Ville Rannan kynästä, elämäkerrallista ja yhteiskunnallista

 

Ville Ranta on kansainvälisesti tunnettu sarjakuvapiirtäjä ja Suomessa tunnettu myös pilapiirtäjänä. Hän on piirtänyt yhteiskunnallisia pilakuvia ainakin Demokraattiin, Kirkko & Kaupunki -lehteen, Iltalehteen ja nettiin. 

Joku raja on vuodelta 2012. Sarjakuviin erikoistunut toimittaja ja tietokirjailija Ville Hänninen on toimittanut kirjan ja kirjoittanut siihen valaisevan esipuheen Politiikan paluu pilapiirroksiin. Hänninen toteaa, että poliittinen pilapiirros voi Suomessa huonosti vuosikymmenten ajan. Puoluepoliittiset lehdet kuolivat, puoluepolitikointi laimeni muutoinkin ja näytti siltä, että Kari Suomalaisen suuruus jätti muut varjoonsa vielä hänen kuolemansa jälkeenkin.
Ville Ranta herätti keskustelua terävyydellään jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän noudatti ranskalaista perinnettä, jonka mukaan pilapiirroksessa saa ja pitää pilailla ja herätellä ihmisiä olemalla ilkeä ja kohtuuton. Hänen Kaltio-lehden verkkosivulle vuonna 2006 piirtämänsä kuva Muhammad, pelko ja sananvapaus johti päätoimittajan erottamiseen. 
Kun 2000-luvun alku vielä näytti siltä, ettei kukaan närkästy mistään ja on vaikea pilkata kun ei loukkaannuta, niin 2010-luvulla kaikki muuttui. Hänninen kiteyttää muutoksen näin: "Sen sijaan nyky-Suomi onkin täynnä pikku prinsessoja, jotka vahtaavat kellon ympäri lehtiä, internetiä ja televisiota siltä varalta, että niistä löytyisi paheksuttavaa." 
Närkästysyhteiskunnassa kohuja päästetään kommentoimaan asiantuntemattomat ihmiset, ja kohu, ellei suorastaan moraalinen paniikki, syntyy hyvin helposti mistä vain. 
Tähän ilmapiiriin pilapiirtäjän on hyvä iskeä. 

Ranta kuvaa pilapiirroksissaan usein ennakkoluuloja ja tekopyhyyttä.
Joku raja -kokoelmassa on neljä näkökulmaa aikaamme: miehen kriisi, uskon kriisi, politiikan kriisi ja järjen kriisi. 
Kansikuva kuuluu järjen ja politiikan kriisin piiriin. 

Pari kuvaa miehen kriisistä, jälkimmäisessä muutakin:

Uskon kriisin kuvissa on herkkuja kirkon pyrkimyksestä mielistellä maallistunutta porukkaa. Osaan kuvista on lisätty teksti, mikä on paikallaan, niin pian kohut unohtuvat. Eräässäkin kuvassa on elämän iloista nauttimaan yllyttävien vapaa-ajattelijoiden jengi iskulauseineen 'Jumalaa tuskin on olemassa' ja heitä vastassa paremmaksi pistänyt Oulun seurakuntayhtymä, joka otti nuorisokampanjansa logoksi kirkkoveneen.  Vanhoillislestadiolainen liike ja Päivi Räsänen Raamattu-viittauksineen ovat antaneet paljon materiaalia Rannalle.

Kaikki ehkä muistavat Iltalehden vuoden 2011 joulukortin, jossa Timo Soini joulupukkina toivottaa hyvää joulua kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiville ja hänen tonttulaumansa jatkaa toivottamalla kaikille muille paskaa joulua. Yksi tonttu uhoaa, että teidät saisi ampua ja kaksi murisee, että nuo muut voisi myös lähettää pois Suomesta. 

Rannan kuville on tyypillistä, että hän iskee joka puolelle, kaikkiin kupliin. Sehän onkin hyvälle pilapiirtäjälle tärkeä ominaisuus.
 
Vielä yksi Rannan kuva, joka ei ole tästä kokoelmasta. Olen kopioinut sen jostain lehtikuvasta tai netistä.  Lisään sen, koska se on mielestäni niin hyvä. 

Rannan uusin teos Kuinka valloitin Ranskan on hauska itseironinen, omaelämäkerrallinen satiiri suomalaisesta sarjakuvapiirtäjästä yrittämässä suuren sarjakuvamaan Ranskan markkinoille. 
Gallian kukot lupaavat, mutta eivät pidä sanaansa kuten suomipojat. "Vilöö" yrittää useamman kerran tavoitella isoja kirjakustantamoja, mutta joutuu tyytymään pieneen. Ranskan kielen kanssakin on vaikeuksia.

Ranta on kuvannut nuoruuden hyväuskoisuuden ja haaveilun hyvin. 

Kirjan alussa tekijä selvittää tapahtumien paikkansapitävyyttä näin:
"Tämän kirjan yhtäläisyydet todellisiin
henkilöihin ja todellisin tapahtumiin
ovat satunnaisia sikäli, että todellisuus
on pahempi ja sitä on paljon enemmän."  

Todettakoon, että Rannan lähes koko tuotanto on käännetty ranskaksi ja hän on ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvapiirtäjänä saanut Ranskan kansallisen ansioritarikunnan (Ordre national du Mérite) ritarimerkin. Hän pitää myös ranskankielistä sarjakuvablogia Ville veut être francais.

Porsaita äidin oomme kaikki, sikamaisia juttuja, aikamme ja aikansa ilmiöitä

Sikajuttu 1

Amerikan uuden presidentin käyttäytymistä ja tekoja seuratessa mieleeni on tullut paitsi Richard Scarryn kuvakirjan Eipäs Possu niin myös George Orwellin vuonna 1945 julkaisema satiiri Animal Farm, Eläinten vallankumous. 

Vallankumous alkaa siitä, kun eläimet käyvät tyytymättömiksi kohteluunsa ja elinoloihinsa isäntänsä huonosti hoitamalla maatilalla, kaappaavat tilan ja päättävät hoitaa kaiken eri tavalla, reilusti. Asiat sujuvat aluksi hyvin. Tilalla raadetaan yhteiseksi hyväksi noudattaen seitsemää eettistä sääntöä.  
Vähitellen tilanne muuttuu. Eläinten joukosta nousevat siat hallitsemaan ja kaikkiin sääntöihin tulee lisäys, joka nostaa heidät erityisasemaan. Seitsemäs ja tärkein sääntö oli alunperin muodossa Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta lisäyksen kanssa se kuuluu: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Korruptoituminen on muuttanut siat samanlaisiksi kuin ne, joita vastaan noustiin. 

Voiko tasa-arvoisesta olla vertailumuotoja, tasa-arvoisempi, tasa-arvoisin? Olen sinun kanssasi tasa-arvoinen tai sitten en ole. Entä alternative truths? Vaihtoehtoisissa totuuksissa varmaan voi. Niissä valtiolla voi olla myös tavoitteenaan 'rauhaa voiman kautta' ja 'väkivallalla rauhaan'.

Orwellilla oli satiirisessa allegoriassaan mallina luultavasti Neuvostoliitto, mutta tarina sopii mihin tahansa diktatuuriin. 
Tällä hetkellä se tuntuu dystooppiselta varoitukselta länsimaille, erityisesti USA:lle. 

Vain oudossa Nurinkurin-maailmassa myötätuntoisuus on negatiivinen piirre. Tällaisessa maailamssa rakennetaan muureja erottamaan meitä ja muita, ja ihmisiä merestä pelastavia järjestöjä pilkataan kiittämisen sijaan. 
Eräs suomalainen poliitikko kutsui juuri pakolaisten meripelastustoimia meritaksipalveluksi. 
Kun arvot kääntyvät nurinpäin, niin johtajaksi voidaan nostaa ihminen, jonka toimia seurataan pelolla.

Alkukuvan lastenkirjan Eipäs Possu kampittaa toisia minkä ehtii. 
  


Sikajuttu 2

Selasin Maarit Tyrkön vuonna 1993 toimittamaa kirjaa, johon hän on haastatellut Kari Suomalaista. Kirjan nimi on Vanhenemisen taito ja sen kuvituksena on Suomalaisen pilakuvia.

Olen nauranut kippurassa tuota Karin Lippe-vaimonsa muisteluista piirtämää kuvaa lasten leikeistä. 

Kari Suomalainen oli Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjänä vuosina 1950 - 1991. Neljäkymmentä vuotta, joka päivä uusi oivaltava  kuva! Hän oli vanhanaikainen asenteiltaan, konservatiivi ja sovinisti. Naisista "miesten hommissa" hän toteaa: 
Sellainenkin on nykyään muotia, että johtoon pitää valita nainen. Saattaa tapahtua, että naiset istuvat kesällä hallituksessa, kun miehet eivät viitsi olla helteellä hommissa. Silloin kaikki muut miehet tuntevat alitajuisesti, että eihän me saada olla edes ministereitä. Ja naiset tunkevat papeiksi ja poliiseiksi ja sotilaiksi ja tuomareiksi, niin että pitää tilkitä seinät, kun niitä mönkii joka raosta. Suomi on pudonnut naistensarjaan. 

....
Pienipäinen olento, jolla on pikkupojan ääni, ei voi olla oikea pappi, poliisi tai sotilas. 

En muista, miten tällaiset tekstit koettiin aikanaan, kieli poskessa kirjoitettuahan tämä on, ja tänä päivänä luettuna pelkästään hauska.

Sikajuttu 3

Voiko tästä edes kirjoittaa? No, olihan se päivälehdissäkin. Muutama päivä sitten uutisoitiin erään humalaisen miehen tunkeutuneen jo toistamiseen sikalaan ja "antautuneen sialle". Mikä sanavalinta! Minusta tuo kyllä kuulostaa eläimeen sekaantumiselta ja eläinrääkkäykseltä. Vai oliko sikalassa ehkä kaksintaistelu, jossa mies hävisi ja antautui! Voi voi, niin pieni on sian liikkumatila tehosikalassa, aidat pitkin molempia kylkiä, ettei siitä taida olla vastustajaksi.

En halua mollata tässä kirjoituksessani miehiä enkä naisia. Enkä sikoja. Kunhan pallottelen asioilla, joita olen miettinyt ja joiden kaikkien yhteydessä esiintyy sika ja ihminen.

Olen nähnyt myös Animal Farm -kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jossa kauhistuttavin hetki on se, kun jo pitkään sääntöjä mielivaltaisesti pienen hovinsa kanssa 'vaihtoehtoisiksi totuuksiksi' muokannut diktaattori, Napoleon-niminen karju, nousee kahdelle jalalle ja alkaa muuttua kasvoiltaan. Piirteet vellovat ja vääntyilevät, kunnes siasta on tullut ihminen.

Juice! Juicella tämä on toisin päin, 'ihminen on sitä mitä hän syö'. Tämä on se tuttu radikaalimpi joululaulu, mutta sopii kuunneltavaksi milloin vain ja varsinkin tämän sikakimarani lopuksi. Animaation on laatinut Unelma Sirpa-Leena.

3.2. lisättyä
Hyvänen aika, onko Orwellin Animal Farm ohjekirjana Romanian hallituksen jäsenillä! Korruptio on paha - paitsi ei virkamiehillä, jotka voivat harrastaa sitä summasta, joka on lähes yhdeksänkertaisesti kansalaisten vuotuinen keskipalkka. 
All animals are equal but some animals are more equal than others.
Voisin tehdä tänne aamun uutiset luettuani lisäyksen varmaan joka päivä. 
What is up! Mikä meitä - ihmiskuntaa - vaivaa?

17.2. lisättyä
Kävin muuttamassa kirjoitukseni rakennetta vähän selkeämmäksi. Jälkikäteen ei postauksia pitäisi muutella, mutta tämä on jäänyt vaivaamaan, ja vaivaa kyllä edelleen. Taisin haukata liian ison palan, kun yritin mahduttaa samaan juttuun diktatuurit, populismin, feminismin, eläinten oikeudet, ihmisen osana eläinkuntaa ja koitin velä olla leppoisan hauskakin.