Olisin halunnut osallistua...

 

Kirjoitin joskus aiemmin, että minulle ei tuota tuskaa jäädä pois jostain tapahtumista, missä "kaikki muut" ovat. Tämmöiselle tuskalle siitä että menettää jotain, jos ei ole mukana, on oikein keksitty nimikin, fomo (fear of missing out) - keksin suomenkielisen termin hepo (harmittaa, etten pysty osallistumaan).
No, hittolainen, nyt hepottaa pahasti.
Nimittäin: en päässytkään lähtemään suureen rasisminvastaiseen 'Me emme vaikene' -tapahtumaan Helsinkiin. Tuli terveyshäikkää, jota en nyt tarkemmin erittele. Olin niin menossa, junaliputkin ostettuna ajat sitten. Mieheni lähti ja lupasi ottaa paljon kuvia sekä painaa kaiken mieleensä minulle illalla kerrottavaksi. Saatan lisätä tähän myöhemmin joitain hänen ottamiaan kuvia. 

Kuva Ume, 3.9.2023, Me emme vaikene -mielenosoitus, väkeä noin 11 000

 

Muita hepoja.
Kiva matka tulossa, mutta sen alle jäävät sekä Joensuun kirjallisuustapahtuma (klik) että Turun kirjamessut (klik). En harkinnut matkan ajankohtaa tarpeeksi, olisin voinut  lähteä myöhemmin ankeammilla keleillä.
Joensuu: Vesa Haapala, Iida rauma, Joonatan Tola...
Turku: Selja Ahava, Hannu-pekka Björkman, Juha Hurme, Koko Hubara, Silvia Hosseini, Vilja-Tuulia Huotarinen, Jari järvelä, Katja Kettu, Anu Kortelainen, Mooses Mentula...  💗
Joitain mainitakseni.
No, onneksi Mooses on myös yhtenä päivänä Helsingin kirjamessuilla ja silloinhan me ollaan kotona.

Miten minusta näyttää, että tänä vuonna Turun messut on ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarisen otteessa paremmin järjestetty kuin Helsingin messut. 
Nettisivut ainakin ovat selkeämmät.

Marraskuun lopussa olisi vielä yhdistetyt joulu- ja kirjamessut Jyväskylässä ja joulukuun alussa kirjafestarit Tampereella, joten katsotaan, vieläkö joulun alla ehtii. Silloin on tonttutouhut, jotka menevät kaiken edelle ja saavat tuntemaan jomoa siitä, ettei tee mieli mennä minnekään (joy of missing out) - se voisi olla suomeksi reto (riemuitsen/retoilen ettei tarvitse osallistua). 

Harmiani lievittää se, että olin juuri mieheni kanssa parin päivän pikkulomalla Helsingissä ja kävimme neljässä tasokkaassa näyttelyssä.  Harvoin käy niin, että kaikki missä käy ovat näin hyviä. 
Sanomatalon Vuoden lehtikuvat järkyttivät, Ateneumin laaja Albert Edelfelt -näyttely ihastutti, Valokuvataiteen museon Kämp Gallerian maailman pohjoisimmasta alkuperäiskansasta kertovat valokuvat, Anori - Jäätikön hiljaisuus, olivat huikeita ja saivat miettimään, miten monella tavalla ihmiset elävät ja sokerina pohjalla vietimme vielä melkoisen tovin Designmuseossa ihailemassa Kustaa Saksin kudontatöistä koostuvaa näyttelyä Rajamailla. Tässä näyttelyssä kannattaa katsoa myös David Verbeekin dokumenttielokuva Koodi, jossa Saksi kertoo migreeninäkyjen inspiroimasta työskentelystään ja taiteilijan pikkupoika Taito Saksi on mukana pohdittaessa migreenin perinnöllisyyttä. 

Luen tässä toipilasolossani Maria Peuran romaania Esikoinen. Huikean kaunis kirja!

Kirjan mottona on säe Sinéad O'Connorin laulusta "John I Love You" (1994)
Child you are tender
your name's a whisper

Kuva, Ume, 3.9. 2023, Me emme vaikene

Kuva Ume, 3.9.2023, Me emme vaikene

Kuva Ume, 3.9.2023, Me emme vaikene

PS En tummenna enkä laita tunnisteisiin nimiä, koska niitä on tässä kirjoituksessani niin paljon. 

Jomoillen joulun alla, ja välillä menossa mukana

Kirstinkallion kylätalon Kässämessut
lokakuun lopussa 2022

Siivoilin lehtileikkeitäni ja löysin Hesarin hyvinvointiartikkelin, jossa kerrottiin fomon vastakohdasta jomosta. Ai, etkö tiedä, mikä on fomo? Se on fear of missing out, sellainen tunne, että kaikkea kivaa tapahtuu muille muualla ja itse olet väärässä seurassa väärässä paikassa. Tämä fomo on kuulemma vaivannut ihmisiä, minua nuorempia vissiin, aivan pakahtavuuteen asti, mutta nyt korona-aikojen opetettua kotoilua ja villapaitojen neulomista takkatulen ääressä, niin tilalle onkin tullut jomo, joy of missing out, eli iloitseminen siitä, että ei tarvitsekaan mennä minnekään. Pelko osattomaksi jäämisestä on kadonnut, toiset bailatkoot!

No, ehkä tuollaistakin muutosta on tapahtunut, mutta minusta tuntuu, että ei se tyyli noin vain täysin muutu lyhyen karanteenin jälkeen. Toiset meistä ovat luonteeltaan enemmän "fomoilijoita" ja toiset "jomoilijoita", ja onhan noille sanoille suomalaisiakin termejä: seuraihminen, ulospäin suuntautunut, aina liesussa, levoton / koti-ihminen, itsekseen viihtyvä, erakko. Joo joo, on ne vertitkin, intro- ja ekstro-, mutta nehän ovat psykologian ammattisanastoa ja ilmaisultaan köyhiä kuten nuo fomot ja jomotkin. 

Itse olen aina ollut kotoilija. Nuorenakin, jolloin olisi "kuulunut" mennä ja olin sentäs pääkaupungissa, niin kävinkö opiskelijariennoissa? No, enpä käynyt!
Siihen aikaan jopa ajateltiin, että humanistineitokaisten pitäisi käydä iskemässä nuoria miehiä jossain insinöörien ja lääkärien bileissä tai vaihtoehtoisesti hengailla sama tavoite mielessä Vanhalla Ylioppilastalolla kulttuuriporukoissa. Minulle aivan liian tarkoitushakuista ja epäromanttista. Olin sitä mieltä, että Prinssi löytää minut opiskelijaruokalasta tai yliopiston käytävältä. Niin kävikin, kohtasin jopa useamman prinssiehdokkaan ihan arjen tilanteissa. Ja kun Se Oikea löysi minut, niin siitä alkoi rakastamani perhekotoilu ensin kaksin ja pian pikkuprinssien seurassa.  

Opiskelijaelämää 70-luvulla
Punavuoren kimppakämpässä

Nyt kun olen eläkkeellä kaksin mieheni kanssa ja saan valita joka päivä mitä teen, niin vältän edelleen liikoja menoja. Jos samalla päivälle osuisi vaikka kaksi kiinnostavaa menoa päällekkäin, niin menettämisen pelko ei käy mielessä, vaikka en menisi kumpaankaan vaan jäisin kirjoittelemaan näitä blogihöpinöitäni. 

No, tänään olisi ollut tapaaminen ystävien kanssa ja teatterireissu, mutta se peruuntui sairastumisen vuoksi, Shakespearen Myrsky Kotkassa. Vaihdettiin liput lahjakorteiksi ja mennään toiste, kun olemme kaikki terveitä. Kävimme sitten mieheni kanssa läheisessä Reunan kirjakahvilassa kuuntelemassa, mitä Mika Hentusella oli sanottavaa Natosta ja poliittisesta tilanteesta USA:ssa vaalien alla. Hentunenhan toimii USA:n kirjeenvaihtajakausiensa jälkeen nykyään Ylen Nato-erikoistoimittajana. Oli kiinnostavaa kuultavaa, vaikka hieman aikailin tätäkin lähtöä. En siis tuntenut mitään pakkoa osallistua.
Reunan tunnelma on aina kodikas ja siksikin yleisö kyselee paljon. Viihdyin. 

Kulttuuritalo Wanha rautakauppa,
Reunan kirjakahvila 26.11.2022,
kuva Ume

Kulttuuritalo Wanha rautakauppa 26.11.2022, kuva Ume

Huomenna käymme ehkä Kouvolan museokorttelissa perinteisillä vanhan ajan markkinoilla, joista saattaa lähteä mukaan jotakin lämmintä pukin konttiin paketoitavaksi.
Ikinä en olisi työaikana käynyt molempina viikonlopun päivinä jossain tapahtumissa. Sain mittani täyteen sosiaalisuutta arkipäivinä opettajan työssä ja usein viikonlopuilla oli myös työn suunnittelua.  

Mitä ajattelette näistä fomoista ja jomoista? Poltteleeko, jos jotain tärkeää menee ohi? 

 

Kirstinkallion kylätalon Kässämessut
lokakuun lopussa 2022

Koronaeristyksen aika näyttää tuottaneen korkealaatuisia neuleita. Joskus aiemmin ajattelin, että myyjäisissä ei enää löydä huolella ohuista langoista kudottuja sukkia ja lapasia, nyt niitä on. 

Ensimmäinen amaryllikseni tuotti näin kauniin kukan ja toinen varsi on nousemassa. Laitoin jo oveen joulunajan kranssin ja kyntteliköt ikkunoille.
Alkaa tuntua jouluiselta, ainakin pikkujouluiselta. 
Mies soittaa tuossa viereisessä huoneessa Cornelis Vreeswijkin lauluja, parhaillaan soi 'Balladen om herr Fredrik Åkare och den söta fröken Cecilia Lind'. Niin herkän kaunista...
Kohta lähdemme saunaan ja sitten vietetään saunailtaa, so. luetaan, katsotaan joku elokuva jos siltä tuntuu ja nautitaan hyvää iltapalaa. Jutellaan.
Tämmöistä on kotoilu meillä Myllykoskella.