Kouvolan taidemuseossa on näyttely, jonka pääosassa on koirat.
Näyttelyn on kuratoinut museonjohtaja Susanna Luojus ja sen ovat tuottaneet Salon, Kouvolan, Jyväskylän, Mikkelin ja Kuopion taidemuseot. Näyttely oli ennen Kouvolaa Salossa ja jatkaa meiltä vielä noille kolmelle paikkakunnalle.
Tämä näyttely on suurin koira-aiheinen Suomessa tehty näyttely. Teoksia on yli 100 noin 50 taiteilijalta, hyvin erilaisia ja eri aikoina tehtyjä, vanhimmat mayakulttuurin ja Kiinan Han-dynastian ajalta ja uusimmat alle vuoden vanhoja.
Koiraa on taiteessa kuvattu vuosituhansien ajan, aiemmin täytehahmoina ihmiskuvissa, nykyään usein keskipisteenä. Se miten koira kuvataan - tai eläin ylipäänsä - kertoo yhteiskunnasta.
Suomalaisen nykyihmisen tarpeesta nauttia koiran seurasta kertoo paljon se, että pandemiaikana koirien rekisteröintiluku kasvoi 17%.
 |
| Robert Wilhelm Ekman, Koirien vapaus 1860 |
 |
| Elin Danielson-Gambogi, Waldorf Jacobsson-Eager, 1890 |
Koira on nähty sekä villinä laumaeläimenä että ihmisen turvana, hyötyeläimenä ja uskollisena kumppanina.
Varhaisimmat löydökset kivikaudelta näyttävät, että ihminen ja koira ovat kulkeneet yhdessä ainakin jo 26 000 vuotta sitten. Ranskassa Lascaux'n luolassa on tästä todisteena vierekkäiset lapsen ja koiran kivettyneet jalanjäljet. Koirien esiäiti harmaasusi ja ihminen ovat molemmat ehkä hoksanneet yhteiselon hyödyn. Ihminen sai metsästäjän, paimenen ja kaverin ja susi paremman elämän kesykoirana.
Koiran monenlaiset tehtävät ovat lisääntyneet vuosien kuluessa. Koirat toimivat nykyään oppaina ja avustajina, etsivät ihmisiä raunioista, haistavat huumeita lentokentillä ja arvokkaita sieniä tammimetsissä, ovat poliiisien tukena ja avustavat sodassa erilaisissa tehtävissä.
 |
| Prekolumbiaanisia veistoksia, 200 eaa. - 700 jaa. Kuiluhautakulttuuri, Colima, Mexico |
 |
| Maija Astikainen, Vesla, 2016, Hermes du Jardin des Gourmandines, 2013 ja Davidoff von Welfenhof, 2013 |
Osallistuvassa nykytaiteessa näkyy myös kritiikkiä ihmisen toiminnan ristiriitaisuutta kohtaan. Koiria on jalostettu suloisuus tähtäimessä terveysasiat unohtaen, niin että jotkut pitkälle jalostetut koirat eivät pysty hengittämään kunnolla eivätkä kunnolla edes liikkumaan. Jalostuksella on myös saatu aikaan se, että kaikki koirat eivät siedä kylmää vaan tarvitsevat vaatteita.
 |
| Maija Astikainen, Amber as flower box after winning Creative Stylist of the Year Competition, Kent, UK, 2014 |
 |
| Leena Illukka, Sarjasta X-Breed, Royal Dog, 2018 |
Jalostaminen kohdistui aluksi käyttäytymiseen, myöhemmin ulkonäköön.
Ihminen vaatii koiralta ihmismäistä käytöstä ja tulkitsee koiraa ihmisen käyttäytymisen kautta. Me näemme koirien eleissä ja ilmeissä syyllisyyttä ja iloa, koska pidämme niitä kuvitteellisina henkilöinä.
 |
| Pekka Turunen, Anna Tiittanen, Hattuvaara, Ilomantsi, 1986 |
 |
| Pentti Sammallahti, Solovki, Venäjä, 1992 |
Olen kauhistellut sitä, miten yhteen aikaan suuren maailman sometähdillä oli kuvissa värjätty, puettu ja koristeltu koira kuin asusteena kainalossa. Samassa tehtävässä olen nähnyt vauvoja, joita taas toisin kuin koiria usein kuvataan alasti, koska ilman vaatteita vauvan pullea söpöys tulee parhaiten esiin.
Olisi tietenkin hyvä, jos ihminen huolehtisi hyvin kesyttämästään sudesta ottaen huomioon lajityypillisiä seikkoja.
Pohjois-Kyproksen reissulla katselin, miten kesyt kulkukoirat kulkivat ison hotellikompleksin portaita kevyesti ja huomaamattomasti kerroksesta toiseen ja liikkuivat ravintoloissa ihmisten välissä. Niillä oli aika hyvät oltavat, ehkä paremmat kuin narun päässä olevilla. Ne saivat ruokaa ja hellyyttä ja voivat liikkua vapaasti etsien itsenäisesti seuransa, nukkumis- ja ulostamispaikkansa, asioita jotka yleensä lemmikkikoiran isäntä/emäntä päättää. Olen nähnyt, miten koira yrittää mennä tekemään tarpeitaan kauemmas tien laidasta, mutta taluttaja pitää hihnan lyhyenä, koska ei mukavuuttaan halua astua tieltä sivuun.
Viimeinen teos on näyttelyn hauskin. Melkein tervehdin Raijaa. Turussa Wäinö Aaltosen museossa näin samalla tekniikalla tehdyn hahmon, nuoren tytön, joka istui lattialla nojaten seinään ja kun nostin katseeni hänestä, luulin vähän aikaa salin perällä liikkumatta istuvaa vartijaa nukeksi.
 |
| Liisa Hietala, Raija, 2018 |
