Päivän paras XII

 

Taavetin koulun pääty. En löydä seinämaalauksen tekijän
nimeä, mutta muistan nähneeni teoksen nimen Lukupuu.
Toivon, että tekijä olisi signeerannut tämän kauniin
maalauksensa.
Leena Pukki, Unelmia - kiitos kommentoija nro 1.
Unelmia onkin hyvä nimi.  

Siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan kohta ihmisiä. 
- Heinrich Heine, 1821

Lueskelin kirjoihin liittyviä aforismeja. Yksi paljon siteerattuja on Heinrich Heinen erääseen näytelmäänsä sijoittama pahaenteinen lause kirjojen polttamisesta. Pahaenteinen siksi, että natsiaate oli kytemässä ja pian Saksassa jo poltettiinkin valtaan nousseiden mielestä vääräoppisia kirjoja ja rakennettin polttouuneja ihmisten "eliminoimista" varten.  

Tällä hetkelllä venäläiset tunkeutujat polttavat Ukrainasta valloittamillaan alueilla ukrainankielisiä kirjoja, jopa lasten koulukirjoja. He myös räjäyttävät kustantamoja nopeuttaaksen kansanmurhaa hävittämällä alueen omankielisen kirjallisuuden julkaisumahdollisuuden.
Miten röyhkeää  ja miten pikkusieluista!

Eräänlaista pikkusieluista kirjarovioiden rakentamista, ei noin konkreettista, on meillä harrastettu turhanpäiväinen kirjojen ja muun taiteen cancelointi jonkin tämän hetken asenneilmapiiriin sopimattomaksi katsotun aiheen, sisällön tai tyylin vuoksi.
Se on salavihkaista vallankäyttöä, jonka haittoja ei helposti huomata. Sillä rajoitetaan ja ohjaillaan kirjailijoita (ja muita taiteentekijöitä), minkä seurauksena me saamme vähemmän ja yksipuolisempaa luettavaa.
Toinen kapeuttava tekijä kirjojen osalta on se, että niiden toivotaan sopivan äänikirjaformaattiin.  
Minä lukijana toivon saavani lukea monipuolista kirjallisuutta kansien välissä. Pystyn itse tekemään valintani, eikä minua häiritse, jos kirjassa sanotaan ruma sana niin kuin se on tai siinä on mielipiteitä joita en kannata tai monimutkainen rakenne. Päinvastoin, kaikki haastava ja ärsyttävä virkistää ja panee aivosolut toimimaan.  

"Miten pidän hauskaa? No kirjoittamalla, kirjoittaessani minulla on aina hauskaa."
- Sofi Oksasen vastaus Kotiliesi-lehden toimittaja Riikka Lehtovaaralle kysymykseen siitä, miten hän irtautuu töistä ja pitää hauskaa.


Toivotan hauskoja lukemis- ja kirjoittamistuokioita meille itse kullekin tämän pyhäinpäivän aikaan!

Meillä sataa isoja lumihiutaleita. On kiva sytytellä kynttilöitä ja eläytyä talveen ja joulun odotukseen. 
Olen kirjoittamassa blogijuttua Oksana Vasjakinan romaanista Aro. Pidän hauskaa kirjoittamalla.
Suunnitelmissa on myös käydä katsomassa Mielensäpahoittajan rakkaustarina. Aiemmat Mielensäpahoittajat nähneenä olen kiinnostunut siitä, miten Heikki Kinnunen toteuttaa jörrikän sulamisen rakastumaan.

Päivän paras XI

Mökin kukkapenkin ruusu kukassa vielä muutama
päivä sitten

Olen joskus kirjoittanut Päivän paras -juttuja, joihin kirjoitin jonkin sinä päivänä kuulemani tai lukemani minua elähdyttäneen ajatuksen. Löysin kymmenen juttua, joten tässä yhdestoista.

Tässä kolmen juuri eletyn päivän parhaani: 

la 26.10 
- Se on rikas joka omaansa tyytyy. Se on voimakas, joka itsensä voittaa. Se on viisas, joka jokaiselta oppii. Se on kunnioitettava, joka toisia arvossa pitää.
Leppävirralla omakotitalossaan asuvan 101-vuotiaan Hilkka Korhosen vastaus HS:n toimittajan kysyessä neuvoa, jonka haastateltu haluaisi antaa 25-vuotiaalle itselleen.  

su 27.10
- Kirjoitan käyttääkseni kieltä.
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintofinalisti Mikko Kauppisen vastaus kirjallisuustoimittaja Antti Majanderin kysymykseen: Miksi kirjoitat? 

ma 28.10
- Loistavasti. 
Mieheni vastaus Ratamokeskuksen hoitajalle, joka kysyi häneltä vointia tiputuksessa antibiootin valuessa suoneen. Saiko keuhkokuume hourailemaan vai oliko mies ironinen, sentään kuumetta lähes 39 astetta? Ei, hän oli vain niin iloinen siitä, että sai hyvää hoitoa. 

Päivän paras X

Erja Levikari, Leaves, 2020

Tämän päivän paras on mieheni muotoilu uutiseen siitä, että Suomi on julistettu neljättä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi.

Kas tässä keskustelu Mentula residenssissä:

- Hei, täällä on YK:n raportti, Suomi on taas maailman onnellisin maa.
- Jaahas.
- Niin, suomalaisistahan tässä ei sanota mitään - SUOMI on maailman onnellisin.

Hyvä uutinen, ja vielä Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä. Ollaan nyt tyytyväisiä, että ei eletä Canthin aikoja tasa-arvon suhteen, vaan tasokasta  vuotta 2021. Puutteita on, aina pitää mennä eteenpäin, mutta kyllä meidän pitää välillä muistaa myös juhlia sitä mitä jo on!
Cheers!

Juttuni aloituskuva on Kouvolan taidemuseon näyttelystä. Meillä pääsee taidemuseoon. Olimme siellä koko ajan kaksin Unton kanssa, katsoimme 45 minuutin pituisen elokuvankin, Jan Ijäksen Waste no.6 How Great. Pidin siitä kovasti. Tuli ihan ihmismäinen olo, kun sai kokea taidetta.

Erja Levikari on tehnyt miniatyyrisiä töitä, joissa hän on korjannut lehtiä ompelemalla niihin nahkapaikkoja. Hän on myös rakentanut perhosille ja sudenkorennoille varaosia mm hiuspinnistä ja muoviharjaksesta, ihan kuin nämä pikkuiset olisivat saaneet proteeseja. Näyttelyn nimi on Fixed.

Osa Erja Levikarin teosta Leaves, 2020

Osa Erja Lehtikarin teosta Varaosat perhosille, 2021

Päivän paras IX

 

Päivän paras löytyi kun tarkastelin ja karsin työtasoni alla olevan arkun lehtileikepaljoutta. Oi joi, miten paljon löytyi kaikkea kiinnostavaa!

Kirjailija Pirjo Hassista oli haastateltu Me Naisten (vanha lehti, olisiko viime vuodelta) artikkelisarjaan, jossa haastateltavalta kysytään mielipiteitä aiheista raha, vanhemmuus, terveys, vanheneminen ja rakkaus. Olen ottanut tämän sivun talteen sen vuoksi, mitä Pirjo Hassinen sanoo rakkaudesta. Vastaus kaikkinensa on timanttia, mutta erään tietyn kohdan olen ympyröinyt ilahtuneena, koska olen ollut itse ärsyyntynyt samasta asiasta. 

Minua ärsyttää, kun sanotaan, että toista ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Sehän on onni, jos voi pitää. Silloin ei mene energiaa sen miettimiseen, että rakastaakohan toinen vielä. Rakkaudessa parasta on, ettei tarvitse pelätä ja voi luottaa toiseen kaikessa.

Olen lukenut naistenpäivän edellä vertailumielessä useampia tuoreita naistenlehtien numeroita ja löytänyt paljon juuri tämän itsestäänselvyyden vastaista tekstiä, tyhjänpäiväisistä pikkuasioista murehtimista, huolestunutta ulkonäköön keskittymistä tai päinvastaisesti uhmakasta ei-välittämistä, stressiä laatuajan järjestämisestä parisuhteessa ja jopa pohdintaa, pitäisikö harrastaa seksiä vain miestä miellyttääkseen, ettei tämä alkaisi mököttää. 
Jos minusta otettaisiin kuva, kun luen juttua vulvapositiivisuudesta (!) odotettuani katsausta naisten asemaan eri puolilla maailmaa, niin näyttäisin samalta kuin Karjakko satiirisarjassa Iltalypsy 90-luvulla tai toimittaja Sakari Sirkkanen kuunnellessaan A-Studiossa Krista Kiurun katkeamatonta selostusta siitä miten poikkeusajan rajoituksia toteutetaan. Sille ilmeelle ei ole emojia, yhdistelmä epäuskoisuutta ja kysymystä, häive epätoivoa ja huvittuneisuutta mukana.

Kirjoitan lisää näistäkin ja muustakin naistenpäivän tienoilla. Onhan tässä myös tekeillä juttu blogin vanhenemista. Olkaapas kuulolla, lukijat rakkaat.  

Päivän paras VIII - Tätä meidän pitää miettiä!

Kun viime vuosia tutkitaan, analyysiin ei joudu vain Donald Trump vaan myös aika, joka hänet loi. 

Yllä oleva sitaatti on Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta tänään 20.1. otsikolla 'Donald Trump oli kokaiinia kansalle'. Edellä on selvitystä siitä, miten hän ei koskaan välittänyt asiakysymyksistä vaan lupasi saada aikaan yhtä suurta ja toista kaunista. Tulkinta ja harkinta jäivät kuulijalle. 

Olen lukenut viime aikoina Philip Ruckerin ja Carol Leonnigin teosta A Very Stable Genius, Donald J. Trump's Testing of America. Eräs kohta selvittää presidentin tekniikan täysin. Anthony Scaramucci, joka toimi Valkoisen talon viestintäjohtajana vähän aikaa, kertoo miten valehtelu on ollut osa Trumpin toimintaa koko hänen elämänsä ajan ja miten tämä itsekin ihmettelee, etteivät ihmiset tajua sitä. He says, "Hey I know this big point is true. Who cares about the other stuff?" 

Kun saimme internetin, olimme innoissamme. Kaikkien kanssa, kaikkialla, kaiken aikaa, nyt ja aina, lupasi Elisan mainos. Mikä sen hienompaa! Tulevaisuuspalavereissa uumoiltiin netin huonoiksi puoliksi kaupallistumista ja viihteellistymistä. Koukuttuminen todettiin myös. Eipä tainnut kukaan aavistaa, miten paljon pahaa internetin kokoamat ihmiset voivat saada aikaan?

Ei nähty pahuutta, ei myöskään tyhmyyden leviämistä, eikä nopean viestinnän vaaroja harkinnan vähenemisessä.
Kuka olisi osannut aavistaa, että kesken tv-lähetyksen kuka tahansa voi lähettää muutaman sanan viserrykseksi nimetyn tokaisun, jossa pilkkaa parhaillaan haastateltavana olevaa henkilöä. Kuka olisi aavistanut, että poliitikot joutuvat pyytämään anteeksi harkitsemattomia twiittejään, joita klikkaamisen helppoudessa tulevat lähettäneeksi.
Kuka olisi aavistanut, että somekäyttäytyminen jää niin päälle, että kymmeniä nimittelyjä ja solvauksia sisältäviä twiittejä päivässä tehtaileva presidentti matkii kameroiden edessä toimittajan fyysistä vammaa.  

Ville Rannan piirros

Aina ennenkin pahoja sanoja ovat seuranneet pahat teot. Miksi netissä melskaaminen olisi vaikutuksiltaan erilaista?

Kysymys kuuluu: mitä asialle voi tehdä? 

 

Päivän paras VII - Valoa kohti

Ohitimme juuri vuodenkierron pimeimmän päivän, konkreettisesti.

  
Teemme mieheni kanssa aamuisin kahdesta sanomalehdestä tietokilpailun, ei niinkään kilpaillaksemme siitä kumpi on tietorikkaampi, vaan saadaksemme uutta tietoa. Kouvolan Sanomien eilisistä kysymyksistä yksi kuului: "Kuinka suuri osa ihmisistä ei voi kirkkaiden valojen takia nähdä Linnunrataa kotoaan?" Paljastan oikean vastauksen kirjoitukseni lopussa, niin voit tarkistaa oman käsityksesi asiasta.

Itse en pidä sanasta valosaaste, vaikka sitäkin on. Arvostan niin paljon valoa, josta omassakin elämässäni on ollut puutetta. Luin lapsena läksyni öljylampun valossa ja poljin kouluun kilometrikaupalla pilkkopimeässä pyörän kapeassa valokiilassa.  Pelkäsin pimeää, johon liitin kaikenlaista epäluonnollista, kiitos isoäitini kauhutarinoiden suohon upotetuista avioliiton ulkopuolella syntyneistä vauvoista ja kuvaraamatun näyttämistä valtavan kokoisista enkeleistä, joiden kuvittelin kahahtavan eteeni tielle.  
Monessa paikassa maapalloa lapset kulkevat edelleen kouluun pimeässä, kaiken lisäksi peläten väijyviä petoeläimiä, kuten minä enkeleitä ja vauvahaamujen valitusta. 

Tärkeintä valoa elämässä on meidän toisillemme antama valo. Sen merkitys korostuu tänä jouluna, jolloin poikkeusaika musertaa ihmisiä vaativuudellaan ja toivottomuudellaan. Siteeraan Päivän parhaana kohdan Hengitysliiton jäsenlehden pääkirjoituksesta, jonka on kirjoittanut viestintä- ja kehittämisjohtaja Hanna Salminen.

Ihminen on luotu epäonnistumaan ja yrittämään uudelleen. Yli-ihminen ei tarvitse olla, mutta ehkä vähän parempi versio itsestä onnistuisi vuonna 2021. Olisi ihmisiksi toisille. Kuuntelisi toista ajan kanssa ennen kuin avaisi oman suunsa, kyllä senkin ehtii. Hymyilisi enemmän, sillä tunteet tarttuvat. Pitäisi yhteyttä useammin läheisiin ystäviin, sillä elämä on lyhyt. Muistaisi nauttia jokaisesta päivästä. 

Vastaus tietovisan kysymykseen: kolmasosa.

Päivän paras VI - Korona-asiaa...

Ylen tiedotus:
Levin yöelämästä paljastui koronarypäs. - Kävitkö Pub Hölmölässä, Bar Ihkussa tai Ravintola Narranissa?

Ihkua joulukuun ensimmäistä päivää ja koronakestävyyttä meille kaikille!

Päivän paras V

Luen maailman ihaninta, positiivisinta tekstiä. Olen vasta puolivälissä eteläafrikkalaisen Trevor Noahin elämäkerrallista kirjaa Born a Crime, mutta olen jo pannut muistiin paljon hauskoja, liikuttavia ja oivaltavia kohtia ja saanut lukea hämmästyttäviä faktoja yhteiskunnasta apartheidin aikana ja sen jälkeen.
Valitsen nyt päivän parhaaksi sellaisen kohdan jossa Noah miettii, miksi hän ei lannistunut vaikka ylivilkkaana lapsena sai vähän väliä selkäänsä tomeralta äidiltään.

I never let the memory of something painful prevent me from trying something new. If you think too much about the ass-kicking  your mom gave you, or the ass-kicking that life gave you, you'll stop pushing the boundaries and breaking the rules. It's better to take it, spend some time crying, then wake up the next day and move on. You'll have a few bruises and they'll remind you of what happened and that's okay. But after a while the bruises fade, and they fade for a reason  - because now it's time to get up to some shit again.
(En antanut koskaan minkään kipeää tekevän estää itseäni kokeilemasta jotain uutta. Jos keskittyy liikaa äitikän selkäsaunoihin tai maailman antamiin selkäsaunoihin sitä lakkaa uhmaamasta rajoja ja rikkomasta sääntöjä. Paras vaan ottaa vastaan kaikki mitä tuleman pitää, itkeä tirauttaa ja nousta seuraavana päivänä ja lähteä liikkeelle. Muutamat saamasi mustelmat muistuttavat tapahtuneesta, eikä siinä mitään. Hetken kuluttua mustelmat haalistuvat, ja sillä on tarkoitus  - nyt on aika ryhtyä uusiin kujeisiin.) 

Seuraavalla sivulla Noah taas käyttää shit-sanaa luovasti. Musta turvamies näkee jalkapallokentällä kissan ja nuijii sen hengiltä, koska mustien yhteisössä uskotaan, että kissoissa saattaa olla paha henki, ja ainakin sellaisessa kissassa se on, joka tulee kesken pelin kentälle häiritsemään. Video tästä eläimeen kohdistuvasta raakuudesta leviää. 
It was front-page news all over the country. White people lost their shit. 
(Se oli etusivulla kaikkialla. Valkoiset sai hepulin.)
Haluan lukea tämän kirjan ehdottomasti myös suomeksi ja katsoa miten kääntäjä suomentaa kaikki shit-sanat ja muutoinkin eläväisen tekstin. Käännökset tässä ovat omiani. Musta mies tietenkin tuomittiin rankasti teostaan, vaikka mustia miehiä päivittäin kuoliaaksi pieksevät valkoiset jäivät järjestään tuomitsematta. Well, shit happens! 

Suosittelen tätä lukemiseksi teille, jotka olette pitäneet J. M. Coetzeen, André Brinkin, Nadine Gordimerin ja muiden eteläafrikkalaisten kirjailijoiden teoksista ja teille, jotka kaipaatte lämmintä lukuelämystä kaiken kyynisen keskellä. 
Palaan kirjaan myöhemmin. 

Katsokaa nyt tätä kirjan alkulehden valokuvaa äidistä ja pienestä Trevorista.

Päivän paras IV

 

Sitä varten meillä on taide ettei totuus luhistaisi meitä.

Yhdyn Leena Krohnin näkemykseen, jonka mukaan inhimillisessä yhteiskunnassa taiteella on sama merkitys kuin unennäkemisellä yksilön fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. "Unet ja taide ovat portteja paitsi piilotajunnan myös laajemman vapauden ja ennustamattomuuden valtakuntaan", Krohn kirjoittaa. Ihminen tulee aina tarvitsemaan taidetta ja kirjallisuutta aivan kuten hän tarvitsee unta ja unen symboliikkaa. 

Ylempi lause on filosofi Friedrich Nietzschen päätelmä. Alemmassa taiteen merkitystä pohtii kirjailija Tuuve Aro lainaten kollega Leena Krohnia romaanissaan Kalasatama. 

Kuvassa on Mielakan laskettelurinteen polku, johon on maalattu räsymatto. Kävimme "vuorikiipeilemässä" tuota mattopolkua pitkin huipulle ja metsäpolkuja takaisin parkkipaikalle. Iloiset värit virkistivät kesken hermostuneen USA:n vaalien äänilaskennan seuraamisen, ja ajatukseni alkoivat sen sijaan pyöriä taiteen merkityksessä. 
Taloudellisen tilanteen kiristyessä ollaan aina ensimmäiseksi ehdottamassa määrärahojen poistamista taiteesta ja kulttuurista. Kouvolassa on ihmisiä, joiden mielestä Kymi Sinfonietta ja Kouvolan Teatteri ovat kaupungille turhia menoeriä, koska he eivät niitä käytä. Minäkään en käy konserteissa, aika harvoin teatterissakaan, mutta en missään nimessä luopuisi noista kaupunkielämälle tärkeistä asioista. Ei elämä voi olla pelkkää arkea ja välttämättömyyksiä.
Joskus on parempi vaikka jäädä jonkun kerran ilman välttämätöntä kuin olla aina ilman ei-niin-välttämätöntä. Kaurapuuroa voi syödä monena päivänä peräkkäin, kunhan pöydässä on välillä kimppu ruusuja. 

En ymmärrä, miten Kouvolan kaupunki saattoi olla järjestämättä viime kevään ylioppilaille juhlia jälkikäteen syksyllä, kuten muualla tehtiin. Korona ei ollut syy, tartunnathan olivat lähes nollassa, oikea syy oli opettajien lomautus. Siis opettajien lomautus täällä meillä tänä aikana kaiken etäopiskelun lisäksi! Juhlat olisivat kertoneet nuorille siitä, että he ovat tärkeitä, emmekä me luovu mistään syistä tai tekosyistä kaikesta elämyksellisestä ja iloisesta varsinkaan sellaisissa asioissa, jotka eivät koskaan tule heille takaisin. 

Kaikki asiat eivät voi odottaa, että korona häipyy ja talous nousee. Meidän on elettävä lamat ja koronat samalla muistaen, että elämässä tarvitaan aina myös  juhlia, taidetta, ihmisten tapaamista, jopa kaikkea turhaa (joidenkin mielestä turhaa, toisille tärkeää) höpöä ja söpöä. 

Sitten taas vaalilaskentaa seuraamaan...
Eniten minua ihmetyttää se, että Trump ilmoittautui kesken kaiken presidentiksi ja vaati äänten laskennan lopettamista sellaisessa vaiheessa, jossa itse olisi neljä vuotta sitten hävinnyt, jos näin olisi toimittu. Politiikassa olennaista on osata sekä voittaa että hävitä. Oikeastaan se on tärkeää kaikessa muussakin ihmisten välisessä toiminnassa. Reilua voittamisen ja häviämisen taitoa opiskellaan pienestä asti, ensimmäisistä lautapeleistä alkaen. Ja taide opettaa tätäkin. 

Päivän paras III

 

Olen lukenut Tuuve Aron romaanin Kalasatama, jossa on hengästymiseen asti kaikkea kirjallisuusmaailmasta, mielenterveydestä, tämän ajan lesbokulttuurista, #metoosta, suomalaisesta yhteiskunnasta, uskomushoidoista, elämästä...

Lainaan päivän parhaaksi kohdan, jossa hän sivaltelee sekä nationalisteja että omaa kuplaansa, jonka sisällä kaipaisi saada kävellä lokoisasti auringonpaisteessa homokortin oikeuttamana, mutta joutuukin sipsuttelemaan munankuorilla. Pidän tätä tekstiä päivän parhaana sen huumorin ja leikittelevän kielen vuoksi. Ja eiköhän Aro tässä myös osu melko tarkalla silmällä eräisiin aikamme ilmiöihin.  

Tunsin itseni surkeaksi, tekopyhäksi kolmannen asteen feministiksi jonka poliittinen korrektius ja tiedostava intersektionaalisuus oli nollaluokkaa. Nationalistimme kutsuvat vastustajiaan suvakeiksi. Mutta asetelmahan on juuri päinvastainen! He hyväksyvät riemumielin riveihinsä kenet tahansa hampaattoman sekakäyttäjän ja etelävaltioiden lippua kumartavan mökinmummun kunhan nämä vain ovat "suomalaisia". He avaavat sylinsä turhautuneelle vaimonhakkaajalle ja reppanalle raiskurille, helvetti, varmasti Kontiolahden sarjahukuttajankin povarista löytyy lämpöinen valkoisen miehen puoluekirja. Sen sijaan me - feministit, antirasistit ja muut parsanpurijat - emme suvaitse eliittijoukkoomme juuri ketään vaan torjumme kaikki jotka eivät osaa lausua sanaa "bropropriaatio" hyvin nopeasti monta kertaa peräkkäin. 

Päivän paras II

Matkustaminen tekee vaatimattomaksi, kun näkee, miten pienen tilan kukin meistä maapallolla täyttää. 

Nyt olisi tarjolla monta tänä päivänä vastaan tullutta tekstiä, mutta valitsen Päivän parhaaksi tämän Gustave Flaubertin (1821-1880) ajatuksen, koska kaipaan päästä hengittämään jotain muutakin ilmaa kuin tätä suomalaista napinaa ja vikojen etsimistä muista.
Jos hallitus neuvoo pitämään maskia niin se on opposition mielestä pahaa ihmisoikeuksien rajoittamista ja jos ei neuvo, niin silloin Suomen kansalle valehdellaan ja meidät jätetään valistusta vaille. Hoh hoijaa!
Toinen päivän paras olisikin Tuomas Kyrön romaanissaan Kirjoituskonevaras löytämä selitys meidän suomalaisten tavalle etsiä purnaamisen aiheita ja nähdä omat olot huonompina kuin ne oikeasti ovat: Suomalainen onni on lupa valittaa kaikesta. 

Otin kirjoitukseni kuvat Istanbulin matkalla keväällä 2012. Silloin olin sitä mieltä, että tänne, tännekin, on päästävä takaisin - pian. 
Iskelmässä lauletaan kaupungin vanhaa Konstantinopoli-nimeä ja uutta Istanbulia pohtien: 
Nimet muuttuu vain/ja niillä peitetään/ ettei mikään muutu lain/ihminen säilyy entisellään...

Toivotaan, ettei omahyväisyys lisäänny maskien takana välttämättömän liikkumattomuuden myötä. Asiat voi tehdä niin monin eri tavoin hyvin, ja vain vuorovaikutus vie meitä eteenpäin, niin ihmisiä kuin kansojakin.

Istanbul sai Konstantinopolilta/kaiken loiston/ Bosborin rantamilta

Minulla on ikävä matkustelua...
Se toinen matka Istanbuliin on tekemättä. Katselin kuvia ja muistelin, miten mahtava kaupunki; jokainen kaupunginosa kuin oma maailmansa, perinteinen elämä modernin vieressä, maailman parasta ruokaa... suurkaupungin ihmiset niin sydämellisiä kuin vain turkkilaiset osaavat olla. 
Mutta Poriin olisi tarkoitus mennä kuun lopussa. Ja viikon päästä on Helsingin Kirjamessut. Etänä - mikä tylsä sana. Vali-vali-valitus! Paras siis vain tyytyä siihen mitä saa, kun ei voi saada haluamaansa, sitä vuorovaikutusta. 

Miten siellä? Onko kaukokaipuuta? 

  

Päivän paras I

Toissasyksyinen kuva,
nyt kesää riittää ja kultaisten lehtien sijaan
on vielä kesäkukkia

Ajattelin aina välillä julkaista Päivän paras! -otsikolla jonkin sinä päivänä lukemani/kuulemani hyvän lauseen tai pari. Lainaukseni voi olla kirjasta, lehdistä, tv- tai radio-ohjelmasta, henkilökohtaisesta keskustelusta tai ohimennen kuulemani ajatus, joka jäi vahvana mieleen. 

Matkin tässä, hieman muunnettuna Mummin matkassa -blogin Innaa, jolla on hyviä Aamunrepäisyjä (klik).
Mietin voisinko välillä kirjoittaa myös Päivän pahimman ... eei, pidän tämän positiivisena! 

Kas tässä blogihistoriani ensimmäinen Päivän paras:
Jokaisen pitäisi olla joskus sairas, ettei tarvitsisi koko ajan olla.
(Kari Hotakaisen romaanista Huolimattomat)