Päivän paras XI

Mökin kukkapenkin ruusu kukassa vielä muutama
päivä sitten

Olen joskus kirjoittanut Päivän paras -juttuja, joihin kirjoitin jonkin sinä päivänä kuulemani tai lukemani minua elähdyttäneen ajatuksen. Löysin kymmenen juttua, joten tässä yhdestoista.

Tässä kolmen juuri eletyn päivän parhaani: 

la 26.10 
- Se on rikas joka omaansa tyytyy. Se on voimakas, joka itsensä voittaa. Se on viisas, joka jokaiselta oppii. Se on kunnioitettava, joka toisia arvossa pitää.
Leppävirralla omakotitalossaan asuvan 101-vuotiaan Hilkka Korhosen vastaus HS:n toimittajan kysyessä neuvoa, jonka haastateltu haluaisi antaa 25-vuotiaalle itselleen.  

su 27.10
- Kirjoitan käyttääkseni kieltä.
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintofinalisti Mikko Kauppisen vastaus kirjallisuustoimittaja Antti Majanderin kysymykseen: Miksi kirjoitat? 

ma 28.10
- Loistavasti. 
Mieheni vastaus Ratamokeskuksen hoitajalle, joka kysyi häneltä vointia tiputuksessa antibiootin valuessa suoneen. Saiko keuhkokuume hourailemaan vai oliko mies ironinen, sentään kuumetta lähes 39 astetta? Ei, hän oli vain niin iloinen siitä, että sai hyvää hoitoa. 

Goottiromantiikkaa... ?

Asioin Silmäasemalla ja katseeni osui mainokseen, jossa kerrottiin firman tavoitteena olevan maailman onnellisimmat silmät. Mikä ihana tavoite!
Maailman onnellisimmat silmät ovat terveet silmät,
jotka näkevät elämän sen kaikessa
moninaisuudessa.

Viestinnän professori Anu Kantola pohtii kolumnissaan "Intohimolla on varjopuolensa" (HS 25.4.) sitä, miten vaalikeskusteluja hallitsi eräänlainen goottiromantiikka, jossa puolue toisensa perään maalasi synkkiä kuvia maailmasta ja oman maamme tilanteesta.
Oliko viisasta puhua tällä tyylillä tulevaisuudesta, kun masennus ja ahdistushäiriöt ovat muutoinkin lisääntyneet viime vuosina? Alamaissa oleva imee ympäristöstä itseensä helposti negatiivisia tunteita, jotka leviävät sitten yhteisöissä tarttuen ihmisestä toiseen pandemian tavoin. Tätä kannattaa miettiä.

Milloin viimeksi olen lukenut jonkin laajan positiivisen artikkelin nuorista? Tai vanhoista? Mistään?

Itse innostuin paikallisia vaalipaneeleja seuratessani heti, kun joku ehdotti konkreettisia tekoja asioiden parantamiseksi sen sijaan, että olisi vain voivotellut synkkiä tilastoja ja uhkakuvia. 
Sellaista lisää!

Jään miettimään tuota goottiromantiikkaa... onko sitä nykyään vähän kaikkialla?

Miksi niin harva hymyilee kuvissa iloisesti? Onko muka jotenkin hienompaa ja älykkäämpää olla synkkä ja melankolinen kuin iloinen? 
Epäviisasta. Synkkyys johtaa aikaansaamattomuuteen ja paikallaan pysymiseen, ilo nostaa ja vie eteenpäin.

Ajan henki on jännä asia. Kukaan ei pääse sitä pakoon, mutta aina voi kyseenalaistaa asioita ja miettiä, voitaisiinko elämään suhtautua toisinkin.

Kun aloitin silmistä, niin myös lopetan silmiin ja tarjoan teille täällä lopussa kysymyksen muotoisen intialaisen ajatelman.

Tervehditkö aurinkoa vasta kun olet menettänyt silmäsi?

Tämän juttuni kuvitus on Arboretum Mustilasta Elimäeltä, jossa viikko sitten käydessämme kukkivat sinivuokot, sirot kevätkellot ja kokonainen rinne oli täynnään valkeita jouluruusuja. Puuveistokset ja maalatut kivet toivat sadun maailman metsikköön. Seuraavaksi pääsemme ihastelemaan alppiruusujen ja atsaleoiden väriloistoa. 

Olen parhaillaan puolivälissä Jussi Moilan romaania Tuntematon. Onpa hyvä kuvaus luovan työn paineista ja ahdistuksesta! 
Huomenna menen katsomaan elokuvan Aftersun - päivämme auringossa. Edellinen elokuva, minkä näin, oli Hiljainen tyttö. Se sai tuntemaan vahvasti. 
Odotan Aftersunilta samaa. 

Heli Laaksonen, Ykköne

Heli Laaksosen kirja numeroista Ykköne on hurmaava teos. Se näyttää lastenkirjalta, mutta ei oikeastaan ole sitä, tai on osittain sitä. Laaksonen itse määrittelee kohderyhmän näin: "Vallaton numerorunokirja mummuil ja mukulil, papoil ja poikasil, parillisil ja parittomil!"

Kirjassa on runo nimeltä Alkuluku, numeroille yhdestä kymmeneen oma runonsa ja joitain muita, kuten veikeä 1/2 Pual, hauska Kertun kertomataulu ja nokkela Numerokialto.

Numerokialto-runossa pystytään kaikki numerot ilmaisemaan kiertoteitse mainiosti. Kai ymmärrätte, mikä on ääretön pystys ja mikä tiu. (Vastaus postauksen lopussa.) 

Laaksosen runous on maanläheistä, hyväntuulista, kodikasta, lämmintä ja näennäisen naiivia, mutta ytimeltään vakavaa, kuten Mark Levengoodin tekstien tyyli. 



1 Yks

Ykköne
tartte vaa yhre suka.
Yks sukka tartte vaa yhren pyykpoja.
Yks pyykpoik tartte vaa yhre naru.

Mut ihmine,
yks miäs,
yks nainen,
o yksnäine!

Ykköselt käyn kysymäs:
ryhtyissiks mun ystäväks,
käytäis joskus yäkyläs?

Tulissit mun ainoaks,
oltais mailmas vaa me kaks?

Jotkut pitävät Laaksosen lounaismurretta vaikeana ymmärtää. Olen kotoisin Länsi-Suomesta, murre on minulle tuttua sekä sanastoltaan että rytmiltään. Puhuttunahan kaikki murteet ovat helpompia ymmärtää ja kuulostavat vähemmän murteelta kuin kirjoitettuna.

Lopussa olevan kiinnostavaa tietoa sisältävän yleiskielisen esseen Lukusanfundeerauksi elikkä yhrelaine numeroessee jälkeen Laaksonen on vielä kirjoittanut niinikään yleiskielisen tietopaketin sanastoineen (vain otsikot murteella) Iha lyhkäsest täst lyhkäsest murttest. 
Hän kuvaa käyttämäänsä murretta mustaviinimarjatiivisteeksi, josta kaikki liika on likistetty pois ja jäljellä on sakea, makea ydinmehu.

Itselleni tiiviin kielen alueelta lähteneenä ja eri murrealueilla asuneena tuntui savokainuulainen monisanainen venkoilu alkuun hieman rasittavalta.
Kaikki murteet ovat rikkaus. Kunpa säilyisivät! Heli Laaksonen tekee hyvän työn lounaismurteiden säilyttäjänä.

Numeroesseen luku Numeroitte viihrekäyttö kertoo hauskasti vanhoista ja uusista numeroihin liitetyistä symbolisista merkityksistä, esim. seitsemällä on erityistä voimaa. Ei ole sattumaa, että Kiven tarinassa on juuri seitsemän veljestä. Saduissa on kolmesti sanomisen taika ja ihmiselämässä nähdään kolmijakoja: menneisys, nykyisyys, tulevaisuus; ajatukset, sanat, teot. 
Uudesta lukusanojen käytöstä  on hyvä esimerkki angloamerikkalainen laina 24/7, kakskytneljäseitsemän eli aina, läpi vuorokauden. 
Kaikilla meillä on onnennumero, vai mitä? Minun on 6.

Kertun kertomataulu on sellainen, että hän piirtää ja kertoo:"Täsä taulus on kuus ja talo ja..." En tiedä, mikä siinä on, mutta minua tämäkin naurattaa hurjasti.

Kirjan kuvittaja Anne Vasko on oivallisesti sisällä Laaksosen maailmassa. Hänen kuvissaan on kirkkaat värit ja yltäkylläisesti iloa.

Tekijöiden kiitokset heti alkulehdellä, paraatipaikalla, saavat lukijan valmiiksi hyvälle mielelle. Niistä on pönötys kaukana. Helin laajaan kiitoksen saajien joukkoon ovat päässeet niin valosilmäiset opettajat ja runomukulat kuin yliopiston tähtipäät, etymologit ja entusiastit sekä tietysti "yks Ruskiasilmäne miäs". 
Sanoinko jo, että Heli Laaksonen osaa luoda kodikkuutta!

Jos olet allapäin, ota ja lue tämä valoa tuikkiva kirja. Lääkkeeksi!

Ääretön pystys = 8 ja tiu = 20. 

Barack Obama, Of Thee I Sing, A Letter to My Daughters

Barack Obama on niitä valtiomiehiä, joka osaa oikeasti kirjoittaa. Olen lukenut häneltä aiemmin kaksi tasokasta muistelmateosta ja nyt lastenkirjan.

Of Thee I Sing (2010) on kirje Obaman omille tyttärille, herkkä, ihanteellinen, opastava ja rohkaiseva kuvakirja. 
Joka aukeamalla on ensin kysymys:
Olenko muistanut kertoa, että...  Have I told you that...

... että olet luova, fiksu, rohkea, vahva, innostava ... että olet osa isoa perhettä, että sinulla on oma tiesi ... 
ja sitten toisella puolen aukeamaa henkilö, joka ilmentää tätä piirrettä.

Innostavasta on esimerkkinä Cesar Chavez, joka johti maatyöläiset marssimaan oikeuksiensa puolesta iskulauseella  "¡Si se puede!" eli "Yes you can!" Tämähän tuli tutuksi muodossa "Yes we can!" Obaman presidentinvaalikampanjassa. 

Esimerkkihenkilöitä on kolmetoista ja lopussa on tieto-osio kaikista heistä. Peräänantamattomuudesta on esimerkkinä pastori Martin Luther King Jr. 
Muita hyviä malleja ovat mm. intiaanipäällikkö Sitting Bull, kuurosokea kirjailija ja luennoitsija Helen Keller, jazz-laulaja Billie Holiday ja taiteilija, arkkitehti Maya Lin, joka suunnitteli Vietnamin veteraanien muistomerkin  ja kansalaisoikeuksien muistomerkin. 

"Have I told you how important it is to honor others' sacrifices?" 

Presidenttiehdokas Donald Trump herätti juuri paheksuntaa puhuttuaan epäkunnioittavsti Irakin sodassa kaatuneen kapteenin Humayun Khanin pakistanilaistaustaisista vanhemmista Khizr ja Ghazala Khanista - viitaten halveksuen heidän islamin uskoonsa. Tämä ehdokas ei kunnioita toisten uhrauksia. 

Suomen Kuvalehden nro 28 kansikuva

Voi miksei Obama voi hakea kolmatta kertaa presidentiksi!

Obaman kirja korostaa ihmisissä olevaa potentiaalia. 
Se kuvastaa amerikkalaisen lastenkasvatuksen periaatetta, lapsen vahvuuksien esiin nostamista ja kehumista. 
Useampi perheineen töissä USA:ssa ollut tuttava on maininnut positiivisena asiana sen, että lapset kehuttiin koulussa päivittäin. 

Kirja korostaa myös yhteisön merkitystä. Loppurunossa Obama kertoo, miten meissä kaikissa on jotain kaikista meistä, tyttärissäkin on kaikkien hyvien ihmisten ominaisuuksia ja heidän on tulevaisuus.

Have I told you that they are all a part of you?
Have I told you that you are one of them, 
and that you are the future?
And have I told you that I love you?

Alun omistus on vaimolle Michellelle, jonka lannistumaton rakkaus ja terve järki ovat ravinneet päivittäin kahta niin ihanaa tytärtä. Suomennettuna tämä kuulostaa makeilevalta, mutta ei englanniksi. Amerikan englannissahan ovella lähtiessä huudeltu "I love you!" on suomeksi "Heippa!".
Kuvittaja Loren Long omistaa kirjan kahdelle pojalleen.

Obama on presidenttinä enää muutaman kuukauden. Hän itki eräässä puheessaan sitä, ettei saanut muutosta aselakeihin. On uskomatonta, että suuri osa amerikkalaisista uskoo raskaasti aseistettuna kulkemisen estävän väkivaltaa.
Nyt on sitten presidentin virkaan hakemassa Hillary Clinton ja Donald Trump. Kun Obama ei voi olla ehdokkaana, olisin halunnut Bernie Sandersin. Mutta USA:sta ei saa eurooppalaista valtiota, ei sitten millään, kuten ei näemmä Turkistakaan. 

Alan kuulla tai kuvitella epäileviä ääniä lukijoiden joukossa, huomautuksia amerikkalaisesta pateettisuudesta ja ultrapositiivisuudesta, joka ei ole aitoa. Minä olen kokenut sen aitona. 
Joku voi ajatella niin päin, että suomalainen vakavuus, tietty kaurismäkeläisyys, on niin kummallista, että s e n on pakko olla feikkiä. Think about it! Onhan nyt tehty ne Matti-kirjatkin, Finnish Nightmares. 

Itse olen joskus positiivisena ihmisenä kokenut, että pitäisi olla negatiivinen ja kaikkea epäilevä käydäkseen fiksusta ihmisestä. Luottavainen asenne on noloa sinisilmäisyyttä. Olen monesti kysellyt mielessäni samaa mitä Pekka Sauri teoksessaan Ratkaisemattomien kysymysten kirja:
Miksi pessimismi on älykkäämpää kuin optimismi? Lapsemme saattavat kysyä meiltä tätäkin. 

Lopuksi kirjan alkuruno, jonkalainen meidän kaikkien pitäisi muistaa esittää säännöllisesti rakkaillemme. 

Have I told you lately how wonderful you are?
How the sound of your feet
running from afar
brings dancing rhythms to my day?
How you laugh
and sunshine spills into the room?

 Dreams from My Father 1995 ja The Audacity of Hope 2006