Faktaa ja fuulaa

Korvapuusteja, nam!

Machoarvot, joita tapaa nykyään monissa Aasian ja Afrikan maissa eivät ole aasialaisia arvoja eivätkä afrikkalaisia arvoja. Ne eivät ole muslimiarvoja. Ne eivät ole itämaisia arvoja. Ne ovat patriarkaalisia arvoja samoin kuin ne, joita tavattiin Ruotsissa vain 60 vuotta sitten, ja sosiaalisen ja taloudellisen edistyksen myötä ne häviävät aivan kuten Ruotsistakin. Niiden muuttaminen ei ole mahdotonta. 

Ihmisten enemmistö ei elä matalan tulotason maissa vaan keskitulon maissa, ja ero maiden varallisuustasossa on kapenemaan päin. Lasten lukumäärä vähenee kaikkialla maailmassa tulotason noustessa. Erityisesti tyttöjen koulutus on lisääntynyt ja lähestyy poikien tasoa. Luonnonsuojelu nähdään yhä tärkeämpänä, nälkä ja kuivuus tappavat ihmisiä yhä vähemmän. 

Monilla kaltaisillani eurooppalaisilla on hienosteleva käsitys itsestään. Se perustuu harhaluuloon, että eurooppalainen kulttuuri on ylivertainen paitsi Afrikan ja Aasian kulttuureihin myös yhdysvaltalaiseen käyttökulttuuriin verrattuna. 

Kun lukee Hans Roslingin tietokirjaa Faktojen maailma stereotypiat näyttäytyvät yhä hassumpina. Kun näet kuvan köyhän perheen tavasta kuumentaa vettä keittiössä Nigeriassa, niin se ei ole mikään kulttuurinen tapa, vaan elintasoon liittyvä huonoksi koettu keino, joka tai jonkakaltainen menetelmä on ollut samassa elintason vaiheessa käytössä kaikkialla. 
Varallisuus on määräävin yhdistävä tai erottava tekijä ihmisten välillä asuinpaikasta riippumatta ja yli valtiorajojen. Minkään maan kohtalona ei ole pysyä köyhänä.  

Roslingin kirjan lukeminen on kuin istuisi pitkällä, hyvin jäsennellyllä luennolla. Luennoitsija sirottelee asiatiedon oheen kiinnostavia oivalluksen hetkiä oman elämänsä varrelta lääkärinä ja kansainvälisen terveydenhuollon asiantuntijana ja näyttää kaavioita, jotka hätkähdyttävät ja huojentavatkin, koska luennon seuraaja on luullut toisin. Luulohan ei ole tiedon väärti. Roslingin tilastot perustuvat YK:n viralliseen dataan, joka paljastaa, että maailma ei mene huonompaan suuntaan vaan parempaan.  Maailman jokainen maa on parantanut elinajanodotettaan kahdensadan vuoden aikana ja muuttunut paremmaksi lähes kaikilla mittareilla tarkasteltuna.

Mikä meidät - "meidät" -  sitten saa näkemään hyvän maailmamme niin huonossa valossa? Rosling näkee syyksi  pelkovaistomme ja taipumuksemme yleistää ja dramatisoida. Media tarjoaa ajantasaisia uutisia, ja hätkähdyttävä katastrofiuutinen on aina myyvempi ja tarttuu meihin tunnetasolla tiukemmin kuin uutisointi tasaisesta hyvästä elämästä. Aktivistit esittävät usein ajamansa asian kärjistäen, vaikka oikeastaan hyvistä tuloksista kertominen saattaisi houkutella ihmisiä mukaan tulokselliseen toimintaan kauhukuvia paremmin. Esimerkkinä tästä Rosling ottaa termin 'ilmastopakolainen'. Mitään linkkiä ilmastonmuutoksen ja muuttoliikkeen välillä ei ole havaittu. 
Oma maailmankuva kannattaa perustaa faktoille ja yrittää aina hahmottaa asioita laajemmassa perspektiivissä ja pitkällä aikavälillä. Silloin emme elä historiattomasti pikkutietojen ja kenties valeuutisten varassa. Myös tietojen tiuha päivittämien on tarpeen. 

Rosling ei sano, ettei pitäisi murehtia mistään, vaan että pitäisi murehtia oikeista asioista. On pidettävä silmällä suuria globaaleja riskejä ja tuettava yhteistoimintaa näiden riskien pienentämiseksi. 
Hän näkee viisi maailmanlaajuista uhkaa: pandemia, talouden romahdus. kolmas maailmansota, ilmastonmuutos ja äärimmäinen köyhyys (vaikka onkin vähentynyt nopeasti). Kahden viimeisen korjaamiseksi on toimittu ja pitää toimia yhä tehokkaammin. 

Roslingin kirja julkaistiin vuonna 2018, vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Kun hän helmikuussa 2016 oli saanut tiedon parantumattomasta sairaudesta, hän perui 67 luentoaan ja lukuisat muut hankkeensa ja  alkoi koota kirjaa yhdessä poikansa Ola Roslingin ja miniänsä Anna Rosling Rönnlundin kanssa. Kolmikko oli muutoinkin tehnyt yhteistyötä jo parikymmentä vuotta yhteisen visionsa parissa. Heidän vuonna 2005 perustamansa Gapminder-säätiö tekee työtä tietämättömyyttä vastaan faktatietoisuutta lisäämällä. 

Kun pohdin Roslingin teoksen isoja teemoja, tuntui hyvin, hyvin turhauttavalta lukea siitä, miten maassamme taas alettiin näperrellä naurettavasti joidenkin termien ja kuvien ympärillä. Saako turkkilaisen jukurtin kuvassa olla fetsipäinen mies ja saako suklaan nimenä olla Geisha. Tuotteissa ei ehkä kohta saa kuvata ihmisiä, vain jotain pallopäitä androgyynejä tietokonehahmoja.
Nykyään asiaa sekoittaa vielä sekin, että jokin aivan asiallinen huomio ajaa trollipellet liikkeelle, ja kohta saamme lukea feikkinärkästyksistä, joita nämä tehtailevat äärisensitiivisinä suvaitsevan väestönosan edustajina esiintyen. Häh hää, läpi meni, minnuu luultiin kukkahattutädiksi ja polliisiksi, huijasin mediaa. Älkää viitsikö, aikuiset miehet! 
USA:ssa tosikkomaisuus on mennyt siihen, että yleistä sanaa 'matter' (olla merkitystä, olla väliä, olla tärkeää) ei saa käyttää enää mihinkään muuhun kuin Black Lives Matter -liikkeen nimeen. On tietenkin loukkaavaa, että juuri siinä yhteydessä kun on tärkeää puhua mustien oikeuksista, joku viisastelija alkaa vesittää asiaa hokemalla päälle, miten kaikkien muidenkin oikeudet ovat tärkeitä, mutta jos aletaan jahdata matter-sanan käyttöä yleisesti, niin ollaan hakoteillä, ja usein trolliteillä. On ihan järjetöntä antaa toimittajalle potkut hänen kirjoittaessaan, että kyllä mellakoissa tuhotuilla rakennuksillakin on väliä.
Olen ihmetellyt, miksi pilailijat eivät ole jo hyökänneet suomalaisen 'the other danish guy' -alushousumainoksen kimppuun, sen veikeän, jossa mies on kuvattu  takaapäin ja tekstissä sanotaan 'Three balls matter, two of your own ja the one you live on'. Onko mainoksen turvana se, että tuote ei ole levinnyt vielä isoille markkinoille? Espanjassa kyllä näin kaupassa näitä iloisen värisiä suomalaisia bambukalsareita.  
Minusta tällä firmalla on kiva mainonta, kotikutoinen, lempeän rohkea, lähes vastakohta perinteisille David Beckham kalsariposeerauksille. 

Mainos Ilta-Sanomien juhannusnumerossa

Miksi laitoin aloituskuvaksi korvapuusteja? No, olen käyttänyt Roslingin kirjan kuvaa aiemmin jo kahdesti, enkä keksinyt nyt muuta yhtä elämänmyönteistä kuin leipomukseni. Korvapuustit on kiva, kodikas asia, kuten the other danish guy -firman mainosten tyyli.   

Juhannuksen alla koettua ja luettua (lyhyesti tällä kertaa!)

Se tuli, KESÄ! Olemme viettäneet hellepäiviä saarimökillä mieheni kanssa, hän rakentaen tiskipöytää ja puuhaten kaikkea tarpeellista ja hyödyllistä, minä joutilaana ja lukien - molemmat siis mielipuuhissamme.
Äkkäsin mökkirannassa Kymenlaakson maakuntakukan kurjenmiekan ja otin siitä kuvan. 

Jo ennen hellekautta vietimme saaressa yhden päivän pienen lapsenlapsemme kanssa vanhempien tehdessä sieltä käsin etätöitä.

Kalaa ei tullut, vaikka oli Taikahattu päässä vuoroin kummallakin onkijalla. 

Oli kyllä niin ihanaa, kun tuli kunnon helle ja voi laittaa kesämekon päälle. Ystäväni soitti ja kysyi, miltäs tuntuu nyt kun on sinun ilmasi. Taavetin vohvelibaari oli avattu, samoin kirjasto, josta sain sellaisia uutuuksia, joita Kouvolassa joutuu jonottamaan.   

- - - - - - - 

Olen lukenut kolme kiehtovaa romaania ja yhden hyvin kiinnostavan tietokirjan.  Seuraavassa niistä lyhyet luonnehdinnat, myöhemmin ehkä lisää.

Essi Kummun romaani Loiste (2020) kertoo siitä, miten vaikeaa on rakastaa epäsovinnaisesti, vaikka rakkaus olisi kuinka vahvaa. "Ehkä olen kuvitellut, että tuona iltana rakastetun kainalosta löydetty vapaus on jotain sellaista, mistä voin ammentaa koko loppuelämäni ajan jos me vain saamme toisemme, se riittää, sen jälkeen meihin ei pysty enää mikään." 

Maike Wetzel pohtii romaanissaan Tyttö joka löytyi (2018) lapsen menettämisen traumaa. Kun tuska on musertavan suuri, me haluamme uskoa ihmeeseen. Kun ainoa mitä elämältä haluaa, on saada takaisin lapsensa, niin ei sillä ole väliä, onko hänen korvannipukkansa erilainen kuin pienenä.  

Vigdis Hjorthin kirja Perintotekijät (2020) on perintöriidan yhteyteen istutettu kertomus lapsuudessa koetusta hyväksikäytöstä ja siitä, miten tuhoavaa ja kaikkiin perheen ihmissuhteisiin vaikuttavaa on, jos loukattua ei kuulla. Tässä kirjassa pidän erityisesti kertomistyylistä, joka on kuin aitoa puhetta toistoineen ja yhä uudelleen esiin ottamisineen. Nautin Katriina Huttusen suomennostyöstä. 

Hans Roslingin tietokirja Faktojen maailma (2018) on suositeltava teos erityisesti maailmanlopun povaajille ja kaikille niille, joiden mielestä asiat maailmassa ovat huonommin kuin ennen.  
Rosling rakensi kirjaa 18 vuotta yhteistyössä poikansa Ola Roslingin ja miniänsä Anna Rosling Rönnlundin kanssa. He näyttävät tilastoiden ja kaavioiden avulla, miten maailma on yhä parempi paikka ihmiselle elää olkoon kyse ruuan saatavuudesta tai liikennekuolemista. Sodassa kuolemisen käyrä on suoraan alaspäin, samoin lapsikuolleisuus, kun taas lukutaito ja rokotukset ovat yhä useampien saatavilla. Perheen koko vähenee kulttuuritekijöistä ja uskonnosta riippumatta sitä mukaa kuin nälkä vähenee ja elintaso nousee. 

Miksi ihmiset sitten niin helposti näkevät väärin? Rosling kirjoittaa, että meitä ohjaavat pelko, tarve kehitellä draamaa ja taipumus yleistämiseen.  
On inhimillistä muistella vanhoja aikoja hyvinä ja suhtautua tulevaan epäillen. 

                                                             - - - - - -
                                         
Hyvää juhannusta teille blogini lukijat! Nauttikaamme elämästä, kun se pirulainen viruskin on väistymässä kesän tieltä. Ostimme mökkipeliksi vanhan kunnon korona-pelin. Se saapui juuri sopivasti, voimme ottaa koronamatsin juhannuksen ohjelmaan. Mölkkyä onkin pelattu niin, että osa kapuloista on jo pahasti kolhiutuneita.

Aamu Luumäen Kivijärvellä