... Maiju-Mummi paneutuu olemaan lastenlastensa kanssa.
Olen valmistautunut lukemalla suloisia runoja Pia Perkiön runokirjasta Mummon kulta.
Kuka kertoisi
Kuka kertoisi synnystä auringon
ja mitä pippurin sisällä on?
Kuka tietäisi susien suunnitelmista
ja pingviini-isän ajatuksista?
Kuka kertoisi haaveista heinien
ja vahvoista voimista seinien?
Kuka tietäisi hiirien ystävyydestä
ja miksi ei jäätelö helteessä kestä?
Onko viisaita olemassakaan?
Jospa tietoja vasta vain aavistetaan?
On sanottu, että lapset ja isovanhemmat tulevat hyvin toimeen keskenään, koska vanhana oivaltaa, ettei tiedä paljon mitään ja myös lapset ovat avoimesti tietämättömiä. Lapset keräävät koko ajan uutta tietoa. Siinäpä sitten yhdessä kyselemme. Välillä etsitään karttakirja ja katsotaan, missä ne äiti ja isä nyt ovatkaan. Kun kysymykset käyvät vaikeiksi, mennään etsimään vastausta vaikka Wikipediasta.
Edellisessä kirjoituksessani mietin pahuutta. Pienten lasten ei ole hyvä tietää maailman ongelmista. Lapset tarvitsevat ennen kaikkea suojaa. ja vakuutuksen siitä, että heitä rakastetaan ja että maailma on hyvä.
Aamusta iltaan
Kuule, kultani
kun aamu sarasti
kuulin linnun laulavan:
Se, mikä on kaunista,
ei koskaan katoa.
Kuule, kultani,
kun päivä piteni,
kuulin linnun laulavan:
Se, mikä on hyvyyttä,
ei koskaan häviä.
Kuule, kultani,
kun ilta pimeni,
kuulin linnun laulavan:
Se, mikä on rakasta,
on aina mukana.
Ensin vietämme kymmenisen päivää pikkupoikien 5v ja 8v hauskassa seurassa, vanhemmatkin jo lopussa mukana, ja pian sen jälkeen lähdemme toisen klaanimme perheen kanssa Unkariin toiseksi kymmenen päivän jaksoksi. Siellä vietämme aikaa 12-vuotiaiden kaksosten kanssa. Heidän kanssaan voi jo keskustella mistä vain, myös maailman ongelmista ja pahuudesta, valikoidusti.
Palailen siis kirjoittamaan - ehkä - vasta heinäkuun lopussa. Silloin onkin jo varmaan paljon asiaa: luetut kirjat ja aatokset, matka, kaikki lapsilta opitut viisaudet.
Osaanko edes olla kirjoittamatta? Blogikirjoittelu on tuntunut viime aikoina niin yllättävän kivalta. En käytä sanaa koukuttava tai addiktoiva, koska mielestäni niitä käytetään väärin sellaisesta, mikä on vain kiinnostavaa ja mukaansavievää.
Kaikki innostava tekeminen, varsinkin verkossa tapahtuva, johtaa muka addiktioon. Pitäisikö varoa tekemästä asioita intohimoisesti paneutuen? Olisiko laimea, tasapaksu elämä mistään isommin kiinnostumatta sitten parempaa elämää?
Minusta addiktion saisi jättää lääketieteelliseksi termiksi. On olemassa ihan oikeita addiktioita, syömähäiriöt, alkoholismi, peliaddiktio, pakonomainen liikunta jne., jotka ovat kärsimystä, ihan muuta kuin blogin kirjoittaminen pikkutunneilla innostuneena tai vimma neuleen saattamisesta loppuun tai työstään nauttiminen niin paljon, että tekee sitä myös omalla ajallaan.
Minua innostaa tavata pieniä rakkaitani, joille omistan viimeisen Perkiön kirjasta lainaamani runon.
Kas tässä teille kullat! Mummilla on teitä ikävä.
Odotettu
Voi miten sinua odotettiin
ja mietittiin, kuka tulee!
Ja sellainen meille tuli,
että mummon sydän suli!
Pelakuuni kukkii vimmatusti, riehaantunut odottaessaan aurinkoa.
Hei ny!