 |
| Petra Tiirikkala, Tyttö ja nukke, 1940 -1943 mustesuihkutuloste alkuperäisestä käsinvärjätystä hopeagelatiinivedoksesta Suomen valokuvataiteen museo |
Tulin juuri Tukholman reissulta ja alan valmistautua lapsenlapsen vierailuun kumppaninsa kanssa (voi kylläpä minä olen vanha, kun kaksi lapsenlastakin on aikuisia ja heille tapahtuu aikuisten asioita!), joten naistenpäivän kirjoitukseni jää lyhyeksi.
Laivalla mietin, milloin lehtikioskit jäivät pois laivoilta. Ja oliko niissä joskus menneessä maailmassa taskukirjojakin?
Nyt on kaksi romaania odottamassa esittelyään, Jenny Erpenbeckin Kodin ikävä ja Oksana Vasjakinan Haava. Molemmille tulee sekä ruusuja että risuja.
Helsingissä ostin junaa odotellessa Akateemisesta kirjakaupasta Joan Didionin kaksitoista esseetä sisältävän kirjan Let Me Tell You What I Mean, ja kotona haettiin kirjoja postista ja kirjastosta. Postissa odotti Adlibris paketti, jossa Jenny Erpenbeckin Not A Novel, A Memoir in Pieces ja kirjastossa Janne Saarikiven Rakkaat sanat ja Erich Kästnerin Päiväkirja 45.
On turvallinen olo, kun tietää, että luettava ei lopu.
Laivalla mietin, milloin lehtikioskit jäivät pois laivoilta. Ja oliko niissä joskus menneessä maailmassa taskukirjojakin?
Nyt on kaksi romaania odottamassa esittelyään, Jenny Erpenbeckin Kodin ikävä ja Oksana Vasjakinan Haava. Molemmille tulee sekä ruusuja että risuja.
Helsingissä ostin junaa odotellessa Akateemisesta kirjakaupasta Joan Didionin kaksitoista esseetä sisältävän kirjan Let Me Tell You What I Mean, ja kotona haettiin kirjoja postista ja kirjastosta. Postissa odotti Adlibris paketti, jossa Jenny Erpenbeckin Not A Novel, A Memoir in Pieces ja kirjastossa Janne Saarikiven Rakkaat sanat ja Erich Kästnerin Päiväkirja 45.
On turvallinen olo, kun tietää, että luettava ei lopu.
Tämän juttuni alkukuva on niin kaunis, etten sanotuksi saa. En tiedä, mitä se tuo mieleen teille tämän kirjoitukseni lukijoille, mutta minä näen siinä itseään suloisena pitävän pikkutytön, jota on kohdeltu hyvin ja arvostaen.
Naistenpäivän runoiksi valikoin Arja Tiaista ja Jukka Itkosta.
Lapset, ainoat enkelit, emme ansaitse heitä.
Hän nojaa pöytään, katsoo uneksivasti eteen,
Naistenpäivän runoiksi valikoin Arja Tiaista ja Jukka Itkosta.
Lapset, ainoat enkelit, emme ansaitse heitä.
Hän nojaa pöytään, katsoo uneksivasti eteen,
kertoo merkillisiä asioita. Ja kesken kaiken
kysyy, onko Norja omavarainen öljyn suhteen?
Hän tahtoisi kaukoputken ja mikroskoopin.
Nähdä kauas ja lähelle, todesti.
Minä luen keittiössä ääneen Kanteletarta,
Minä luen keittiössä ääneen Kanteletarta,
systeri leipoo, lapsi muovailee savesta linnun.
Ikkunoilla palavat kynttilät. Mainio elämä.
Kohta syödään, kudotaan villapaitaa, jutellaan
Kohta syödään, kudotaan villapaitaa, jutellaan
miehistä, lapsista, työstä, myyjäisistä.
- Arja Tiainen
- Arja Tiainen
Nainen voi olla suklaata
ja nainen voi olla lunta,
nainen voi olla kotimaa
tai kadonnut valtakunta.
Nainen voi olla sylikin
ja tuulessa heiluva heinä.
Nainen voi olla tikapuut
tai tiilistä muurattu seinä.
Nainen voi olla kanava
ja nainen voi olla naula,
nainen voi olla vasara
tai lasinen pullon kaula.
Nainen voi olla ikkuna
tai ikkunan verhona peitto,
nainen voi olla aavikko
ja kiehuva mansikkakeitto.
- Jukka Itkonen
- Jukka Itkonen
Hyvää Kansainvälistä naistenpäivää meille kaikille!
