Näytetään tekstit, joissa on tunniste Horace Engdahl. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Horace Engdahl. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. syyskuuta 2014

Joensuun kirjallisuustapahtumaan Horace Engdahlin ajatukset matkaeväänä




Olen lähdössä Joensuun kirjallisuustapahtumaan, jossa on taas kerran upea ohjelma. Tapahtuman teema on Intohimo kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa. Alustuksia pitävät mm. Riikka Pelo ja Heidi Köngäs. Taisto Reimaluoto esittää monologinäytelmän Tässä on elämä, joka perustuu Paavo Rintalan romaaniin Jumala on kauneus. Katso lisää täältä.

Nyt on vähän kiire pakkauksissa, kahden yön reissu. Kirjallisuutta ja hyvän ystävän tapaaminen, keskustelua ja kävelyä syksyisessä luonnossa - siinä viikonloppuni nautinnon ainekset.


Olen lukenut pitkään Horace Engdahlin kirjaa Sen jälkeen savuke (2013). Lainaan siitä muutaman kohdan evääksi itselleni ja teille lukijoille pohdiskeltavaksi. Teos on koottu kahdesta esseekokoelmasta, ruotsinkielinen  alkuteos sisältää niiden molempien nimet, Meteorer & Cigaretten efteråt.


Sanat ovat korjaamista. Niitä ei tarvita, ellei mikään ole rikki. Esimerkki? Heti kun kohtaan toisen ihmisen, sisäinen järjestykseni särkyy. Kuulet minun puhuvan, yritän korjata sen.


Aikuisen aivoni ovat joko tyytyväiset tai levottomat: tilanne joko on tai ei ole hallinnassa. Ollakseni onnellinen tai onneton minun on ajateltava lapsen aivoilla.

Mistä tietää että on jotakin mieltä? Oma lukunsa on se, että väittää jotakin olosuhteiden paineessa tai löytääkseen paikkansa inhimillisissä keskusteluissa. Muistan kuinka Willy Kyrklund selitti, miksi hän ei pitkän kirjailijan uransa aikana kirjoittanut yhtään sanomalehtiartikkelia. Kun hän nimittäin saavutti argumentaationsa päätepisteen, hän huomasi joka kerta, että olisi voinut yhtä hyvin olla päinvastaista mieltä. Omasta puolestani olen monista kysymyksistä eri mieltä aamuisin ja iltaisin. Levänneenä en ole yhtä sentimentaalinen, ja ihmiskunta voi odotaa ankarampia arvioita.Varmat väitteet sitä paitsi ärsyttävät minua väittämään vastaan, riippumatta siitä, miltä suunnalta ne esitetään.
    Mitä mieltä minä siis ole oikeasti? Useimmiten en mitään mieltä. Olla jotakin mieltä on sosiaalinen riitti, johon alistun, jotta minua ei pidettäisi hölmönä. 

... Mutta jos ihmiset avaisivat suunsa vain kun heillä on perusteltu käsitys, inhimillinen keskustelu seisahtuisi. Kulttuuridebatti näivettyisi, poliittinen keskustelu lakkaisi suurelta osin. Mututykkääminen on yhteiskunnassamme lähinnä kansalaisvelvollisuus, ja mukavassa seurassa se on vähintä mitä kohteliaisuus vaatii. 

Kirjassa on paljon hienoja ajatuksia eri elämänalueilta. Siteeraan niitä tulevissa kirjoituksissani vielä monta kertaa. Seuraava saa hymyilemään ja nyökyttelemään: samaa mieltä - oikeasti!


Hyvässä elämäkerrassa on rikosilmoituksen sivumaku.

Mikä on taiteen ja viihteen rajaviiva?

Osallistuin eilen Tuusulanjärven kirjailijasymposiumiin , avoimeen yleisötapahtumaan, joka järjestettiin vasta toisen kerran, mutta veti pal...