sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Vuosi bloggausta I, tilastoja ym. selvittelyä




Tadaa, vuosi bloggausta takana!  
Aion kirjoittaa näillä näkymin kolme eri synttäribloggausta, siksi nimesin tämän arvokkaasti I:ksi.

Olen kirjoittanut vuoden aikana 110 postausta , muutamissa on useampi kirja ja joissain muuta asiaa. 
Yleensä käyn korjailemassa edellistä kirjoitustani muutaman päivän ajan, mutta sitten se saa jäädä. Nyt juolahti mieleeni, että olisipa hauska käydä  kokeneena ja vähän viisastuneempana laittamassa ensimmäisten haparoivien, epäröivien postausteni perään pienet arvostelut. Muutoin niitä ei pidä muuttaa, koska ideahan on juuri siinä, että näkee oman kehityksensä kirjoittajana. No, antaa niiden babyraapustusten olla siellä! 

Miten te bloggaajaystävät olette keränneet ne blogit, joita seuraatte? Minulla on ongelmana se, että pelkään seurattavia blogeja kertyvän ajan mittaan liikaa. Aina kun luen hyvää blogia, haluan lisätä sen listalleni. Seuraamieni blogien joukossa on myös muita kuin kirjallisuusaiheisia esim. Tämän kylän homopoika ja Marja-Siskon blogi, koska olen kiinnostunut vähemmistöjen oikeuksista. Alkaakohan runsaus joskus häiritä? En pysty poistamaan ketään. 

En ole toistaiseksi saanut kerätyksi intoa tehdä tälle blogilleni teknisesti mitään. Minulla ei ole kirjailijalistaa eikä Hae täältä –hakulaatikkoa. Aina kun ajattelenkin, että pitäisi lukemisen ja kirjoittamisen sijaan ryhtyä tutkailemaan Bloggeria, niin minua alkaa haukotuttaa suunnattomasti ja käteni tuntuvat painavan tonnin. Jos jollakulla on antaa yksinkertainen vinkki, esim. nettiosoite, josta saa tietoa blogin rakentamisen tekniikasta, niin otan sen kiitollisena vastaan, mikä tarkoittaa: käännyn vinkin kanssa mieheni puoleen. 

Kommenttikeskustelut ovat minulle nykyään yhtä kiinnostavia ja yhtä tärkeitä kuin itse kirjoittaminen. Kiitos kaikille, joiden kanssa olen saanut keskustella niin omassani kuin toisten blogeissa! Olen yllätyksekseni todennut muutaman kerran, että joku on viitannut linkillä minun postaukseeni. Tällainen saa ujon punan nousemaan poskille. Se miksi en itse ole linkittänyt toisten postauksiin johtuu kahdesta syystä: laiskuudesta etsiä sopivia postauksia ja siitä, että opin vasta vähän aikaa sitten linkittämään. Nyt tekisi mieli käyttää uutta taitoa ja käydä laittamassa niitä linkkejä joihinkin vanhoihin postauksiin, mutta hillitsen itseni: blogihistoria näyttää kehittymisen paitsi sisällöissään, niin myös tekniikan oppimisessa.

Olen blogivuoden aikana lukenut myös kirjoja, joista en ole blogannut. Nämä eivät ole sen huonompia kuin blogiin päässeet. On vain tullut muuta tekemistä ja kirjoittaminen on jäänyt. Tässä näitä kirjoja.

Grace McCleen, Ihana maa
Sanna Eeva, Olot (profiilikuvassani)
Mooses Mentula, Isän kanssa kahden
Kim Echlin, Kadonneet
Diana Webster & Victoria Webster, So many Everests      
Reeta Paakkinen, Kotona Istanbulissa
Patricia Gaffrey, The Saving Graces
Karin Fossum, Rakas Poona   
Christy brown, Come Softly to my Wake
J.M.Coetzee, Dusklands
Claes Andersson, Luova mieli, kirjoittamisen vimma ja vastus
Heli Laaksonen, Aapine
Karl Ove Knausgård, Taisteluni, Kolmas kirja
Marja Toivio, Lastani et tapaa
Ville Kivimäki, Murtuneet mielet
Hanna-Riikka Kuisma, Valkoinen valo
Lautasellinen iloa, kirjallinen keittokirja, toim. Reetta Meriläinen ja Johanna Pentikäinen
Tuula-Liina Varis, Että tuntisin eläväni
Marguerite Abowet, Aya of Yop City
Maggie O’Farrell, Käsi jota kerran pitelin
Kreetta Onkeli, Poika joka menetti muistinsa
Toni Morrison, Home
Alice Munro, Kallis elämä
Lars Huldén, Ei tähtiä tänä yönä sir
Siina Tiuraniemi, Kukkia Birgitalle
Daniel Keyes, Kukkia Algernonille 
Matkakirjoja ja lastenkirjoja 
                                                                                                
Blogihistoriani aikana (kuulostaapa juhlavalta) olen alkanut arvostaa kuvia yhä enemmän. Varmaan kehitän myös sitä puolta blogissani tulevaisuudessa.

Parin päivän päästä tulee synttäripostaus II. Siihen asti kuulemisiin!


34 kommenttia:

  1. Paljon onnea! Pidän blogistasi ja bloggauksesi herättävät usein ajatuksia, vaikka en aina näitä heränneitä ajatuksiani kommentoikaan (välillä en saa aikaiseksi ja välillä on kiire). Minulla on jatkuvana ongelmana, että seuraan liikaa blogeja. Blogger kun ei anna seurata kuin tiettyä määrää. Yleensä luen blogeista muutaman bloggauksen ja päättelen niiden perusteella, onko blogi sellainen, jota haluan seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Niinhän se menee. Tässä oppii tietynlaista nopeutta ja huolettomuutta. Blogimaailma on niin runsas, että kaikkeen ei ehdi tutustua, kuten haluaisi.

      Poista
  2. Onnea merkkipaalusta - ja bloggausintoa jatkossakin! Aluksi keräilin seurattavia blogeja ihan Googlen kautta, vaikkapa 'kirjablogi' tms. Mutta nyt niitä löytyy kommenttiboksien kautta, toisten blogien sivupalkeista, Googlella - siis siten, että etsin linkattavia juttuja, olisiko joku muu lukenut sen kirjan josta olen bloggaamassa. Jostain niitä vaan kertyy, mutta vielä ei ole tullut bloggerin rajat vastaan. :) Jos niin käy, pitää varmaan vähentää toisesta päästä.

    Minä olen hirveän vähän käynyt korjaamassa vanhoja tekstejä, siis en viitsi jälkikäteen etsiä niistä typoja tms. Jos jotain osuu silmään vaikka kommenttiin vastatessa, niin sitten korjaan, muutoin en. Ja taivas, mitähän siellä alkupään bloggauksissa mahtaakaan olla.. huh, parempi kuin ei käy kurkkimassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Samoin minäkin löydän uusia blogeja eikä ole tullut bloggerin rajat vastaan. Ajattelen vain omia rajojani, kun olen niin ahne ja nälkä kasvaa syödessä. Mutta eiköhän tämäkin asia loppujen lopuksi hoidu omalla painollaan siinä kirjoittamisen ohessa,

      Poista
  3. Sinulla on omaperäinen blogi. Mielipiteesi ovat piristäviä. Itse en ole kerännyt lukijoita enkä seurattavia. Pelästyin ensimmäiä kommentteja, vaikka ne ovat blogitouhun suola. Kun lukijoita tuli aloin seurata muiden blogeja. Ensimmäiset bloggaukset olivat juonivetoisia, luovuin siitä, mutta olen palannut siihen. Tarinoita ja ajatuksia kirjat välittävät.
    Tsemppiä jatkoon.
    Ps. Muistan blogisi alkutaipaneen se oli minusta laadukasta. Olin alkupään lukijoitasi, muistaakseni neuvoin sinua lukijanäytön kanssa, minua on neuvottu paljon ja olen myös välittänyt neuvoja eteenöäin pyytämättäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Minullakin oli vähän vaikeuksia suhtautua ensimmäisiin kommentteihin. En ymmärtänyt, että niihin voisi vastatakin ja saada ehkä keskusteluketjun aikaiseksi. En myöskään tajunnut kommenttien jutusteluluonnetta ja jätin kommentoimatta, kun en keksinyt mielestäni mitään tarpeeksi tasokasta ja uutta sanottavaa.

      Tarinoita ja ajatuksia, totta! On vaikea kirjoittaa kertomatta kirjan juonesta. Ei se juonen paljastaminen edes haittaa, koska kirjassa on aina juonen lisäksi niin paljon muutakin, mistä nauttia.

      Minusta oli niin mukava vuosi sitten, kun sinä - pitkään blogannut - tulit käymään blogissani!

      Poista
  4. Olen myös blogisi tykkääjiä. Ehdit moneen, bloggaamattomia luettujakin noin paljon ja kommenttejasikin tulee vastaan monessa blogissa. Minun blogissani on hyvin vähän kommentteja. Sinulle paljon kiitoksia niistä joita olet blogiini lähettänyt. Kommentointi muiden blogeihin on kuitenkin myös kiinnostavaa. En seuraa kovin montaa, tarjonta on niin ylenpalttista. Olen ottanut tuolta kirjaseurannasta eniten innostavat. Sekin oli semmoinen sohaisu, oli vain pakko rajata jotenkin. En myöskään haluaisi että blogit vaikuttaisivat kovin paljon siihen mitä valitsen luettavaksi, vaikka sieltä tuleekin loputtomasti vinkkejä. Toistaalta miksi joku Hesarin kriitikon valinta olisi sen parempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Blogivinkit ovat vaikuttaneet sillä tavalla lukemiseeni, että olen lukenut enemmän uutuuksia kuin ennen. Olen myös ahnehtinut kirjoja kirjastosta, niin että hyllyssä on jatkuvasti parikymmentä lainakirjaa, joista osan joudun palauttamaan lukematta. Kävin oikein katsomassa kirjaston käyttöohjeista, paljonko voi olla lainassa yhtä aikaa: hyvänen aika - 100 tuotetta!

      Poista
  5. Onnea merkkipaalusta! Miekään en ole käynyt korjaamassa vanhoja juttuja, vaikka niissä on paljon haparointia, enkä osannut edes kunnolla oikeinkirjoitussääntöjä. Vällillä se nolottaakin, sillä jos joku etsityy blogini vanhoihin juttuihin, hän voi vähän ihmetellä, miten voin työskennellä kustannustoimittajana ja kirjoittaa niin haparoivasti. Mutta toisaalta haluan säilyttää kehityksen jäljen. Samat perustelut kuin sinullakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!
      Ja hah hah, vai haparointia. Tuo kustannustoimittajan työ kuulostaa minusta niin kiehtovalta. Ajatella, saa olla luomassa yhdessä kirjailijan kanssa uutta teosta. Onhan siinä kyllä varmasti myös omat vaikeutensa tai haasteensa, kuten nykyään kuuluu sanoa.
      Minä olen nauranut itselleni, kun huomaan, että ryhdyn joskus kirjaesittelyissäni ikääänkuin kustannustoimittajana korjailemaan ja ehdottelemaan toisenlaisia ratkaisuja. ;) Voi se kyllä olla myös opettajan työn peruja. Mutta jospa ne kirjailijat eivät suutu meikäläisen pyörittelyistä.

      Poista
  6. Onnea ensimmäisestä vuodesta. Mukava lukea opettajan blogia :)

    Monet blogit käyttävät kuvia, mutta kirjablogeissa on yleensä vain yksi kuva kirjasta, ja se monesti riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Deekoo!
      Minustakin on mukava käydä lukemassa opettajien blogeja. Nyt eläkkeellä tiedän ja tunnen, että se oli kutsumusammatti.

      Minä olin alkuun aika kuvavastainen. Ajattelin, että sanan pitää painaa ilman kuvia, mutta nyt olen lievennyt tässä kannassani. Tietenkin kirjapostaus perustuu kirjoitukseen. Kauniit kuvat eivät auta, jos ei ole sanottavaa.

      Poista
  7. Onneksi olkoon Marjatta, blogisi on kuukauden vanhempi kuin minun! Pidän tosi paljon postauksistasi, koska Sinulla on näkemystä ja perusteltuja mielipiteitä. Itse en ole juurikaan panostanut noihin seuraamisiin, mutta jos joku alkaa seurata blogiani, liitän sen sitten omaankin listaani. Kaikkia en käy edes viikottain kurkkaamassa, riippuu siitä kuinka paljon aikaa on käytettävissä. Miellän myös lukijani osaltaan muiksi kuin profiilin omaaviksi aktiiveiksi, yllättävän paljon suomenkielisiä tekstejäni luetaan (ts. kuvia katsellaan) myös ulkomailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Sinullakin on pian synttärit! Sitä ajattelee, että toiset ovat olleet täällä aina ja itse on noviisi, mutta kun katsoo tarkemmin, niin huomaa, että paljon on ihan tuoreita bloggareita.

      Noin rennosti tähän hommaan pitääkin suhtautua. Pois aikataulut harrastamisesta.

      En ihmettele vaikka kuviasi katseltaisiin paljonkin ulkomailla, on ne niin upeita. Mutta voihan siellä ulkomailla olla myös suomenkielisiä seuraajia. Minullakin on monessa maassa. Yhdysvalloissa muka kymmeniä, sitä vähän ihmettelen.

      Poista
    2. Minulla on myös vankka "lukijakunta" USAssa & Venäjälläkin, tosin olen yhdistänyt runsaat vierailut näistä maista siihen, tägään usein sellaisia nimiä, joista ovat kiinnostuneita :).

      Poista
  8. Onnea♥

    Kirjoitat kiinostavasti ja napakasti.

    Minä seuraan vaikka mitä blogeja, mutta jos määrä mene yli 300, linkki ei liity, vaan ohjelma herjaa, että 'luet jo 300 blogia'. Minä en ole itse asettanut mitään rajoitusta, enkä tiedä, onko muilla noin.

    Olisitpa nähnyt millä pohjalla minä menin ainakin 3 vuotta;) Sinulla on luxusta siihen nähden. Ja itse asiassa pohjasi on hvyä lukea, Jos on vaikka tumma pohjaväri, sitä on rankka lukea ja silmät väsyvät.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!

      Ai, 300 on se raja. Minulla on nyt noin 100, joita seuraan useammin. Vähän harmittaa, kun joskus tulee vain silmäillyksi hyviä kirjoituksia. Blogimaailma on ihanan runsas, ja minä poloinen olen hidas. Sinä olet ehtiväinen!

      Olen kyllä joskus käynyt katsomassa varhaisempia postauksiasi. Hyviä ovat! Olen löytänyt kirjoja, joita luin samoihin aikoihin ja joista kirjoitin huomioita lukupäiväkirjaani. Olisi ollut hauska olla jo silloin bloggaamassa!

      Juu, minunkaan silmät eivät pidä tummasta pohjasta. Siksi perusvalkeaa.

      Poista
  9. Onnea, Marjatta ja ihana blogisi! Täällä on aina jotain virkistävää meneillään. Tuo kuvasi sai nauramaan ääneen!

    Onhan tämä melkoista opettelua koko ajan. Muistaakseni Kirjavalaan Elegialla on käytännön neuvoja blogissaan. Mutta itsekin oppii tekemällä, yrityksen ja erehdyksen kautta. Minä en ensin tajunnut liittyä lukijaksi mihinkään, ja nyt tuntuu, että joskus luen mieluummin bloggauksia kuin kirjoja.

    Olet lukenut hurjasti. Ihanaa, että päätit ruveta myös kirjoittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kuva on viime kesän siivouspuuskasta. Otimme kaikki kirjat ylös kolmen huoneen hyllyistä ja imuroimme ne. Samalla erottelimme matkalaukullisen divariin vietäviä. Divarin pitäjä puisteli päätään, kun näki meidät laukun kanssa ja sanoi, että kaikki vaan tuovat eivätkä vie. No, mehän toimme sitten takaisin puoli laukullista kiinnostavia kirjoja.

      Pitääkin katsella noita Elegian neuvoja ja nähdä vähän vaivaa jossakin vaiheessa.

      Kirjoittaminen on hauskaa hommaa. Ei nyt enää osaisi ilmankaan olla. ;)

      Poista
  10. Minä tänne perään jotain latelen, vaikka en ehkä kuuulukaan "blogiystäviisi".
    Ensinnäkin hämmästelen että en tiennytkään sinun olevan niin "pitkän linjan" tekijä. Minun blogitähtitaivaalle synnyit vasta vähän aikaa sitten! :)

    Aika paljon kokemuksesi bloggaajana ovat samantapaisia kuin minulla. Voisin viettää vaikka koko päivän kiertelemässä eri blogeja ja jopa kirjoittelemassa niihin kommentteja, niin fiksusti ihmiset kirjoittavat. Mutta mahdottomuushan se on. Pakko rajoittaa ja hillitä itseään. Välillä ei olisi aikaa ollenkaan, jos elää vähänkin toimeliaasti omaa elämäänsä. Tänne blogimaailmaan uppoaisi kuin suohon.

    No ei kai se paha asia olisi, jos olisi vain riittävästi aikaa. :)
    Nyt onkin mentävä muihin puuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä Liisu kuulut minun blogiystäviini. En ole vain jostain syystä saanut siirretyksi sinun blogiasi seurattavien listalle. Kävin taas äsken yrittämässä. Joidenkin muidenkin blogien kanssa on ollut sama juttu.

      Joo, kyllä ajankäyttöön on kiinnitettävä huomiota somessa. Koukuttava paikka.

      Poista
    2. Eihän se siirry, kun se on jo siellä. Se on siirtynyt viiveellä.;)

      Poista
  11. Onnittelut 1-vuotiaalle! Olen iloinen, että löysin blogisi ja mukana menossa olen jatkossakin. :) Itse seuraan blogeja oman blogini linkkilistan kautta, mutta käytän myös röyhkeästi toisten blogien linkkilistoja hyväkseni.

    Onpa muuten mielenkiintoinen listaus kirjoja, joista et ole blogannut. On tosiaan mukavaa, että on vapaus valita, mistä kirjoista kirjoittaa ja mistä ei. Minulla on joku pakkomielle kirjoittaa kaikista (kokonaan) lukemistani kirjoista - vaikka sitten väkisin. Ehkä pitäisi opetella ottamaan rennommin sen suhteen tai sitten kirjoittaa vain muutamalla sanalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia!
      Toisten blogilinkeistä löytää monesti mielenkiintoisia blogeja. Minun täytyy siinä vähän hillitä itseäni, etten ole heti kaikkia siirtämässä myös itselleni.

      Minulla on ollut vuosia yksityinen lukupäiväkirja ja pidän sitä edelleen. Bloggaan vain, kun sitä tuntuu.

      Se muutamalla sanalla bloggaaminen on jostain syytä niin vaikeaa. Sitä minunkin pitäisi harjoitella. Voisi nostaa esiin vaikka vain jonkin kirjan herättämän kysymyksen. Tarkoitushan on keskustella kirjoista tai kirjojen ympärillä eikä kukaan vaadi mitään esitelmiä. Minun pakkomielteeni on hyvin kirjoittaminen.

      Poista
  12. Onnea :)! Minusta on kuva seurailla erilaisia blogeja mutta jotain koukuttavaa pitää olla, että liityn lukijaksi :).

    VastaaPoista
  13. Kiitos bleue!
    Kyllä siinä joku täky aina on, kun littyy blogin lukijaksi. Minäkin olen käynyt sinun molemmissa blogeissasi, vaikka en muista, olenko jättänyt kommentteja.

    VastaaPoista
  14. Kiva kun jaat ajatuksiasi kirjoista ja välillä muustakin. Olen edelleen innokas lukijasi. Mielestäni kirjablogin laatua ja kiinnostavuutta kuvaa se, jos blogilla on muitakin seuraajia kuin vain samanhenkiset kirjabloggaajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta. Minä olen ajatellut, että rupattelen pikemminkin kirjojen nostamista ajatuksista kuin arvioin kirjoja. Vähän nolottaakin silloin kun niin teen, koska oikeat arvostelijat ovat sitten erikseen.

      Poista
  15. Paljon onnea yksivuotiaalle! Olen seurannut blogiasi lähes alusta saakka, ja innostuksesi niin kirjallisuuteen kuin lukemiseen välittyy hyvin lukijalle. Pidän tinkimättömästä tyylistäsi ja suorapuheisuudestasi, kerrot kirjojen herättämistä ajatuksista kiinnostavasti ja osaat herättää keskustelua.

    Tuossa kirjalistassasi on paljon sellaisia, jotka olen lukenut, ja vielä enemmän sellaisia, jotka aion jossain vaiheessa lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kiva jos se into välittyy. Kyllä tämä bloggaaminen lisää myös itsetuntemusta, mitä en osannut ajatella, kun aloitin.

      Tuossa listassa on paljon hyviä kirjoja, esim. nämä molemmat kukat, Kukkia Birgitalle ja Kukkia Algernonille, joiden lukemiseen sain kipinän toisilta bloggaajilta. Niin se toimii!

      Poista
  16. Onnea paljon! Olet hiukan "nuorempi" kuin minä, ainakin blogillisesti. =D

    Minä seuraan yli sataa blogia, ja joskus aina vaan uuden ja uuden lisääminen seurantalistalle jäi vähemmälle... Onneksi kirjablogit päivittyvät harvemmin, my god, jos seuraisin jotain muotiblogeja, jotka päivittyvät noin kolme kertaa päivässä!

    Pitkää ikää blogillesi! =D

    VastaaPoista
  17. Kiitos Irene! Meitä nuoria näyttää olevan täällä paljonkin! ;)

    Voi olla, että minullakin on tullut se piste, ettei kiinnosta lisätä uusia blogeja, koska asia on alkanut askarruttaa. Juu, on se hektistä tuo joidenkin elämä. Sopii hyvin, että kirjaihmiset ovat rauhallisempia kuin muoti-ihmiset...

    VastaaPoista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...