Pieni Ihminen pohtii elämän tarkoitusta

Istanbul, pyörivien derviššien tanssi , 2012

Uuden vuoden aikaan on ollut tapana tehdä lupauksia paremmasta elämästä. Jotkut ajavat itsensä jo jouluaaton ja -päivän kestäneen irtipäästämisen vuoksi sellaiseen morkkikseen että painuvat tapanina lenkille tai kuntosaleihin aloittamaan ryhdikkäämpää elämää. Minä en.

Minä lupaan olla tyytyväinen itseeni, jatkaa jokapäiväisiä herkkuhetkiäni ja muuta itseni hemmottelua. Lepäillä. Vannon, etten lopeta suklaan syömistä, roskalehtien lukemista ja huonojen tv-ohjelmien katsomista. Ehkä tilaan Seiskan.
Lupaan, että yritän edelleen olla moittimatta itseäni ja muita siitä millä keinoilla me itseämme lohdutamme. 

Mietin vuoden vaihteessa, olenko oppinut mitään uutta viime vuonna. Keksin yhden asian: olen oppinut laittamaan hyvää cannellonia.    
Olen myös yhä varmemmin sitä mieltä, että elämän tarkoitus on oleilla täällä yhteisellä pallollamme mahdollisimman onnellisena ja yrittäen olla mahdollisimman hyvä toisille ihmisille ja muille olennoille. 

Päätösten ja haaveiden pitää olla Pienellä Ihmisellä oikein mitoitettuja eli pieniä.

Otan oppia kolmivuotiaasta, joka saatuaan kesällä jäätelöannoksensa huokaisi: "Ooi, miä sain pinkin lusikan, unelmat toteutuvat."

Kävelin tänään ensin ystäväni kanssa aamukävelyn ja sitten lähdin vielä yksin kirjasto & kauppa -kierrokselleni. Unohdin ottaa maskin mukaan ja hiippailin kirjastossa nostaen takin kaulusta kasvoilleni, kaupassa jätin käymättä ja delegoin asiat viestillä auton kanssa liikkeellä olleelle miehelleni.
Hain kirjastosta painoskuningas Juha Vuorisen hyväntekeväisyyspokkareita. Valitsin Marpellan miljartööri-iskän ja Romaanikerjäläisen. Olen lukenut Vuorisen matkakirjoista aiemmin Maltalla kirjoitetun Maltan mieleni ja Espanjan aurinkorannikolla kirjoitetun Holan takaa. Jotenkin juhlakaudesta laskeutumisen mielialaani sopivat juuri nyt parhaiten Vuorisen kirjat, joita hän itsekin on kutsunut nöyrästi paskakirjoiksi. 
Varaushyllyssä minua odotti kuvataiteilija Soile Ylimäyryn elämäkerrtakirja Palava tuhka. Ajattelin lukea tämän, kun näin Ylimäyryn Jari Tervon neliosaisessa haastatteluohjelmassa, jossa hän haastattelee Ylimäyryn lisäksi kirjailija Rosa Liksomia, näyttelijä Vesa Vierikkoa ja historiantutkija Tapio Bergholmia. Pidän Tervosta haastattelijana ja kaikki nämä ihmiset ovat kiinnostavia sen ansiosta, mitä ovat saaneet aikaan, ei siksi, että ovat tv:n viihdeohjelmista tuttuja tai ottaneet maailman suurimmat peppuimplantit.

Miksi ne rokotukset eivät etene? 
Ja juuri meidän seudulla uutta virusmutaatiota! Minä alan kyllästyä. Nyt sanon ruman sanan: paska virus.

Aloituskuva ei liity mihinkään, kunhan on jotain ylevää. Tai voi se liittyäkin, se tarjoutui kuvia selatessa mukaan innokkaammin kuin mikään muu kuva. 

Joulu jatkuu...

Ajatuksia mielenterveydestä koronan kiihtymisvaiheessa

Soile Yli-Mäyry, Palava uni

Terveys on itsestäänselvyys niin kauan kuin se ei ole uhattuna. Pandemian aika on saanut muistamaan, miten haavoittuvaisia olemme. 
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa. Eristäytyminen, pelot ja taloudelliset uhat näkyvät mielenterveyden häiriöinä, vakavina ja lievempinä. On paljon kytevää pahoinvointia, joka näkyy myöhemmin, kun pandemiatilanne helpottaa.

Belgialainen Peter Piot on eräs maailman johtavimpia virologeja. Hän kuului ebolaviruksen selvittäneeseen tutkijaryhmään ja on ollut mukana myös aids-tutkimuksissa. Piot on huomannut epidemioiden nujertamista tutkiessaan, että pelkät lääketieteen saavutukset eivät riitä. On ymmärrettävä kulttuureja ja uskomuksia.
Vaikka menisi pahimpaan viruspesäkkeeseen parhaan parannuskeinon kanssa,  sitä ei pysty käyttämään, jos alueen väestö pelkää, että sairaalassa varastetaan elimet ja rokotteessa on tappavaa myrkkyä. Tämä on ollut ongelma erityisesti sellaisilla alueilla, joilla ihmiset ovat puutteellisen koulutuksen vuoksi taikauskoisia ja yleiseen terveydenhoitoon suhtaudutaan epäluuloisesti, usein aiheestakin, koska hoidon taso on heikkoa. Nyt on jostain syystä niin, että koronan vaivatessa koko ihmiskuntaa samanlaisia pelkoja ilmenee myös hyvin tietävillä ja koulutetuilla.
Tiedemiehet työskentelevät kuumeisesti löytääkseen virukseen tepsivän lääkkeen, ja samaan aikaan salaliittoteorioihin uskovat kansalaiset järjestävät mielenosoituksia koronatoimia vastaan väittäen, että tauti on keksitty ihmisten alistamiseksi ja käsien desinfioinnilla levitetetään virusta. No, on ollut sellainenkin aika jolloin kirurgit tekivät leikkauksia pesemättä käsiään ja käsien pesusta puhuville naureskeltiin. Silloinkin tutkijat kokivat ärtymystä ja voimattomuutta, kun tieto bakteereista ei mennyt perille. 
Peter Piot sairastui itse covid-19-tautiin eli koronaan maaliskuussa. Hän oli  äärimmäisen uupunut ja huolissaan selviämisestään. Tilanne sai hänet itkemään turhautumisesta niitä kohtaan, jotka nettisurffailun tuloksena pitävät itseään tutkijoita tietävämpinä ja levittävät disinformaatiota. 

Otin yhteyttä ulkomaiseen ystävääni, jonka kotikaupungissa on hälyttävä tilanne. Hän kirjoitti hämärästi jotain sellaista että menossa on ihmiskunnan vähentäminen ja toivottavasti tämä epäinhimillinen projekti pian loppuu ja he tulevat järkiinsä. En tiedä, keihin hän viittasi sanalla 'he'. Ihmettelen, miten hän voi ajatella näin, mutta tiedän, että hänen kotimaassaan mystiikalla on suuri merkitys. 

Oma sairaanhoitopiirini on tartuntojen kiihtymisvaiheessa. Kouvolaan on tullut päivittäin uusia tartuntoja. Uudellamaalla ja Länsi-Pohjassa on paljon pahempi tilanne.
Voi kun ihmiset jaksaisivat noudattaa yksinkertaisia ohjeita, niin että tartunnat eivät muuttuisi hallitsemattomiksi, mitä ne ovat suurimmasssa osassa Eurooppaa ja myös muualla maailmassa.  

Kieltäydyimme juuri uudenvuoden vietosta Lapissa. Toisessa yhteydessä ajatus olisi houkuttanut. Ensimmäinen isompi menetys koronan aikana meillä oli keväällä jo valmiiksi suunniteltu perhekokoontuminen minun sekä mieheni syntymäpäivien juhlimiseksi. Sitten tuli erinäisten tilaisuuksien perumisia ja poisjääminen kansalaisopiston kahdesta liikuntapiiristä. Ryhmäpilates, johon olen osallistunut kaukaa 90-luvulta alkaen sai nyt jäädä. Junareissut Helsinkiin näyttelyihin ovat myös jääneet.
En voi sanoa, etten olisi menettänyt mitään tärkeää, mutta olen menettänyt hyvin vähän verrattuna ihmisiin monissa muissa maissa. Meillä ei ole ollut missään vaiheessa Suomessa ulkonaliikkumiskieltoa. On maita, joissa tilanne on niin paha, että yhteiskunta suljetaan suurelta osin koko talveksi. 
Minä voin käydä jouluostoksilla ja kahviloissa. Voin käydä uimassa ja elokuvissa. Ainakin toistaiseksi - kunhan olen varovainen. Mies varasi liput teatteriin joulun alle; emme mene jos on paha tilanne. Voin tavata läheisiäni, jos kaikki olemme terveitä. Voin käydä näyttelyissä. Kävimme juuri pian toimintansa lopettavan Moision taidekartanon näyttelyssä. Ihailin Soile Yli-Mäyryn lasitöitä, joilla koristelen tämän kirjoitukseni.
Olen eläkeläisenä hyvin suojattu toisin kuin nuoremmat työpaikoilla sekä päiväkodeissa ja oppilaitoksissa päivänsä viettävät ihmiset. On itsestäni kiinni, saanko tartunnan. Olen aina viettänyt paljon aikaa itsekseni. En mielellään eristäydy enempää, koska pelkään että silloin olisi mielenterveyteni vaarassa. Korona saattaa viedä maku-ja hajuaistin (ja hengen myös), masennus vie värit.

En todellakaan valita omaa osaani. Olen huolissani kokonaisuudesta, siitä miten me ihmiskuntana pääsemme viruksesta. Tulevia rokotteita "ei riitä" köyhimmille, eli he eivät pysty niitä ostamaan, eikä virus häviä sillä että hyvinvoiva osa maailmasta suojataan.  

Soile Yli-Mäyry, Asfalttilintu