Luimme Jari Järvelän romaanin Klik peräkkäin mieheni kanssa. Hän kirjoitti Kouvolan Kameraseuran Facebook-sivuille niin innostuneesti tästä kirjasta, että pyysin saada kopioida hänen kirjoituksensa tänne.
Kas tässä, vieraskynä Unto Mentula.
Huima valokuvamatka
'Olen asunut alicantelaisen ilotalon vintillä neljä kuukautta, kun tapaan Henri-Cartier Bressonin.'
Näin alkaa Jari Järvelän kirja ’Klik’ (Tammi 2020).
Suomalainen Iris on lyhytkasvuinen, energinen nuori kartanon tyttö viime vuosisadan alkupuolella. Signe Brander kiertelee kuvaamassa kartanoita ja tutustuttaa Iriksen taikalaatikkoon
'- Mikä tämä on?
- Taikalaatikko, nainen sanoo.
- Maailma seisoo päällään.
- Se on kuin sinun silmäsi. Sekin näyttää kaiken väärin päin. Ja maailma kääntyy
oikein päin vasta täällä.
Nainen kopauttaa otsaani sormellaan. '
Valokuvauksen kipinä syttyy. Iriksen huima matka alkaa, kun vanhemmat lähettävät poikkeavan tyttärensä ulkomaille parantolaan.
Tapahtumat saavat vauhtia, kun hän tapaa Henri Cartier-Bressonin. Rolleiflexit, Leicat ja Contaxit tallentavat mm. Espanjan sisällissodan, Normandian maihinnousun, Marilyn Monroen viimeisen elokuvan kuvauspaikat ja Hampurin tulvan. Iriksen seurassa viihtyvät Cartier-Bressonin lisäksi Robert Capa, Gerda Taro, Elliott Erwitt ja Vivian Maier. Pablo Picasso ja Salvador Dali ovat luonnollisesti mukana matkalla.
Maailmankuulut kuvaajat lainaavat Irikselle kameroitaan ja Iris kuvaa otoksia, jotka nousevat maineeseen toisten nimillä. Mistäpä löytyvätkään ehkä ne Normandian maihinnousun kuvat, jotka Robert Capan piti ottaa? Entä kuka toimikaan vanhoilla päivillään koulukuvaajana mm. Kouvolan Urheilupuiston yläasteella, vangitsi filmille Prinsessa Dianan kauniit kasvot, ja mitä tapahtui Ateneumin taidemuseolle tilaamatta saapuneille oudoille laatikoille?
Jari Järvelän kirjassa ei ole yhtään kuvaa, mutta sitä lukiessa mieleen palautuu joukko mestariotoksia. Ja jos kuvat eivät tule mieleen, niitä voi jäljittää netistä. Iris on kuin elokuvan Forrest Gump, mukana kaikkialla, missä tehdään historiaa, tässä tapauksessa valokuvauksen historiaa.
’Kun ihmiset näkevät kameran, he yrittävät aina olla parempia itsejään. Kuvissa he hymyilevät, vaikka kulkisivat koko valveillaoloaikansa naama norsun vitulla. Ja kun niille näyttää kuvan, jossa ne ovat nimenomaan omia itsejään, ne sanovat että tämä on epäonnistunut, kuvissa minä en ikinä onnistu olemaan oma itseni.’
Suosittelen lämpimästi.
No sitten vielä muutama ajatus minultakin. (Olen muuten minäkin ollut jonkin aikaa Facebookissa ja todennut, että blogini on rakkaimpani, edelleen. Laitan näitä blogikirjoituksiani sinne faceen, paljon muuta en sillä suunnalla "ehdi" puuhastella, enkä aio laajentaa somenäkyvyyttäni muihin kanaviin.)
Mutta siis Klick ja sen ansiot:
- Oli virkistävää lukea välillä muutakin kuin autofiktiota, kunnon tarina, jonka päähenkilönä on lapsen kokoinen, sitkeä nainen joka löytää intohimonsa ja seuraa sitä epäröimättä, vaikka kukaan ei odota häneltä mitään.
- Tunnen kaikki Iriksen kohtaamat ikoniset hahmot, valokuvaajat, kirjailijat, elokuvan tekijät ja muut julkisuuden henkilöt lehtijutuista ja elämäkerroista sekä osan heidän töidensä kautta. Iris antaa uuden, virkistävän mielenkiintoisen näkökulman heidän elämäänsä. En enää ikinä voi katsoa joitakin Henri Cartier-Bressonin tai Robert Capan kuvia ajattelematta, että niillä voisi olla tällainenkin tausta. Kulkeminen New Yorkin katuja Vivian Maierin seurassa kruunaa kaiken.
- Iriksen saamat Iris Rukka! -kirjeet ja niiden perässä sivu, jolla vain yksi lause: Sitten en saanut enää kirjeitä. Puhuttelevaa minimalismia.
- Lukujen nimet: Posliinikissan sähinä, Kaikki kääpiöt ovat tasa-arvoisia, Vuosi I JKa (jälkeen Kameran) Avaa silmät.
- Pidän Järvelän säkenöivästä tyylistä kaikkinensa.
- Loppuhuipennus on huikea. Elämän satumanvaraisuus kirpaisee. Kuvia tulee ja menee, kuvia ovat myös ne, joita hahmottelee ilman kameraa ja ne, jotka jostain syystä katoavat tai lojuvat jossain kenenkään katselematta.
Minäkin suosittelen lämpimästi.
15.2.
PS Oh my, vasta nyt huomasin ja äsken korjasin kirjan nimen. Olin koko ajan kirjoittanut sen ck-loppuisena klick. Silmä tottuu virheeseen ja katsoo sen ohi.
(Tämmöinen piirre on kyllä hyväkin monissa asioissa, mutta ei tässä.)
