Uskalsin lähteä eilen konserttiin, vaikka hieman toipilas vielä olenkin. En yskinyt kertaakaan. Konsertin jälkeen huomasin, että huimasi. Ei ihme, enhän ollut lähtenyt omasta kotipesästä ulos aikoihin mutta huimaava olo saattoi (ja saattaa, vieläkin sitä on) johtua myös kaikista niistä tunteista, mitä koin konsertin aikana.
Laila Kinnunen lienee tuttu laulajanimi ainakin kaikille vähän vanhemmille suomalaisille. Hän oli erittäin menestynyt iskelmälaulaja, jonka haave oli esiintyä musikaaleissa ja tehdä musiikkia koko sillä kapasiteetilla mikä hänellä oli. Laulajan yksityiselämä oli villiä ja elämä stressaavaa. Kun alkoholi sai yliotteen, niin alamäki oli väistämätön.
Laulajan tytär Milana Misic on valmistanut lauluista ja tarinoista koostuvan esityksen Lailan laulut, jossa hän kertoo äitinsä elämäntarinan ohessa myös omastaan ja isovanhempiensa elämästä. Äiti ei pystynyt hoitamaan lastaan,mutta onneksi oli jaksavat ja rakastavat isovanhemmat.
Esityksen ensimmäinen puolisko oli keveä ja hauska. Siinä nuori Laila nauroi ja lauloi ja rakastui palavasti miehiin, joita mummin oli vaikea hyväksyä. Misic kertoi lämpimällä huumorilla, että äidin tavattua jugoslavialaisen muusikon äkkirakastuneet viettivät heti kaksi viikkoa hotellihuoneessa ja että tarina on täyttä totta, koska todiste siitä seisoo tässä lavalla edessänne.
Väliajan jälkeen itkin melkein koko ajan. Äiti ei jaksanut olla äiti, ja hän karkotti käytöksellään myös nuoren miehensä. Isovanhemmat saivat kuulla, että asunnossa oli jatkuvat bileet ja pelastivat pikku tytön. He kasvattivat tämän aikuiseksi asti.
Seinälle heijastetut isot valokuvat olivat humoristisia, helliä ja liikuttavia.
Misic lauloi tässä konsertissa sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja äitinsä lauluja kuhunkin elämäntarinan vaiheeseen sovittaen ja lopuksi oman kauniin laulunsa Aikoja sitten, jossa hän kertoo äidilleen antaneensa anteeksi elisen aikoja sitten.
Eräs minua tässä konsertissa liikuttanut laulu oli Sound of Music -musikaalin My Favorite Things siitä erityisestä syystä, että eräs upeaääninen Inkeroisten yhteiskoulun oppilas lauloi sen minulle läksiäislauluksi eläkkeelle jäädessäni. Nenäliinoja kului ja itku teki hyvää, se huuhtoi pois konsertin pintaan nostamia haikeita tuntoja ja suruja.
When the dog bites, when the bee stings
When I'm feeling sad
I simply remember my favorite things
And then I don't feel so bad
Kunpa Lailakin olisi muistanut elämänsä hyvät asiat ja löytänyt keinon selvitä, kun elämä murjoi. Oliko hänellä ehkä sotalapsuudesta aiheutunut trauma? Hän oli yksi Ruotsiin lähetettyjä, jonka piti sopeutua sodan jälkeen takaisin köyhään Suomeen. Ruotsin kielen vaikutus kuuluu ensimmäisissä lauluissa vokaalien kapeutena.
Milana totesi olevansa iloinen, että hän on "tavallinen ihminen".
Olen juuri lukenut upean kirjan Sirpa Kähkösen 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia. Kirja on omaelämäkerrallinen romaani, jossa asetelma on sama kuin Milana Misicin elämäntarinassa. Kirjan tytöllä on äiti, joka on vaarallinen lapselleen, mutta onneksi hänelläkin on ihana mummo ja ukki, jotka hoitavat hänet lähes viisivuotiaaksi. Vaikka tyttö joutuu isovanhempien voimien hiipuessa takaisin arvaamattoman äidin luo, hän selviää neuvokkuutensa avulla. Syvällä aikuisuudessa äidin kuoltua hän asettuu vihdoin, paljon muuta kirjoitettuaan ja paljon koettuaan, kirjoittamaan äidilleen pitkää kirjettä, jossa yrittää selvittää syitä äidin holtittomuuteen ja käy läpi oman suvun historiaa.
Molemmat naiset, Milana Misic ja Sirpa Kähkönen ovat kertoneet äideistään tyylikkäästi ja hyvällä maulla rankimpiakaan asioita kaihtamatta. Muistelut ovat rakkaudentunnustuksia omalle äidille.
Miten kauniisti Milana Misic toistikin tarinoissaan sanaa Äiti.
Tämä konsertti ja tämä kirja käyvät keskustelua mielessäni.
Olen kaiken lisäksi keskustellut erään blogiystävän blogissa siitä, miten läheisistä voi kirjoittaa elämäkerrassa. On niin monta tapaa muistella. Pahimpia ovat mielestäni turhia paljasteluita sisältävät elämäkerrat, joiden rohkeilla anekdooteilla ei ole mitään laajempaa merkitystä.
Lopuksi ote Laila Kinnusen laulusta Tiet, jonka suomenkieliset sanat on kirjoittanut Saukki (Sauvo Puhtila). Mummi oli sanonut, että tätä esittäessään Laila ennusti oman kohtalonsa.
