Pääsiäiseni 2025

Arboretum Mustila, 18.04.2025

Pitkäperjantai
Retki Arboretum Mustilaan Elimäelle.

Kävimme Mustilassa ihailemassa kevään ensimmäisiä kukkia. Toukokuun lopussa menemme uudelleen, kun alppiruusut ja atsaleat kukkivat runsaina omissa metsiköissään. 
Tekee myös mieli katsoa, olisiko heillä myynnissä oman puutarhan jalostamia, erittäin hyvin meidän talviamme sietäviä Marjatanalppiruusuja. Semmoinen mökille. 

Caj Bremer, Hevosderby II, Parsiisi 1960

Lankalauantai
Retki Gumbostrand Konst & Form -taidekeskukseen Sipooseen.

Tänne menimme suomalaisen kuvajournalismin uranuurtajan, valokuvaaja Caj Bremerin juuri avatun näyttelyn vuoksi.
Näyttelyn nimi on Kvinnan bakom allt/Kaiken takana on nainen. Näyttely koostuu Bremerin vuosina 1950 - 1980 eri puolilla maailmaa ottamista kuvista, joissa on naisia omissa ympäristöissään. 

Caj Bremer, Somalia 1976

 

Caj Bremer, Neuvosto-Karjala 1979

 

Näyttelyn jälkeen kävimme Porvoon vanhassa kaupungissa kahvilla Tee- ja Kahvihuone Helmissä. Sää oli ihanan lämpöinen, parikymmentä astetta, tarkeni hyvin ulkopöydissäkin sisäpihalla.
Illaksi kotiin lauantaisaunaan. 


Pääsiäispäivä
Hiljaiseloa kotona.

Satoi koko päivän, hyvä että oli tullut ulkoilluksi edeltävinä päivinä.
Tein venyttelyjumpan.
Luin loppuun norjalaiselta Oliver Lovrenskilta 19-vuotiaana julkaistun esikoisromaanin Silloin nuorena. Harvinaisen vahva, persoonallinen ja lukijaa avartava teos nuorten elämästä väkivallan ja päihteiden maailmassa, jossa on myös paljon ystävyyttä ja kaipuuta. 
Katsoimme miehen kanssa loppuun nelijaksoisen brittisarjan Playing Nice/ Vaihtuneet elämät. Sarjaa mainostetaan sillä, että se koukuttaa ja on pakko katsoa nopeasti loppuun. Totta, jännite piti. Usein sarjoja ja elokuviakin myös kritisoidaan siitä, miten laskelmoituja niiden juonirakenteet ovat, mutta - toisaalta - sehän juuri on käsikirjoittajien ammattitaitoa, saada rytmi oikein ja saada katsoja pysymään tuoliinsa nauliintuneena mukana. Juuri jännitteen puute on se, mistä suomalaisia käsikirjoituksia usein moititaan. Mutta näin jälkeenpäin tuntuu valitettavasti siltä, että tämän sarjan anti jäi köykäiseksi ja muutamat ratkaisut olivat erittäin epäuskottavia. 


2. Pääsiäispäivä
Sosiaalisena ja omissa oloissa.

 Kävimme lounaalla ravintola Lammenrannassa Kouvolassa nuorimman pojan perheen kanssa. Juhlistimme pääsiäisen ohella useita eri asioita. 
Palatessa poikkesimme omassa kirjastossa, jossa on tänäänkin omatoimiaika klo 7 - 20, lähikirjaston etuja. Palautin kaksitoista kirjaa lukematta ja kolme luettuna, Petri Tammisen romaanin Sinua sinua (hyvä!), Ágota Kristófin romaanitrilogian Iso vihko, Todiste ja Kolmas valhe (kiinnostavia) ja Jenny Erpenbeckin pienoisromaanin Vanhan lapsen tarina (hieman pitkitettyä symbolista kerrontaa siitä, millainen ihmisestä tulee totalitarismissa). Lovrenskin kirjan jätin vielä tähän työpöydälleni. Siitä oma juttunsa sitten kun tulee tarve muotoilla ajatuksia paperille koneelle. Nuo vanhat termit kynästä ja paperista kuulostavat edelleen paremmalta kuin laitteelle kirjoittaminen. 

Ihan kelpo pääsiäinen. 

 

Caj Bremer, Laatokalla 1980,
Bremer pitää tätä kuvaa yhtenä näyttelynsä parhaimmista.
Hetki taltioitu taitavasti. 

Kuvia kevätluonnosta Mustilan arboretumisssa

Rinne täynnä jouluruusuja, valkoisia ja
vaaleanpunaisia kaunottaria

Kävimme sunnuntairetkellä Arboretum Mustilassa Elimäellä, kuten yleensäkin kevätkukkien aikaan huhtikuussa ja toisen kerran kesäkuun alussa ihailemassa alppiruusujen ja atsaleoitten väriloistoa.
  

Sinivuokkoja yllin kyllin

Myös punainen versio sinivuokosta

Kirjokevättähti

Lumikello, kevätkello, kevätlumipisara
(kauniilla kukalla monta nimeä), kuva: Ume

Lumikellon kuvasi mieheni. Huomaa kyllä, mikä kuva sekä kuvattiin että tehtiin huolella. Tiedustelin oman koneeni äärestä, montako kuvaa naapurihuoneessa oli valmiina - minulla silloin viisitoista - hänellä yksi. 
Ja alla kuva kuvaajasta. 

Eräs erikoisimpia kasveja Mustilassa,
vehkakasveihin kuuluva keltamajavankaali

Mustilan arboretumissa on myös lapsille monenlaista kivaa: eläinhahmoja, majoja ja kivimaalausta kesäisin.

Lännenpiippuköynnös kiipeää pitkin
douglaskuusen runkoa 

Mikä suloinen väri jouluruusussa! Kuva on tässä mukana
värinsä vuoksi, muutoin valokuvana huono

Krookus, kuva: Ume

Ja tämän kimaranhan tarjoilee teille: 

PS Pari linkkiä aiempiin kirjoituksiini, joissa on mainintoja Mustilasta:
Komeita kivimalauksia (klik) 
ja täällä eräs peikko ja paljon muutakin (klik)

Goottiromantiikkaa... ?

Asioin Silmäasemalla ja katseeni osui mainokseen, jossa kerrottiin firman tavoitteena olevan maailman onnellisimmat silmät. Mikä ihana tavoite!
Maailman onnellisimmat silmät ovat terveet silmät,
jotka näkevät elämän sen kaikessa
moninaisuudessa.

Viestinnän professori Anu Kantola pohtii kolumnissaan "Intohimolla on varjopuolensa" (HS 25.4.) sitä, miten vaalikeskusteluja hallitsi eräänlainen goottiromantiikka, jossa puolue toisensa perään maalasi synkkiä kuvia maailmasta ja oman maamme tilanteesta.
Oliko viisasta puhua tällä tyylillä tulevaisuudesta, kun masennus ja ahdistushäiriöt ovat muutoinkin lisääntyneet viime vuosina? Alamaissa oleva imee ympäristöstä itseensä helposti negatiivisia tunteita, jotka leviävät sitten yhteisöissä tarttuen ihmisestä toiseen pandemian tavoin. Tätä kannattaa miettiä.

Milloin viimeksi olen lukenut jonkin laajan positiivisen artikkelin nuorista? Tai vanhoista? Mistään?

Itse innostuin paikallisia vaalipaneeleja seuratessani heti, kun joku ehdotti konkreettisia tekoja asioiden parantamiseksi sen sijaan, että olisi vain voivotellut synkkiä tilastoja ja uhkakuvia. 
Sellaista lisää!

Jään miettimään tuota goottiromantiikkaa... onko sitä nykyään vähän kaikkialla?

Miksi niin harva hymyilee kuvissa iloisesti? Onko muka jotenkin hienompaa ja älykkäämpää olla synkkä ja melankolinen kuin iloinen? 
Epäviisasta. Synkkyys johtaa aikaansaamattomuuteen ja paikallaan pysymiseen, ilo nostaa ja vie eteenpäin.

Ajan henki on jännä asia. Kukaan ei pääse sitä pakoon, mutta aina voi kyseenalaistaa asioita ja miettiä, voitaisiinko elämään suhtautua toisinkin.

Kun aloitin silmistä, niin myös lopetan silmiin ja tarjoan teille täällä lopussa kysymyksen muotoisen intialaisen ajatelman.

Tervehditkö aurinkoa vasta kun olet menettänyt silmäsi?

Tämän juttuni kuvitus on Arboretum Mustilasta Elimäeltä, jossa viikko sitten käydessämme kukkivat sinivuokot, sirot kevätkellot ja kokonainen rinne oli täynnään valkeita jouluruusuja. Puuveistokset ja maalatut kivet toivat sadun maailman metsikköön. Seuraavaksi pääsemme ihastelemaan alppiruusujen ja atsaleoiden väriloistoa. 

Olen parhaillaan puolivälissä Jussi Moilan romaania Tuntematon. Onpa hyvä kuvaus luovan työn paineista ja ahdistuksesta! 
Huomenna menen katsomaan elokuvan Aftersun - päivämme auringossa. Edellinen elokuva, minkä näin, oli Hiljainen tyttö. Se sai tuntemaan vahvasti. 
Odotan Aftersunilta samaa. 

Kuvia kevätretkiltä Kouvolassa

Kuva: Ume

Olen niin usein kommenteissani maininnut, miten olen käynyt retkeilemässä siellä ja täällä, että nyt on jo kuvakooste paikallaan. 
Kouvolan alueella on kymmenittäin upeita retkeilymaastoja. Se tunnetuin on Repoveden kansallispuisto. Siellä olen käynyt yleensä syksyisin, kun haavat ovat kultaisia. En erityisemmin pidä poluista, joilla on tallattu niin paljon, että niistä on kaikki pehmeys hävinnyt, tämä koskee myös Repoveden polkuja. Nyt pitää tosin lisätä, että kun vertailukohteena on Kuhmon Sininen polku, niin polku kuin polku tuntuu turhan koppuraiselta.

Yllä oleva joutsenkuva on Tirvan virkistysalueelta, jossa varsinkin myöhemmin keväällä on huumaava tuoksu lukuisten tuomien ansiosta.

Kuva:Ume

Ahvio on Anjalan kylä, jossa kulkee retkipolku pitkin joen rantaa. Käymme siellä mieheni kanssa eri vuodenaikoina ihailemassa koskia. Kesän alussa polun varren metsä on niin  täynnä kieloja, että metsänpohja muistuttaa valkoista mattoa.
Minulle tuli Kanariansaarten reissun jälkeen Ahvion sammaleen peittämästä maastosta mieleen Gomeran sademetsä.

Aivan Kouvolan kupeessa on Mielakan laskettelupaikka. Siellä risteilee erilaisia maastopyöräilyyn ja patikointiin tarkoitettuja polkuja. Kävelimme niitä ja kiipesimme myös metsää pitkin - huom, ei valmista tietä - laelle asti. Kiperimmissä kohdissa kapusin nelinkontin pystysuoraa maastoa kuin vuoristokiipeilijä ilman köyttä. Palkintona oli punaiset posket ja hyvät yöunet. Mielakasta ei tullut otetuksi kuvia. Keskityimme fyysiseen suoritukseen.

Viimeksi kävimme Elimäellä Mustilan arboretumissa. Olen yleensä käynyt Mustilassa vain alppiruusujen ja atsaleoitten kukinta-aikaan. Yllätyin, miten paljon lehtometsässä oli jo kukkia.

Kuva:Ume

Kuva: Ume

Jouluruusuja, lumikelloja, sinivuokkoja, skilloja... tunnistin myös valkovuokkoja ja pystykiurunkannuksia. 

Erään polun varrelle arboretumissa on kerätty puunveistokilpailun tuloksena syntyneitä patsaita. Tänä kesänä piti olla uusi kilpailu, mutta se siirtyy tietenkin, kuten kaikki muutkin tapahtumat. Puistossa on näköispöllöjä, karhuja, oravia, aidonnäköisiä saappaita, kalevalahahmoja ja vaikka mitä. Minusta paras työ riemullisuudessaan on alla oleva peikko. 

Nämä kaikki kohteet ovat meiltä Myllykoskelta lyhyen automatkan päässä, mutta on meillä ulkoilupaikkoja lähelläkin. Viiden minuutin kävelymatkan päässä meiltä kotoa on hiihtolatuna talvella ja patikointipolkuna muina aikoina toimiva reitti, joka vie seuraavaan keskukseen Inkeroisiin saakka ja toiseen suuntaan niin ikään viiden minuutin päässä Kymijoen rannalla on mitä kaunein ulkoilupuisto Koivusaari, joka ei ole saari. Siellä on polun ja nurmikkoalueiden  lisäksi frisbeegolfrata, maauimala, lasten leikkialue, matonpesupaikka, kesäteatteri ja kymmeniä kalastuslaitureita karppilammen rannalla. Koivusaaren lammessa on tavallisimpien vesilintujen ohella hauskoja nokikanoja. Koivusaaaresta olen kirjoittanut riemukkaan kevätpostauksen toukokuussa 2016 (klik). 

Täältä tullaan! Tälläkään patikkareissulla en tavannut muita kuin nämä kaksi kalastajaa. Kovin on hiljaista meillä Mylsällä.   

Lähipäivinä pitäisi sään lämmetä. Tekee mieli pyöräilemään. Olen aina pitänyt pyöräilystä; siinä on vapauden tuntua, kun pääsee irti maasta. (Lisäys  seur. päivänä: Kotikriitikko luki tämän ja sanoi, että pitäisi olla 'saa jalat irti maasta'. No mutta kyllä pyörän satulassa kiitäessä on irti maasta, puujaloillakin on. En korjaa...)

Mitenkä siellä? Onko kevät sekä nykyinen hiljentynyt kulttuuri- ja kaupunkielämä houkutellut liikkumaan ja nauttimaan luonnosta entistä enemmän?