Sieluni hymyjä

Onnellinen muovailija pari kesää sitten

Blogeissa on menossa  haastekirjoittelu, jossa kerrotaan sellaisista asioista, jotka tekevät kirjoittajan onnelliseksi. Voi kertoa muutamasta tai monesta, pienistä tai suurista asioista. Haasteen liikkeelle laittaneen Iltatähden syttyessä -blogia kirjoittavan Pearl Coverin tekstissä on mainittu, että onnea tuottavia asioita voi mainita viisi tai vaikka sataviisi.

Sain haasteen Kaisa Reetalta, joka oli kuullut kiurun liverryksen ja nauranut monta kertaa ja Leenalta, joka on onnellinen keskittyessään maalaamaan toisten taiteen harrastajien kanssa.

Olen käynyt lukemassa muidenkin kirjoituksia. Voi miten me olemme erilaisia! Ja mikä rikkaus se erilaisuus onkaan. Tässähän tulikin jo minun ensimmäinen onnen aiheeni: toiset ihmiset ja heidän erilaisuutensa. 

Olen tyytyväinen elämääni. Olen tyytyväinen siihen, että siinä on ollut ääriä: vaikeuksia ja onnistumisia, alakuloa ja iloa, lamaannusta ja innostusta. Nykyään olen enimmäkseen tasaisen iloinen.
Syviä onnellisuuden hetkiä, sellaisia joissa kokee tyyneyttä ja rauhaa, ei voi olla koko ajan. Niitä olen kokenut mm. luonnossa ja taide-elämyksistä, pieni vauva sylissä ja kun olen löytänyt yhteyden toiseen ihmiseen.  

Kuuntelen lähes 500-vuotiasta Isoa Puuta
Pyhä-Häkin  kansallispuistossa

Oma perheeni on jatkuva ja pysyvä ilon aihe. Sekä mieheni että poikamme ja heidän perheidensä jäsenet lukevat ja kirjoittavat. Meillä on aina keskusteltavaa.
Olen iloinen siskoistani.
Olen iloinen uusista sukulaisista, joita olemme saaneet poikien avioliiittojen kautta.
Olen iloinen vanhoista ystävistäni, sydänystävistä, joihin yhteys säilyy, vaikka ei niin usein tavatakaan.
Olen iloinen kirjoituskurssini ihmisistä ja idearikkaasta ohjaajasta Ritvasta.
Olen iloinen pilatesryhmän tutuiksi tulleista naisista ja reippaasta vetäjästämme Marjosta.
Olen iloinen Tyttökullat-ryhmästämme, käymme silloin tällöin yhdessä lounastamassa ja päivittämässä kuulumisia. 
Olen iloinen kerrostalomme tuttavista. Keppijumppa tyrehtyi, mutta voimmehan me jutella muutoin pihassa tavatessa. 
On hyvä olla kouvolalain ja myllykoskelain eli mylsäläin - ja maapallolain. 
On virkistävää, että meille Suomeen tulee uussuomalaisia. Saamme uusia näkökulmia asioihin ja ehkä tautiperimämme  paranee.  Eräs ystäväni (terveiset Leenalle Rixuun!) muistuttaa aina, että perinteinen ruumiinrakenteemme (Mma Ramotswelta lainattu mainio termi) voisi myös hyötyä muutoksesta.

Jokapäiväisiin ilon aiheisiini kuuluvat ehdottomasti blogien kautta saadut ystävät. Joskus syntyy pitkä, innostava pohdiskelu jossain ja joskus taas jossain toisaalla. 
Olen käynyt paljon Juha Saari kirjoittaa -blogissa. Juha on kirjoittanut inspiroitumisesta onnellistumisena täällä ja on luvannut kirjoittaa myös uuden kirjoituksen onnellisuudesta.  

Isot veljet ihmeen äärellä 1983,
kun pienin pääsi keskolasta kotiin

Äsken kävin kävelyllä. Iloitsin puron solinasta, lintujen laulusta, Kymijoen rantojen kauneudesta ja ajatuksistani. Katselin tikan pontevaa naputusta. Minulla on rikas sisäinen elämä. Nolottaa sanoa näin, mutta totta se on.

Olen tyytyväinen siihen, että olen karaistunut elämässäni ja saanut vahvat geenit ja hyvän mallin suhtautumisessa vaikeuksiin. 

Kun isäni ryöstettiin lähes yhdeksänkymppisenä vanhuksena, uhkaillen ja häpäisten, hän ei vauhkoontunut. Sisareni soitti, että nyt on kuule tapahtunut kauheita ja antoi puhelimen isälle. Tämä sanoi ujosti ja huvittuneella äänellä:"Mut on ny sitte ryästettyki." Ryöstön aikana nulikat (isän termi) olivat sitoneet isän kädet, mätkineet häntä tyynyllä, vetäneet housut alas etsiessään suulin ja auton avaimia, kuristaneet isääni vyöllä kaulasta, uhanneet sähköpiiskalla ja ilkkuneet: "Eikös äijä pelkää." Ja mitä oli sanonut  isäni: "Kyllä mä poijat peloon tiärän. Olen mä ollu Vuasalmellaki." Oikeudessa isäni ei vaatinut mitään kivusta ja särystä, vaan sanoi, ettei niillä kuitenkaan mitään ole ja: "Ei mulle kuinkaan käyny." Tästä oli juttuja lehdissäkin. Sain vasta niistä tietää kaikki yksityiskohdat.

Myös isän pahasti reuman runtelema sisko suhtautui vaikeuksiinsa urheasti. Kun isä kuoli ennen häntä, hän totesi:"Ranssi meni, vaikka mun se olis kuulunu mennä, ko mulla on pääki enää pystys vaan rauran avulla."

Nämä ovat voimaannuttavia muistoja. 

Eräs iso hymyn aihe on terveydenhoito. 

Välillä minun on pitänyt tehdä lenkki yksityisen kautta päästäkseni hoitoon, kun yleisellä puolen on tulkittu väärin tai säästetty, mutta itsepäisenä, änkiottona tyyppinä olen osannut luovia ja päässyt kuin päässytkin niin lonkka- kuin peukalonivelten leikkauksiin. Työterveyslääkärin mukaan olin liian nuori lonkkapotilaaksi, nilkutin muuten vain, ja omalääkärin mukaan luultavasti liian vanha korjauttamaan tuhoutuneita käsiniveliäni toimintakelpoisiksi. Parin viikon päästä korjataan oikea käsi, yleisellä puolen yksityisen käsikirurgin lähetteellä. Kaiken huipuksi kroonistuvasta yskästäkin piti tehdä syrjähyppy yksityiselle keuhkolääkärille, joka ei väheksynyt tupakoimattoman tupakkiyskää, vaan osasi määrätä tepsivät astmalääkkeet ja jatkoseurannan taas yleiselle puolen.

Voi, nyt tuli krymppyjä, vaikka piti olla hymyjä. Olen siis hyvin terve, kiitos terveydenhoidon!

Tämä neuvoksi teille, joilla on huolta terveydestä. Käykää hakemassa vauhtia yksityiseltä terveysasemalta. 

Ponteva kuopus

Pikkuhymyjä vielä, hymynkareita:

- kirjastot

- elokuvakerhomme Anjalankosken  Opistokino

- elokuvateatterit

- kulttuuritapahtumat

- televisio-ohjelmat

- kauniit vaatteet

- matkat, kaupunkilomat ja rantalomat

- se että paikallisesta vaateliikkeestä löytyi ompelija, joka tekee proteesitaskun yksirintaiselle mihin tahansa hemaiseviin liiveihin 

- se että hiukseni kasvavat huimaa kyytiä ja ovat kauniit harmaina

- pastaruuat ja vahva kahvi

- suklaa ja hyvät kahvileivät

- aamuinen sanomalehtien luku

- aikakauslehdet

- päiväunet kirja mahan päällä

- eläkkeellä olo - kunnon loma vihdoin

- muistot opettajan työstä 

Rakkaus, sieluni hymyistä tärkein!

Äitini ja minä kotipihassa 1950

Ai niin, pitäisi vielä haastaa toisia. Juhan olen jo haastanut, hänen uusin kirjoituksensa onnellisesta vanhemmuudesta löytyy tästä. No, miten olisi Petra siellä Izmirissä, jossa on jo kesä ja Sannabanana aussien maassa? Kaikki muutkin  - vaikka teitä ei olisi hoksattu vielä houkutella tähän  - kirjoittakaa onnellisuudesta. Se lisää onnea!