Sjón, Skugga-Baldur

 

Islantilaisen Sjónin romaani Skugga-Baldur on kirja, jonka äärellä huokailen ihastuksesta: kaunis kieli, mielenkiintoinen rakenne, mukaansatempaava tarina, hienon ihmissuhteen kuvaus, jännitystä ja maagisia elementtejä. Lisäksi: oivaltava suomennos ja tyylikäs sisältöön sopiva kansi ja ilmava taitto.

Suomentaja Tuomas Kaukon taidonnäyte tilanteesta jossa "pastori Baldurin mielipuoli", apumies, on tullut hakemaan reellä "naisen raatoa", haudattavaksi. Sekä henkisesti että fyysisesti vammaisella miehellä ajatukset harhailevat ja sanoja joutuu etsimään aivosumusta. 

- Päivää tulin hakemaan paiseen raatoa, ei kun siis, minun piti tulla hakemaan naisen kaatoa, äh, tai siis, sinä, eipäs, olen hakemassa laisen aaltoa...
(- -)
- Maisen vaahtoa? 
Mies puhdistaa talon oven lumesta lyhyemmällä käsivarrellaan:
- Voisiko se olla niin?

Ja tämän hymyä nostattavan, raadollisen kohtauksen jälkeen seuraa mitä kaunein ja arvokkain maailman hylkimän ihmisen hyvästely, omintakeinen sellainen, koska pastorin alaisilleenkin siirtämä kolkko tyyli on liian rumaa ja alentavaa kauniille ihmiselle. 

Ensimmäinen luku tapahtuu 9. - 11. tammikuuta 1883. Pääsemme mukaan kettujahtiin, jossa pastori Baldur Skuggason jäljittää herpaantumatta napakettua.
Erityistä tässä luvussa on se, että ensimmäisen sivun teksti toistuu aivan samana myöhemmin ja tämä tuo kokonaisuuteen hienon runollisen efektin. Tekstissä on muutoinkin runoproosan tyyliä. 
Kirjan otsikon muoto papin nimestä, Skugga-Baldur kuulostaa samalta kuin suomen kielessä käytetyt nimilyhenteet, esim. Niemis-Kalle käytettynä Kalle Niemisestä. Mutta Skugga-Baldur on aivan muuta, muodossa skuggabaldur se on islantilaisen taruston hahmo, johon liittyy noituutta ja pahuutta.

Toisessa luvussa mennään pari päivää taaksepäin. Luvussa kerrotaan kasvitieteilijä Friðrik B. Friðjónssonin elämästä 8 - 9. tammikuuta sekä päivien tapahtumissa eläen että muistoissa pistäytyen. Juuri tämän tutkijan luokse papin apumies saapuu ruumista hakemaan. Ruumis on erään erityisen ihmisen, linnuista kiinnostuneen kehitysvammaisen Abban, joka on asunut Friðjónssonin luona ja tehnyt eräänlaista tieteellistä työtä hänkin. 
Luvun lopussa pastori nähdään kaukaa avarassa maisemassa lähdössä metsästysretkelleen.

Kolmannessa luvussa metsästysretki jatkuu 11 - 17. tammikuuta saaden hurjia ja maagisia piirteitä. Onko kettu yksi vai moneksi jakautunut? Entä ronskipuheinen ja seurakuntalaisiaan kepillä kurittava pappi, mitä hänelle metsässä tapahtuu?

Neljäs luku on kirje, joka on päivätty maaliskuulle, siirrymme pari kuukautta eteenpäin. Tutkija Friðrik Bee kirjoittaa elämästään "asutun maailman" rajoilla ystävälleen Kööpenhaminaan. Kirje antaa lisätietoa niin Abbasta kuin Friðrikistäkin ja lukijan arvostus tätä miestä kohtaan vain kasvaa. 

Kirja käsittää vain 112 sivua, nekin harvakseen sijoiteltua tekstiä, mutta sen avaama maailma saa kirjan tuntumaan paljon runsaammalta. 

Kööpenhaminalainen kulttuuripiirien päihde-elämä ja yksinkertainen, taikauskon sävyttämä elämä Dalurissa antavat kuvan elämän monimuotoisuudesta 1800-luvun lopulla Pohjolassa. 

Sjón sisällyttää romaaneihinsa kiinnostavia tietoja tiedemaailmasta. Skugga-Baldurissa on lontoolaisen lääkärin John Langdon Haydon Downin selitys sikiön kehitysasteista, joista on jäänteitä vieläkin rasistisessa ajattelussa:"kala-lisko-lintu-koira-apina-neekeri-keltainen ihminen-intiaani-valkoinen ihminen". Down-ihmiset kuuluivat tämän jaottelun keltaisiin ihmisiin.

    Downin mongolilapset eivät siksi (äidin järkytykset raskauden aikana) olleet saavuttaneet täyttä kypsyyttä; heidät oli tuomittu olemaan lapsenomaisia ja arkoja koko elämänsä. Mutta kuten muillekin alemmille roduille, hyvällä kohtelulla ja kärsivällisyydellä heille saattoi opettaa kaikenlaista hyödyllistä.
     Islannissa heidät tuhottiin heti syntymähetkellä.

     (--)
Todistajia ei tarvittu. Ennen kuin ne ehtivät päästää ensimmäistäkään parkaisua, kätilö sulki niiden nenän ja suun palauttaen hengen takaisin siihen suureen sielujen kattilaan, josta koko ihmiskunta on kauhottu. 

Innostuin Sjónista taas uudelleen luettuani Skugga-Baldurista kirjoittaneiden bloggaajien Margitin ja Leenan kirjoitukset. 
Hain kirjastosta lisää Sjónin romaaneja ja löysin kirjan Valaan suusta, jonka tarina sijoittuu 1600-luvulle. Siinäkin näyttää tiede ja tietämättömyys taistelevan, ja uusia ideoita esittävän kohtalona on tulla hylätyksi, usein jopa vainotuksi. Tiede on itseään korjaavaa ja on aina kulkenut virhepäätelmien kautta oikeaan ymmärrykseen, ja silti niissä vanhoissa uskomuksissakin on usein jotain perää. Viime aikoina on esitetty varovaisia päätelmiä siitä, että äidin mielialoilla raskauden aikana olisi merkitystä lapsen myöhemmälle mielenterveydelle.
 
On muistettava, että poikkeava ihminen on paljolti samanlainen kuin kuka tahansa ns. terve ihminen. Tämän on tajunnut Friðrik B. Friðjónsson, avara ja lämmin ihminen, johon rakastuin lukemisen myötä... miten turvallista rakastua kirjan hahmoon! Ojennan tämän kirjoitukseni lopussa sinivuokot hänelle - ja Sjónille kiitokseksi elämän arvokkuuden kuvaamisesta.
 

Nykyään tiedämme, että Downin-syndroomassa on kyse ylimääräisestä kromosomista. Rakastetussa Peltsi ja Osmo -tv-ohjelmassa Osmo sanoo isälleen, ettei hän aina ole tauni, vain taunien päivänä (21.3. on kansainvälinen Downin syndrooma -päivä).

Skugga-Baldurin kannen kuva on Benedikt Gröndahlin ja kannen suunnittelu sekä kirjan taitto Eliza Karmasalon. Kiitän heitäkin sekä suomentaja Tuomas Kaukoa, jonka työtä jo tuolla tekstin alussa ihailin. 

Islantilainen sopraano Björk laulaa persoonallisella tyylillään erikoisia kappaleita, joissa on usein vaikutteita eri musiikin genreistä. Minulla on automatkoja varten hänen CD:nsä Fodder on My Wings. Björk on tehnyt yhteistyötä muiden muassa Sjónin kanssa. Molemmilla on taiteessaan kosmisuutta ja hienoa salaperäisyyttä. 

Aiemmin lukemistani Sjónin kirjoista: tässä ja vähän täälläkin. 

 

 

Kuhanhäntäjottae

Ai että mitä siansaksaa tuo otsikko on? Etkö tunne suomen murteita, se on kaenuulaenen tapa ilimasta jotta kunhan jotain.

Minulla on kaikenlaisia kirjoitusluonnoksia kuvineen kaikkineen, koulun korjaamisesta, kirjallisuuden aseman muuttumisesta ynnä muusta, mutta olkoot vaan siellä edelleen luonnoksina. Kirjoittelen nyt sitä sun tätä, mielen päällä olevaa, kirjallista... jottae. 

Lähdin hakemaan kirjastosta paria varausta, mutta paljon muutakin lähti mukaani. 

Luen ainakin Sjónin romaanin Maissinkeltaiset hiukset, harmaat silmät. Sjón on islantilaisen Sigurjón Birgir Sigurðssonin kirjailijanimi, ja kirjan nimi on erikoisesti tuolla pykäreunaisen keltaisen pallon sisällä. Olen lukenut tältä kansainvälisesti menestyneeltä islantilaiselta kirjailijalta kaksi minuun vaikutuksen tehnyttä kirjaa, joten tartun tähän suurin odotuksin. Aihe on fasismin lumo nuoren miehen mielessä. 

Kira Jarmysh on Venäjältä paennut vangitun oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin tiedottaja. Hänen romaaninsa Naisten selli nro 3 kertoo Anjasta ja hänen sellitovereistaan. Takakannen esittely viittaa johonkin omituisiin kulisseihin, jotka alkavat paljastua, ja kansiliepeessä kirjaa verrataan Maxim Gorkin Vankilapäiväkirjoihin. Ajankohtainen teos. 

Anna Funderin Stasiland on raportti, johon on haastateltu itäsaksalaisia pian muurin purkamisen jälkeen. Funder tapaa myös Stasin miehiä, yhä ylpeinä työstään. Kirjaa kuvataan tyyliltään kaunokirjalliseksi, kauhun ja terrorin paljastavaksi teokseksi. Tämä kiinnostaa kovasti.

Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt kuvaa juuri eläkkeelle jääneen Itä-Saksassa varttuneen, berliiniläisen professorin ja afrikkalaisten pakolaisten kohtaamista. Normaalirutiineistaan tippunut yliopistomies ja byrokratian pyöriin juuttuneet pakolaiset kokevat tyhjyyttä, joka yhdistää heitä. Kiinnostaa niin paljon tämäkin, mutta ehdinköhän lukea.

Don DeLillon Hiljaisuus on katastrofiromaani tilanteesta, jossa digitaalinen maailma sammuu. Mitä tapahtuu, jos kaikki teknologiset yhteydet katoavat? Ilmeisesti tapahtuu vähän, koska kirjakin on vain 99 sivua. 

Pete on muusikko Ville Verkkapuron esikoisromaani. Nappasin tämän, koska se on esitelty takakannessa dokumenttiromaaniksi - taas uusi genre! - ja haluan tietää, mitä se tarkoittaa. Aiheena on addiktio, hyvän elämän etsiminen ja kuolleen isän elämän  selvittäminen. Kirjan lopussa on lueteltu lähteitä kuusi sivua, yli 100 kirjaa, sarjakuvia, romaaneja, mielenterveyteen liittyviä tietokirjoja jne! Laskin lukeneeni 26 kirjaa tältä listalta. 

Ruben Stiller. Siltä väliltä -elämäkertateos kiinnostaa minua, koska pidän Ruben Stilleristä ja koska kirjoittaja on Katriina Järvinen.

Saa nähdä, huomaanko sittenkin jotain kaikkein kiinnostavinta omassa hyllyssä tai innostun jostain vanhemmasta kirjastolainastani. Lukuharrastus on siitä kiva, että on täysin vapaa lukemaan sitä mikä kulloinkin miellyttää. Kuhanhäntäjottae.

Jäi harmittamaan, kun erään kirjoitukseni kommentissa - kaunokirjallisuuden marginalisoitumista harmitellessani - totesin, että yleensä ihmiset pitävät tyhmistä asioista. Ei kai kukaan tulkinnut, että korottaisin itseni tyhmyyden yläpuolelle. Pidän hyvästä kaunokirjallisuudesta, vakavasta sekä viihteellisestä, ja pidän monista tyhmistä asioista. Katson telkkarista välillä kaikenlaista tosi-tv-hömppää, kuten 90 päivää morsiamena -sarjaa. 

Selailin kirjastossa aikakaus- ja naistenlehtiä. Kotiliedessä tuli vastaan otsikko "Hylkää lukuhäpeä". Pläräsin jo hajamielisesti ohi, mutta palasin. Mitä siinä oikein oli, mitä ihmettä, pitääkö lukemista hävetä, niinkö marginaalissa tässä harrastuksineen ollaan! Jutussa oli alaotsikkona "Kehtaatko lukea mitä tahdot?",  ja siinä selitettiin, että moni häpeää viihteellisten rakkausromaanien, kevyiden hyvän mielen kirjojen ja dekkareitten lukemista ja että dekkareista huonon kirjallisuuden leima olisi kyllä jo karisemassa niiden pohjalta käsikirjoitettujen vetävien tv-sarjojen ansiosta. Hyvä! 

Tasokkaista sarjoista haluan mainita Munkkivuoren, joka sai useamman Venla-palkinnon. Kaksi jaksoa kymmenestä on katsomatta, ja olen tulisilla hiilillä. Hyvin piirrettyä ajankuvaa, lasten maailma kerrankin kuvattu aidosti, aivan kuin lapsinäyttelijät eivät olisi tietoisia kamerasta ja pahaenteinen tunnelma. Tämä sarja näkyy Viaplaylla. 
Toinen ohjelma, sekin suomalainen, josta pidän tällä haavaa, on kolmiosainen dokumentti Riistetyt. Ensimmäinen osa kertoo Romanian huono-osaisista naisista, joita tuodaan Suomeen prostituoiduiksi. Toisessa osassa on työssä riistettyjä ihmisiä ja kolmannessa tarkastellaan paperittomien perheiden lasten tilannetta. Tämä sarja on menossa TV1:lla ja on jo kokonaan Areenassa.

Vielä yksi asia. Ei polteta kirjoja, eihän? Ei Koraaniakaan. Ei asetuta ylimielisesti minkään toisen uskonnon tai kulttuurin tuomitsijoiksi. Sellainen ei edistä sananvapautta eikä moniarvoisuutta puhumattakaan hyvästä yhteiselosta tällä hauraalla pallollamme. 
Pyritään erottamaan asiat toisistaan.
Koraanissa on samoja hyviä arvoja kuin Raamatussakin. Mitä Pohjoismaissa asuva islaminuskoinen vanhus tai etiikan perusasioita Koraanista opiskeleva lapsi mahtavat ajatella siitä, että me tyynesti hyväksymme heidän arvojensa pilkan? On aivan turha selittää, että performanssi on suunnattu poliitikoille. Koraani on kaikkien islaminuskoisten kirja. 
Ruotsilla olisi mielestäni syytä pyytää anteeksi islamilaiselta maailmalta. Eikö ylpeys tai ymmärrys riitä tähän? Suomelta on pyydelty anteeksi sitä, että tällä teolla jarrutetaan yhtäaikaista Natoon hyväksymistä, mutta anteeksipyynnön kohdehan on väärä.  

Kävelyreittini varrelta

PS Linkki blogijuttuuni Sjónista (klik). 

Sjón, Sinun silmäsi näkivät minut (2004), uutta toivoa romaanille taidemuotona

Augu þín sáu mig – astarsaga, 1994

   Marie-Sophie aikoi kääntyä miehen puoleen muistuttaakseen tätä pitämään huolta itsestään, varomaan kylmettymistä, kun: tamtatam, tata, tamtatam, tatata. Marie-Sophie muuttui tunteeksi, ja mies muuttui hengitykseksi, joka kulki tasaisesti sisään ja ulos tämän ruumiista. Ja Marie-Sophie huomasi silmiensä olevan kiinni.
   - Miehenkin silmät ovat kiinni, mutta siitä huolimatta näen möykyn, minun lapseni, selvästi.
   He käänsivät kasvonsa toisiaan kohti, ja heidän silmänsä kohtasivat silmäluomien läpi.

"Hyvä Jumala, kuinka kaunista tämä on!"

Sinun silmäsi näkivät minut on dialogi kehyksenään etenevä ihmeellinen tarina, jossa on tarinoita tarinoiden sisällä, satua, mystiikkaa, myyttejä ja jännitystä.

Saksalainen maalaistyttö Marie-Sophie työskentelee pienessä kylässä majatalon apulaisena toisen maailmansodan aikana. Hänen pieni elämänsä muuttuu, kun majataloon tuodaan salaperäinen, puhumattomassa tilassa oleva matkamies, jota hänet määrätään hoitamaan. 
Toinen keskustelijoista määrittelee Marie-Sophien seuraavasti:"Hän on se nainen, jota voisin parhaiten kutsua äidikseni!"

Sjón ei kerro tilannetta kerralla ja suoraan, vaan antaa lukijan tehdä päätelmiään sekä maasta että ajasta. 

Paikaksi ilmoitetaan Kükenstadt ja aika selviää kohdasta, jossa kerrotaan, että sekatavarakaupan omistaja on viety junaan muiden mukana, ja puolueen paikallisjohtajan poika on vallannut yrityksen ja talon. Missään ei puhuta sodasta eikä vainoista, vaan lukija saa kokea ne uinuvan pikkukaupungin yllä väreilevässä ilmassa ja tarinoissa.
Monenlaiset jumalolennot vaeltavat ihmisten joukossa. Arkkienkeli Gabriel ja itse Saatana käyvät hyvän ja pahan taistelua Kükenstadtin yllä. 
Myyttisiin aineksiin kuuluu lapsen muovaaminen savesta, mutta mihin mahtaa viitata pienen olennon salakuljetus hatturasiassa?

Pidän kovasti siitä, että Sjón kunnioittaa lukijaa eikä päästä häntä ihan helpolla. Luulen, etten tavoittanut kaikkia viittauksia ensi lukemalla ja aionkin lukea kirjan uudestaan kiinnittäen enemmän huomiota pääkertomuksen sisällä oleviin tarinoihin ja uniin. Yksi luku koostuu kyläläisten unista. Myös nimet ovat merkittäviä: Musta-Max, herr Maus ja Verijalka. Eräässä tarinassa vilahtaa köyhä juutalaispoika Nelson Rockefeller.
Muukalaisen nimeksi paljastuu Löwe. Leijona? onko sillä merkitystä?
Kirjan voi lukea pohtimatta arvoituksellisia yksityiskohtia sen enempää, mutta niiden ymmärtäminen lisää lukunautintoa. 

Sjonin kieli on aivan omaa luokkaansa. Hänen kielikuvansa ovat kaukana tavanomaisesta.
"Marie-Sophien silmissä musteni: Kertomus eläintarhan lopusta oli tehnyt hänet niin onnettomaksi, että hänen kurkkuunsa nousi kahdentoista viikon ikäisen sikiön kokoinen pala, joka oli tukehduttaa hänet.

Tarinoiden surrealistisuus tuo mieleeni Gabriel Garcia Marquesin teokset ja niiden groteskius elokuvaohjaaja Lars von Trierin elokuvat. Jos haluaa luokitella, niin kirjan voisi sijoittaa lokeroon maaginen realismi.

Sjón on tehnyt yhteistyötä von Trierin ja myös laulaja Björkin kanssa. Hän on kirjoittanut mm. kaikki elokuvan Dancer in the Dark laulut ja paljon muita lauluja Björkille. En ikinä unohda tämän elokuvan kohtausta, jossa Björk laulaa näkönsä menettävänä Selmana I've Seen It All.
Sjónin, oikealta nimeltään Sigurjón Birgir Sigurðsson, tausta on punkissa ja undergroundissa. Hän on ollut tuottelias sekä muusikkona että kirjailijana. 

Kirjan takakannessa on ote Dagbladetin arvostelusta: "Sjónin teos antaa uutta toivoa romaanille taidemuotona."

Olen lukenut Sjónin kirjoista aiemmin romaanin Poika nimeltä kuukivi (2014). Se oli vielä parempi kuin tämä nyt lukemani, tiiviimpi ja tyylikkäämpi, mutta  mystiikka, selittelyjen välttäminen ja intensiteetti ovat samoja.