Philippe Claudel, Monsieur Linh and His Child (alkuteos La petite fille de Monsieur Linh, 2005)

Eikö olekin ylimaallisen kaunis kansi? Kirjan luettua kansi alkaa näyttää entistäkin kauniimmalta, kun tietää tarinan sen takana.

Herra Linh on pelastettu sodan keskeltä pienestä kylästä vieraaseen maahan. Hän on menettänyt koko muun perheensä paitsi pienen pojantyttären, San diûn, josta hän huolehtii hellästi.

Pelokkaana vieraassa kulttuurissa herra Linh, eli Tao Laï, tapaa puistossa herra Barkin, josta tulee hänen ystävänsä. Yhteisen kielen puute ei estä miehiä käsittelemästä traumojaan.
Juonikulku on rauhallista ja tapahtumat väistämättömiä. Lukija kokee surua henkilöiden mukana, mutta myös tyyneyttä. Näin sen on mentävä.
Ikiaikaisessa kehtolaulussa, jota Tao Laï hyräilee pienelle tytölle, sanotaan:

Always there is the morning
Always the light returns

always there is another day

One day it’s you who will be a mother.

Kirjan tyyli on hienostunutta ja karsittua. Mieheni luki kirjan heti minun perääni ja kun kysyin, kuka suomalainen, uusi kirjailija hänelle nousi Claudelin tyylistä mieleen, niin hän sanoi samantien nimen, jota olin itse ajatellut: Aki Ollikainen, Nälkävuosi.
Lainaan takakannen arviota:"An exquisitely crafted little gem of a book." (Rebecca Isherwood, Skinny). Totta, kirja on Helmi!

Etsin tietoja Philippe Claudelista ja sain tietää, että mies on Ranskassa tunnettu monipuolinen kulttuuripersoona. Hän toimii kirjallisuuden professorina Nancyn yliopistossa ja on paitsi kirjailija myös käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Vain kaksi hänen yhdestätoista teoksestaan on suomennettu, Harmaat sielut (2007) ja Varjojen raportti (2010). Hänen kolmesta elokuvastaan on mennyt yksi meidän elokuvateattereissamme, Olen aina rakastanut sinua (2008). Joskus tuntuu, että EU ei ole kovinkaan paljon lisännyt kulttuurivientiä, vaikka se kuului alussa suuriin tavoitteisiin.