Matkaraportti Unkarin maalta, iho vielä auringon hehkuisena

Heippa Rakkaat Lukijat! Täällä taas kotoisella maaperällä!

Kun laskeuduimme Budapestin koneesta iltayöstä, en voinut kuin todeta, että nyt jouduin paratiisista pakastimeen. Budapestissä oli noin 36 astetta ja Helsingissä kymmenkunta. Olisin niin halunnut tuoda hieman lämpöä mukanani.

Tihanyn niemellä

Ensin hajahuomioita matkalta. Kirjoitan myöhemmin kirjastoista, ehkä joistain matkalla lukemistani kirjoista, ehkä ajatuksia hääpäivästäkin.  

Asuimme Balatonalmádissa vuokratalossa. Matkan varannut poikani oli painottanut kahta asiaa, uima-allasta ja ilmastointia. Allas oli ok, mutta talon kaksi makuuhuonetta sisältävä alakerta oli täysin ilman ilmastointia ja yläkerran isoissa makuuhuoneissa oli puoli tuntia kerrallaan toimiva puhallus. Kaiken lisäksi ikkunoita oli - ihan aiheellisesti - kielletty pitämästä auki yöaikaan hyttysten takia. Ihmettelimme, miksi ihmeessä niissä ikkunoissa ei ollut hyttysverkkoja. Miehet etsivät ensin itse sähkökaappia ja kyselivät allaspojalta, miten hän ymmärtää tilanteen. Tämä totesi, että aikarajoite on varmaan "for economical reasons". Niinpä niin! Poikani alkoi tietenkin reklamoida, ensin kansainvälisen vuokrafirman paikalliseen toimistoon, ja kun vastaus oli lievästi ilmaistuna hämmentävä, niin sitten Helsingin päähän, josta määrättiin heti sähkömies purkamaan ilmastoinnin aikarajoite. Paikallisen omistajan mielestä puoli tuntia illassa riittää hyvin yläkertaan, ja jos ei olisi rajoitteita, niin vuokraajat pitäisivät ilmastointia yllä kaiken aikaa, ja alakertahan se on vilpoinen muutoinkin. Hah, vilpoinen, 35 asteessa! Saamme kai korvausta kärsimistämme saunaöistä. No, tällaiset episodit tuovat matkaan vain jännitystä ja kouliutuvat hauskoiksi muistoiksi. Talo oli muutoin hyvä, piha-alue viihtyisä ja ympäristö rauhallista.

Budapestissä yövyimme miehen kanssa kahdestaan perinteisessä Astoria-hotellissa. Voi mitä luksusta Suomen Omenahotellien hinnalla!

Aula kuhisi univormupukuisia vanhoja miehiä toivottamassa tervetulleeksi, kantamassa laukkuja ja kumartelemassa muuten vain. 

Sisustus henki keisarillisen ajan loistoa. Ilmastointi oli täydellinen, ja kylpyhuonessa tuoksuivat mitä ihanimmat kylpytuotteet.

Aamiainen olisi varmaan ollut ylellinen, mutta valitsimme mieluummin läheisen kahvilan sämpylät ja long coffeen, jotka nautimme puiston penkillä. Meissä on sen verran jäljellä reppureissaajan henkeä, että tuntuisi hassulta maksaa ensin huoneesta 70 euroa ja sitten aamiaisesta kolmannes huoneen hinnasta, 12 euroa kumpaiseltakin. Ja kuka edes pystyy syömään aamulla lihapullia ja kakkuja! Emme myöskään ota koskaan laukkuinemme taksia lentokentältä ja kentälle, vaan matkustamme yleisillä kulkuvälineillä. Minähän en saa nostella paljon mitään lonkan keinonivelen vuoksi, joten "nuorisotyylimme" säilyy siihen asti, kun miehen nivelet kestävät nostella kapsäkkejä.

Ruoka oli minun kokemukseni mukaan sekä hyvää että huonoa. Eräs tilasto kertoo, että Unkarissa on Armenian jälkeen maailman epäterveellisin ruoka. Pahinta oli rasvaisuus. Nykyään erotetaan perusmakujen joukossa myös rasvan maku. Minä inhoan sitä enkä pysty syömään esim. munkkeja tai kastikkeen joukossa olevaa märkää lihaa, kuorrutettuna se menee vähäisessä määrin. Gulassikeitot olivat hyviä, jukurtit samoin ja jäätelö taivaallista, minusta parempaa kuin kehuttu italialainen jäätelö.

Rantakioskeissa oli tarjolla langos-niminen kauhistus. Se on jälkiruokalautasen kokoinen öljyssä keitetty levy (munkin tai lihapiirakan oloinen), jonka päällä on kinkkua, juustoa ja smetanaa. Näytti siltä, että ihmiset kantavat kioskilta ylisuuria rahkapiirakoita. 

Vihannesten ja hedelmien käyttö ravintolaruuissa oli minimaalista. Kyllä niitä toreilla oli valtavasti, joten ilmeisesti kotiruoka on parempaa. Me söimme paljon tuoretta ruokaa aamu- ja iltapalalla asunnolla. 

Parasta matkassamme oli yhteisöllisyys. Tämä matka oli yhteinen vanhimman pojan perheen kanssa. Olimme viettäneet juuri  kymmenisen päivää Turun pikkupoikien kanssa, ja nyt saimme nauttia pitkään 12-vuotiaiden kaksosten, Elmiinan ja Ohton kivasta seurasta. 
Ohto kysyi aionko minä vlogata. Pari videobloggausta on ehkä tulossa, sitten kun peukaloita operoidaan ja kirjoittaminen vaikeutuu toipumisen ajaksi. Ensimmäinen leikkaus on jo elokuun alkupuolella. 
Vietimme yhteisen lomamme aikana miniän 40-vuotissynttäreitä sekä minun ja mieheni 40-vuotishääpäivää. Pojalla ja vaimollaan tämä oli myös nostalgiamatka vaihto-opiskelijavuoden seudulle. He olivat opiskelemassa Veszprémin kaupungissa 14 vuotta sitten. Nelosia kerrakseen meidän bileissämme.

Nuorin poikamme Aapo ja hänen vaimonsa Elina
viettivät pari päivää kanssamme ja jatkoivat autolla
Krakovan, Kaunasin ja Tallinnan kautta Suomeen. Heillä
oli jo monta viikkoa takana eri maissa.
The world is their oyster!

Nähtävyyksistä vaikuttavin oli Herendin posliinitehdas ja museo, jossa kaikki oli järjestetty modernisti, englanninkieliset opastukset ja hyvin laadittu 3 D-filmi. Herendin posliini on maailmankuulua. Sieltä ovat tilanneet astiastoja niin prinssi William kuin Arnold Schwarzenegger. Eräs Marjatta Mentula ei ostanut mitään, nautti vain näkemästään. Mieheni on tuonut aiemmalta Unkarin vierailultaan kauniin Herendin juustokuvun. Hän on käynyt ystävyyskaupunki- koulu- ja kameraseura-asioissa Oroszlányssa (Kuhmon ystävyyskaupunki) ja Balatonfüredissä (Kouvolan ystävyyskaupunki).

Opaskierroksella saimme nähdä kaikki työvaiheet. Tarkkaa työtä!

Tämä maalaustyö vie kuukausia.
Työllä osallistutaan kilpailuun.

Eräänä iltana kävimme jazz- blues- afrikkalaisen musiikin konsertissa, jossa portugalilaiset Carmen Souza ja Theo Pascal esittivät yhtyeensä kanssa musikkia uudelta levyltään Epistola. Souza osasi ottaa yleisönsä, ja Pascal oli taitava ja suloinen kuin pikku maahiainen. Yhtyeen saksofonistille oli ihan pakko huutaa bravoota. Unkarilainen yleisö oli yllättäen vaisumpaa kuin Suomessa. 

Me päädyimme myös miehen kanssa vuokraamaan auton, vaikka olimme ajatelleet selvitä yhdellä, pojan vuokraamalla. Yleiset kulkuvälineet tuntuivat hankalilta, junista vain osa ilmastoituja ja aikataulut eivät olisi aina sopineet menoihimme. Tiet olivat hyviä ja ruuhkia ei juuri ollut. Navigaattorin opastus lentokentälle oli palatessa omituinen, sikin sokin pitkin esikaupunkialueita, mutta siitäkin selvittiin.

Budapestissä liikuimme EU-senioreina metrolla ilmaiseksi. Tarkastajat vain vilkaisivat henkkaria. Kerran eräs heistä katsoi vähän tarkemmin ja sanoi:"FINLAND super!"

Rannat olivat Balatonilla puiden varjostamaa nurmikkoa. Niille oli tuotu penkkejä, pöytiä ja keinuja. Mikä erosi Välimeren rannoista, oli palvelun puute. Rannan päässä äärilaidalla oli ketjuilla kiinni kasa rantapetejä, muoviritilöitä ilman pehmustetta, ja niiden lähellä oli kuuden teinipojan "toimisto". Pojat ottivat maksun, kirjoittivat ison kuitin ja irottivat petin, mutta eivät tehneet elettäkään sen kuljettamiseen asiakkaan toivomalle paikalle. Peti piti itse raahata, mikä varmaan vähensi myyntiä. Lähellä oli myös kasa muovituoleja ketjulla kiinni. Olisin hankkinut meidän "leiriimme" pari tuolia myös, mutta ne eivät kuuluneet poikien vastuulle. He selittivät, että "a man" tulee joskus vuokraamaan niitä. He never came. Yritin pojille sanoa, että "no service, no money" mutta eivät he ehkä ymmärtäneet. Kapitalismin lait eivät ole vielä iskostuneet unkarilaisten rantabisnekseen.

Rantaravintoloissa oli pahaa langosta, hyviä hampurilaisia ja kanaa sekä ihania kaakaomassalla täytettyjä lettuja. Paikalliset ostivat myös paksuja friteerattuja kaloja ja kokonaisia suolakurkkuja.
Vähän oudoksutti palvelussa myös se, että rantabaarien työntekijät eivät tuoneet annoksia pöytiin, vaan tulivat annokset kädessä niiden eteen huutelemaan tilauksen numeroa ja ruuan nimeä unkariksi. Siinä sitten mietittiin, että jaahas tuollainen kana tilattiin, oisko se jo meille, rynnätäänkö hakemaan  vai kuuluuko se meitä aiemmin tilanneille. Nyt oli vielä vähän ulkomaalaisia, joten sekaannuksia ei tullut, mutta entäs kun saksalaiset täyttävät rannat elokuussa?

Vieraita kieliä käytetään Unkarissa hyvin vähän. Kyllä Unkari saisi EU-maana laitella kyltit ja ohjeet edes yhdellä vieraalla kielellä. Muistan edellisellä Unkarin käynnilläni pahoitelleeni tätä erityisesti museoissa, joissa pystyi katselemaan vain kuvia.

Oli hienoa, että pieni englanninkielisten kirjojen kauppa Bestsellers oli pitänyt pintansa Budapestissä. Kävin ostamassa sieltä kirjan paluulennolle. Valtavien ostoskeskusten kirjakaupoissa ei ollut minkäänlaista vieraskielisten kirjojen osastoa. 

Illalla Budapestissä

Kävimme mieheni kanssa yhdessä viimeksi noin kymmenen vuotta sitten Budapestissä. Silloin varasimme juutalaiskierroksen, johon ei ollut muita osallistujia kuin me. Meitä kuljetti kesätöinään oppaana toimiva englanninopettaja. Kävimme useissa museoissa, synagoogissa ja muistomerkeillä. Oppaamme osoitti eräältä vainoissa surmattujen taululta pitkästä listasta myös omien vanhempiensa nimet. Saimme kuulla häneltä tuoretta tietoa juutalaisten tilanteesta Unkarissa. Se ei ollut silloin hyvä ja on nyt luultavasti yleisen eurooppalaisen rasimin nousun vuoksi huonompi. Silloin ostin Imre Kertészin kirjoja. Tällä matkallamme ostin lisää unkarinjuutalaisten muistelmakirjallisuutta. 

Balatonin ruusuja.
Rose is a rose is a rose is a rose ... (Gertrude Stein)