Nuutinpäivän kunniaksi Mentulan lukaalissa purettiin kuusi.
Jouluaika päättyi ennen vanhaan nuutinpäivään 13. tammikuuta. Joulurauhan ajateltiin kestävän sinne asti.
"Päättyy joulu, vaikk´ ei kenkään sois,
joulukuusi viedään pois, pois, pois.
Mutta ensi vuonna hän
saapuu lailla ystävän -
ei voi toivo pettää."
Minä olen se "kenkään". Kun kuusi ja kyntteliköt oli poistettu ja keittiön matto sekä verhokappa vaihdettu joulunpunaisista kevään vaaleisiin, meillä näytti minusta aluksi aika aneemiselta.
Ihminen mukautuu. Nyt alkaa jo tuntua, että valoa tuli lisää ja kunhan saadaan vielä iloinen tulppaanikimppu pöydälle, niin kevät tulkoon. Kunpa tulisikin pian!
Pieni kuusenkoristeljakaverini oli pistellyt kuuseen minun hiussolkianikin. Hän se myös keksi, että tarrakäsin varustettuja tonttuja voi pistää keinumaan kuusen alaoksille. Lapset näkevät mahdollisuuksia, joita me tavoissamme vakiintuneet emme näe.
 |
| Piilokuva, bongaatko joulutilpehöörin seasta kaksi hiussolkea? |
Kestikö se joulurauha? - No, ei todellakaan. Oliko sitä edes?
Toivotaan parempaa...
Eilen illalla kävin katsomassa todellisen jouluelokuvan, Alexander Paynen ohjaaman The Holdovers. Elokuvan jälkeen oli kohottunut olo, mikä merkitsee sitä, että se onnistui välittämään lämpöä ja tunteen, että maailmassa on oikeudenmukaisuutta ja rohkeutta ja "ihmisten kesken hyvä tahto".
Payne on ohjannut aiemmin esim. elokuvat About Schmidt, Sideways ja Nebraska. Kaikissa Paynen elokuvissa on tietynlainen huumori, jonka avulla hän näyttää, miten samanlaisia ihmiset ovat yksinäisyydessään.
The Holdovers tapahtuu vuonna 1970, ennen älypuhelimia ja muuta nykyteknologiaa, mikä antaa sille oman sävynsä.
Mietin tässä kahvikuppi koneen vieressä lopetusta tälle jutulleni. Tarvitseeko sitä aina olla jotain pyöristystä? Ehkä ei.
