 |
| Hurjan lumitalven satoa |
Hämmästyin, kun näin inarilaisen Skábmagovat-elokuvafestivaalien mainoksen Helsingin Sanomissa (klik). Juuri on ollut kauhea polemiikki Katariina Sourin Lux Helsinki -valotaidetapahtumaan maalaamasta kuvasta jossa on nainen saamenpuvussa ja poro, miten kliseinen se on. No, mikä tekee tästä julisteen kuvasta ei-kliseisen? Sekö, että tekijä Ellen-Maarit Juuso on syntynyt Kilpisjärvellä?
Kliseinen, jään miettimään... kulunut, tavanomainen?
 |
| Sulaako nämä lumivuoret ikinä? |
Katsoin eilen TV1:n Perjantai-ajankohtaisohjelman, jossa Sixten Korkman selitti, ettei nyt olisi mikään pakko kurjistaa vähävaraisia lapsiperheitä ja että hänen mielestään säästötalkoissa pitäisi kaikkien olla mukana. Minä lisään siihen, että minun mielestäni parempiosaisten pitää olla mukana etunenässä.
Porukka lakkoilee ja osoittaa mieltään eduskuntatalon edessä ja mitä tekee hallitus? Ei mitään.
Heikoimpien tukeminen vahvistaa demokratiaa ja eriarvoisuuden lisääminen rapauttaa sen.
Äänestin kummallakin kierroksella ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Toivon Suomen saavan humaanin presidentin, sellaisen joka puhuu mitä tarkoittaa ja on köyhien ihmisten puolella.
Kymppi on nykykouluarvosanoissa kiitettävä ja kasi on hyvä. Minun kouluaikanani 10 oli erinomainen ja 8 tyydyttävä.
Ihanin aikakauslehdessä kohtaamani lausahdus on Jari Sinkkosen ET-lehden nro 3 haastattelussa: "Isovanhemman tärkein tehtävä on katsoa lasta lumoutuneesti ja rakastaa." Ja myös: " Tärkeintä ihmiselle on saada toisen ihmisen katse, kosketus ja kiinnostus. Niitä vastasyntynytkin tarvitsee, jotta kehittyisi ja pysyisi hengissä."
Mietin, eikö vanhempienkin pidä katsoa lastaan lumoutuneesti. Kaikilla ei ole isovanhempia ihailemassa. Entä riittääkö se, että on isovanhempien puuttuessa itse katsonut heitä lumoutuneesti, kun he ovat olleet pieniä ja kun he ovat isoja? Olisiko pitänyt kasvattaa myös taisteluasennetta ja kovuutta? Vastaan pitkän mietinnän ja itsetutkistelun jälkeen - ei. Tärkeintä on kasvattaa lapsi luottamaan elämään.
Uskon, että paljon huomiota saaneesta lapsesta kasvaa todennäköisimmin itseään korostamaton ja vahva ja ohikatsotulla on vaarana kehittyä ylimieliseksi ja heikoksi.
 |
| Askartelimme lapsenlapsen kanssa yksisarvisen, jolle löytyi kaveri paidan etumuksesta |
Kyllä on itsensä kengittäminen hankalaa talvikeleillä.
Nasta-, pito- vai kitkapohjat? Nastat pitävät parhaiten, mutta niillä ei voi poikkeilla sisätiloihin kävelylenkin varrella. Minulla on irrotettavat liukupohjat, mutta niillä on pysyteltävä ulkona, koska ne ovat hankalat kiskoa pois ja taas vetää uudelleen kengän päälle. Samoin hankalia ovat varmaan nastakenkien päälle kiskottavat piikkisuojat, joita on eri merkeille erihintaisia. On myös älykenkiä, joissa nastojen pitäisi painua jonkin verran sisälle itsekseen pohjan mukaan (silti pilaavat lattioita) ja sellaisiakin joissa ne voi napsauttaa kantapään painikkeesta umpihuppeluksiin, mutta tiedän, että joskus ne voivat myös jäädä sinne pysyvästi.
Turvallisinta olisi varmaan pysyä sisällä kesään asti.
Pari päivää siiten lehdessä oli strippi, jossa kaverukset muistelevat, etttä olisi ollut puhetta pitää horinaton helmikuu, mutta mönkään meni heti alkuunsa, "näinhän se sitte" ja "näin ne menee juu juu".
Horinaton helmikuu, hmm... minäkin tässä teille hajamietteitäni.
Ai niin, se vielä, että sain tämmöisen kirjan, 1001 kirjaa jotka olisi pakko lukea ennen kuolemaa. Jaahas. Kävin läpi ja laskeskelin, että olisin lukenut näistä ehkä parisataa. Kirja on julkaistu Englannissa vuonna 2006, joten sen jälkeen kirjoitettuja ei ole mukana. Ensimmäisten joukossa on antiikin kreikkalaisen Aisopoksen nimiin merkityt, ehkä useamman tarinoijan, opettavaiset eläintarinat, Fabulae Aesopi, jotka on julkaistu kirjana Pariisissa vuonna 1475 ja viimeisenä Kazuo Ishiguron Never Let Me Go vuodelta 2005. Saa nähdä, inspiroidunko lukemaan jonkin kirjassa esitellyn teoksen.
