Tämä mainio kuva on 7-vuotiaan Aatos Kalakosken kilpailutyö HS:n Meidän perheen ja Lasten uutisten piirustuskilpailussa taannoin. Kilpailu on ohi, joten en vaikuta tämän työn esiin nostamisella tuloksiin. Aiheena oli korona-aika. Kävin äänestämässä Aatoksen työtä, koska se on minusta niin onnistunut. Taustojen värit vaihtuvat kiinnostavalla tavalla kuhunkin ilmeeseen sopien, ja mitkä ilmeet, viimeisessä paljon kertova käsi mukana. Kaikkia noita ilmeitä on ollut kuluneen koronavuoden aikana eräällä Marjatta Mentulallakin, välillä kaikki saman päivän aikana.
Saimme mieheni kanssa rokotteen kolme viikkoa sitten, ja kun tilanne on ollut aika hyvä eikä tullut liikkumiskieltojakaan, niin uskaltauduimme pienelle automatkalle Länsi-Suomeen.
Turussa sattui olemaan kevään kauneimmat päivät. Teimme pitkän kaupunkikävelyn auringon helliessä ja joimme kevään ensimmäiset kahvit ulkona pojan perheen kanssa. Halasimme kaikki kuusi tyyppiä useampaan kertaan ja tunsimme suurta tyydytystä ihan vain heidän katselemisestaan.
Muutama kuukausi saa aikaan paljon muutosta niin 13-vuotiaassa kuin mummissakin. Lapsi on hujahtanut päätään pidemmäksi mummiaan, jonka pää on vaalennut lisää pandemiaa murehtiessa ja läheisiä ikävöidessä.
Jatkoimme Turusta Huittisiin, jossa tapasin siskoni, lisää halauksia, ja sitten kotiin Kouvolaan Forssan, Riihimäen ja Lahden kautta.
Oli viimeinen päivä ennen lounaspaikkojen aukaisemista, joten jouduimme hakemaan tienvarsipaikoista ruokaa autoon ja närkkimään pahvirasiat sylissä huonoa ruokaa ja juomaan kahvia, joka oli kuin kitkerää värjättyä vettä. No, yksi mieheni sanonnoista on "matkalla kelpaa huonompikin ruoka", ja kyllähän me perillä saimme valtavan hyvää sapuskaa, oli ihanaa syödä sosiaalisesti ja toisten laittamaa, joten olkoon.
Paitsi että olen harmitellut samaa asiaa myös silloin, kun ravintolat ovat normaalisti auki. Ulkomailta palatessa meidän tienvarsiravintoloiden heikon tason on huomannut aina selvästi. Monissa muissa maissa vastaavissa paikoissa kahvi tehdään kuppi kerrallaan ja sämpylöitä ei ole tungettu muoviin, vaan ne saa paperiin kääräistynä. Iso bussillinen porukkaa pelmahtaa kahvilaan ja kaikki on palveltu nopeasti, leivät pariloitu leipägrillissä halutessa, ja kahvi on vahvaa ja virkistävää.
Kyselin työssäkäyviltä, tai siis kotona kodinhoitohuoneen nurkkaan järjestetyn työpisteen ääressä ja lapsen koulupöydän nurkassa työskenteleviltä, onko etätyö alkanut väsyttää. Minulle kerrottiin, että se on huomattu, että työpaikka on paljon muutakin kuin työnteon paikka, että kaivataan kontakteja ja että on ikävä tapaamisia kahviautomaatilla ohimennen myös sellaisten työkavereiden kanssa, joiden kanssa ei muuta yhteistä olekaan. Sain kuulla, että työn merkityksellisyyttä on vaikeampi pitää yllä etänä kuin työpaikalla.
Toivottavasti sellainen skenaario ei toteudu, että työnantajat alkavat säästää työtiloissa. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee toisen fyysistä olemusta myös työssään, ei vain kuvaa ruudulla.
Yllä oleva kuva on Lasse Rantasen. Sekin on Helsingin Sanomista, jonka Kulttuuriosaan 12.3. oli valittu muutamia kuvia tanskalaisen Politiken-sanomalehden ja kansainvälisen Society for News Design -järjestön 113 kuvittajalta saamista yli neljästäsadasta kuvasta. Kuvittajat olivat 44 maasta ja edustivat 69 mediaa. Piirretty pandemia -kuvat ovat kaikki loistavia ja osoittavat, miten paljon yksi kuva voi kertoa.Pandemia tulee näkymään taiteessa varmaan monella tavalla.
Suomen kansallisooppera ehti jo valmistaa satiirin Covid fan tutte, joka oli muutaman kerran normaaliesityksenä ja nähtävillä myös televisioesityksenä.
Jo nyt on kirjoitettu useamman tekijän kirjoituksista koottuja kirjoja siitä, miltä eristys on tuntunut, mutta osa niistä on ehkä laadullisesti heikkoja nopean julkaisupaineen vuoksi. Sanaa essee käytetään nykyään genren rajoja laventaen lähes kaikesta muistiin merkitystä. Luulen, että parhaat kirjat tästä aiheesta syntyvät, kun aikaa on kulunut, on saatu perspektiiviä tapahtumiin ja ajatus kypsynyt.
Minulla on parhaillaankin kirjastosta kaksi pandemia-aikaa käsittelevää kirjaa, kiinalaisen Fang Fangin Kun kaupunki suljettiin ja suomalainen eroottisten novellien kokoelma Kevät ilman kosketusta, jonka 17 nimekästä kirjoittajaa ovat kukin kirjoittaneet novellin, mutta mikä on kenenkin, sitä ei kerrota. Luulen, että erotan Katja Ketun tyylin Jaakko Yli-Juonikkaan tyylistä.
Kun nyt vain ehtisi lukea. Ellen ehdi, niin lainaan taas uudestaan. En kehtaa tunnustaa, miten paljon minulla on kirjoja lainassa kirjastosta, pieni sivukirjasto tuossa hyllyssäni, ja varauksiakin parisen kymmentä.
Tätä kirjoittaessa tuossa näytön sivussa vilahtelee uusia sähköposteja, joissa matkatoimistot houkuttelevat kaukomatkoille. En edes avaa niitä. Minulle matkat ovat ajankohtaisia sitten, kun kohteessa on suurin piirtein samanlaista kuin ennenkin. Ei ole mitään mieltä lähteä tyhjiin kaupunkeihin, joissa paikat on suljettu ja rannallakin pitää kävellä maski naamalla.
Jatkan siis bikinikunnon ylläpitoa etäpilatesjumpilla ja toivon, että saamme mökille biitsitunnelmaa.
On hienoa, että tartunnat näyttävät menevän alaspäin viime kesän tapaan. Ehkä kesätapahtumat toteutuvat.
Meillä on (olisi) lähiseudulla ainakin Kaakon Kamarimusiikki -tapahtuma ja Kymi Libri -kirjamessut.
Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla on tänä kesänä upeaa taidetta (klik) ja yhteen sen monista konserteista meillä onkin jo liput. Konsertti on meidän hääpäivänä ja siinä Maria Ylipää ja Waltteri Torikka laulavat kauneimpia elokuva- ja musikaalisävelmiä Salmela Festival -orkesterin säestämänä.
Salmelan lähellä Vuohijärven Luonto- ja kulttuuritalolla on monenlaista, muiden muassa Miina Äkkijyrkän töitä.
Haaveilen reissusta Mänttä-Vilppulaan katsomaan Banksyn taidetta.
Ensimmäisenä ja tärkeimpänä tapahtumana on kahden lapsenlapsen ylioppilasjuhlat, jotka toteutuvat isompina tai sitten pienempinä.
En viitsinyt kirjoittaa kaikesta yllä konditionaalissa. Eiköhän ainakin ulkotapahtumat onnistu. Olimmehan me viime kesänäkin ulkokonsertissa.
Ja jos ei, niin sitten sopeudutaan taas siihen tilanteeseen ja katsotaan eteenpäin.
Viimeinen kuvituskuvani selventää tätä ajatusta. Se on yksi Helsingin Sanomien Piirretty pandemia -kuvista.
