljä ja niin julma, että heittelee joutsenia kaljatölkeillä. 
Huolestumiseni lisääntyi. Pitääkö minun jäädä tänne vahtiin?
Tapasin muitakin, jotka olivat seuranneet joutsenperheen elämää. Kauhistelimme yhdessä ihmisten käyttäytymistä eläimiä kohtaan. 

Seuraavana päivänä riensin tarkastamaan tilanteen. Pesässä oli kaksi munaa eikä joutsenia missään. Onko niille tehty pahaa?  Toivottavasti ne ovat vain kaislikon suojassa.
Menin illalla uudelleen, Ah, toinen joutsenvanhemmista hautomassa ja toinen pitämässä uimaharjoitusta poikasille.

Seuraavan kerran lenkkeillessäni huomasin, että munat olivat vaihtaneet paikkaa, ne olivat aivan pesän sivussa. Hylättyinäkö? Ja missä perhe?

Tämän aamun tilanne oli se, että poikaset olivat vähentyneet yhdellä ja munista oli vain kuoria jäljellä. Nelihenkinen perhe uiskenteli kaikessa rauhassa ja poikaset olivat jo isoja ja vahvoja.
Kohta ne jaksavat kipittää tien yli Kymijokeen rauhaisempiin maisemiin.

Lähden huomenna pariksi päiväksi mökille. Koittakaa pysyä turvassa joutsenperhe!

Kunpa minulla olisi ollut parempi kamera. Ensimmäinen kuva on mieheni ottama, mutta minun tekemäni. Hän on poistanut omasta kuvastaan roskat, siksi en käyttänyt sitä. Haluan näyttää katkeran totuuden.

Hyvää Juhannusta!

Mitä Bloggari tekee silloin kun ei bloggaa?

Mitä Bloggarimme tekee, kun ei bloggaa? No, se on itsestäänselvää, että hän lukee, kirja/kulttuuribloggari kun on. Entä muuta? Palaan lukemisiin myöhemmin, mutta ensin niistä muista hommista.

Bloggari on viettänyt aikaa mökillä, jossa puuhaa riittää ja askeleita kertyy.
Bloggarin miehen piirtämän aarrekartan avulla hän on etsinyt Pienen Mökkiläisen kanssa aarteita. Se tapahtuu niin, että etsijät saavat kartan, johon on merkitty päämökki, pikkumökki, vaja, kaivo ja sauna ja pitkin laajaa varvikkoista piha-aluetta rasteja, joissa aarteet sijaitsevat. Välillä kätköt on niin taitavasti naamioituja, että etsijät saavat kävellä pitkään ja kumarrella tutkimaan kivenkoloja ja seinien vierustoja, ennen kuin viimeinenkin on löydetty. Kun viimeisestä kätköstä löytyi suklaakeksi, todettin, että kannatti etsiä. Pienempi lisäsi, että hyvä, kun se oli viimeisenä ja sitä ennen oli luumu, koska tämä järjestys sopii vatsalle.
"Suunnistusharjoitusten" ohella Bloggari on lukenut Pikkumökkiläiselle Lapsen omaa luontokirjaa ja käynyt keskusteluja luonnon ihmeellisyyksistä, eläinten ylivoimaisista aisteista ja tavoista kommunikoida kullekin lajille tyypillisillä tavoilla. 
Kesän toinen hellejakso on saanut  Bloggarin viihtymään vedessä. Muut perheenjäsenet, nuo rohkeat, ovat suppailleet, mutta B ei, uiminen riittää. Hän ei kovin nopeasti innostu uusista asioista ja välineistä (kuten ehkä olette huomanneet...).
Veneilyä, Boggle-peliä, grillausta, ulkona syömistä. Melkein koko ajan ulkona. Semmoista se mökkeily on. Ja lukemista. 
Mökille on aina tuotava paljon tavaraa. Saarimökillä on vilpoisempaa kuin mantereella, joten lämmintä vaatetta on oltava mukana kaiken varalta. Ruokaa ei niin paljon tarvita, koska kaupat ovat lähellä.
Viimeksi Bloggarin mies otti mukaan modeemin ja he katsoivat loppuun kotona aloittamansa sarjan Rauhan hinta. Sarjassa eletään sotien jälkeistä aikaa Sveitsissä. Juutalaisia pakolaisia sijoitetaan leireille kuntoutumaan ja odottamaan, mikä maa heidät huolisi. Heidän omaisuutensa ja kotinsa on viety, eikä heitä edelleenkään haluta minnekään. Samalla liike-elämässä tapahtuu rikoksia, kun kavallettuja omaisuuksia sijoitetaan ja natsirikollisten toimintaa katsotaan sormien läpi. Kun maa alkaa polttaa, roistot pakenevat Etelä- Amerikkaan. Hyvä sarja. Jokin aika sitten Bloggari näki samaan aikaan sijoittuvan upean unkarilaisen elokuvan 1945. Hän suosittelee molempia, löytynevät Areenasta. 

Bloggarin lapsenlapsi toisesta perheestä, 12 v, oli mökillä töissä, ja nimenomaan ansiotöissä. Klapeja syntyi vauhdilla ja saunan seinä puhdistui tervamaalausta varten, kun riuska Kesäpoika pisti tuulemaan. 
Kun työt oli tehty tämä kesävieras keskittyi frisbeegolfiin isänsä kanssa, isovanhempien talsiessa perässä. Useampi rata Kymenlaaksossa tuli tutuksi. Hauskimpia hetkiä Bloggarilla oli lähteä illansuussa läheiselle lammelle seuraamaan, miten Kesäpoika etsii lampeen ohjautuneita kiekkoja. Aarteen etsintää sekin.

Eilen Bloggari kävi junalla Helsingissä yhdistetyllä kulttuuri- ja asiointireissulla. Ihana hellepäivä cityssä.
Kulttuuripuoleen kuului Kiasman näyttely Eläviä kohtaamisia jossa oli muutamia vaikuttavia videoita. Amos Rexin näyttely Maanala olisi kiinnostanut kovasti, mutta hups, tämä taidemuseo onkin kiinni tiistaisin. Erikoista, kun yleensä maanantai on kiinniolopäivä.
Asiointia oli käynti Amoena-liikkeessä hankkimassa uusia proteesiliivejä ja bikinit. Verkkokauppa on palvellut toisen rintansa menettänyttä Bloggaria hyvin aivan viime aikoihin, kunnes pienikuppisia liivejä ei ole enää saanut. Ilmeisesti yksirintaiset kohtalontoverit ovat pääosin häntä uhkeampia mimmejä. No, liikkeessä sai ihanaa palvelua ja sieltä löytyi mitä parhaimmin istuvia, kauniita ja kevyitä liivejä ja trooppisissa väreissä hehkuvat bikinit.
Tässä kohtaa kesästään kertoilevalle Bloggarille muistuu mieleen, että hän on vuoden alussa luvannut raportoida, pysyykö päätöksessään  olla törsäämättä vaatteisiin. Pysyy! Kirjoitusta ei ole syntynyt, koska ei ole mitään raportoitavaa. Bloggaaja ei löydä kaupoista uusia vaatteita, koska kaikki mitä nykyään tehdään on isoa ja väljää. Kesämekot ovat joko laatikoita tai röyhelöisiä, pikkutyttömäisiä, yöpukumaisia, ylisuuria kolttuja. Bloggaaja tyytyy vanhoihin vaatteisiinsa kunnes muoti kääntyy ja kunnes huomataan, että ostajissa olisi myös vanhempia ja pienempiä naisia. 

Bernhard  Schlinkin novellikirja Jäähyväisvärit käsittelee yhdeksässä pitkässä novellissaan syyllisyyttä ja elämän taaksepäin katselua.
Itsepetos ja valheessa eläminen kalvavat ihmistä aikansa, mutta niihinkin tottuu ja salattu menneisyys saattaa näkyä vain väsymyksenä ja apeutena.  
Ensimmäinen novelli Tekoäly kertoo DDR:stä, jossa ystävän pettäminen oli tavallista, jopa toivottavaa, mutta arkistojen avautuminen myöhemmin nostattaa kauhua ja häpeää. Tämän novellin lisäksi Bloggarin mieleen on erityisesti Vanhuudenpäivät, jossa luopumisen haikeus koskettaa. 

Yllä oleva sai B:n pohtimaan  monenlaista, ja alla oleva sähköistymään tavalla, josta pitää kirjoittaa. Coetzeen Jeesus-trilogia on jännittävä allegoria ja mysteeri. Jotkut kriitikot ovat sitä mieltä, että Coetzee pilailee kanssamme. Ei suinkaan - Coetzeella on asiaa. Hyvinkin ajankohtaista asiaa. 

Näin siis kuluvat Bloggarimme päivät. Lukea pitää aina, ja kun ei pääse vähään aikaan kirjoittamaan, niin voi miten sitäkin kaipaa. 
Bloggari kävi tänään taas hakemassa lähikirjastosta varauksiaan, mm. Hannu Mäkelän teoksen Kirjoittamisen ilo. Mäkelän kirjoittaminen on astetta korkeammalla, mutta sama ilo, uskon. Kirjaston pihan iloiset kukat houkuttelivat kuvaamaan. Bloggari ojentaa niistä virtuaalikimpun kaikille tämän jutun loppuun asti lukeneille. 

Hellepäivien hetkiä

On tullut luetuksi yhtä sun toista,

kuten tämä erittäin tärkeä kirja...

ja tämä hyvin kaunis kirja...

ja tämä huimaava, hurmaavan hauska romaani, jonka päähenkilö on nesteessä lilluvat aivot...

Ei ole tullut kirjoitetuksi, 

koska uinti monta kertaa päivässä...

ja kesäluonto...

Neidonkorento -  Kuva:Ume

ja seuraelämä, jota olin kaivannut....

ja museot pitkästä aikaa...

Kotkaniemi - Kuva: Ume

Viimeiset kuvat ovat presidentti P. E. Svinhufvudin ja hänen puolisonsa Ellen Svinhufvudin kotimuseosta tämän samaisen Kivijärven rannalta, missä olen viettänyt rantalomaa saarimökillämme. Mies kävi välillä kotona hakemassa posteja, mutta minä en malttanut poistua täältä veden ääreltä.  
Kerrankin minulle sopiva sää Suomessa, aurinkolomasää! Viimeksi valitin, etten tarkene uida, kökötän rannalla villatakissani, kun muut uiskentelevat. Nyt olen pessyt hiuksenikin järvessä (biohajoavilla tuotteilla). Sauna on minusta mökillä aivan turha. Kuka sitä nyt helteellä saunaan, ja kylmällä ilmalla taas ei tarkene mennä saunasta uimaan.  

Ensi viikolla sää kääntyy viileämmäksi. Sitten pysähdyn kirjoittamaan vähän perusteellisemmin. Siihen asti heips ja nautitaan kesästä! Nyt taas uimaan, kun vielä voi. 

Juhannuksen alla koettua ja luettua (lyhyesti tällä kertaa!)

Se tuli, KESÄ! Olemme viettäneet hellepäiviä saarimökillä mieheni kanssa, hän rakentaen tiskipöytää ja puuhaten kaikkea tarpeellista ja hyödyllistä, minä joutilaana ja lukien - molemmat siis mielipuuhissamme.
Äkkäsin mökkirannassa Kymenlaakson maakuntakukan kurjenmiekan ja otin siitä kuvan. 

Jo ennen hellekautta vietimme saaressa yhden päivän pienen lapsenlapsemme kanssa vanhempien tehdessä sieltä käsin etätöitä.

Kalaa ei tullut, vaikka oli Taikahattu päässä vuoroin kummallakin onkijalla. 

Oli kyllä niin ihanaa, kun tuli kunnon helle ja voi laittaa kesämekon päälle. Ystäväni soitti ja kysyi, miltäs tuntuu nyt kun on sinun ilmasi. Taavetin vohvelibaari oli avattu, samoin kirjasto, josta sain sellaisia uutuuksia, joita Kouvolassa joutuu jonottamaan.   

- - - - - - - 

Olen lukenut kolme kiehtovaa romaania ja yhden hyvin kiinnostavan tietokirjan.  Seuraavassa niistä lyhyet luonnehdinnat, myöhemmin ehkä lisää.

Essi Kummun romaani Loiste (2020) kertoo siitä, miten vaikeaa on rakastaa epäsovinnaisesti, vaikka rakkaus olisi kuinka vahvaa. "Ehkä olen kuvitellut, että tuona iltana rakastetun kainalosta löydetty vapaus on jotain sellaista, mistä voin ammentaa koko loppuelämäni ajan jos me vain saamme toisemme, se riittää, sen jälkeen meihin ei pysty enää mikään." 

Maike Wetzel pohtii romaanissaan Tyttö joka löytyi (2018) lapsen menettämisen traumaa. Kun tuska on musertavan suuri, me haluamme uskoa ihmeeseen. Kun ainoa mitä elämältä haluaa, on saada takaisin lapsensa, niin ei sillä ole väliä, onko hänen korvannipukkansa erilainen kuin pienenä.  

Vigdis Hjorthin kirja Perintotekijät (2020) on perintöriidan yhteyteen istutettu kertomus lapsuudessa koetusta hyväksikäytöstä ja siitä, miten tuhoavaa ja kaikkiin perheen ihmissuhteisiin vaikuttavaa on, jos loukattua ei kuulla. Tässä kirjassa pidän erityisesti kertomistyylistä, joka on kuin aitoa puhetta toistoineen ja yhä uudelleen esiin ottamisineen. Nautin Katriina Huttusen suomennostyöstä. 

Hans Roslingin tietokirja Faktojen maailma (2018) on suositeltava teos erityisesti maailmanlopun povaajille ja kaikille niille, joiden mielestä asiat maailmassa ovat huonommin kuin ennen.  
Rosling rakensi kirjaa 18 vuotta yhteistyössä poikansa Ola Roslingin ja miniänsä Anna Rosling Rönnlundin kanssa. He näyttävät tilastoiden ja kaavioiden avulla, miten maailma on yhä parempi paikka ihmiselle elää olkoon kyse ruuan saatavuudesta tai liikennekuolemista. Sodassa kuolemisen käyrä on suoraan alaspäin, samoin lapsikuolleisuus, kun taas lukutaito ja rokotukset ovat yhä useampien saatavilla. Perheen koko vähenee kulttuuritekijöistä ja uskonnosta riippumatta sitä mukaa kuin nälkä vähenee ja elintaso nousee. 

Miksi ihmiset sitten niin helposti näkevät väärin? Rosling kirjoittaa, että meitä ohjaavat pelko, tarve kehitellä draamaa ja taipumus yleistämiseen.  
On inhimillistä muistella vanhoja aikoja hyvinä ja suhtautua tulevaan epäillen. 

                                                             - - - - - -
                                         
Hyvää juhannusta teille blogini lukijat! Nauttikaamme elämästä, kun se pirulainen viruskin on väistymässä kesän tieltä. Ostimme mökkipeliksi vanhan kunnon korona-pelin. Se saapui juuri sopivasti, voimme ottaa koronamatsin juhannuksen ohjelmaan. Mölkkyä onkin pelattu niin, että osa kapuloista on jo pahasti kolhiutuneita.

Aamu Luumäen Kivijärvellä

Kesäkuulumisia: kulttuuria ja muuta

Mansikkakakkujen jälkeen alkaa maistua rukiinen leipä. Sosiaalisen elämän ja muutaman trooppisen päivän jälkeen odotan kiihkeästi paluuta tuttuun arkielämään, kirjoittamaan oman koneeni ääreen. Kontrastit ovat elämässä tärkeitä.

Klaanin jäseniä on tavattu ja vietetty aikaa yhdessä.

Mökkirannan isokoskeloperhe, kuva: Ume

Opin taas kerran, että asiat tuskin koskaan menevät kuten on suunniteltu. Meillä oli kaksi alakouluikäistä viikon. Toisella oli käsi paketissa ja toisella oli flunssa, minkä myös käsipotilas sai viikon lopussa. Tallinnan reissu peruttiin ja siirrettiin syyslomaan. Monet muutkin aiotut tekemiset menivät uusiksi, mutta silti kaikki sujui hyvin ja oli kivaa.


Meidän nelipäiväisen Kymi Libri -tapahtuman avasi kirjailija Jyrki Vainonen. Hän puhui kirjan kirjoittamisesta ja lukemisesta reittinä, jonka kirjailija ensin valmistaa jättäen sinne maamerkkeinään vihjauksia ja viettelyksiä, ja perässä tulee lukija, joka kulkee saman polun omalla tavallaan ymmärtäen. Kirjoittaminen ja lukeminen luovat intiimin tilan, jossa voidaan muuttaa ihmistä.

Kymi Libri on seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Jokavuotinen olisi liian raskas pienelle järjestäjäryhmälle ja talkooväelle.

Tapahtumassa oli muun ohessa myös esitys Mooses ja Masinaattorit jossa kirjailija Mooses Mentula kirjoitti yleisön vihjeiden mukaan novellin progerockbändi Masinaattorien soittaessa ja kirjoittaessa soitollaan tarinaa. Oli jännittävää seurata, miten novelli syntyi ja mihin suuntaan se kääntyi. Yleisö ehdotti vihjeiksi sanoja virkaheitto pappi ja sukupuolitauti. Kun tarinassa pappi lähtee tapaamaan kanttoria, jonka kanssa tuli risteilyllä hairahduttua ja kertoo vievänsä tälle lahjan, niin me ideoimme ja kuiskuttelimme nuoren vieruskaverini kanssa jännittyneinä 'kukkakimppu tietysti... ei kun raskaustesti... kondomeja' - hä hää, valkokankaalle ilmestyivät sanat  'kahvia ja pullapitko'!
Kirjailijan tarkoitus oli poistaa livekirjoittamisellaan kirjoittamiseen välillä liitettyä mystiikkaa. Näin se syntyy, muuntelemalla, palaamalla taaksepäin, miettimällä, korjaamalla ja juonen käännöksillä. 
Tunnin kuluessa oli kuin olikin syntynyt novelli lempeine loppuratkaisuineen.

Kävimme mökkimatkan varrella Taavetin teatteripäivillä, josta on tulossa vuosittainen tapahtuma. Paikkana on linnoitus, joka toimii lavasteina sellaisenaan ja sopii hyvin monenlaisiin esityksiin.
Juha Hurme ohjasi lauantaina  20.7. Maiju Lassilan ja sunnuntaina 21.7. Volter Kilven teksteihin dramatisoimiaan näytelmiä. Lauantaihin en ehtinyt, mutta sunnuntaina näin ja koin kaksi Volter Kilpi -monologia.

Hurme pohjusti esityksiä kertomalla, miten kokee Volter Kilven sydämen humoristina ja hänen saaristolaissarjansa valtavana aineistona näytelmille. 
Yleensä teatteri tiivistää, leikkaa ja kutistaa aikaa, päälle kolme vuotta kestänyt sota esitetään kolmessa tunnissa. Pukkila-monologissa on toisinpäin. Pukkilan aivoihin zoomattu 16 sekunnin myllerrys venytetään esityksessä 35 minuutiksi. 
Pukkila saapuu kyläkokoukseen Alastalon  saliin alhaisine motiiveineen. Alastalo istuu kyllästyneen näköisenä ja Pukkila, jonka aivoissa käy kova kuhina, puhuttelee kokoukseen osallistujia, meitä yleisöä, jotka vain istumme tyytyväisinä nössöinä. 
Kiitos erinomaisille esiintyjille Tomi Alatalo ja kumppanit! 

Toisen monologin esitti Hurme itse. Hän esitti Kilven tiheintä tekstiä Kaaskerin Lundströmin roolissa. Lundström on entinen kapteeni, joka on kohdannut työssään sen pahimman, itse pelastunut ja nähnyt laivansa ja sen miehistön uppoavan. Mies on sortunut traumansa lyömänä viinaan ja filosofointiin. Hän esittää koulupojille pitkää monologia elämästä ja siinä selviämisestä. Me yleisössä edustimme poikaluokkaa.
Hurmaavaa Hurme. Kiitos! 
Hurme kiiruhti tästä esityksestä Hailuodon teatteripäiville. Elämyksellisiä hetkiä teillekin hailuotolaiset!

Pidin trooppisista päivistä mökillä, kun tarkenin lopultakin hypätä uimaan. 

Yksi uutinen pysäytti ja sai itkemään, se oli oli tieto Claes Anderssonin kuolemasta. Muistan elävästi miten hän pyöräili musiikkifestivaalien aikaan Kuhmon raitilla, säesti pianolla runoilloissa ja osallistui Kuhmon Vasemmiston rantailtoihin. Olen kaavaillut seuraavaksi kirjoitusta hänestä.
Nyt pyöräilen kirjastoon hakemaan hänen viimeisen runokirjansa Maanalainen näkötorni. Otto-sarjan viimeinen osa Busholmen nästa, suomeksi Seuraavaksi Jätkäsaari! ilmestyy syyskuussa. Tätä julkaisua Andersson ei enää pääse itse kokemaan. Niin surullista kirjoittaa 'viimeinen' sen sijaan että saisi kirjoittaa 'viimeisin'.