Joulun lahjat

 

Joka joulun alla alkaa mielipidepalstoilla ja kolumneissa olla kirjoituksia siitä, miten joulun ylettömyys on turmiollista ja miten me kaikki olemme liikakuluttamisen vankeja ja kärsimme siitä. "Mikään ei enää tunnu miltään. Tilalle jää tyhjyys." (HS mielipidepalsta, su 11.12. 2022, Tiina Helin, yhteiskuntatieteiden maisteri, Tampere)

Mitenkähän minä en sukulais-, ystävä- ja tuttavapiirissäni ole tavannut ketään, joka olisi turtunut liikaan kuluttamiseen ja lääkitsisi ahdistustaan kuluttamalla lisää. Kaikilla läheisilläni on edelleen paljon sellaista aineellista hyvää, tarpeellista, mitä tavoitella ja mistä unelmoida - joulurauhan ohella. 
Kenelle ja kenestä nämä ylimieliset kirjoitukset oikein ovat?

"Vaikka tämä tuntuisi saivartelulta kaiken isomman mittaluokan luonnonvarojen tuhlaamisen rinnalla, väitän, että globaalisti lahjakulttuuri on yksi haitallinen kuluttamisen muoto." (HS mielipidepalsta, 11.12.2022, Helena Mäkelä, yhteiskuntatieteiden maisteri, Jyväskylä)
Tuo todella on saivartelua ja kylmä mielipide. Lahjan antaminenhan on lämmin rakkauden osoitus ja välittämisen muoto. Toisen huomioiminen on ollut lahjan idea kautta aikojen, miksi se nyt olisi muuksi muuttunut. Lahjat tuovat osaltaan arkeen juhlan. 

Annan jouluna lahjoja 17 + yhdelle. Se yksi olen minä itse, kiitän itseäni ahkeruudesta tontun tehtävissä. Tunnettehan laulun Tontun tehtävät (.. On niitä seitsemän, seitsemän tontun tehtävää, ne luetelkaa...)  Minulla niitä tehtäviä on  paljon enemmän joulun alla - ja ne on kaikki kivoja, varsinkin lahjojen suunnittelu, ostaminen ja paketoiminen.
Yksi jouluklisee, jonka haluan kumota on se, että ihmiset törmäilisivät vihaisina ja rasittuneina kaupoissa joulun alla. Olen huomannut, että joulu tuo iloa ja innostusta lahjojen ostajien silmiin. Ihmiset ovat myös puheliaampia joulukaupoilla. Näen joulun (myös sen kaupallisen) tuovan iloa harmauden keskelle.  
 

Charles M Schulzin Tenavat-kirjan Joulu on yhdessä olon aikaa kuvat ja mietteet ovat niin hauskoja ja osuvia.  Yksi omasta poikatriostani mietti juuri tuota yllä olevaa asiaa aika isona kaverina ja päätyi siihen, että kyllä hänestä edelleen lahjan saaminen on kivampaa kuin antaminen ja että ehkä hän on vielä lapsi sitten.

Kyllä aikuisellakin on pieni jännitys lahjapakettia avatessa. Onko kova vain pehmeä paketti? Voi, mitä ne tontut ovatkaan minulle keksineet?

Näissä hyveellisten ihmisten lahjojenkieltämisneuvoissa hyväksytään vain aineettomat lahjat, joita on kahta sorttia. 
Nro 1: Voi kutsua lapsen yökylään ja aikuisen kahville ja voi luvata lähteä kävelylle, antaa "lahjaröykkiöiden sijaan lahjaksi lämpöä, rakkautta ja yhdessäoloa". Voi yhden kerran, eikö näitä nyt anneta muutoinkin ja molemminpuoliseksi iloksi! Yhtä hyvin voisi ilmoittaa, että juu, laitan edelleen ruokaa teille perhe, olkaa hyvä siinä teille joululahjanne! Eivät lahjat ja yhdessäolo ole mitään toistensa vastakohtia. Sillä että puhutaan yhdessäolosta lahjojen sijaan vihjataan, että lahjoja antavat ihmiset korvaavat niillä rakkautta eli lahjovat läheisiään olemaan tyytyväisiä kiireiseen tyyppiin, koska törsäähän tämä sentään minun vuokseni. On tietenkin ihan oikeitakin aineettomia lahjoja, kuten teatterilippuja ja lahjakortteja, mutta nuo "lupaan tiskata" -tyyppiset eivät minun mielestäni ole lahjoja ollenkaan.
Nro 2: Eri hyväntekeväisyysjärjestöjen toisenlaiset lahjat, eli ilmoitetaan lahjan saajalle, että olen lahjoittanut sinun puolestasi köyhälle kenialaiselle perheelle vuohen tai nepalilaiselle lapselle koulupuvun. Nämä ovat ihan hyviä lahjoja omasta puolesta annettavaksi ilman että siinä vie lahjan keneltäkään muulta ja että kauheasti mainostaa omaa jalouttaan missään. Asia on  hoidettu oikein myös, jos joku on pyytänyt niin tekemään, mutta yllätykseksi en tällaista lahjaa suosittele.   

Erityisen röyhkeää minusta kielteisyyden glorifiointi ja hyvinvointiin kyllästymisestä puhuminen me-muodossa on siksi, että keskuudessamme on paljon niitä, joilla on hyvin vähän mitään. Onhan sellaisen henkilön helppo kieltäytyä, jolla on ollut aina kaikkea paljon, mutta olisi kohtuullista, että hän puhuisi vain omasta puolestaan. Ehkä näin puhuvat katsovatkin itse hallitsevansa nämä hommat ja olevansa siksi hyviä holtittomien valistajia. 

Miten yhteiskuntatieteilijät voivat olla niin sokeita kansan kerroksille?
Vai onko tuo hoku liiasta ja ylettömästä vain muodikasta "näin kuuluu nyt ajatella" -puhetta?
Edellisen kerran moralisoivaa joulun kieltämistä tapahtui 70-luvulla, jolloin korostettiin sitä, että ei saa juhlia, kun kaikilla ei ole maailmassa yhtä hyvin. 

Askeettisuutta arvostava voi aivan hyvin elää omalla tavallaan, mutta moittiva asenne ja ihmisten syyllistäminen siitä vähästä millä he joulumieltä itselleen ja läheisilleen järjestävät on loukkaavaa ihmisten enemmistöä kohtaan.  

Olin juuri yhdellä tonttureissulla Satakunnassa. Mielenterveysihmisten ryhmäkodissa asuva siskoni antoi minulle joulukortin, jonka taakse ei ole kirjoitettu mitään. Mielen sairaus saattaa olla niin kokonaisvaltainen, että se vie kyvyn kirjoittaa. Ihanin toiselta pikkusiskoltani kerran "muuten vain" saamani lahja on pieni pyyhe, jossa lukee "Kuinka ihmiset selviävät elämästä ilman siskoa". 

Vielä on ennen aattoa kaksi tonttukeikkaa eri kaupunkeihin. Hyvällä mielellä, antamisen iloa tuntien. Uskon, että palaan mukanani salaperäisiä paketteja kuusen alle sijoitettavaksi.
Tiedostavat (nykyään sanotaan hereillä olevat, woket) ihmiset puhuvat lahjojen vaihtokaupoista ja siitä, että me jäsennämme elämäämme vain kuluttamisen kautta ja että meidän elämässämme kaikki on kaupan, luonto ja ihmisetkin. Näinhän asia ei "meillä" ole. 

Luulen, että ehdin piipahtaa täällä blogissa ennen joulua, joten ei nyt vielä mitään toivotuksia.
Miten siellä lukijoissa - miten suhtaudutte lahjoihin? Onko lahjat vaikea, hermoja koetteleva asia vai lämmin perinne? Onko suomalainen joulu mielestänne liian yltäkylläinen? 

Seuraavana aamuna, ma 19.12.22

Aamun lehtien lukutuokio tuotti mieluisan yllätyksen, kun HS:n Muut lehdet -palstalla kahden lehden päätoimittajat tukevat kantaani siitä, että lahjoissa välittyy hyväntahtoisuuden sanoma ja pehmeät arvot. Lahjakulttuuri liittyy hyvän kaipaamiseen. 
Jaakko Heinimäki, Kirkko ja kaupunki: "Tarina Joulupukista elää ja voi hyvin, koska se on merkityksellinen. Se välittää meille samoja arvoja kuin jouluevankeliumi: hyväntahtoisuutta, avuliaisuutta, iloa."
Paavo J. Heinonen, Kaltio: "Lahjan hankinta voi olla kaupallinen transaktio, mutta sen antaminen on epäkaupallinen, antikapitalistinen teko. (- -) Lahjatalous halutaan siis sekoittaa 'lahjontaan', jotta ihmiset kokisivat sen epämiellyttävänä ja likaisena."

 

Blogisti pohtii yhä vain kuluttamista ja yksinäisyyttä

Tallasin mieheni perässä joulumarkkinoille - hänellä on niin pitkät jalat, että jään usein jälkeen tai jättäydyn, jolloin hän huomaa odottaa -  ja katsoin, miten hauskalta tuo kassi näyttää tässä tilanteessa. Ehkä se auttoi, ei ostettu kuin hyväntekeväisyysarpoja.

Huomaatteko, meillä on nyt luminen talvi. Ollut jo kaksi päivää, ja kohta ei enää.

Olen kaiken aikaa pohtinut teemaa yksinäisyys. Mietin sitä autossa istuessa, pipareita leipoessa ja Bajamajaan askeltaessa (kerron myöhemmin). Jään tuijottamaan ei-minnekään ja pyydän toistamaan minulle juuri puhutun, kun ajatukseni askartelevat ihmisessä ja ihmisyydessä.
Miten voi olla niin, että joku kokee lapsesta asti yksinäisyyttä ja toinen ei koskaan.

Ravistelevin yksinäisyysteemaan liittyvä kirjoitus oli jokin päivä sitten HS:n yleisönosastolla. Eräs äiti kirjoitti, että hänen autistisia oireita omaavalla 13-vuotiaalla lapsellaan ei ole ollut koskaan yhtään ystävää, joka juttelisi koulussa välitunnilla ja tarjoutuisi kaveriksi paritöissä. Äiti kirjoitti sydäntäsärkevästi, että olisipa palvelu, josta tilata vaikka maksullisena joku käymään ja teeskentelemään ystävyyttä edes kerran viikossa tai harvemmin. 
Tällaiseen tilanteeseen eläytyminen koskee ja saa tuntemaan jonkinlaista syyllisyyttä.  

Katsoin yksinäisyyttä silmiin myös Kouvolan teatterin näytelmässä Patriarkka. 
Näytelmää markkinoidaan sukupolvieroilla. Suorasukainen nuori miniä puhuu suunsa puhtaaksi perhetapaamista dominoivalle appiukolleen  ja tämän kaverille, "terapiasukupolvi" arvostelee "suorittajasukupolvea". Kuitenkaan mikään ei ole mustavalkoista, mistä kiitos käsikirjoittaja Juha Jokelalle. 
Minuun vaikutti näytelmässä eniten suorittajamies Heimon vaimon Virpin kokema yksinäisyys, joka oli alkanut, kun hän oli yksin kahden pienen lapsen kanssa miehen ottaessa mielellään vastaan ulkomaanprojekteja.
Se aika kun lapset ovat pieniä on parisuhteen koetinkivi. Monet minun ikäpolveni miehet, siis 70-luvulla nuorta aikuisuuttaan viettäneet, ovat käyttäneet lasten synnyttyä aikaansa juuri kuten ennenkin tajuamatta, että kaikki on muuttunut. "Vaimohan se imettää" oli tunnettu selitys lapsenhoidosta laistamiselle vielä muutama vuosikymmen sitten. Kun ensimmäiset isyysvapaat tulivat nimellä isyyslomat, niin kuului sellaistakin, että joku isä lähti yksin matkustelemaan, koska hänellehän oli myönnetty loma ja hän oli niin tarpeeton kotona. Tässä asiassa sekä miehet että naiset ovat muuttuneet paljon, miehet pehmenneet ja naiset tomeroituneet, molemmat hyvällä tavalla. 
Ihmiset ovat aikakautensa tuotteita, myös tämän päivän ihmiset, avuineen ja puutteineen.     
Virpin roolin näytteli Nina Petelius-Lehto, joka on minulle meidän teatterimme helmi. Hän mukautuu uskottavasti pikkupojaksi (Oscar ja Roosamamma), vallasrouvaksi ja koiraksi (en muista missä näytelmissä). Hän oli hyvä Virpi, eleetön ja viisas. 

No niin, meidän vedenkulutus on nyt kaksi viikkoa minimissä. Viemäriremontti on loppuvaiheessaan. Viemärit ovat poissa käytöstä päiväsaikaan arkina ja saunavuorot on peruttu iltaisinkin. Astiat ja pyykit saavat odottaa iltaan. Pihassa on kaksi Bajamajaa kolmellekymmenelle asunnolle yhteisenä. Viikonloppuna ja Itsenäisyyspäivänä saamme nauttia ja käyttää sisävessoja, jeee! 
Minä kävin aamulla kaksi kertaa ulkohuusissa (jättimuki kahvia!), mieheni nimesi minut talon bajamajistiksi.  
Niin että kyllä täällä nyt ollaan kovasti kohtuullisia ja muistellaan aikoja, jolloin ulkohuusi oli jokapäiväistä. Silloin, muinoin, myös peseydyttiin vadissa, johon vesi oli kannettu kaivosta ämpärillä ja lämmitetty hellalla. Klapit kannettiin liiteristä, kunhan ne oli ensin pilkottu pölkyistä, ja pölkythän saatiin... no, ne olivat miesten hommia ne. Kovasti höyryävinä he saapuivat metsätöistä pakkasesta hevosen vetämällä  reellä. Voi sitä pyykin määrää, nyrkkipyykin, se taas oli naisten työtä. En kaipaa noita aikoja. 

Tehdääks niin, että energian säästämiseksi ne, jotka ovat jo eläneet alkeellisissa oloissa vähintään 18 vuotta, saavat elää kaikkien mukavuuksien ympäröimää eliittielämää ja muut, joilla on ollut juokseva vesi ja sähkö koko elämänsä, kokeilevat vuoden ajan elämää ilman niitä? Vitsi vitsi.
 

Voi näitä päiviä!

Karkkiparatiisi, Tennispalatsi Helsinki
Kuva: Ume

Tänään 23.11. on samana päivänä Lapsi mukaan töihin -päivä, Black Friday ja sen vastapainoksi syntynyt Älä osta mitään -päivä.

Lapsi mukaan töihin -päivä järjestetään kolmannen kerran. Sitä järjestämässä ovat lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto, työ -ja elinkeinoministeriö ja työmarkkinajärjestöt sekä useat työpaikat. 
Tarkoituksena on, että lapset saavat tietää, missä äiti ja isä ovat silloin ja mitä tekemässä, kun he ovat päiväkodissa. 
Tästä tulee mieleen omaan, entiseen työhöni liittyvä vitsi. Lapsi kysyy opettajalta:"Ope, milloin sä olet töissä, kun sä olet aina vaan täällä meidän kanssa?"
Meidän lapset olivat joskus jonain lyhyenä erikoispäivänä mukana töissä. He olivat myös mieheni mukana kokouksissa, istuivat jossain sivupöydässä piirtelemässä. Pienillä padoilla on korvat - viisivuotias oli kerran puuttunut sivusta työryhmän keskusteluun todeten:"Totuus ei muutu."

Black Friday on omittu meille USA:sta. Siellä Thanksgiving Day, kiitospäivä, on tärkeä päivä, jota alun alkaen on vietetty kokoontumalla suvun kesken yhteiselle aterialle, kuten meillä jouluna, syömään hyvin ja tuntemaan kiitollisuutta syksyn sadosta. Tämä päivä on marraskuun neljäntenä torstaina ja sitä seuraavaa perjantaita, jonka monet ovat järjestäneet vapaapäiväkseen, kutsutaan nimellä Black Friday, musta perjantai. Olen kuullut sellaisen selityksen tälle nimelle, että kiitospäiväliikenne on tuottanut niin synkkiä tilastoja, että koko päivää voi kutsua mustaksi. Liikenne ei ole ainakaan vähentynyt, kun kauppiaat ovat huomanneet mahdollisuutensa vetää ihmisiä ostoksille järjestämällä isoja alennusmyyntejä juuri tänä päivänä. Black Fridaysta onkin tullut USA:ssa kauppiaille vuoden tuottoisin päivä.
Suomessa Black Friday -päivää on vietetty muutamana vuonna. Uutisissa kerrotaan, että myös meillä se on ainakin elektroniikkaliikkeillä vuoden paras päivä.  

Älä osta mitään-päivä on kansainvälinen, kulutuksenvastainen päivä. Sitä on vietetty ensimmäisen kerran vuonna 1992 Kanadassa nimellä No Shop Day. 
Suomessa päivää on vietetty kymmenisen vuotta. Tarkoitus on, että pysähtyisimme miettimään, tarvitseeko sitä koko ajan ostaa ja juosta impulssiensa perässä vai voisiko olla vaikka yhden päivän ostelematta. 

Jaa-a, Mentulan residenssistä ampaistiin kauppoihin heti aamutuimaan ja tultiin kotiin niin monien kassien kanssa, että piti käydä kahdesti autolla ennen kuin saatiin saalis sisään. No, kaikki oli kyllä tarpeellista ja suunniteltua. Ostettiin uusia tyynyjä, suojaruukut amarylliksille, kynttilöitä, viikonlopun ruuat tietty sekä tonttujen apuna yhtä sun toista, mutta ne ovat salaisuuksia.  

Huomenna menen kuuntelemaan Jari Järvelän haastattelua Kotkan kirjastoon. Postaus Järvelän uusimmasta, Finlandia-ehdokkaaksi valitusta romaanista Kosken kahta puolta on minulla valmiina luonnoksissa, mutta odotan, tuoko haastattelu jotain uutta. Minulla on Järvelälle kysymys. Kerron siitä sitten kirjoitukseni lopussa. 

Mtenkäs siellä teillä muilla? Sujuiko kolmen teeman päivä hyvin? Tuliko ostelluksi vai nuukailluksi?

Alkukuva on laajimmasta irtokarkkivalikoimasta, mitä olen missään nähnyt. Osuimme siihen HAMin näyttelystä tullessa. Herroilla Gilbert ja George oli toinen toistaan värikylläisempiä töitä, joissa paljon sanomaa. Tämä näky siihen päälle oli melkein liikaa. 
Suomalaiset aikuiset syövät kait eniten irtokarkkeja maailmassa. Miksi? Selvitäksemme pimeydestä? Koska olemme tutkitusti maailman onnellisimpia ihmisiä?

---------------
Ja myöhemmin juolahti mieleeni:
Ai niin, onhan nyt myös mielenterveysviikko. Tämän vuoden teema on Mun elämä, hyvä elämä.