Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amerikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amerikka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. elokuuta 2016

Barack Obama, Of Thee I Sing, A Letter to My Daughters

Barack Obama on niitä valtiomiehiä, joka osaa oikeasti kirjoittaa. Olen lukenut häneltä aiemmin kaksi tasokasta muistelmateosta ja nyt lastenkirjan.

Of Thee I Sing (2010) on kirje Obaman omille tyttärille, herkkä, ihanteellinen, opastava ja rohkaiseva kuvakirja. 
Joka aukeamalla on ensin kysymys:
Olenko muistanut kertoa, että...  Have I told you that...

... että olet luova, fiksu, rohkea, vahva, innostava ... että olet osa isoa perhettä, että sinulla on oma tiesi ... 
ja sitten toisella puolen aukeamaa henkilö, joka ilmentää tätä piirrettä.

Innostavasta on esimerkkinä Cesar Chavez, joka johti maatyöläiset marssimaan oikeuksiensa puolesta iskulauseella  "¡Si se puede!" eli "Yes you can!" Tämähän tuli tutuksi muodossa "Yes we can!" Obaman presidentinvaalikampanjassa. 



Esimerkkihenkilöitä on kolmetoista ja lopussa on tieto-osio kaikista heistä. Peräänantamattomuudesta on esimerkkinä pastori Martin Luther King Jr. 
Muita hyviä malleja ovat mm. intiaanipäällikkö Sitting Bull, kuurosokea kirjailija ja luennoitsija Helen Keller, jazz-laulaja Billie Holiday ja taiteilija, arkkitehti Maya Lin, joka suunnitteli Vietnamin veteraanien muistomerkin  ja kansalaisoikeuksien muistomerkin. 

"Have I told you how important it is to honor others' sacrifices?" 

Presidenttiehdokas Donald Trump herätti juuri paheksuntaa puhuttuaan epäkunnioittavsti Irakin sodassa kaatuneen kapteenin Humayun Khanin pakistanilaistaustaisista vanhemmista Khizr ja Ghazala Khanista - viitaten halveksuen heidän islamin uskoonsa. Tämä ehdokas ei kunnioita toisten uhrauksia. 
Suomen Kuvalehden nro 28 kansikuva

Voi miksei Obama voi hakea kolmatta kertaa presidentiksi!

Obaman kirja korostaa ihmisissä olevaa potentiaalia. 
Se kuvastaa amerikkalaisen lastenkasvatuksen periaatetta, lapsen vahvuuksien esiin nostamista ja kehumista. 
Useampi perheineen töissä USA:ssa ollut tuttava on maininnut positiivisena asiana sen, että lapset kehuttiin koulussa päivittäin. 

Kirja korostaa myös yhteisön merkitystä. Loppurunossa Obama kertoo, miten meissä kaikissa on jotain kaikista meistä, tyttärissäkin on kaikkien hyvien ihmisten ominaisuuksia ja heidän on tulevaisuus.

Have I told you that they are all a part of you?
Have I told you that you are one of them, 
and that you are the future?
And have I told you that I love you?

Alun omistus on vaimolle Michellelle, jonka lannistumaton rakkaus ja terve järki ovat ravinneet päivittäin kahta niin ihanaa tytärtä. Suomennettuna tämä kuulostaa makeilevalta, mutta ei englanniksi. Amerikan englannissahan ovella lähtiessä huudeltu "I love you!" on suomeksi "Heippa!".
Kuvittaja Loren Long omistaa kirjan kahdelle pojalleen.

Obama on presidenttinä enää muutaman kuukauden. Hän itki eräässä puheessaan sitä, ettei saanut muutosta aselakeihin. On uskomatonta, että suuri osa amerikkalaisista uskoo raskaasti aseistettuna kulkemisen estävän väkivaltaa.
Nyt on sitten presidentin virkaan hakemassa Hillary Clinton ja Donald Trump. Kun Obama ei voi olla ehdokkaana, olisin halunnut Bernie Sandersin. Mutta USA:sta ei saa eurooppalaista valtiota, ei sitten millään, kuten ei näemmä Turkistakaan. 

Alan kuulla tai kuvitella epäileviä ääniä lukijoiden joukossa, huomautuksia amerikkalaisesta pateettisuudesta ja ultrapositiivisuudesta, joka ei ole aitoa. Minä olen kokenut sen aitona. 
Joku voi ajatella niin päin, että suomalainen vakavuus, tietty kaurismäkeläisyys, on niin kummallista, että s e n on pakko olla feikkiä. Think about it! Onhan nyt tehty ne Matti-kirjatkin, Finnish Nightmares. 

Itse olen joskus positiivisena ihmisenä kokenut, että pitäisi olla negatiivinen ja kaikkea epäilevä käydäkseen fiksusta ihmisestä. Luottavainen asenne on noloa sinisilmäisyyttä. Olen monesti kysellyt mielessäni samaa mitä Pekka Sauri teoksessaan Ratkaisemattomien kysymysten kirja:
Miksi pessimismi on älykkäämpää kuin optimismi? Lapsemme saattavat kysyä meiltä tätäkin. 

Lopuksi kirjan alkuruno, jonkalainen meidän kaikkien pitäisi muistaa esittää säännöllisesti rakkaillemme. 

Have I told you lately how wonderful you are?
How the sound of your feet
running from afar
brings dancing rhythms to my day?
How you laugh
and sunshine spills into the room?

 Dreams from My Father 1995 ja The Audacity of Hope 2006

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Thank you, Michael Moore!



Palasin juuri elävistä kuvista, kävin  katsomassa Michael Mooren uutukaisen, komediallisen dokumentin Where to Invade Next. Menkää katsomaan. Please! Kannattaa mennä. 

Moore kulkee ympäri Eurooppaa ja yhdessä Pohjois-Afrikan valtiossa, Tunisiassa. Hän käy katsomassa, missä amerikkalainen unelma on toteutunut - USA:ssa se ei ole toteutunut - ja mistä maista kannattaisi kaapata jotain mukaan kotimaahan.

Koin elokuvaa katsoessa seuraavia tunteita: iloa, huvittumista, oivaltamista, surua ja liikuttumista. Monista maista se mitä tiesin ennestään vahvistui, mutta sain tietää myös paljon uutta. 

Tyylilaji on komedia, senhän takaa jo Mooren peikkomainen hahmo, mutta välillä elokuva on puhdasta asiaa paljastavine kaavioineen ja joissain kohti hyvin, hyvin vakavaa asiaa.
Nopeat siirtymiset ja uutispätkät USA:sta yhdistettyinä eurooppalaisten haastatteluihin ovat taitavaa elokuvantekoa.

Älykäs, oivaltava, hauska, velmu, lämmin, koskettava, feministinen, optimistinen, Yes we can -vilpitön, yksinkertaistava, ajatuksia herättävä, elähdyttävä, innostava ...

Ai missä USA voisi ottaa oppia Tunisiasta? Tunisiassa naisten oikeudet on kirjattu lakiin. Abortti on ollut laillinen vuodesta 1973, ja ehkäisyklinikoita on runsaasti.

Saksan vierailussa Moore kiinnittää huomiota siihen, miten tunnollisesti maa muistaa historiansa. Natsien aika on esillä kouluissa vuosittain, ja joka paikassa on museoita ja muistomerkkejä. Entä miten USA:ssa muistetaan sitä, että valtio sai alkunsa kansanmurhasta ja rikastui orjuudella? Eipä paljon mitenkään.
Nokkela huomio oli se, että 2000-luvulla on keksitty uusi orjuuden muoto, vankilat, joihin on suljettu valtavasti värillisiä etelävaltioissa. Vankiloissa tehdään firmoille ilmaista työtä, mm. hampurilaisia, ja vangit eivät saa äänestää. Näinkö taataan republikaaneille voitto etelässä!  

Ranskalainen sukupuoliopetus on ihanaa.

Suomalainen koulu on tasokas. Tosikot sanovat luultavasti, että ei se nyt ihan niin ole kuin Moore näyttää. On se - kun vertaa muihin, uskokaa minua. Vähän läksyjä on täyttä totta. Olen nähnyt venäläislapsen läksyt, niitä oli paljon ja tylsiä. Paras koulu on lähin koulu - kyllä! Olen nähnyt tämänkin ja tiedän, että USA:ssa (ja monessa muussa maassa) on eliittikoulut ja slummikoulut erikseen.

Kaikkialla Euroopassa ihmisillä on paremmat lomat kuin amerikkalaisilla.

Mooren keskustelu islantilaisten naisten kanssa on rautaa.

Lähdin elokuvista vaikuttuneena, kyyneleitä pyyhkien. Komedia nauratti ja itketti.

Kukkia Moorelle!



Lisa Ridzén, Kurjet lentävät etelään

Kirjan kaunis kansi: Sara R. Acedo Ensinnäkin, terveiset Joensuun kirjallisuustapahtumasta! Tämä vuosi on 25-vuotisjuhlavuosi ja tapahtuman ...