HS:n kanssa aamukahvipöydässä, ärsyyntymistä ja pähkäilyä

Lueskelen Hesaria kahvimuki käden ulottuvilla tuoksuen. Olen herännyt makoisilta uniltani valmiina ottamaan vastaan tietoa meiltä ja muualta.

Naiset eivät ole samanarvoisia kuin miehet, Turkin presidentti Recep Tayip Erdogan sanoi maanantaina naisten oikeuksia käsittelevässä konferenssissa Istanbulissa.

    Erdoganin mukaan naisia ja miehiä ei voi asettaa samalle viivalle, koska se on vastoin luontoa, kertoi uutistoimisto Anatolia. Erdogan arvosteli feminismiä siitä, että se vaatii tasavertaisia oikeuksia naisille.

Mielipiteet ovat mielipiteitä, mahtuuhan tähän maailmaan puhetta. Kyllä, kyllä, mutta mielipiteet ovat vaarallisia silloin kun ne tulevat vallassa olevan tai valtaan pyrkivän suusta. Aiemmin Erdogan oli uutisen mukaan vaatinut naisia hankkimaan kolme lasta.

Takaisin HS:n sivuille. Mielipidesivulla on paljon kirjoituksia siitä, miten perheitä pitäisi tukea arjessa, palauttaa hyvä kodinhoitajasysteemi, mennä kotiin siivoamaan eikä vain kartoittaa ja palaveerata ja psykologisoida ihmisten käytännön ongelmia kuten väsymistä koliikkivauvan kanssa. Olen itse käyttänyt aikoinaan kodinhoitajien palveluja lasten sairastuessa. Se oli yhtä normaalia kuin päivähoitopalvelut. En edes tiennyt, että tämä hyödyllinen apu on poistettu ennen kuin tutustuin poikien perheiden kautta nykyaikaan.

Vaikuttavina kotimaisina lapsiperheen ahdistusta kuvaavina romaaneina tulevat mieleen Markku Pääskysen Vihan päivä (2006) ja Tiina Raevaaran Laukaisu (2014).

Tässä kuussa on kaksi ydinperheessä asuvaa naista Suomessa tappanut lapsensa. Pari vuotta sitten oli todella paha perhesurmavuosi. Silloinkin perheet olivat kaikissa tapauksissa perinteistä äiti ja isä -mallia. Jos sateenkaariperheessä tapahtuisi lapseen kohdistunut rikos, niin rikosalttius  yleistettäisiin kyllä oitis koskemaan kaikkia ei-perinteisiä perhemalleja.

Silmäni osuvat kirjoitukseen nimellä "Sukupuolineutraali ajattelu on utopistista".

Kaikkein varmimmin ihmiset rakastavat itseään. Itserakkaus luonnostaan siirtyy myös omiin biologisiin lapsiin, koska ihmiset usein samaistavat omat ja lastensa edut. Siksi lasten kannalta on turvallisinta, jos lainsäädäntö tukee läheistä yhteyttä lasten ja biologisten vanhempien välillä, jotka useimmiten pitävät lapsistaan kohtuullisen hyvää huolta pelkästä itserakkaudesta.

Turvallisinta? Itserakkaus siirtyy biologisiin lapsiin! Luonnostaan? Eikös se biologisuus toimi laajennetussa itsemurhassa juuri päin vastoin, "oma liha ja veri" sekoittaa rajan toisen ja itsen välillä, ja niin lapsetkin halutaan ottaa mukaan pois tästä pahasta maailmasta.

Kirjoittaja on Tapio Puolimatka, kasvatuksen teorian ja tradition professori Jyväskylän yliopistossa. Onko tämä mielipide vaarallinen? Onhan se, koska kirjoittajalla on työnsä ja asemansa kautta valta vaikuttaa laajasti ihmisten mieleen.

   

Onneksi samalla sivulla on monta tasa-arvoista avioliittolakia kannattavaa kirjoitusta.

"Lapsen oikeuksien sopimus ei määritä vanhempia", Mirella Huttunen, kotimaan vaikuttamistyön päällikkö, Suomen Unicef ry.

"Avioliitto on muillekin kuin suvun jatkajille", Pekka Koukkari, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri, Joensuu.

"Pelko ja viha eivät rakenna hyvää yhteiskuntaa", Sami Hilvo, kirjailija, Tampere.

Tämän kirjoituksen paikka ei oikeasti ole sanomalehden mielipidesivulla, koska yhdenvertaisuus lain edessä ei ole mielipidekysymys vaan tavoite, jota jokaisen suomalaisen tulisi kannattaa.

"Avioliittolain tarkoitus on hämärtynyt, Seppo Koskinen, Vantaa.

Tasa-arvokeskustelusta voidaan todeta: jokaisella täysi-ikäisellä, oikeustoimikelpoisella Suomen kansalaisella on yhtäläinen oikeus solmia avioliittolain mukainen avioliitto.

Mielipiteissä on voimaa. Sana on ase.

Vielä eräs otsikko: "Suomesta löytyi 435 ultrarikasta".

Maailmassa on 210 000 ultrarikasta (omaisuus yli 30 miljoonaa dollaria eli 24 miljoonaa euroa). Voiko olla näin, siis 0,004 prosenttia maailman väestöstä omistaa 13 prosenttia kaikesta varallisuudesta?

Kunpa nämä superrikkaat saisi satsaamaan ylimääräiset rahansa lapsiin! 

Niin pieni ja suojeltava

Tiina Raevaara, Laukaisu (2014)

Laukaisu on kirja, joka selittää perheväkivallan taustoja. Se onnistuu siinä hyvin.  Se on pamfletti-kirjaa muistuttava pienoisromaani erittäin tärkeästä asiasta. 

Kirjan tapahtuma-aika on yksi päivä kuvattuna sellaisena kuin se olisi voinut olla nuoren perheenäidin Pauliina Häkkisen elämässä. 

Pauliina herää todeten kaiken olevan juuri niin alhaista, sameaa ja toivotonta kuin mitä se oli edellisenäkin päivänä. Hänellä on roinaa täynnä oleva, surkea koti, masentunut aviomies ja rumat lapset. Niin, tämä äiti näkee lapsensakin rumana, koska kaikki on alkanut hajota hänen elämässään. Jos hän näkisi kaksostyttönsä kauniina ja arvokkaina, hän kampaisi heidän hiuksensa ranskalaisille leteille solkien kera ja ostaisi heille nätit käsineet sen sijaan, että rohmuaa niitä hätäpäissään päiväkodin löytölaatikosta. Tätä Pauliina ei jaksa, kuten ei paljon muutakaan. 

    Mätäneminen oli tullut taloon heidän mukanaan. Pihan luumupuut kuolivat, salaojat tukkiutuivat ja nurmikko muuttui suoksi, lapset syntyivät ja varastivat kaiken ajan, kukaan ei enää jaksanut leikata nurmikkoa, kukaan ei enää jaksanut hankkia polttopuita ja täyttää taloa takkatulen hennolla ja hitasti leviävällä kuumuudella. Sähköpatterienkin lämpö karkasi ulos huonosti eristetyistä seinistä ja Pauliina paleli jatkuvasti.

    Heidän perheestään puuttui niin paljon normaaleja asioita. Kuten vaikkapa keskustelu. Jonkun olisi pitänyt istua hetki heidän luonaan ja tarkastella kuinka asiat sujuivat.
 
Samana päivänä kun luin tätä kirjaa, paikallislehdessä oli juttu ammattijärjestelijästä, jonka voi palkata auttamaan kaaoksessa olevan kodin järjestämisessä. Entä jos tällainen ammattilainen olisi tullut ulvilalaiseen Auerin kotiin, jossa henkirikosta selvittämään tulleiden poliisien piti pujotella pyykkikasojen ja tyhjien laatikoiden välistä kompastuen kuukausien takaisen matkan jälkeen purkamatta jääneeseen matkalaukkuun? Olisiko järjestys auttanut estämään sen, mitä myöhemmin tapahtui?  Pitäisikö ammattijärjestäjillä olla myös psykologin koulutus?

Laukaisu kertoo ennusmerkeistä, joista pitäisi huomata, että perhe sairastaa. Niitä ovat lasten takkutukat ja puuttuvat lapaset, tiskit homehtumassa altaassa, sekava keittiö, joka haisee eikä tuoksu. 

    Oliko Pauliinalla kukkasia? Tarkistiko kukaan asiaa?
    Perheillä pitäisi olla kukkaindeksi. Se kertoisi, kuinka hyvin niissä tosiasiassa voidaan.  Myös leivontaindeksi olisi hyvä. On helppo nauraa pullanleivonnalle turhana hömpötyksenä ja ulkokultaisena puuhasteluna, mutta tosiasia on, että niissä perheissä joissa voidaan kaikkein huonoimmin, ei leivota pullaa. Niissä perheissä, syksyn perheissä, kasvit kuolevat.
 
Plussaa
+ Niin karmaiseva kaaoksen kuvaus, että aloin heti suunnitella kunnon kevätsiivousta omassa kodissani. Teki mieli tuulettaa, raitista ilmaa sisään.
+ Uskottavat henkilöt.
+ Tärkeä asia. Niin helposti korostetaan yksilöllisyyttä ja jätetään kukkaindeksit huomioimatta. Mikä on boheemiutta ja mikä huolestuttavaa? Täällä Itä-Suomessa on karmeita pihoja, jotka lännessä kielisivät pohjalla olosta. Muistan äitini muumimamma-ruusupenkit Pomarkussa. Hän oli oikea perheonnen vaalija.
+ Pauliinan lukema kirja Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä (1963) on onnistunut valinta. Steinbeckin tarinassa maatiloilla työskentelevä kiertolainen George tappaa kehitysvammaisen kaverinsa Lennien suojellakseen tätä vielä pahemmalta lopulta. Äidit tekevät laajennettuja itsemurhia samanlainen ajatus mielessään. Pauliina on naivi kuten Lennie. Voi Pauliina, mikset voinut tehdä asioita rauhallisesti! Etkö sinä ymmärtänyt, ettet voi pitkän karttelun jälkeen yht'äkkiä paiskata ahdistuneelle aviomiehelle omaa totuuttasi pöytään.
+ Hyvä, harvinaisen hyvä loppu.

Miinusta
- Jos loppu on napakka, niin alku viisastelevine kertojineen on ärsyttävä. Kirja voisi alkaa suoraan Pauliinasta. Jos tämä ulkopuolinen selostaja on tarpeen, niin hän saisi jättäytyä enemmän taka-alalle. 
- Huono nimi. Markku Pääskysellä on samaa aihepiiriä käsittelevä romaani Vihan päivä. Tähän kirjaan olisi sopinut jokin samantyylinen nimi tai sitten jokin lause kirjan sisältä Eeva Joenpellon tyyliin, esim. Aamusta kohti iltaa tai jokin Lennieen viittaava. Laukaisu on liian paljastava ja dekkarimainen.
- Huono kansi. Särkynyt peili on klisee. Miksei mieluummin se sotku? Kannessa voisi olla lavuaari täynnä homehtuvia astioita.
- Lukuisten perheväkivaltatapausten, kotimaisten ja ulkomaisten, luetteloiminen turruttaa. Niitä voisi olla juuri sen verran, mitä Pauliinalla tulee mieleen, esim. Auerin tapaus, josta hän muistaa lukeneensa jossain odotustilassa.
- Pauliinan päivässä on ehkä yksi epäuskottava kohtaus liikaa. Jos kirjasta tehtäisiin elokuva - kuten hyvin voisi tehdä, ja pitäisi tehdä - niin sekin pornojuttu voisi toimia niin, että hyvin vähän näytettäisiin, katsoja vain ymmärtäisi, että tähänkin Pauliina lapsellisuuttaan ajautuu. 

Voi Pauliina pieni, miksei kukaan tullut luoksesi istumaan ja tarkastelemaan, miten asiat sujuvat? 

Hän ajatteli muiden elämää: kuinka muiden elämä oli täynnä valaistuja ja lämpimiä huoneita, puhtaita vaatekaappiin aseteltuja vaatteita, pieniä asioita, kuten liinavaatekaappiin jätettäviä laventelipussukoita, kahvia, jonka seassa oli kardemummaa, ilotulitusraketteja, joita ihmiset ostivat uudeksi vuodeksi.