tiistai 7. tammikuuta 2025

Kirjavuoteni - ja eteenpäin elävän mieli


Sipuleista kasvattamani amaryllikset eivät jaksaneet
kasvattaa vartta eivätkä avata nuppujaan, ennen kuin
katkaisin niiden minivarret ja laitoin leikkokukiksi
pikkumaljakoihin.


Taakse jäänyt vuosi on aiheuttanut huolta maailman tapahtumien vuoksi - vai mediako sen vain on saanut tuntumaan niin huonolta.
Toisaalta on todettu, että globaalisti tarkasteltuna väkivalta on vähentynyt ja hyvinvointi lisääntynyt. 
Vuosi on ollut minulle ahdistava myös mikrotasolla, tässä omassa pienessä elämässäni. Lähipiirissä on ollut sairautta ja muuta vaikeaa, nyt viimeisenä vielä siskolleni tehty elämänmuutos kaikessa tylyydessään, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani.
Sisareni tilanne on aiheuttanut minulle apeutta, lamaantumista ja ylikierroksilla käymistä. Kysyn itseltäni, miten minä, joka yleensä olen löytänyt asioiden hyvät puolet, nyt reagoin näin voimakkaasti. Pahinta on epäoikeudenmukaisuuden kokemus ja epätietoisuus.
Mutta... ei auta, eteenpäin, toiveikasta talvimieltä tavoitellen.  


Katselin vuoden aikana lukemieni kirjojen listaa ja kirjoittamiani juttuja.
Päätin poimia joka kuukaudesta kaksi omasta mielestäni hyvää kirjoitusta, toinen kirjoista ja toinen jostain muusta, usein kirjallisuudesta tai muusta taiteesta sekin.
Pääset lukemaan jutun klikkaamalla sen nimeä.
Lisään jokaisen jutun nimen alle yhden lauseen, jolla perustelen valintaani. En käytä sanoja omaääninen, omalakinen tai vimmainen, koska ne ovat tätä nykyä kirjakritiikeissä loppuunkulutetuja ja usein väärin käytettyjä. Luin juuri Sanna Vainion esikoisromaanin Tyttö, josta pidin kovasti sen rauhallisesti pohdiskelevan tyylin vuoksi. Kirja oli takakannnessa määritelty vimmaiseksi eroromaaniksi.  


Tammikuu

Timo K. Mukka, Maa on syntinen laulu 
- Mukan kirjoissa on minuun vaikuttavaa runollisuutta.

Mikä liikuttaa?  
- Niin, mikä saa ihon kananlihalle tai kyynelet nousemaan silmiin.


Helmikuu

Kaksi kiinnostavaa sarjakuvaromaania sotaisista maista 
- Israel ja Venäjä!

Horinaton helmikuuko? 
- Pikkumainen ja moralistinen tuomitseminen ei kuulu taiteeseen, miksi se on kuitenkin niin hyväksyttyä nykyään?



Maaliskuu

Kaksi niin hyvää kirjailijaa, etten sanotuksi saa 
- Claire Keegan ja Golnaz Hashemzadeh Bonde. 

Onnea Suomi - Maailman Onnellisin Maa
- Onko mitään kiinnostavampaa kuin onnellisuus? 


Huhtikuu

Maija Laura Kauhanen, Ihmeköynnös 
- Raikas, teeskentelemätön, rehevä ja rehellinen kirja, kaiken uusmoralismin vastakohta.

Minna Rytisalo, Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta 
- Ajankohtainen aihe; koulut kuntoon ja pois kokeilut kokeilun vuoksi.  

Toukokuu

Kiitos kirjoistanne Tomi Norha, Amélie Nothomb ja Vigdis Hjorth! 
- Koskettavia kirjoja, Amélie Nothomb on yksi suosikkikirjailijoistani.

Mille Iiu Susiraja sanoo ei? 
- Tätä pohdin edelleen.


Kesäkuu

Kirjojen herättämiä ajatuksia - Matti Reinikka, Amélie Nothomb ja Paul Auster 
Paul Austeria olen lukenut aika vähän, kiinnostuin. 

Kansalaisaktivismia Kouvolan yöpäivystyksen puolesta 
- Vuoden saavutus: me saimme pitää yöpäivystyksen, mikä pitää yllä myös päiväajan päivystyksen tasoa. 



Heinäkuu

Matti Kuusela, Journalisti - Toisenlainen toimittaja 
- Kuusela-jahdin epäoikeudenmukaisuus kauhistuttaa; se osoittaa, että nyt käydään läpi ammattiryhmä toisensa perään ja tuomitaan ihmisiä omituisesta näkökulmasta tarkastellen. 

Kiitos, että olet itsestäänselvyyteni ! - Ajatuksia parisuhteesta 
- Olen aina inhonnut sitä asennetta, että läheisissä ihmissuhteissa pitäisi toimia kuten liikekumppanuuksissa, kylmästi punniten!



Elokuu

Karin Fossum, Mielidekkaristini 
- Fossum kuvaa rikosten uhreja ja tekijöitä niin että molempien puolesta itkettää. 


Kotkaniemi-foorumi ke 7.8.2024 - Rajamaa uuden äärellä, keskusteluja turvallisuudesta 
- Tärkeä tapahtuma, jonne toivon pääseväni tulevana kesänäkin. 



Syyskuu

Karin Smirnoff, Sokerikäärme 
- Persoonallinen tyyli, smirnoffilainen maailma.

Joensuun kirjallisuustapahtumassa 2024, osa I: Hyvää makua ja ystävyyttä 
- Minun vuoteni tärkeimpiä tapahtumia, jo perinne.
 


Lokakuu

Pajtim Statovci, Lehmä synnyttää yöllä 
- Statovci on harvinainen lahjakkuus.

Ajatuksia sunnuntaina 27.10.24 
- Istanbulin matka sai tarkastelemaan elintasoeroja. 


Marraskuu

Jon Fosse, Aamu ja ilta 
- Niin kaunista, Fossen tekstin kauneus on sen niukassa painavuudessa.

Nämä kirjat on hyvä lukea, koska... 
Adania Shibli kertoo palestiinalaisten ja Anna Soudakova valkovenäläisten sorrosta ja sorron historiasta.   


Joulukuu

Opettajuudesta 
- Vierailin Sippolan koulukodissa ja mietin, miten paljon lasten vaikeuksien ymmärtämisessä on kehitytty ja miten lapsia pitäisi auttaa jo paljon aiemmin, jolloin heillä olisi paremmat eväät elämään.

Tuhat ja yksi blogitarinaa 
- Kirjablogit, se alkuperäinen (myös
 paras, eikö vain?) osa kirjasomea. 

Olen lukenut paljon hyviä kirjoja, joista en ole kirjoittanut blogissa. Viime aikoina tällaisia ovat olleet mm Sissi Kuntsin Klo 17.23, Helmi Kekkosen Liv!, Irene Zidan Isäni appelsiininkukkien maasta ja Markku Pääskysen Elektra.


Ulkona on kaunista, pakkasta noin -5 astetta. Sanomalehtiä ei ilmestynyt tänään. Huomenna pitäisi siis tulla kolme Hesaria, myös sunnuntain ja eilisen, joita ei jaettu, koska Kosari (Kouvolan Sanomat) ei ilmestynyt paperisena noina päivinä. Ehkä alennun lukemaan lehtiä ruudulta.
Aamukahvi ilman sanomalehtiä ei ole oikea aamukahvi. Luin sitten Suomen Kuvalehden kulttuurijuttuja.
Pysähdyin miettimään Helmi Kekkosen 'Aiotko kirjailijaksi' -esseen kohdalla. Kekkonen kertoo, miten vähän ja yhä vähemmän kirjailija saa työstään ja miten kustantamoiden työntekijät sen sijaan ovat hyvin palkattuja. "Samaan aikaan kustantamoissa työskentelee brand managereja, assistentteja ja sosiaalisen media tuottajia monen tuhannen euron kuukausipalkalla, tekemässä työtä, jota ei olisi edes olemassa ilman kirjailijoita."
Kekkonen kysyy, eikö jotain ole vialla, kun kirjailija, alkutuotteen tekijä, on suurin häviäjä kirjan myyntiketjussa.
Mieleeni tuli kolme pointtia:
1. Miksi sitten kirjailijoiden odotetaan itse markkinoivan kirjojaan somepalveluissa, jos kustantamoilla on tähän tehtävään palkattuja henkilöitä?
2. Digiajan ilmainen kirjojen kuuntelu pitäisi lopettaa ja kuuntelustakin periä kunnon maksu.
3. Julkaistaanko meillä liikaa uusia suomenkielisiä kirjoja? Toivoisin huonojen esikoiskirjojen sijaan lisää hyviä käännöskirjoja. 


Kirjavuoteni - ja eteenpäin elävän mieli

Sipuleista kasvattamani amaryllikset eivät jaksaneet kasvattaa vartta eivätkä avata nuppujaan, ennen kuin katkaisin niiden minivarret ja lai...