Kaikenlaista kivaa kesällä

Mustilan arboretumin kivitaidetta

Lupasin edellisissä mietteissäni listata positiivisia asioita tämän hetkisessä elämässäni. Kaikkialla esiin noussut ahdasmielisyys raivostuttaa, mutta nyt keskityn hyvään. 

1. Kesä. 

Kesällä on paljon hauskempi liikkua kuin talvella. Ei kun vaellussandaalit jalkaan ja patikoimaan tai pyörälenkille.
Kävelylenkkini tarjoaa iloa kaikille aisteille. Saan katsella veden väreilyä, kukkaloistoa, joutsenia ja lasten leikkejä maauimalassa. Saan kuunnella mustarastasta ja tuntea ihollani auringon ja lämpimän tuulen. Tunnen nenässäni ihania tuoksuja ohittaessani kurtturuusupensaita. Välillä pysähdyn napsimaan suuhuni metsämansikoita, kohta myös mustikoita.
Kun kaipaan kaupunkimaisempaa elämää ja kulttuuria voin lähteä kuuntelemaan ulkokonsertteja tai istahtaa kahvilan ulkopöytään katselemaan elämää kävelykadulla. 
 

2. Olen oppinut viihtymään mökillä. 

Mieheni hankki meille mökin toistakymmentä vuotta sitten. Se oli silloin unohdettu, hoitamatta jäänyt röksä viidakoituneine pihoineen. Mökin pelastamisesta ei ollut aluksi varmuutta. Yövyimme remonttivaiheessa teltassa tai rantasaunan pukutilassa. Tontilla oli mökin lisäksi puuvaja, sen kyljessä huussi, vanha sauna, leikkimökki ja uudempi sauna aivan rannassa. 
Mieheni oli innoissaan, minä kauhuissani. En ymmärtänyt mieheni mökki-intoilua ollenkaan.
Ainoat rakennukset, jotka ovat nykyään entisellään ovat rantasauna ja puuvaja. Päämökkiin on tehty paljon remonttia, vanhan saunan tilalle on rakennettu pikkumökki, kaivo on puhdistettu, vedetty sähköt, kaadettu puita, rakennettu grillipaikka ja kaksi laituria ja alettu muokata hiekkarantaa. Vanhat polut on saatu käytössä esiin. Osa oli laatoitettu jo vanhastaan, osa on kaunista luonnonpolkua. 
Nykyään minusta on hauskaa vaihtelua olla mökillä. Sinne on kiva myös viedä vieraita. 

3. Läheisten vierailut

Vieraittenkin kanssa on kesällä hauskempaa kuin talvella. Eri ikäisille löytyy enemmän tekemistä: mökkeilyä, frisbeegolfratoja, uimarantoja, patikkapolkuja.  

4. Hyvät kirjat.

Tulihan se sieltä: kirjat, rakkaani! En kirjoita "kesäkirjat", koska miksi kesällä pitäisi olla eri kirjat kuin talvella. Joissakin kirjastoissa jopa kerätään ihmisille valmiiksi muutaman kirjan sisältäviä kesäkasseja, joihin on kerätty kevyeksi arvioitua kirjallisuutta.
No, Suomen kesä on niin odotettu ja lyhyt, että ajatellaan ihmisten pitävän lomaa kaikesta raskaammasta, vakavammasta ja vastuullisemmasta. Puhutaan myös kesäheiloista ja kesäkissoista (molemmat siis  väliaikaisia), helposti valmistuvista kesäruuista ja huolettomasta kesätukasta.

Kesällä  kehotetaan lukemaan dekkareita - jostain syystä. No, luin kaksi rikosromaania, Karin Fossumin kirjan Helvetintuli ja Anne Vuori-Kemilän esikoisteoksen Taivas ilman reunoja, joista jälkimmäinen on todella hyvä. Fossumin kirja on laimea ja jännitteetön, Vuori-Kemilän täydellinen romaani: koukuttava, hyvä juoni, hyvä kieli ja uskottavat monipuoliset henkilöhahmot, joihin kiintyy. Pidin myös Vuori-Kemilän vuoden 2020 Finlandia-ehdokasteoksesta Mustaa jäätä, jolle jotkut kriitikot naureskelivat vahingossa ehdokasjoukkoon päätyneenä "lukuromaanina". Minä taas en ole tajunnut, mitä hyvää joissain kokeellisissa ehdokasteoksissa on ollut. Eihän kokeellisuus ole mikään itseisarvo eikä perinteinen romaanimuoto hylkäämisen peruste.
Nyt on menossa äänestys kaikkien aikojen parhaasta kaunokirjallisuuden Finlandian voittaneesta teoksesta. Äänestin Olli Jalosen Taivaanpalloa.  

Muita hyviä viime aikoina lukemiani kirjoja ovat Johan Bargumin Kesäpoika, Osamu Dazain Ei enää ihminen ja Elie Wieselin Yö. 
Bargumin romaani kertoo lapsuuden tapahtumista, joiden selvittely jää aikuisuuteen - mutta selviääkö niistä täysin koskaan?
Wieselin kirja on raskas kuvaus keskitysleiristä ja siitä tyhjyydestä, mihin pelastunut pelastuu. Dazain kirja on vielä raskaampi. Se kuvaa masentuneen ihmisen mielen melko lailla tyhjentävästi.
                                                           .......

Voi Miki Liukkonen. Musertava uutinen. On vaikea hyväksyä sitä, että ihmistä ei aina pystytä auttamaan. Otan osaa läheisten suruun.

En ole oikein osannut lukea Liukkosen runsasta proosaa, mutta hänen runonsa ovat vaikuttaneet minuun vahvasti. Itsekin liian varhain äitini menettäneenä itkin Elisabetia lukiessani. Syksyllä julkaistaan Liukkosen viimeinen kirja Vierastila, varasin sen. Ikään kuin nimi olisi enteellinen.

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

 
Anne Vuori-Kemilän viime vuonna julkaistu teos Mustaa jäätä on hänen toinen romaaninsa. Ensimmäinen Taivas ilman reunoja ilmestyi kaksi vuotta sitten. 

Mustaa jäätä on monipuolinen ja onnistunut teos. 

Kirjassa on kolme teemaa: pojan kasvu mieheksi ahtaassa mielipideilmastossa, lesboparin vaikea elämä ennakkoluulojen keskellä ja nuoren ihmisen kirjailijaksi kasvaminen.

Kirjailija vie meidät aluksi tilanteeseen, jossa nuori mies, Antti, saapuu hieman vastahakoisesti kutsuttuna vieraana syntymäpäiville lapsuudestaan asti tuntemansa pariskunnan Elffin ja Gulffin luo. Hän löytää heidät elottomina ja kutsuu poliisin paikalle. Poliisi toteaa, että lienee näitä tavallisia tapauksia, rintarinnan on eletty ja yhdessä lähdetään. Toinen poliisi ilmeilee sanalle 'rintarinnan', mutta palauttaa ilmeensä neutraaliksi huomatessaan Antin huomaavan. 
Alun tilanteeseen palataan lopussa, kun välillä on käyty läpi lähes parikymmentä vuotta kolmen päähenkilön elämää. 

Luvut on nimetty Antti, Siiri ja Raili. On hyvä ratkaisu, että saamme tapahtumista kuvan kunkin henkilön silmin. Heidän kauttaan tulee mukaan myös muu maailma ja se, mitä he toisistaan ajattelevat. Antin perheen kuvaus on ajan, 60- ja 70-lukujen, kuvausta herkullisimmillaan. Ollaan jossain Pohjanmaalla, maalaisympäristössä. Isä lukee Tiedonantajaa ja ajaa Mossella. Naapurissa asuva naispari on kammotus, josta vihjaillaan liittäen heihin myös kaikki mahdollinen paha pedofiliaa myöten. Antti seuraa elämää ympärillään uteliaana kaverinsa kanssa ihmisiä vakoillen, kuten pikkupojilla on tapana. Hän ei kiinnitä huomiota mihinkään epäolennaisuuksiin, kuten sukupuoliin, vaan luulee pitkään että Raili (Gulffi) on mies. Minä lukijana näen asiat Antin silmin ja luulen samoin. Anttia kiinnostaa Gulffin Mersu-taksi ja Elffiksi kutsutun Siiri Elfgrenin tarjoamat pastillit ja "sätkiminen", epilepsia, ja hän hakeutuu heidän seuraansa kielloista huolimatta. 
Äidin huoli ilmenee vaikeroimisena: "Kosketteliko se... paikkoihin?"
Isä antaa selkään. 
Sysäsin keittolautasen keskelle pöytää, lientä loiskahti liinalle. Livahdin paikaltani ja ryntäsin yläkerran portaisiin. Kuulin miten isä harppoi perään. Ajattelin Gulffin sanoja. Huusin taakseni katsomatta: "Siiri ja Gulffi on tavallisia vaikka kuinka piiskaat ja revit tukasta. " 

Antin pikkupoikavaiheen jälkeen tapaamme kolmikon siinä vaiheessa, kun Antti on rippikouluikäinen ja käykin rippikoulun saadakseen lahjoina "sileitä seteleitä" mopokassaansa. Isä olisi lähettänyt hänet mieluummin pioneerileirille. Tässä vaiheessa myös eräs toinen pääsee ripille, ja Antti osallistuu Gulffin palkkaamana tärkeään tehtävään Siirin hyväksi. Mitä ei kovanyrkkinen Gulffi tekisi pienen keijunsa puolesta. 

Ilman huumoria Gulffin ja Siirin tarina olisi raskasta luettavaa. Vuori-Kemilä käyttää sekä ronskia että hellää huumoria taitavasti pehmentämään mustalla jäällä liikkumista, jollaista ympäristöstä poikkeavan pariskunnan elämä monesti on. Tapaaminen ja rakastumisen aika on ihanaa, mutta jo sitä ennen molempien elämässä on tapahtunut asioita, jotka vaikuttavat heikentävästi heidän suhteeseensa.
Pohjat eivät aina pidä, vaikka Siiri oli alussa näin vakuuttanut mustasta jäästä häntä varoittelevalle Railille. Rakkaus säilyy, ja on lopulta se, mikä antaa näiden hyljittyjen elämää seuranneelle Antille inspiraation kirjoittamiseen.
 
Vetovoima kahden ihmisen välillä on yksi aihe, minkä Gulffi ja Siiri lahjoittavat Antille, toinen on vanhemman rakkaus lapseensa. Kolmantena lause, jonka Gulffi sanoo Antille tämän ollessa vielä pikkupoika ja ihmetellessä mielisairaalan aulassa itsensä Tauno Palon morsiameksi esitellyttä naista: "Ihminen voi olla mitä vaan."

Myös Antin on taisteltava sovinnaisia käsityksiä vastaan. Sekä perhe että tarmokas tyttöystävä toivovat hänestä menestyvää ja hyvin tienaavaa miestä, mutta mitä tekee Antti, laiminlyö opintojaan, kirjoittaa ja hylkää kirjoittamansa, ottaa välivuoden ja ajelehtii, kunnes:"Istahdin koneen ääreen ja annoin tekstin tulla."

Hyvän kirjan merkki täyttyy, haluan lukea tämän kirjan heti kokonaan uudelleen. Huhuilin juuri miehelleni:"Sun on pakko lukea tämä." Hän uskoi ja on nyt syventyneenä lukemiseen. 

Mustaa jäätä oli kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana viime vuonna. Olen lukenut ehdokkaista Mustan jään lisäksi Tommi Kinnusen Ei sanonut katuvansa ja Ritva Hellstenin Raijan. Mustaa jäätä on näistä minun makuuni paras. Pidän kirjoista, joissa ollaan "pienten puolella". Tämä asetelma toteutuu sekä Vuori-Kemilän että Kinnusen romaaneissa, mutta Vuori-Kemilällä koskettavampana.