Lao She syntyi vuonna 1899 köyhään perheeseen Kiinassa. Hän lähti 25-vuotiaana opettamaan kiinaa Lontoon yliopistoon ja palasi sieltä viiden vuoden kuluttua kotimaahansa, jossa jatkoi opettamista ja kirjoittamista arvostettuna kirjailijana kunnes joutui Maon punakaartin vainoamaksi. Kiduttamisen seurauksena Lao She murtui henkisesti ja fyysisesti. Hänen hukkumiskuolemansa vuonna 1966 Pekingissä on selitetty itsemurhaksi, mutta se saattoi olla myös murha.
Lao She ihaili William Shakespearea ja Charles Dickensiä. Mr Ma and Son on hänen kolmas romaaninsa. Sen hahmoissa näkyy dickensiläisen satiirin vaikutus. Lao She rakentaa koomisia stereotyyppejä, joiden kautta välittyy ihmisten monet ennakkoluulot ja heidän käyttäytymisensä naurettavuus sekä yhteiskunnan säännöt, joiden mukaan heidän on elettävä.
Jotkut kyseenalaistavat vanhaa ja ovat uuden sodanjälkeisen (ensimmäinen maailmansota) aikakauden pioneereja, joille peritty asema ja luokat eivät ole tärkeitä, vaan vapaus valita itse.
Viisikymppinen herra Ma ja hänen päälle kaksikymppinen poikansa Ma Wei ovat perineet herra Man Lontoossa asuneen veljen antiikkikaupan ja muuttavat tutun lähetyssaarnaajan pappi Elyn avustamana sinne hoitamaan perintökauppaansa. Pappi Ely taivuttelee leskirouva Wedderburnin vuokraamaan tulokkaille yläkertansa. Rouva Wedderburn ja hänen tyttärensä Mary ovat imeneet kaikki käsityksensä aasialaisista maahanmuuttajista B-luokan elokuvista, teatterista ja romaaneista ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Aluksi saastaiset "kinkit" eivät saa käyttää edes kylpyhuonetta, mutta tietenkin samassa talossa asuminen tutustuttaa ihmiset toisiinsa, ihastumistakin tapahtuu. Haasteena on ympäristön suhtautuminen.
Ranskalaiset ovat ainoa kansa joita britit arvostavat. He pitävät kaikkia muita, varsinkin aasialaisia, itseään vähempiarvoisina.
Herra Man mielestä taas hänen kiinalaiset arvonsa ovat eurooppalaisia parempia. Hän pitää itseään jo viisikymppisenä kunnioitusta ansaitsevana vanhuksena, jonka arvolle ei sovi osata kaupankäyntiä tai kulkea kaupungilla katukylteistä reittejä tutkien. Hän saakin kirjan tekijältä luonnehdinnan "London's leading man of leisure", Lontoon laiskin mies.
Onneksi nuori Ma Wei on oppimishaluisempi ja päätyy hoitamaan liikettä yhdessä brittiläistyneen kauppa-apulaisen Li Tzu-jungin kanssa, joka näkee erot pitempään maassa asuneiden ja vasta saapuneiden maahanmuuttajien välillä ja pohtii, miten Kiinasta saisi valtion, jota kunnioitettaisiin. Kiinan olisi sivistyttävä ja rikastuttava, koska heikkoja valtioita käytetään hyväksi ja vahvoja arvostetaan ja pelätään.
Nuoremmat näkevät kaupan ryöstönkin hyvänä markkinoinnin kannalta, kaikki näkyvyys on hyväksi, mutta vanhalle herra Malle ryöstö on yhtä kuin täydellinen kasvojen menetys, joka pakottaa myymään liikkeen.
Mietin tätä kirjaa lukiessa, miten vallan tasapaino maailmassa liikkuu.
Sadan vuoden takainen Kiina oli kehitysmaa, jonka pastori Ely näki haaveissaan Englannin siirtomaana. Nykyinen Kiina on suurvalta, joka todellakin osaa kaupankäynnin. Juuri nyt on käynnissä monenlaista muutosta ja ryhmittymistä valtioiden kesken. Afrikka on nousemassa entistä tärkeämpään asemaan, jotkut Afrikan valtiot ovat vaurastuneet nopeasti ja mikä tärkeintä, Afrikassa huoltosuhde on päinvastainen kuin meillä. Pian Afrikassa on koko maailman suurin työväestö.
Mietin myös ihmissuhteiden vaikeutta.
Herra Malle järjestetty avioliitto olisi helpompi kuin näennäisesti vapaa brittiavioliitto. Hän näkee, että britit hapuilevat omin päin romanttisesti parin etsinnässä, jossa on loppujen lopuksi kuitenkin yhtä tiukat säännöt kuin toisten järjestämissä liitoissa. Rouva Wedderburnin on pakko myöntää rajoitusten olemassaolo.
Other people! Society! Society's so good at killing love. We English are equal as far as politics is concerned, but in social relations we're split into classes. And we are only free to marry people of our own class. You can't talk about marriage unless you meet somebody of the same station in life, and with the same amount of money. That's the only sort of marriage with any chance of happiness.
Race is even worse than class.
Rouva Wedderburn mainitsee vielä senkin seikan, että brittimiehelle suodaan kyllä ulkomainen vaimo, mutta ulkomaisen miehen aviomiehekseen ottanutta naista halveksitaan ja hänen miehensä joutuu vihan kohteeksi.
On siis mentävä naimisiin kaltaisensa kanssa, ja etninen tausta on jopa tärkeämpi yhdistäjä ja erottaja kuin yhteiskuntaluokka.
Kyllä tämä asetelma näkyy jonkin verran tänäkin päivänä, vaikka emme enää puhu naimakaupoista.
Ei ole pitkä aika siitä, kun kihlauksen purkaminen ilman perusteltua syytä oli rikos.
Lao Shen kirja on hyvin rakennettu ja kiinnostava monen henkilön kehitystarina.
Kukaan ei jää mustavalkoiseksi vaan saa sävyjä ja kritiikkiä osakseen. Kaikki ovat ennakkoluuloisia. Jos herra Ma on "chink", niin hän taas kutsuu brittejä termillä "foreign devils".
Henkilöiden ulkonäön ja ominaisuuksien kuvaukset ovat tarkkoja, jopa niin, että ihmisen ruman ulkonäön kuvausta näin raaoin termein voitaisiin paheksua nykyajan fiktiossa (mikä minusta on outo ilmiö - onko ihminen tabu?).
Ympäristön kuvaukset ovat laveita. Lontoo puistoineen ja rakennuksineen sata vuotta sitten herää eloon Lao Shen kuvauksissa. Kaupungissa on seitsemisen miljoonaa ihmistä, 400 elokuvateatteria ja noin 60 teatteria (aika ennen tv:tä!), lukuisia museoita ja taidegallerioita.
Kirjaa oli kiinnostava lukea paitsi henkilökuvauksena myös aikakauden kuvauksena. Naiset kilpailevat hatuillaan, jotka erottavat vanhan sukupolven nuoresta, leveälieriset hatut ovat vaihtumassa pillerihattuihin. Harvat autot ovat sellainen kauhistus, että herra Ma ei uskaltaudu sumusäillä ulos talosta. Lontoon savusumu on totta ja hygienia erilaista kuin nykypäivänä.
Ihmisten unelmat ovat aina kiinnostavia.
Herra Man suurin toive, nyt menetetty, olisi ollut päästä mandariiniksi, etuoikeutetuksi valtion virkamieheksi. Nuorempi Ma haluaisi opiskella taloutta, Li Tzung-ju tulla rikkaaksi ja tehdä hyvää rahoillaan. Rouva Wedderburn haluaisi päästä hyviin naimisiin ja tytär huvitella sydämensä kyllyydestä. Pastorin perheessä toiveet jakautuvat, lapsista toinen edustaa vanhaa ja pysyvää ja toinen uutta tasa-arvon ja muutosten aikaa.
Kirjan lopussa on osa, jossa selitetään erilaisia tekstissä esiintyviä termejä, poliittisia henkilöitä ja paikkojen nimiä. "Suuren kauneuden ravintola", "Laajenevan hyveen teatteri" ja "Vilpittömyyden tavaratalo" ovat olleet oikeasti olemassa, samoin lehti "Asia magazine". "Kolme kuolematonta" on ruokalaji, joka sisältää kolme toisiaan täydentävää ainesta, joista yksi on aina katkarapu.
Lopuksi herra Man upea miete, puistokävelyn järkeilyn tulos (pitkän kävelyn, koska ei voi kuikuilla rahvaan tavoin opaskylttejä), itselleen ja kaikille, jotka turhaan kaihoavat jotain taakse jäänyttä.
But the past is past, like it or lump it.
 |
| Kuva: Ume, Fuengirola 27.09.2023 |
Kuvassa yksi tänä kesänä Fuengirolaan valmistuneista muraaleista, sevillalaisen Fabián Bravon, taiteilijanimeltään Kato maalaama seinä La mágia de los sueños (Unelmien taika).
Seikkailut jatkuvat täällä. Seuraavaksi laitan varmaan lisää kuvia näistä muraaleista. Minulta on niitä jo vähän kyseltykin.
Homma näyttää menevän niin, että kun on parina päivänä kuljettu katselemassa ihmisiä ja elämää lähiseuduilla, minulla alkaa olla jo kiire päästä rannalle sulattelemaan kokemaani ja antautumaan aaltojen keinuteltavaksi. Aaltojen tasainen huokailu kuuluu tänne vuokra-asuntoommekin ja tuottaa hyvät unet ja monipuolisia unia.
Feriat ovat ihania, useamman päivän kestäviä juhlia. Siellä paikalliset pistävät katutanssiksi, mutta eihän me ujot suomalaiset.
 |
| Kuva: Ume, Torremolinos 28.09.2023 |
