Eläköön essee!

Esseekirjallisuus on ollut hieman sivussa kirjablogeissa. Nyt korjataan asia ja nostetaan hyviä esseekirjoja esille. Tästä lähtee siis haaste - minun blogini rakas ensimmäinen.

Säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2  hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. 

Essee on lähellä kaunokirjallisuutta olevaa asiakirjallisuutta.  Essee voi olla tieteellinen tai enemmän omaa henkilökohtaista ainesta sisältävä kirjoitus, jossa pohditaan asioita. Joidenkin seuraamieni bloggaajien jokainen kirjoitus on pienoisessee.

Itse tunnen yhä enemmän vetoa esseekirjallisuuteen, niin kirjallisuusaiheisiin kuin muihinkin. Huomaan, etten ole kirjoittanut blogiaikanani kuin muutamasta esseekirjasta, mutta lukenut olen kyllä paljon enemmän. Välillä tulee myös luetuksi essee sieltä toinen täältä lehdistä ja kokoelmista. 
Entä te, toivottavasti lukuisat bloggaajat, jotka vastaatte tähän haasteeseen, kun se lähtee kiertämään? Onko esseellä merkitystä elämässänne?

Kannen piirros Sirkku Ketolan

Bon Sauvage, Luovuuden synty on pieni, tiivis kirja, joka sai alkunsa, kun kolme kuvataiteilijaa Heini Aho, Sirkku Ketola ja Tamara Piilola saivat idean pyytää arvostamiaan henkilöitä kirjoittamaan esseitä luovuudesta. Kirja on julkaistu näiden taiteilijoiden yhteisnäyttelyn Sydänpuoli ylöspäin yhteydessä vuonna 2014. He pohtivat näyttelyssään samoja kysymyksiä, joilla evästivät kirjoittajia. Miksi olet peräänantamattoman kiinnostunut omasta alastasi, mitkä ovat tällä hetkellä työsi tärkeimpiä kysymyksiä, mitä saat palkinnoksi paneutumisestasi? Esseet ovat yhtä erilaisia kuin kirjoittajansa, mutta niistä löytyy myös paljon yhteistä.

Kirjoittajat ovat Tuomas Nevanlinna, Mikael Granvik, Markus Kåhre, David Rothenberg, Kari Astala, Anna Eriksson, Silja Rantanen, Joose Keskitalo, Marianne Kurtto ja Anna Kortelainen.

Edellisen kirjoitukseni Mark Levengoodin kirjassa Vasten auringon siltaa, joka ei ole varsinaisesti esseekirja, on eräs hyvä luovuuden määritelmä.
Pieni koululainen Mark on jäänyt siivoamaan luokan edessä pitämänsä teatteriesityksen jälkiä, ja kun hän luo ujon katseensa opettaja Juliniin, hän oppii koko kouluaikansa merkityksellisimmän asian.
"Mark", hän sanoi yllättävän lempeään sävyyn, "tuo sinun kekseliäisyytesi, tuo iloinen kupla joka sinussa on - sinun on hyvä tietää, että sekin on lahja. Sitä kutsutaan luovuudeksi."

Kekseliäisyys ja kärsivällisyys ovat yhteistä kaikille Bon Sauvage -kirjan kirjoittajille, olkoon hän filosofi kuten Tuomas Nevanlinna tai matemaatikko kuten Kari Astala. 

Tähtitieteilijä Mikael Granvik kokee ratkaisevansa isoa palapeliä maailmankaikkeudesta ja elämän tarkoituksesta yhdessä toisten tiedeihmisten kanssa. Ongelman ratkaiseminen on eräänlaista riippuvuutta ja jokainen osaoivallus saa aikaan mielihyvän purskahduksen. Jonkin tutkimuksen tai taiteellisen teoksen merkittävyys saatetaan ymmärtää vasta 100 vuoden kuluttua sen julkaisemisesta, mutta sillä ei ole väliä. Tärkeintä on intohimo työhön. 

Markus Kåhre, joka määrittelee itsensä termeillä ihminen, isä ja kuvataitelija, toteaa esseessään Välitilinpäätös seuraavaa:
Pohjimmiltaan on kyse löytämisen ilosta. Päinvastoin kuin yleisesti väitetään, niin kaikkea ei ole löydetty. Väite siitä, että kaikki on tehty, on vanha ja lähinnä merkki älyllisestä laiskuudesta.

Muusikko ja filosofi David Rothenbergin esseestä Kysyä vai tehdä?:
Jos taideteos vaatii selityksen, se on jo alunperin vajavainen. 

Eniten teoksen kymmenestä esseestä nautin Tuomas Nevanlinnan pitkästä esseestä Suunnitelma napakaksi luovuusaiheiseksi jutuksi ja Anna Kortelaisen esseestä Ollapa. Molemmat erittelevät ja punnitsevat asioita monipuolisesti ja nautittavalla tavalla. 

Nevanlinna nostaa esiin aivotutkimuksen. Tiedepalstoilla etsitään yleensä selityksiä sukupuolieroihin ja rikollisuuteen. Jos aiheena on luovuus, nostetaan esiin "flow" ja erikoislaatuiset aivot.  
Flow, jonka tavallisen ihmisen tulkitaan saavan lenkillä endorfiinien vaikutuksesta ja taiteilijan työssään, on Nevanlinnan mielestä pseudokäsite ja puolitotuus eikä kenenkään aivoissa ole mitään "luovuusaluetta". Sen sijaan luovilla ihmisillä on tavallista enemmän taipumusta maanis-depressiivisyyteen. Nevanlinna toteaa, että kaikista mielenterveyden ongelmista on sopivasti annosteltuina hyötyä luovassa työssä. Hulluus ei kuitenkaan ole luovuuden edellytys eikä normaalius luomisen este. 

Normaalius on sitä, että mielenterveysongelmat pysyvät arkielämän kannalta sietorajoissa. Terveiksi kutsutut ovat hekin maanis-depressiivisiä ja neuroottisia, vain lievemmin. Jos ei-äärimmäiset mielenterveysongelmat ja luovuus kytkeytyvät olennaisesti yhteen niin tästä tuntuisi seuraavan, että liki jokainen on myös jossain määrin luova. 

Anna Kortelainen kertoo seikkaperäisesti omista työskentelytavoistaan, joista eräs on Kajaani-metodi. Siinä asetutaan mukavasti hiljaiseen aikaan päivästä Kajaanin junaan Helsingissä, kasvot menosuuntaan, mukana kesken oleva työ, villasukat ja mukavat vaatteet. Kirjailija istuu seitsemän tuntia kuin pikkulapsi rattaissa maisemien vaihtuessa. Bistrokärry tuo ruokaa. Työ sujuu leppoisasti minkään häiritsemättä. Perillä kirjailija majoittuu Kajaaninjoen rannan hotelliin, jossa syö hyvin, ottaa nokkaunet ja kirjoittaa vielä pitkälle iltaan. Aamuisen torilla käynnin jälkeen sama junamatka toisinpäin.
Olen kuullut Kortelaista luennoimassa. Hän on yhtä ihailtavan selkeä ja yhtä hyvin asiansa valmistellut puhuessaan kuin kirjoituksissaankin. 

Kirjoittamisella kurottelen kohti lukijaa ja tavoittelen yhteyttä toiseen ihmiseen. Kirjoitustyön yksinäisys on siis näennäistä. Asioiden, kokemusten ja tunteiden muovaaminen koherenteiksi kertomuksiksi on ihmiskunnan vanhin tapa viedä tietoa eteenpäin. Se perustuu hyvin inhimilliseen kontaktin ja ymmärtämisen tarpeeseen. 

Levengood kertoo kirjassaan koulukaverista nimeltä Tom, joka ei pystynyt toiminaan ryhmässä, mutta oli kahdestaan leikkiessä taianomainen. 
"Tule", Tom sanoi "astutaan sisään." Ja minä astuin, maailmaan toisensa jälkeen. .... Tomin maailmassa kaikki oli tarkkaa ja yksityiskohtaista ja ihmeellistä. Tomin maailma ei ollut ongelma, vaan maailma sen ulkopuolella.
Kun Tom selvisi lapsuudestaan, hänestä tuli fysiikan ja kemian kaksinkertainen tohtori, jonka laboratoriosta puhutaan joka vuosi Nobelin palkintojen yhteydessä.

Tämä haastamiskohta on aina hankala. Kenelle? Haluaisin lähettää niin monelle!
Kysyn teitä:
Juha Makkonen, Nipvet
Omppu, Reader why did I marry him
Leena, Donna Mobilen kirjat
Sanna,  Elämän krestomatia, Assyriologin lifestyle-blogi
Ulla, Ullan Luetut kirjat
Riitta, Kirja vieköön

Blogger Recognition Award - Miksi bloggaan ja "ohjeita" minulta uusille bloggaajille

Kirja vieköön! -blogin Riitta ojensi minulle kiinnostavan palkintohaasteen. Hieno pokaalirivi. Kiitos Riitta!

Ohjeet:
1. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
2. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
3. Kerro kirjoituksessasi lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
4. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Kun vanhin poikani julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 2011, huomasin että arvosteluita löytyi paitsi lehdistä myös bloggaajilta. Luin niitä kiinnostuneena. Silloin olin ensimmäistä vuotta eläkkeellä enkä kaivannut mitään älyllistä haastetta.  En ollut koskaan käynyt missään blogeissa, mutta ajatus alkoi itää. Jospa minäkin! Olin kirjoittanut usean vuoden ajan päiväkirjoja ja lukupäiväkirjoja. Tiesin nauttivani kirjoittamisesta. Olin myös lähettänyt lyhyitä kirja-arvostelujani Iiris-nimisen naistenlehden lukupiiriin. 

Mieheni osaa minua paremmin tietokoneasiat ja on hyvin avulias ihminen. Hän tarttui toiveeseeni ja kysyi koneensa äärestä eräänä päivänä maaliskuun alussa 2013: "Mikäs sille blogille pannaan nimeksi?" Olin toipunut työelämän rasituksista ja todella valmis uusiin haasteisiin. Ensimmäisenä tuli mieleeni nimi "Marjatan kirjaelämyksiä". Tavoittelin sanaa lukuelämys, mutta itse asiassa kirjaelämys on parempi, koska haluan edelleen lukea kirjani pääsääntöisesti oikeista kirjoista. Pidän kirjoista paitsi sisältönsä vuoksi myös esineinä, joiden ulkoasua voin tarkastella. 

Ensin olin tiukkana siitä, että käsittelen kirjoituksissani vain kirjoja ja muuta kirjallisuuteen liittyvää, mutta hyvin pian huomasin, että on hauska jakaa ajatuksia myös muista asioista. Muita isoja aihealueita minulla ovat olleet kulttuuritapahtumat, monikulttuurisuus ja sairauden kokeminen. Laajensin jossain vaiheessa blogini nimeä lisäämällä siihen jatkon "ja ajatuksia". 
Myös käsitykseni kuvien käytöstä osana blogikirjoitusta on muuttunut. Olen alkanut nauttia kuvien ottamisesta ja kuvien muokkaamisesta. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että teksti on tärkein kirjallisuusblogissa.

Kirjablogeissa minua ei kiinnosta kirjojen arvostelu, vaan keskustelu kirjojen ympärillä. Kritiikille on oma ammattiryhmänsä, on ainakin ollut. Kaikki bloggarit eivät ole välttämättä parhaita kriitikoina. 
Itse käsittelen kirjoista kirjoittaessani mieluiten jotain niiden esiin nostamaa, minua askarruttavaa asiaa. Joskus kirjailijan tyyli hurmaa minut niin, että siitä tulee postaukseni pääasia.

Ohjeita? Huomaattehan lainausmerkit ostikoinnissani, muka ohjeita. Ei kai blogikirjoittamiseen tarvita mitään ohjeita. Anna mennä vaan!

Bloggaaminen on pelkkää vapautta ja yksilöllisyyttä. Jos tuntee intohimoa kirjoittamiseen, niin kirjablogi on yksi vaihtoehto. 

Villiä luovuutta luovasti kallellaan!

Luen parhaillaan esseekirjaa Bon Sauvage, Luovuuden synty, jossa henkilöt eri aloilta kertovat, miksi ovat kiinnostuneita omasta alastaan. 
Näin Anna Kortelainen kirjoittamisesta esseessään Ollapa. 
   Ideoista seuraa pakahduttava tarve päästä kirjoittamaan. Kirjoittaessani olen syvästi onnellinen. Olen rikkumattomassa onnen tilassa. Juonen taluttaminen eteenpäin askel askelelta antaa elettyyn päivään riemua ja iltaan levollista tyydytystä. Sanattomia vaikutelmia vastaavien virkkeiden ja yksittäisten sanojen etsiminen on yksinkertaisesti hauskaa. Saatan olla hetkittäin suoranaisessa euforiassa. Yllättävää kyllä, se ei ole narsistista euforiaa, niin kuin voisi kuvitella. Se tuntuu ennemminkin uimaan opettelun ratkaisevalta hetkeltä. Uimisen periatteen kirkastuttua vesi yhtäkkiä kantaa. Se oikeasti kantaa. Uimaliikkeet eivät tunnu raskailta, jos ne malttaa pitää tarpeeksi verkkaisina ja luottavaisina. Kantavuus ei ole uimarin ansio vaan uimarin oivallus ja kokemus.

Minä - pieni bloggaaja vain - tunnen samaa onnen tunnetta omista kirjoitteluistani. Luulen, että moni muukin harrastelijakirjoittaja tuntee. Miksi me muuten viitsisisimme tätä tehdä? 

Designmuseossa Helsingissä  on muotoilija Eero Aarnion näyttely. Aarnio sanoo luovuutensa pohjana olevan uteliaisuus ja leikkisyys, huumori ja hulluttelu. Nämä sopivat mielestäni hyvin myös bloggaamiseen. 

Väkisin ei kannata kirjoittaa, ei pakonomaisesti eikä kiireellä. 

Aarnion Pony-istuimia

Olen nauttinut paljon blogikeskusteluista. 
Kannattaa heittäytyä keskusteluihin mukaan, mitä erilaisempien ihmisten kanssa sitä antoisempaa. Pidän väittelystä ja haastetuksi tulemisesta. Joku toinen haluaa taas pitäytyä omanlaistensa ja samanmielisten kanssa keskustelemisessa. Tämän voi itse päättää. 

Löydät oman linjasi bloggaajana ajan mittaan.

Uudella bloggaajalla ei tarvitse olla mitään valmista, vain intoa. Toisten blogien lukemiset ja keskustelut, kaikki mitä Sinulle itsellesi ja maailmassa tapahtuu innoittaa Sinua ja tuo niin paljon aiheita, ettet ikinä ehdi niistä kirjoittaa. Näin on ainakin minulla käynyt.

Jos pelkäät innostuksen loppumista, siirrä se pelko sivuun. Aina voit lopettaa tai jättää blogisi lomalle, kunnes uutta intoa tai aikaa taas löytyy. Minä esimerkiksi en ole runsaan kolmen vuoden aikana kyllästynyt vielä kertaakaan. 
Blogi on antanut minulle sellaista mielihyvää, mitä en saa muualta.

Niinpä vain ryhdyinkin antamaan ohjeita, oikein sinä-muodossa. 
Ehkäpä mahdollisten kommenttien yhteydessä, tulee vielä jotain muutakin mieleen. 

Tervetuloa kirjoittamaan ja vaihtamaan mielipiteitä uudet bloggaajat!

Ja lopuksi, keitä haluan kiittää panoksestaan blogimaailmassa tällä haasteella. Hmm, no, jospa ojentaisin pystit teille:
Heidi, Ei saa mennä ulos saunaiholla
Juha Makkonen, Nipvet
Suketus, Eniten minua kiinnostaa tie
Niina T, Yöpöydän kirjat

P.S. Heti ensimmäinen kommentoija, haastajani Riitta, huomasi aiemman postaukseni "Bloggaamisesta kevyesti ..." Kävin lukemassa. Onpas se kiva kirjoitus, ja tähän sopiva! Tässä linkki siihen. 

Juhannusruusuisin myrskyterveisin, 
Marjatta

Anna Kortelainen, Eri kivaa! (2010), mieluisa synttärilahja

Sain syntymäpäivälahjaksi upean kirjan Anna Kortelainen, Eri kivaa!, jonka alaotsikkona on Onerva -kaupungin naiset, 1910. Laitan ainoan kielteisen arvioni heti tähän alkuun: kannessa on liikaa tavaraa. Valokuva on niin upea, että olisin siirtänyt Eri kivaa!-otsikon alemmas ja muun tekstin sisälehdelle.

Kirjassa tarkastellaan nuorten naisten elämää Helsingissä 1900-luvun alussa keskiluokkaisen  Hilja Onerva Lehtisen eli L. Onervan ja hänen ystävättäriensä kautta.  Naiset liikkuvat kaupungilla keskenään tai ihailijoiden seurassa. Kaupungissa on paljon paikkoja, joihin ei pääse ilman miesseuraa. 

Onerva on kaunis tyttö ja tietää sen itsekin hyvin. 

Tovereihin  oli minulla useinkin omituinen taikavoima. Väliin kun esim. tunnilla katsoin vierustoveriani, saatoin hänet tärisemään ja intohimoisella äänellä sanomaan "minä rakastan sinua" tai elä katso minua noin. - - Toverini rakastivat, vihasivat, jumaloivat, kadehtivat, ihailivat minua.

Tämä kuvaa siis tyttöjen, ei poikien, suhtautumista Onervaan. Ystävyyssuhteet olivat romanttisia. Ne olivat tärkeitä, ja niistä puhuttiin kielellä, jota nykyään käytetään rakkaussuhteista.

Mutta Onerva, kun hän palasi Pariisista, oli kumminkin osakunnan leijonatar, kaunis, elegantti ja juuri runoilijanmaineensa saavuttanut. Pojat olivat menehtyä, ja me tytötkin katsoimme häneen häikäistyneinä ja jumaloiden kaukaa.
(Hella Wuolijoki muistelmissaan)

Kortelaisen työtä on helpottanut Onervan säilyttämät lukuisat päiväkirjat, muistikirjat, lehtileikkeet, postikortit, ohjelmalehtiset, menojen listaukset ja muut. Näistä avutuu nuoren naisen maailma, joka on sekä samanlainen että huimaavan erilainen kuin nykynaisen maailma. 

Naimattomat naiset kuten miehetkin asuivat perheissä perheenjäsenen tai alivuokralaisen asemassa, täysihoidossa perhehotelleissa tai huonetovereina toisen naimattoman kanssa. Pesulla käytiin yleisissä saunoissa. Naisilta odotettiin siveellisyyttä, mutta miehet kävivät prostituoitujen luona. Jotkut valistuneet yliopistoneidot eivät enää halunneet tyytyä tähän, vaan kehittelivät platonisen avioliiton idean: avioliitto voisi olla toveriliitto, jossa mies ja nainen tekisivät yhdessä työtä ilman lapsia (jotka pakottaisivat naisen kotiin) ja seksiä (joka tuottaisi pelkkää murhetta). Tytöt siis halusivat miehen kanssa samanlaista suhdetta kuin ystävättärien kanssa. Kortelainen toteaa, että nykynormein ajateltuna moni liitto olikin käytännön sanelemana juuri tällainen "mariage blanc". Seksiä ei pidetty sopivana raskaus- ja imetysaikana, kondomia käytettiin vain prostituoitujen kanssa, aviomiehillä oli sukupuolitauteja ja vaimoilla monenlaisia gynekologisia vaivoja, joihin ei ollut lääkitystä. 

Luvussa Kauneus & terveys on mielenkiintoisia muistiinpanoja sairauksista ja niiden hoidosta. "Spanskan tauti" kaataa ihmisiä tukuttain. Espanjankuumehan on ollut yksi lähihistorian pahimpia pandemioita. Nuori Onerva valittaa reumatismia ja hermojaan. Hän ottaa rauhattomuuteen eetteri-valeriana-tippoja, joita saa apteekista ilman lääkäriä. Jos eetterin vapaa saanti kummastuttaa, niin paljon muitakin nykyään huumeina pidettyjä aineita käytettiin.

Minun hammasparkani on nyt parempi, kun sain apteekista kokainia.(valtioneuvoksen tytär Maija Danielson tyytyväisenä Onervalle kesäkuuussä 1903)

Tulin sairaaksi enkä voinut jäädä kirjastoon. Kovat vatsankouristukset vähän väliä toistuvat. Rva Sjöstedtiltä sain opiumia mukaan. Kaksi kertaa olen ottanut sitä, nyt alkaa vähän auttaa.
(Onerva 25.7. 1914)

Onerva ei ollut mikään mariage blanc -kannattaja. Hän ehti olla vuosikymmenen alussa naimaton neito, naimisissa oleva nainen, karannut rouva ja eronnut nainen. Myöhemmin hän elää rakkaussuhtessa Eino Leinon kanssa ja menee Leevi Madetojan kanssa naimisiin elettyään ensin tämän kanssa kielletyssä avoliitossa. 

Onerva oli monilahjakas taiteilija. Hän suunnitteli ryhtymistä näyttelijäksi, mutta päätyi kirjoittamaan. Häneltä on julkaistu runoja, novelleja ja romaaneja. Hän toimi myös opettajana, kääntäjänä ja kriitikkona. Hän oli radikaali niin taiteessaan kuin omassa elämässäänkin. 

Ajan kieli tulee kirjassa herkullisena esiin. Lempi-ystävättären nimi taivutetaan yleissanan tavoin: "Lemmestä tuli filosofian maisteri".
Kun Onerva lähettää J. H. Erkolle ylioppilaskuvansa tämä vastaa koristeellisella tyylillä.

Kallis Neiti Onerva!
            Nyt te olette ylioppilas ja elämänne kevät kukkii runsaita lupauksia. Te ette vaan tiedä, mihin tarttua tai tarttuako niihin kaikkiin. Tarttukaa siihen kukkaan, joka Teidän hengellenne voimallisimmin tuoksuu, kypsyttäkää se hedelmiin ja antaa muiden kehittyä koristeina sen ympärillä. Valitkaa kaiken keskustaksi ylevä ihmisyys niinkuin ne tikapuut jotka taivaaseen ylettyvät ja joita myöten hyvät enkelit ihmisten luo pääsivät. Teillä on suuri varasto fyysillistä voimaa sekä hengistä pääomaa, mutta myöskin rajuja luonnonvoimia, jotka nyt, sitovista luvuista vapautuneina, voivat koskipäinä kuohahdella, ellei Teidän hyvä ja kesyttävä naistahtonne ota kiinteätä emäntävaltaa ja johda näitä koskia elämän kangaspuita, kotinne ja maanne kirjana kankaan helskytteeksi käyttämään.
(J. H. Erkko Punkaharjulta 20.6. 1901)

Eri kivaa! kuvaa monia puolia 1900-luvun helsingittären elämässä, ajan aatteita ja vaatteita. Kirjan nimi tarkoittaa nykysuomella ”tosi hauskaa” . Tytöt käyttivät tätä sanaparia paitsi toteamuksena myös toivotuksena erotessaan toisistaan. 

Päästyäni kirjaa puoleen väliin, huomasin, miten mainio lahjakirja tämä olisikaan eläkkeelle jäävälle ystävälle ai ylioppilastytölle. Ryntäsin kirjakauppaan ja sain kuulla, että painos on lopussa. Siis vasta 2010 ilmestynyt teos! No, onneksi nettikirjakaupasta löytyi, kiitos uskollinen AdLibris! Tilasin pari kappaletta lahjakaappiini. 

Toinen lahja, jonka sain syntymäpäivälahjaksi mieheltäni on otsalamppu. Laitan tähän kuvan meikäläisestä kokeilemassa sitä.

Enkö olekin ihana (kulahtanut)! Sain tämän elokuisia mökki-iltoja varten (sänkylukemista varten, etten häiritse miestä), kun luen varpaat rantavedessä eikä kuutamo ihan riitä (kun perskules päivälukeminenkaan ei riitä). Laittaisinko tämän uudeksi profiilikuvakseni?

P.S. Nyt keskityn muutamaksi päiväksi seurustelemaan lastenlasten kanssa enkä piipahdakaan täällä. Toivon, että sunnuntai-iltana, kun palailen blogimaailmaan, huomaan saaneeni paljon kommentteja sekä Onervasta että hienosta lampustani. Kiitos! Ja hei - Eri kivaa!