Saara Cantellin elokuva Tähtitaivas talon yllä sai minut kokemaan sen, mitä elokuva parhaimmillaan voi antaa, vahvan eläytymisen ja haikeuden ja kauneuden tunteita, jotka säilöytyivät muistiin.
Kun huomasin, että tämä palkittu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja on kirjoittanut romaanin, niin toivoin löytäväni siitä samaa tunnelmaa. Löysin, todellakin.
Kesken jääneet hetket on hienosti rakennettu, erittäin kauniilla kielellä kerrottu tarina elämän kulusta ja omien pettymysten ja valintojen pohtimisesta.
Kirjan alussa pieni lapsi leikkii valokuvilla. Hänen seurassaan oleva nainen, Virva, kuulee ääniä kuvien takaa, oman elämänsä ja siihen liittyneiden ihmisten elämän ääniä.
Kirja jakautuu kolmeen osaan: Rinnakkaistodellisuuksia, Valintoja ja Mahdollisuuksia. Lukujen alussa on neutraali kuvaus eräästä kasasta poimitusta valokuvasta, jonka jälkeen siirrytään muistoon, tilanteeseen, johon kuva liittyy. Kaksi vuotta sitten ulkomaille muuttanut Virva on tullut selvittämään asioita siskonsa auto-onnettomuuden jälkeen. Kuka pieni lapsi on ja miten sisar Salla joutui kolariin selviää vasta aivan lopussa.
Minusta metodi lähestyä tarinaa valokuvien kautta on Cantellin romaanissa hyvin toimiva, hienostunut ja salaperäisyyttä luova. Jännite säilyy. Lukija on kiitollinen, kun lopuksi kaikkitietävä kertoja tuo ilmi sellaista, mikä painoi Virvan mieltä ja mitä hän ei voinut tietää.
Tämä on niitä kirjoja, joka jäi mieleeni viipyilemään ja jonka haluan lukea uudelleen, koska nautin niin kirjan kauniista kielestä ja tunnelmista.
Joyce Carol Oates on satakunta kirjaa kirjoittanut, kahdesti Nobel-ehdokkaanakin ollut amerikkalainen kirjailija. Hänen romaaninsa My Life as a Rat on veljiensä rikoksen lapsena ilmiantaneen ja perheyhteisöstä siksi erotetun irlantilaisamerikkalaisen naisen Violet Rue Kerriganin kertomus omasta elämästään tiettyyn pisteeseen asti, jossa ehkä näkyy jo aavistus muusta kuin pelkästä selviämisestä päivästä toiseen.
Violet Ruen tarina on koskettava, mutta tuttu, moneen kertaan kerrotun oloinen. Odotin tältä kirjalta enemmän. Rasistiset väkivallanteot ja naisten hyväksikäyttö ovat olleet niin paljon esillä, että ehkä jokin uusi nälkökulma tai tarkastelutapa olisi tehnyt kirjan tarinasta tuoreemman.
Kun vertaa Cantellin kirjaan, niin Oatesin tarina liikkuu juonivetoisemmin. Se on nopealukuista, koukuttavaa tekstiä, josta valitettavasti puuttuu Cantellille ominainen taiteellisempi taso.
Kirja olisi kaivannut viimeistelyä. Tekstiin on jäänyt esimerkiksi isän ammatin kertominen kahdesti muutaman sivun välein. By trade he was a plumber and a pipe fitter and something of an amateur carpenter and electrician (s 7) ja By trade he was a plumber and a pipe fitter but he'd taught himself carpentry and he dared to undertake (minor) electrical work... (s 21). Muutoinkin tekstissä on joissain kohti luonnostelumaista tyyliä, joka on ominaista ensimmäiselle kirjoittamiskerralle. Kaksi kirjaa vuodessa on kova vauhti, laatu saattaa kärsiä liian nopeasta julkaisutahdista.
Olen pitänyt monista Oatesin kirjoista, osasta en. Tätä en haluaisi lukea uudelleen, ei mitään syytä.
Cantell siis voitti, minun makuasteikollani. Hänen kirjansa on hiotumpi tyyliltään.
Molemmilla kirjoilla on hyvä nimi. En ole tyytyväinen Oatesin kirjan suomennoksen nimeen Elämäni rottana. Englannin 'rat' on petturi, ilmiantaja, joka suomeksi olisi 'vasikka'. Onko rotalla jokin merkitys, jota en tunne? Ehkä rottana eläminen viittaa tässä elämään vihattuna piilossa ja pelossa, koska sitäkin kirjan päähenkilön elämä oli sen jälkeen kun hän oli paljastanut veljiensä rikoksen.
Kansia verratessa Oatesin kirja voittaa. Valokuva olisi vielä parempi ilman noin isoa päälle heitettyä tekstiä, ja mainoslause saisi tietenkin olla takakannessa. Cantellin kirjan kansi on liian hempeä vahvalle tekstille, jotain hetkien unenomaisuudesta siinä on kyllä tavoitettu.
