Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenkulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenkulttuuri. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. lokakuuta 2025

Kaksi hyvää elokuvaa kotisohvalta katsottuna

 

Meidän mökin ope-patsas viime syksynä
ensilumen aikaan. Kuva: Ume



Koska molemmat elokuvat, joita tässä tarkastelen, tapahtuvat koulumaailmassa ja molemmissa on työlleen omistautunut opettaja, niin tämä valokuva meidän mökiltä sopii alkukuvaksi aika hyvin.
 

STEVE

Uusi brittielokuva Steve on katsottavissa vain Netflixissä. Sitä näytettiin pari viikkoa muutamassa suuressa kaupungissa USA:ssa ja Englannissa 
ennen kuin se siirtyi vain suoratoistona katsottavaksi. 
Näin on käynyt monelle muullekin tasokkaalle elokuvalle. On harmi, jos elokuvateattereihin jäävät vain keskinkertaiset elokuvat ja suoratoistojätit ostavat parhaat. Tämä ohjaa ihmisiä katsomaan elokuvat omilta laitteiltaan ja elokuvateatterit vähenevät entisestään.
Miksi kaikki pitää tehdä kotona? Minä haluaisin käydä elokuvissa.

Steven on ohjannut Tim Mielants ja se perustuu käsikirjoittaja Max Porterin pienoisromaaniin Shy. Elokuvan ensiesitys oli Toronton filmifestivaaleilla tänä vuonna.
Pääosan vaikeista taustoista tulevien oppilaiden sisäoppilaitoksen/koulukodin rehtorina tekee koskettavasti Cillian Murphy.
Opettajat ovat helisemässä aggressiivisten teinien kaitsijoina. Kaiken lisäksi kouluun saapuu filmiryhmä tekemään ohjelmaa näistä nuorista ja heidän opettajistaan. Ilmeisesti koulu on edistyksellinen menetelmissään ja huolenpidossaan. Sen mainitaan noudattavan suomalaista mallia. (Jaahas!)
Oppilas, josta uupunut rehtori Steve on erityisen huolissaan, on ahdistunut Shy, jota näyttelee Jay Lucurgo. Katsoja pelkää molempien puolesta, eikä suotta. 

Kun rehtori lopulta pääsee kivaan kotiinsa aamulla, sisäoppilaitoksessahan on oltava myös yövalvonta, tuntuu, että siirrymme aivan eri maailmaan. Vaimo on lähtemässä töihin ja iloiset lapset kouluihinsa.
Ikimaailmassa rehtori ei pystyisi kuvaamaan ulkopuoliselle millaista katastrofien torjuntaa hänen työnsä on.  

Elokuvassa on koomisetkin hetkensä. Kun kaaospäivän - sama kuin muutkin päivät - keskelle pyrähtää myös paikallinen poliitikko tyhjine puheineen, niin Shyn kysymys hänelle on kuin balsamia haavoihin myös rehtorille ja muulle henkilökunnalle. Ovatko poliitikot syntymästään asti tuollaisia, noin pönttöjä?  

KUOLLEIDEN RUNOILIJOIDEN SEURA

Tämä vuonna 1989 valmistunut ja televisiossa aiemminkin näytetty elokuva oli muutama päivä sitten jollain tv-kanavista ja löytyy ainakin Yle Areenasta.

Elokuva tapahtuu sisäoppilaitoksessa kuten Steve, mutta on miljööltään ja ajankohdaltaan aivan erilainen. Nyt ollaan rikkaitten perheitten pojille suunnitellussa brittiläistä public schoolia jäljittelevässä oppilaitoksessa USA:n itärannikolla 1950-luvulla. 

Koulussa perinne ja totteleminen ovat tärkeimpiä arvoja, mutta mitä tapahtuu, kun kouluun astelee uusi opettaja, joka haluaa kasvattaa pojat ajattelemaan omilla aivoillaan, arvostamaan runoutta ja vapautta ja tätä hetkeä, jolloin he ovat nuoria ja elossa?
Pojat ovat toteuttamassa ankarien isiensä toiveita. Kaikkein tärkeintä on valmistuminen hyväpalkkaiseen ammattiin ja mitään turhaa kuten taiteita ei saa harrastaa edes vapaa-ajalla.

Steven dramaattiset hetket tapahtuivat yhden vuorokauden aikana, Kuolleiden runoilijoiden seurassa pojat ehtivät kiintyä opettajaansa ja vaalia haaveitaan pitempään, lähes lukukauden verran. 

Opettaja John Keatingin roolin näyttelee mieleenjäävästi Robin Williams
Poikien joukossa on tulevia ansioituneita näyttelijöitä, esim. Ethan Hawke, joka esittää aran Todd Andersonin roolin. 
Elokuva on saanut alkunsa käsikirjoittaja Tom Schulmanin omista muistoista. Mietin, että hän saattaisi olla juuri elokuvan oikeudentuntoinen Todd, jolla moraali voittaa hetkeksi arkuuden.
Ohjaaja on muitakin menestyselokuvia ohjannut Peter Weir.

Kun katson Kuolleiden runoilijoiden seuraa mietin, miten tarpeellinen pysähtyneitä käsityksiä ravisteleva nuorisoliike USA:ssa olikaan. 
John Keatingin kaltaisia ihmisiä pidettiin syystäkin lietsojina ahtaasti ajattelevissa piireissä. "Captain, my captain", pojat kutsuivat Walt Whitmania toistaen opettajaansa ja innostuivat tämän "carpe diem, sieze the day" -ajatuksesta. Heissä jäi itämään kapinan siemen, jota heidän kohtaamansa vastarinnan vuoksi vasta heidän lapsensa pääsivät enemmän toteuttamaan. 
Nykyään korostetaan "ole oma itsesi" -ajatusta, mutta se, sekään, ei näytä tekevän onnelliseksi, vaan tuottaa monelle eksyneisyyden tunnetta.      

Opettajainkoulutuslaitoksissa pitäisi katsoa nämä molemmat elokuvat ja kouluissa oppilaille näyttää varsinkin tämä jälkimmäinen, koska Steven maailman he tietävät ja se on masentava.
Kuolleiden runoilijoiden seura virkistää, innoittaa ja tuo elämänmyönteisyydellään toivoa. Se pukkaa elämään: tartu hetkeen, tämä on sinun elämäsi!

Vielä tulee mieleen yksi opettajan uraa suunnitteleville suositeltava elokuva. Bhutaniin sijoittuva Koulu maailman laidalla.  
  

Alun kuvassa on mieheni lahjaksi saama moottorisahalla tehty veistos. Olimme muuttamassa Kuhmosta 23 vuoden jälkeen. Pieni seiskaluokkalainen kantoi karhuveistoksen kouluun, ojensi sen miehelleni ja sanoi: "Kun sä nyt muutat sinne, sinne... niin me aateltiin antaa tämä sulle." Veistos on kulkenut mukanamme jo 25 vuotta. 
Se oli ensin meillä olohuoneessa, mutta veimme sen sitten mökille.
Voi, mitkä koululeikit tämän lempeän hahmon inspiroimina onkaan leikitty! Oppilaina on olleet nuo linnut, pehmolelut, Maiju-mummi (=minä) ja lapsi.

"Sivistys ja ilo" on tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemana. 
Minä toteutan teemaa täällä kotimaisemissa käymällä lapsenlapsen kanssa taidemuseossa, Pomppumaailmassa ja katsomassa elokuvan Ella ja kaverit.
Iloiset terveiset messuilijoille! 


perjantai 7. kesäkuuta 2024

"Tuhat vajalikku asja" ja muuta Tartossa koettua



Valitsin juttuni nimeksi tarttolaisen sekalaista tavaraa myyvän kaupan nimen, tuhat tarpeellista tavaraa. 

Kauppa sijaitsi aivan Dorpat-hotellimme vieressä osana maalaistoria, josta jotkut suomalaismatkailijat näyttivät ostavan tuliaisiksi Suomeen mm. erikoisempia pensaita ja kukkia. Kaupassa oli hyviä ortopedisia pohjallisia, ihan yhtä hyviä kuin suutarin juuri minun jalkaani muotoilemat ja kymmenen kertaa kalliimmat pohjalliset. Ostin myös suloisia palasaippuoita, Suomesta kun saa nykyään lähinnä vain nestemäisiä.

Tartto on yksi tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Tapahtumia on runsaasti. Meidän reissumme aikana oli Suudlev Tartu, Suuteleva Tartto. 




Raatihuoneentorilla esitettiin parin päivän ajan ennen pääkonserttia parhaita euroviisukappaleita koko Euroviisujen historian ajalta. En ollut muistanutkaan, miten kauniita lauluja oli mennävuosina. Ne toimivat kivana lounasmusiikkina, kun Tartossa, kuten meilläkin, kesä tuli yllättäen jo toukokuun puolivälissä ja saattoi syödä ulkopöydissä. 
Hevoskastanja, omenapuu, tuomi, kirsikkapuu ja syreeni, kaikki olivat juuri puhjenneet kukkaan. 
Odottelimme jonkin aikaa ilmaisen ulkoilmakonsertin pääesiintyjää Conchita Wurstia (Euroviisu-voitto 2014, Rise Like a Phoenix), mutta emme jaksaneet seistä, vaan lähdimme kävelemään joen rantaan ja katselemaan ihmisiä.




Suutelevat ylioppilaat -patsas, Suudlevad tudengid, on Raatihuoneentorin keskipiste. Nyt se oli  esiintymislavan sisällä aika ajoin kauniisti valaistuna ja jopa sadetta tehosteenaan. Patsaan taustana on tarina rakastuneista opiskelijoista, jotka suutelivat sateessa ukkosilmalla toivoen, että juuri se ihana hetki jatkuisi ikuisesti, ja niinpä salama iski heihin ja he jäivät siihen hetkeensä kivipatsaiksi. 




Lauantaina oli ilmainen pääsy kaikkiin museoihin, ja lelumuseolla, Tartu Mänguasjamuuseum, oli juhlavuosi, 30 vuotta. Kaupungin läpi kulki iso kulkue, joka julisti lastenkulttuurin tärkeyttä. Kulkueessa oli tuttuja satuhahmoja, kärjessä Intiaanipäällikkö. Suomessa tätä hahmoa ei tietenkään voisi olla, koska tietyt nipottavat tahot syyttäisivät juhlijoita kulttuurisesta omimisesta. 




Kävimme järjestetyllä sightseeing-ajelulla inspiroivan Reet-oppaan johdolla. Reetillä oli kiva stand up -koomikon tyyli vitsailla neuvostoajan systeemeistä, niin ettei heti tajunnutkaan. Syytä katkeraan huumoriin tarttolaisilla kyllä onkin, kaupunki oli täysin suljettuna muulta maailmalta 50 vuotta, koska siellä oli sotilastukikohta lentokenttineen.



Supilinnin taloja



Supilinn, oikealla hammashoitola


Tarton kaupunginosat ovat moninaisia. Kannatti mennä opastetulle kierrokselle, koska siellä sai niin paljon tietoa.     
Karlova on maailman isoimpia puujugend-tyylin kaupunginosia. Alueella on noin 400 puutaloa ja useita tunnelmallisia vanhoja kahviloita alkuperäisessä 1800-luvun asussaan. 
Tammelinnan kaupunginosassa on toinen toistaan kauniimpia, eri tyyleillä rakennettuja taloja isoine puutarhoineen, osa funkkista, osa jugendia ja osa Heimat-tyyliä. Moninaisuus viehättää.
Supilinn on entinen työläiskaupunginosa. Nykyään alueella on kivaa katutaidetta. 

Tartto on Tallinnan jälkeen Viron toiseksi suurin kaupunki ja tunnettu kulttuurikaupunki. 
Tarton yliopisto on perustettu jo 1632. Siellä on nykyään noin 10 000 opiskelijaa, joista tuhat ulkomailta, Suomesta parisataa.
Kävimme monissa museoissa ja Vanemuine-teatterissa katsomassa modernin sovituksen baletista Romeo ja Julia. Minä olisin kaivannut hieman enemmän perinteistä balettia, mutta esitys oli kyllä kiinnostava näinkin.   
Tietenkin kävimme kirjastossa ja kirjakaupoissa. 
Tavarataloissa oli kirjojen kierrätyspisteitä. 

Tasuta raamatud = Ilmaisia kirjoja

Pieni, kiva kohtaaminen Emajoen uimarannan liepeiltä. Kaksi pikkupoikaa tappeli kiivaasti haukkuen tosiaan venäjäksi. Miehessäni heräsi sovittelija ja hän meni toppuuttelemaan poikia viroksi. Pojat lopettivat heti ja toinen ojensi kyynelehtien vääntyneitä uimalasejaan, vaihtoi kielensä viroksi ja selitti itkunsa seasta: "Tegi mu prillid katki."
Emajõgi antaa kaupungille tunnelmallista joenrantatunnelmaa. Tartto olisi paljon tylsempi kaupunki ilman sitä. 




Hauskassa tornitalossa on kahdessa alimmassa kerroksessa 
toimisto- ja liiketiloja ja ylemmissä kerroksissa 85 asuntoa.

.
Varo vihaista varista!
Kunpa ongelmat olisivat aina tämän kokoisia.



Kavitieteellisen puutarhan laitamilla, kuva: Ume



Repalereunainen tulppaani kasvieteellisestä puutarhasta
Kuva: Ume


Juttusilla Oscar Wilden ja Eduard Vilden kanssa
Patsaan tekijä on T. Kirsipuu 1999


Tämmöinen kuvakimara Tartosta sekä jotain, mitä muistan Reetin kertoneen. 
Innostuin Baltian kaupungeista, seuraavana ehkä Riika joskus syksyllä.  


Mikä on taiteen ja viihteen rajaviiva?

Osallistuin eilen Tuusulanjärven kirjailijasymposiumiin , avoimeen yleisötapahtumaan, joka järjestettiin vasta toisen kerran, mutta veti pal...