 |
| Meidän mökin ope-patsas viime syksynä ensilumen aikaan. Kuva: Ume |
Koska molemmat elokuvat, joita tässä tarkastelen, tapahtuvat koulumaailmassa ja molemmissa on työlleen omistautunut opettaja, niin tämä valokuva meidän mökiltä sopii alkukuvaksi aika hyvin.
STEVE
Uusi brittielokuva Steve on katsottavissa vain Netflixissä. Sitä näytettiin pari viikkoa muutamassa suuressa kaupungissa USA:ssa ja Englannissa ennen kuin se siirtyi vain suoratoistona katsottavaksi.
Näin on käynyt monelle muullekin tasokkaalle elokuvalle. On harmi, jos elokuvateattereihin jäävät vain keskinkertaiset elokuvat ja suoratoistojätit ostavat parhaat. Tämä ohjaa ihmisiä katsomaan elokuvat omilta laitteiltaan ja elokuvateatterit vähenevät entisestään.
Miksi kaikki pitää tehdä kotona? Minä haluaisin käydä elokuvissa.
Steven on ohjannut Tim Mielants ja se perustuu käsikirjoittaja Max Porterin pienoisromaaniin Shy. Elokuvan ensiesitys oli Toronton filmifestivaaleilla tänä vuonna.
Pääosan vaikeista taustoista tulevien oppilaiden sisäoppilaitoksen/koulukodin rehtorina tekee koskettavasti Cillian Murphy.
Opettajat ovat helisemässä aggressiivisten teinien kaitsijoina. Kaiken lisäksi kouluun saapuu filmiryhmä tekemään ohjelmaa näistä nuorista ja heidän opettajistaan. Ilmeisesti koulu on edistyksellinen menetelmissään ja huolenpidossaan. Sen mainitaan noudattavan suomalaista mallia. (Jaahas!)
Oppilas, josta uupunut rehtori Steve on erityisen huolissaan, on ahdistunut Shy, jota näyttelee Jay Lucurgo. Katsoja pelkää molempien puolesta, eikä suotta.
Kun rehtori lopulta pääsee kivaan kotiinsa aamulla, sisäoppilaitoksessahan on oltava myös yövalvonta, tuntuu, että siirrymme aivan eri maailmaan. Vaimo on lähtemässä töihin ja iloiset lapset kouluihinsa.
Ikimaailmassa rehtori ei pystyisi kuvaamaan ulkopuoliselle millaista katastrofien torjuntaa hänen työnsä on.
Elokuvassa on koomisetkin hetkensä. Kun kaaospäivän - sama kuin muutkin päivät - keskelle pyrähtää myös paikallinen poliitikko tyhjine puheineen, niin Shyn kysymys hänelle on kuin balsamia haavoihin myös rehtorille ja muulle henkilökunnalle. Ovatko poliitikot syntymästään asti tuollaisia, noin pönttöjä?
KUOLLEIDEN RUNOILIJOIDEN SEURA
Tämä vuonna 1989 valmistunut ja televisiossa aiemminkin näytetty elokuva oli muutama päivä sitten jollain tv-kanavista ja löytyy ainakin Yle Areenasta.
Elokuva tapahtuu sisäoppilaitoksessa kuten Steve, mutta on miljööltään ja ajankohdaltaan aivan erilainen. Nyt ollaan rikkaitten perheitten pojille suunnitellussa brittiläistä public schoolia jäljittelevässä oppilaitoksessa USA:n itärannikolla 1950-luvulla.
Koulussa perinne ja totteleminen ovat tärkeimpiä arvoja, mutta mitä tapahtuu, kun kouluun astelee uusi opettaja, joka haluaa kasvattaa pojat ajattelemaan omilla aivoillaan, arvostamaan runoutta ja vapautta ja tätä hetkeä, jolloin he ovat nuoria ja elossa?
Pojat ovat toteuttamassa ankarien isiensä toiveita. Kaikkein tärkeintä on valmistuminen hyväpalkkaiseen ammattiin ja mitään turhaa kuten taiteita ei saa harrastaa edes vapaa-ajalla.
Steven dramaattiset hetket tapahtuivat yhden vuorokauden aikana, Kuolleiden runoilijoiden seurassa pojat ehtivät kiintyä opettajaansa ja vaalia haaveitaan pitempään, lähes lukukauden verran.
Opettaja John Keatingin roolin näyttelee mieleenjäävästi Robin Williams.
Poikien joukossa on tulevia ansioituneita näyttelijöitä, esim. Ethan Hawke, joka esittää aran Todd Andersonin roolin.
Elokuva on saanut alkunsa käsikirjoittaja Tom Schulmanin omista muistoista. Mietin, että hän saattaisi olla juuri elokuvan oikeudentuntoinen Todd, jolla moraali voittaa hetkeksi arkuuden.
Ohjaaja on muitakin menestyselokuvia ohjannut Peter Weir.
Kun katson Kuolleiden runoilijoiden seuraa mietin, miten tarpeellinen pysähtyneitä käsityksiä ravisteleva nuorisoliike USA:ssa olikaan.
John Keatingin kaltaisia ihmisiä pidettiin syystäkin lietsojina ahtaasti ajattelevissa piireissä. "Captain, my captain", pojat kutsuivat Walt Whitmania toistaen opettajaansa ja innostuivat tämän "carpe diem, sieze the day" -ajatuksesta. Heissä jäi itämään kapinan siemen, jota heidän kohtaamansa vastarinnan vuoksi vasta heidän lapsensa pääsivät enemmän toteuttamaan.
Nykyään korostetaan "ole oma itsesi" -ajatusta, mutta se, sekään, ei näytä tekevän onnelliseksi, vaan tuottaa monelle eksyneisyyden tunnetta.
Opettajainkoulutuslaitoksissa pitäisi katsoa nämä molemmat elokuvat ja kouluissa oppilaille näyttää varsinkin tämä jälkimmäinen, koska Steven maailman he tietävät ja se on masentava.
Kuolleiden runoilijoiden seura virkistää, innoittaa ja tuo elämänmyönteisyydellään toivoa. Se pukkaa elämään: tartu hetkeen, tämä on sinun elämäsi!
Vielä tulee mieleen yksi opettajan uraa suunnitteleville suositeltava elokuva. Bhutaniin sijoittuva Koulu maailman laidalla.
Alun kuvassa on mieheni lahjaksi saama moottorisahalla tehty veistos. Olimme muuttamassa Kuhmosta 23 vuoden jälkeen. Pieni seiskaluokkalainen kantoi karhuveistoksen kouluun, ojensi sen miehelleni ja sanoi: "Kun sä nyt muutat sinne, sinne... niin me aateltiin antaa tämä sulle." Veistos on kulkenut mukanamme jo 25 vuotta.
Se oli ensin meillä olohuoneessa, mutta veimme sen sitten mökille.
Voi, mitkä koululeikit tämän lempeän hahmon inspiroimina onkaan leikitty! Oppilaina on olleet nuo linnut, pehmolelut, Maiju-mummi (=minä) ja lapsi.
"Sivistys ja ilo" on tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemana.
Minä toteutan teemaa täällä kotimaisemissa käymällä lapsenlapsen kanssa taidemuseossa, Pomppumaailmassa ja katsomassa elokuvan Ella ja kaverit.
Iloiset terveiset messuilijoille!
