Olen lukenut kaksi viime vuonna julkaistua romaania, joissa molemmissa rakastavaiset ovat eri yhteiskuntaluokkaa. Molemmissa rakkaus on syvää ja aiheuttaa tuskaa, vaikka kannet puhuvat toista. Toisen kansi kertoo jostain hattarankevyestä ja toisen on väritykseltään hailakka ja ruma. Ei anneta kansien hämätä.
Molemmat kirjat ovat tekijöidensä esikoisromaaneja.
Juuli Niemi on helsinkiläinen kirjailija ja käsikirjoittaja. Ennen romaania Et kävele yksin hän on tehnyt elokuvakäsikirjoituksia ja julkaissut novellikokoelman ja neljä runokokoelmaa.
Minna Rytisalo on kotoisin Sodankylästä ja toimii äidinkielenopettajana Kuusamossa. Hän on kirjoittanut kolumneja ja kirjallisuutta käsitteleviä tekstejä. Lempi on tulos Rytisalon kahdenkymmenen vuoden ajan vaalimasta haaveesta kirjoittaa oma kirja.
Et kävele yksin kertoo yhdeksäsluokkalaisista nuorista. Ada on tyttö, joka ei ole tehnyt numeroa itsestään. Egzon on Suomessa syntynyt kosovolaisperheen poika, jonka koti on niin täynnä mykkää surua ja salattuja asioita, että hänen on pakko paeta sieltä kaduille ja nuorisotalolle. Kun nämä kaksi löytävät toisensa, he ovat hetken aikaa autuaita.
Nyt kaupunki on helmiäishohtoinen ja sileä kuin koulun rantaretkellä poimitut kivet. Nyt Ada on kaunein nukke juuri minun tuoteperheestäni ja meidät on valettu toisiinsa sopiviin muotteihin ja käsivarteni on insinöörin tarkkuudella kehitetty puristamaan juuri Adan hartioita lähemmäs omiani. Kaupunkilaiset ovat kauniita ja he hymyilevät, minä tiedän tasan mihin suuntaan mennä ...
Osaamattomuus kaataa suhteen, mutta molemmat ovat oppineet jotain tärkeää.
Ja se ettei kävelisi yksin, no, se on ajatuksista kaikkein suurin ja kaunein.
Niemen kirjan vahvuus on sen todenmukaisuus. Siinä ei ole mitään yliampuvaa ja keksityn tuntuista. Se on nuoruuden ja kokemattomuuden tarina ja myös raastava kasvutarina. Eräs teini-iän suurista kysymyksistä, joka jokaisen on pakko kohdata, on se, miten päästä ja päästää irti vanhemmistaan.
Aikamme ongelmat näkyvät Egzonin asuinalueen kuvauksessa. Toisen polven maahanmuuttajan tuska ja epävarmuus todentuvat niin Egzonissa kuin hänen veljissäänkin.
Toinen lukemani kipeä rakkaustarina Lempi on perhetragedia. Sen kertojina on kolme henkilöä. Tämän romaanin tapahtuma-aika on Lapin sodasta nykyaikaan.
Viljamin on lähdettävä sotaan juuri kun hän on päässyt aloittamaan elämän pientilallaan paremmista oloista tulevan kauppiaantyttären Lempin kanssa. Lempin kanssa taloon jää piikatyttö Elli, jonka pitäminen talossa on monen mielestä turhan herraskaista.
Viljami ja Lempi rakastuvat Viljamin poiketessa kauppaan ostamaan maalia ikkunanpuihin. Heidän rakastumisensa on yhtä ihmeellistä kuin Juuli Niemen tarinan Adan ja Egzonin. Viljamista kaikki on uutta ja uskomatonta.
Siitä vain tiskin yli yhtäkkiä kaikki alkoi, kun nousit käsivarsiesi varaan ja kumarruit puoleeni, jalkasi varmasti kohosivat lattiasta, et muuten olisi yltänyt, ja ulkona kuului lintujen kevätlaulu ja minä jäin punaisena katsomaan sinua, jalkasi palasivat maahan, kätesi irtautui tiskistä, silmämme eivät toisistaan, eikä siinä enää ollut ketään muita kuin sinä ja minä, me.
Elli vaikuttaa harmittomalta, mutta hänessä asuu villi mustasukkaisuus ja hurja viha emäntäänsä kohtaan. Hän kokee, että Ilmari on hänen ihmisiään, ei Lempin eikä hänen kaltaistensa.
Että ota jumala pois tästä maailmasta tuo kirottu nakku ja kaupunkilaiskekkanokka, sähkövaloon ja radionkuunteluun tottunut kynsienviilaaja ja hienohelmahempuli. Pahinta oli miten Viljami katsoi sinua palavasti, vaikka olit laiska ja aikaansaamaton, silmän välttäessä palveltavaksi painuva. Minä näin senkin törkeyden, näin miten Viljamin käsi siveli pakaraasi vaikka minä seisoin vieressä.
Pidän Rytisalon kuulaasta ja selkeästä kielestä. Se tuo mieleeni Heidi Köngäksen kielen rytmin.
Kirjan rakenne on harkittu ja lukemaan koukuttava.
Prologissa taloon tulee vieras, jonka henkilöllisyys ja tulon syy selviävät vasta lopussa.
Rappusilla seisova on jähmettynyt aloilleen, koko maailma on, linnut hiljaiset, pihakuusi kuuntelee, mikään ei kasva eikä aalto lyö rantaan juuri sillä hetkellä kun kaikkeus odottaa nytkähtävänsä uuteen asentoon, ja sitten se nytkähtää, ja se on kaiken loppu, ja se on kaiken alku.
Lukija odottaa, kuka on tämä henkilö, joka saa aikaan kaiken pysähtymisen ja mikä on hänen asiansa. Ellin tarina päättyy saman salaperäisen hahmon saapumiseen. Viimeisenä on kolmannen kertojan, Siskon tarina. Vielä kerran näemme tapahtumat uusi silmin, kaikkein objektiivisimmin, nykyhetkestä käsin muisteltuina, ja kaikki selviää.
Lempi nähdään vain toisten kautta, mutta hänen kuvansa on hyvin ehjä ja hyvin kaunis. Tiedän tarkkaan, millainen Lempi on ja pidän hänestä.
Viljamin surumielinen hahmo ei tahdo jättää minua rauhaan. Moni sotilas tuli sodasta murtunein mielin, mutta Viljamin murtuminen on erilaista. Viljamin murhe saa hänet viivyttämään metsässä kotiinpaluutaan, koska hänellä on metsän takana talo mutta ei enää kotia.
