 |
| Kuva: Ume |
Ystävyys
Pakenen koulun pihaan kuin turvaan. Tiedän, että sinä odotat siellä. Me jatkamme siitä, mihin jäimme, mhän olemme parhaat ystävät ja tärkeät toisillemme.
Sinä et ole meidän paikalla!
Missä sä olet, Laura? Seisot Vapun kanssa vaahteran alla. Te nauratte ja lähdette kävelemään käsikoukkua. Petturi. Muistan, äiti on kuollut.
Huomaat kellon soidessa minut ja tulet luokseni.
Myöhemmin kerrot, että sinä luulit minun jääneen kokonaan pois koulusta äidin kuoleman takia. Sinulla oli kiire saada uusi ystävä. Siirrän pettymyksen sivuun kuten surunkin.
Kun koulu on ohi, me valitsemme omat tiemme.
Missä sä olet?
 |
| Kuva: Ume |
Konkurssi
- Sieltä se löyty. Oli hirttäny ittensä kaupan kattoon.
Isäni soittaa ja kertoo paikkakunnan uutisia. Hirttäytyjä on lapsuudenystäväni, aivan ensimmäinen, ottotytär naapurista.
Tiemme erkanivat, kun minä lähdin oppikouluun ja Pike jäi kansakouluun. Teininä ihailin ystävääni. Hän oli jo aikuinen, kauppa-apulainen, ja asui omassa asunnossa, kun minä vain kävin koulua. Lähdettyäni opiskelemaan ja töihin kauas kotiseudulta yhteydenpitomme muuttui satunnaiseksi.
Miksi? Mikä pettymys vei sinut tähän epätoivoiseen tekoon? Sanoivat, että kauppasi oli menossa konkurssiin. Mutta sehän on vain maallista! Olitko sinä niin turvaton?
Kirjoitit minulle kirjeen vähän ennen kuolemaasi. Et osannut kertoa epätoivostasi, enkä minä osannut lukea rivien välistä. Olen niin pahoillani.
- - - - - - - - - -
Cara (linkissä haasteen alku) ja Susupetal (linkissä tämä viimeisin, viikon 14 sanat ja koonta), ideoivat helmikuun alussa kirjoitusprojektin, jossa joka viikko kirjoitetaan sadan sanan tekstejä, eli krapuja, joissa käytetään annettuja kolmea sanaa. Tämän viikon sanat ovat ystävä, tie ja pettymys. Jotkut ovat kirjoittaneet jo monta lyhyttekstiä, minulla nämä kaksi omaelämäkerrallista tarinaa ovat ensimmäiset.
Olen käynyt lukemassa toisten kirjoituksia, siellä on todella ansiokkaita tekstejä. Käykää tekin! Viikoittaiset kirjoittajat löytyvät em. blogeista.
