Naistenpäivän ajatuksia 1: Rauhan päiväkö?

 

Paplaripää, joskus 90-luvulla 

Isä oli suunnitellut kaiken, myynyt tyttärensä ensimmäiselle kosijalle ja tehnyt sen äidin selän takana koska tiesi, ettei äiti olisi koskaan antanut kihlata minua niin nuorena. Punakukkani oli ehtinyt kukkia vasta muutaman kerran ennen kuin X  jo raapi ovenpieltäni. 

Kattokurkensa alla jokainen isäntä on kuningas, emäntä hänen valtaneuvostonsa ja lapset hänen alamaisiaan. Jos ohjia ei pidetä tiukalla, perkeleellinen kurittomuus ottaa vallan. Mutta isännän on määrä käyttää valtaa lempeästi, rakkaudella ja oikeudenmukaisesti ja turvautua piiskaan vain, jos sanat eivät auta, ja silloinkin on viisasta muistaa, mitä lakiin on präntätty kotikurista. Toraisa koti on häpeäksi asukeilleen ja isäntä, jonka käsky ei paina ilman väkivallan uhkaa, on epäonnistunut huoneenherran leiviskässään jo ennen ensimmäistä nyrkiniskua. 

Missäköhän tämä tapahtuu? 
Korvasin nimen tuolla alussa X:llä. Oikeasti tekstissä lukee Staffan.
Kyseessä on Suomen Turku 1600- luvun puolivälissä. Lainaus on Kristiina Vuoren historiallisesta romaanista Samettiin kätketty. 

Kansainvälistä naistenpäivää on alettu viettää 1900-luvun alusta alkaen.
Vuonna 1975 YK vahvisti tämän päivän vieton ja se sai nimen ”Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä”.
Päivän pääteemoiksi on muodostunut tasa-arvo ja köyhien maiden naisten tukeminen. 

Sosialistisissa maissa naistenpäivä on kansallinen vapaapäivä ja sitä vietetään isosti ruusuja naisille lahjoittaen. Miesten vastaavaa päivää kutsutaan "Sotilaan päiväksi". Sitä vietetään puna-armeijan päivänä 23.2. Länsimaissa miesten päivä on marraskuun 19 ja sen teemana on tasa-arvo, kuten naisillakin. 

Sen suuremmitta selityksittä toivotan hyvää naistenpäivää päivän kaikkia merkityksiä painottaen.
Naisten aseman parantaminen köyhissä maissa, tasa-arvo ja rauha vaativat tekoja. Tänä naistenpäivänä paras teko on antaa rahalahja Ukrainan sotaa pakenevien naisten ja lasten hyväksi. Maataan puolustavien miesten puolesta emme voi toimia, vain toivoa.   

Lukurauhan päivänä 13. helmikuuta 2022

Albert Edelfelt,
Hyvät ystävät (Berta ja Capi), 1882

Lukurauhan päivä alullaan. Hain juuri eilen kaksi minua jo ennen lukemista innoittanutta kirjaa kirjastosta, Karin Smirnoffin romaanin Sen for jag hem ja Iida Rauman kirjan Hävitys. Sain myös viestin, että hankintapyyntöni kahdesta kirjasta oli hyväksytty ja varasin ne,  Mieko Kawakamin Heaven ja Breasts and Eggs. Kiitos näiden kirjojen esittelystä Elegialle (klik). 
 
Olen tavattoman kiitollinen siitä, että nykyään kirjoja saa niin helposti ja halvalla. Olen myös päättänyt, että niin hyvin kuin saankin kirjoja omasta kirjastostani (suurkiitos Kyyti-kirjasto!) niin myös ostan enemmän kirjoja itselleni. Hei ystävät, oikeita painettuja kirjoja ostamalla me takaamme sen, että saamme niitä tulevaisuudessakin!
Kirjojen ostamisen toisille olen alkanut kokea vaikeaksi, mutta lahjakortti kirjakauppaan sopii kaikille. 

Aina ei ole ollut näin hyvin, ei lähellekään näin. 

Kristiina Vuoren 1600-luvun Turusta kertovassa romaanissa Samettiin kätketty nuori kätilövaimo Margareta palaa kotiin rankan työpäivän jälkeen ja löytää portaaltaan lahjan, jota parempaa ei voisi saada. Salaperäisessä paketissa on ranskankielinen runsaasti kuvitettu lapsenpäästöopas, lahja varakkaalta ihailijalta Alexander Gerriltä.
Nostan nyytin ylös. Se on kevyehkö mutta kova ja teräväkulmainen. Vaikuttaisi kirjalta, mutta tuntuu hassulta, sillä enhän minä osaa lukea kuin auttavasti. Kirjansitojalta voi ostaa kirjoja, mutta eihän niitä rahvaan kodeissa loju. Jonkun porvarin huonekunnasta saattaa löytyä Lutheruksen katekismus ja virsikirja, mutta ei tavallisesti sen enempää. Kirjat ovat myös tyyriitä eikä niitä jätetä noin vain ihmisten kynnyksille, sään armoille ja jokaisen ohikulkijan varastettavaksi.

Kirjassa on nahalla päällystetyt puukannet ja sirot messinkisoljet. Margareta kääntelee varoen kirjan lehtiä ja huomaa, että koukeroisin kirjaimin painettu kieli ei ole Ruotsinmaan kieltä, mutta oivaltaa, että sen voisi kääntää, ja jo kuvat kertovat hänelle paljon sellaista, mistä on hyötyä hänen ja muiden itseoppineiden kätilövaimojen työssä. 
Putoan istualleni penkille ja tukahdutan tyttömäisen riemunkiljahduksen kämmeneeni.  

Nykyään kirjoja todellakin lojuu lukemisen harrastajien pöydillä. Minä ryhdyn seuraavaksi siivoamaan tätä ns työhuonettani, koska ensi yöksi tulee yövieras. Lukija kyllä hänkin, joten kirjoja on hyvä ja toivottavaakin olla esillä. 
Toivottelen hyviä lukemisia ja hyvää huomista ystävänpäivää! Kirjoitukseni kuvassa on Albert Edelfeltin maalauksesta tehty postikortti, jossa Bertalla on ystävänään kirja ja pieni söpö koira. Mainioita ystäviä nekin, mutta eivät tietenkään voita ihmistä. Ihminen on ihmiselle... ihminen. Margaretallekin kirjan lahjoittaneesta liikemies Gerristä tulee aviomies. He kääntävät kirjan yhdessä, minkä tehtävän varjolla saavat rauhassa viettää aikaa yhdessä, tutustua ja rakastua. Seurustelu ennen avioliittoa ei ollut noihin aikoihin sopivaa käyttäytymistä. Historiallinen romaani lisää tyytyväisyyttä omaan elämään nykyajassa, niin paljossa on menty eteenpäin ja niin moni ennen vaikea asia on nyt itsestäänselvyys.     

Kirjakoheltajan tunnustuksia

 

Olen varmaan ennenkin  kertonut, että kun varaamisesta tuli ilmaista, niin minulle aukesi runsauden taivas. Kun luen hyvän kirjaesittelyn, niin minunhan pitää saada se kirja kotiin tarkistettavakseni, samoin kuin jos näkee hyvän vaatteen, niin sitä on käytävä sovittamassa. Niinpä minulla on koko ajan paljon kirjoja sekä lainassa että varauksessa. Kirjastokäynneillä, joita on taajaan, palautan noin viisi kirjaa ja lainaan saman määrän. 

No niin, mutta asiaan. Tapahtui seuraavaa...
Luin jostain lehdestä ruotsalaisen Björn Natthiko Lindebladin muistelmakirjasta Saatan olla väärässä ja ajattelin, että oijoi minunhan oli tarkoitus varata tämä jo aiemmin. No, ei kun kirjaston sivuille. Ihmettelin, kun kirjan kohdalla ei näkynyt 'varaa teos' -painiketta, e-kirjan kyllä, mutta en minä semmoista. Kokeilin eri laitteilla ja pyysin miestäkin kokeilemaan omilla sivuillaan. Hänen tunnuksillaan onnistui!
Tuli mieleen laittaa viesti kirjaston verkkopalveluasiantuntijalle. Hän neuvomaan, että pitää ensin kirjautua. Juu juu, tiedän minä tuommoiset, kun koko ajan varaan. Siinä sitten ällistelimme muutaman viestin verran. Ei ollut tullut tällaista mysteeritapausta ennen vastaan. Minä naureskelin, että onkohan se kirja katsottu minulle vaaralliseksi ja ilmoitin, että ei tarvitse nähdä enempää vaivaa, kun saan kirjan mieheni kautta. No, asiantuntija ilmoitti, että kyllä tämä probleema askarruttaa ja että he miettivät sitä nyt oikein porukalla, mutta ei vaan selkene. Sitten hän laittoi tapaukseni Kansalliskirjaston tukeen tutkittavaksi ja parin päivän päästä tulee vastaus: järjestelmä ei anna varata, koska minulla on jo yksi varaus kirjasta!
Arvatkaa naurattiko? - Nauratti. 
Totesin anteeksipyynnössäni, että hyvä kun ei anneta varata kahdesti. Muistelin, että joskus ennen minulla kyllä olisi ollut varauslistallani sama kirja kahdesti, kunnes huomasin asian ja poistin sen mitä olisin joutunut odottamaan pitempään. (Olen muuten myös joskus varannut kirjan, joka minulla oli jo kotona lainassa.)
Verkkoasiantuntija vastasi vielä minulle kohteliaasti, että oli vain hyvä, kun ongelma nousi esiin ja että he suunnittelevat korjata asian verkkokirjastossa, niin että sinne tulee maininta, jos kirjasta on jo varaus. Heh, minun kohellukseni olikin hyödyksi. 
     
Tällä hetkellä minulla on lainassa hm... kaksi isoa kirjapinoa ja varauksessa kymmenkunta kirjaa, ei yhtään samaa kotona ja varauslistalla. Tarkistin. 
Eniten minua vetää puoleensa indonesialaisen Eka Kurniawan Kauneus on kirous, Tove Ditlevsenin Nuoruus ja Vladimir Nabokovin Despair. 
Luin hiljattain Meri Valkaman romaanin Sinun, Margot (hyvä romaani rakkaudesta ja entisestä Itä-Saksasta sisältäpäin tarkasteltuna) ja luen parhaillaan Kristiina Vuoren romaania Samettiin kätketty (historiallinen romaani, jossa 1640-luvun Turku herää eloon ja nuorten naisten elämän puitteet puistattavat).  

Joskus kirjablogeissa keskustellaan siitä, pitääkö kirja lukea loppuun jos sen on aloittanut. Ei minusta. Eikö se ole vähän sellaista 'lautanen tyhjäksi' -ajattelua. Jos en nauti annoksestani, en syö, vaan siirrän sivuun.
Kirjoja on kiva selailla ja varsinkaan uusista kirjoista ei takakansiesittelyn perusteella tiedä, pitääkö kirjasta niin paljon, että lukee sen. Joistain mielikirjailijoista tietää melko varmasti etukäteen, että kirja vastaa odotuksia. 

Tietenkin korona-apeus on lisännyt kirjojen rohmuamistani.
Luulen, että virustilanne alkaa helpottaa. Tutut ihmiset sairastavat nyt omikronin aiheuttamaa flunssaa hyvin lievänä. Päätimmekin, että Mentula-residenssin lockdown on päättynyt ja meille saa tulla. Olen myös alkanut suunnitella reissuja useammalle taholle. Jotain voitte päätellä siitä, että pöydälläni on Lonely Planetin 2020 päivitetty painos Pocket Tenerife.

Kirjakassini teksti