Viivi Rintanen on nuori sarjakuvataiteilija, kuvittaja ja taidekasvattaja. Hän on keskittynyt niin blogissaan kuin kirjoissaankin mielenterveysaiheisiin.
Mielisairaalan kesätyttö -teoksessa Rintanen kertoo anoreksiasta kärsivästä nuoresta naisesta, Vilmasta, joka on hakeutunut kesätöihin siivoojaksi sairaalaan. Hän ei raksinut hakusivuja täyttäessään pois mielenterveysosastoa. Hän on muutoinkin kaikessa täydellisyyten pyrkivä, miksei hän pärjäisi missä vain?
Kirjan piirrosjälki on tummaa, kovaa ja osin suttuista, mikä sopii hyvin kuvaamaan nuoren naisen tilannetta stressaavassa työssä, joka pahentaa hänen omaa ongelmaansa.
Vilma hoitaa tehtäviään tunnollisesti ja ahdistuneena. Hän tarkkailee sairaalan hierarkiaa, erehtyy luulemaan palaveriin kiirehtivää lääkäriä potilaaksi ja pohtii ohimennen kuulemiaan keskusteluja. Hän murehtii potilaiden kohtaloita yölläkin valvoessaan yksinäisessä opiskelija-asunnossaan.
Syömisessään oirehtivien tapaan hänen on vaikea päättää, onko hän sairas vai ei. Hänellä ei ole ollut fyysistä näläntunnetta vuosiin ja silti hän ajattelee ruokaa koko ajan.
Ehkä Vilma juuri tällä osastolla testaa itseään. Hänellä ja potilailla näyttää olevan paljon yhteistä. Kuka siis on "hullu" ja kuka normaali? Voiko epätäydellisenä elää hyvää elämää?
- En täytä diagnostisia kriteerejä.
- Kai minuakin voisi jotenkin auttaa.
- Pelkään, että apu olisi vain turruttavia lääkkeitä.
- Miksi minä pelkään ruokaa?
- Pelko kasvaa koko ajan. Se kasvaa samaa vauhtia kuin nääntymiseni.
Hän vertaa itseään pahimmin sairaisiin ja torjuu pontevasti ajatusta, että olisi itsekin sairas.
Vietämme kansallista mielenterveysviikkoa. Mielenterveyden keskusliitto on valinnut tänä vuonna viikon teemaksi Mistä tietää?. Tämä kirja on oikein sopiva valottamaan kysymystä. Mistä tietää, että ei voi hyvin, että vauhti on liian kova, että on masentunut, että syöminen tai päihteet eivät ole hallinnassa tai että läheisen mieli on sairastumassa. On ihmisiä, jotka kieltäytyvät huomaamasta fyysisen tilansa heikkoutta, mutta ehkä vielä enemmän on niitä, joita pelottaa tunnustaa, että mieli ei voi hyvin.
Jo se, että epäily nousee mieleen on syy hakea apua, ennen kuin oireet pahenevat ja toipuminen on vaikeampaa. Ennen kuin on liian myöhäistä. Teemaviikon alussa sunnuntaisin on vuosittain itsemurhaan menehtyneiden muistopäivä, jolloin järjestetään kynttilätapahtumia.
Tänä vuonna jäsenyhdistykset eri paikkakunnilla ovat järjestäneet hyvin vähän yleisötapahtumia johtuen poikkeustilanteesta, mutta sosiaalisessa mediassa ja lehtijutuissa on kyllä käsitelty tätä tärkeää aihetta.
Mielisairaalan kesätyttö puolustelee itseään niille, jotka neuvovat häntä hakemaan apua. Hän suostuttelee myös itseään uskomaan, että on terveiden puolella ymmärtämättä, että paraneminen alkaa vasta kun on luovuttanut ja tunnustanut tarvitsevansa apua.
- Tämä on mun ominaisuus, taipumus! EI VALINTA!
- MÄ EN OLE SAIRAS!
- Tää on pakko elää.
- Ei niin. En ole enää sama.
- Syömishäiriöpalstoilla puhutaan "peikosta", joka ei salli tai pakottaa syömään.
- Alkoholistitkin puhuvat viinapirusta.
- Minä en kuule ääniä. Syyttelevä, vähättelevä ja kohtuuton ääni on omani.
- Miksen sitten vain lopeta?
Eräs asia, mikä on hyvä muistaa kun puhutaan mielenterveyden sairauksista on se, että ihminen ei ole sairautensa, vaan hänellä on sairaus. Jos joku sairastaa esim. skitsofreniaa, se on osa hänen elämäänsä. Skitsofreenikko on leimaava sana, joka niputtaa erilaiset ja eri asteiset skitsofrenian oireet ikään kuin yhdeksi ominaisuudeksi, joka tekee kaikista tätä tautia sairastavista samanlaisia.
Myös anoreksiaa ja muita syömähäiriöitä sairastavat ovat persoonia, joille yhteistä on samanlainen oirehdinta.
- Kunpa voisi kertoa ihmisille, etten oikeasti ole tällainen. Etten halua olla vähääkään hullu.
- En jaksaisi hävetä.
Myös se on tärkeää tiedostaa, että me olemme kaikki jossain kohtaa kuvitteellisella janalla, jonka toisessa päässä on loistava psyykkinen tila ja toisessa täysin hajonnut mieli, joka estää ihmistä tulemasta toimeen omillaan. Me myös liu'umme tällä janalla. En ole sama tänään kuin eilen ja toivon, että pysyn terveenä tulevaisuudessa mitä se sitten tuokin tullessaan.
On tärkeää, että pidämme huolta omasta ja mahdollisuuksien mukaan (ei liikaa itseltään vaatien) läheistenkin mielestä.
Toivotan hyvää mieltä ja iloa teille lukijani!
