Mielikuvituksesta ja kirjoittamisesta

 

Lakiasaari, Myllykoski, syksy 2023

Keräilin Helsingin kirjamessuilta pinon mielenkiintoisia, vähälevikkisiä kulttuuri- ja mielipidelehtiä, kuten teen aina messuilla käydessäni.

Kulttuurivihkoissa nro 1/2023 on kiinnostavia artikkeleita mielikuvituksesta ja sen voimasta. 

Emmi Itäranta pohtii mielikuvituksen ja todellisuuden vuorovaikutusta Juho Narsakan haastattelemana artikkelissa Maailmojen ja tulevaisuuksien kuvittelija.

"Ajattelen mielikuvituksen ja meidän aineellisen todellisuutemme olevan saman asian jatkumoa. Aineellinen todellisuus on mielikuvituksen rakennusaine, koska emme kirjoita fiktiota tai tee luovaa työtä tyhjiössä, vaan ammennamme kaikesta ympärillämme. Aivan yhtälailla mielikuvitus on aineellisen todellisuuden rakennusaine. Kaikki mitä olemme tänne ikinä tehneet on ensin pitänyt voida kuvitella jossakin muodossa. Mielikuvitus ja meidän aineellinen todellisuutemme ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään."

Pentti Stranius on kirjoittanut samaan lehteen esseen Kirjallisuus, elokuva ja mielikuvitus.
Otsikossa ei ole mainittu musiikkia, jonka Stranius myös mainitsee yhtenä tärkeänä kuvittelun areenana. Kuva on olemassa aina ennen sanaa ja kuvan sanoittaminen vaatii ponnistelua, joka on sekä vaativaa että tuottaa mielihyvää. Kaiken yksinäisen taiteen tekemisen motiivina on kohtaaminen, mistä usein puhutaan samastumisena.

Ilman lukemista ei ole syntynyt yhtään kirjailijaa, ei edes yhtään enemmän tai vähemmän viisasta ajattelijaa. Lukeminen on, elokuvaohjaaja Aleksandr Sokurovia mukaillen, älyllisen ihmiselämän kaikkein inhimillisin ja keskeisin akti. Lukeminen on myös olemisen yksinäisin hetki, itsetutkistelun ydinkokemus, mistä kaikki ajattelu lähtee: pysähtyminen.

Nämä molemmat kirjoitukset kiehtovat minua ja houkuttavat pohtimaan lisää.
Kuvittelu ei todellakaan synny tyhjiössä. On mestarikuvittelijoita, jotka ovat kuvitelleet ihmisten matkustamisen ilmassa paljon ennen lentokoneita tai internetin kaltaisen yhteisön syntymisen lankapuhelimen aikaan, mutta hekin ovat ryhtyneet kuvittelemaan uutta olemassaolevien faktojen pohjalta.

Pikkulasten sanotaan voivan kuvitella mitä tahansa, mutta se ei pidä paikkaansa. Heidän kuvittelunsa on aikaansa ja jo opittuihin asioihin sidottua, vaikka onkin aikuisten kuvittelua rajattomampaa ja villimpää, koska opittuja faktoja on niin vähän. Pieni lapsi ei ihmettelisi vaikka äiti tai isä nousisi ilmaan. Hän on nähnyt elollisia olentoja ilmassa eikä hän ole vielä oppinut ihmisen rajoja. Itselleenkin hän saattaa kuvitella mahtiominaisuuksia, joista valitettavasti pitää myöhemmin luopua, kun rajat tarkentuvat. 
Aikuisesta on ihanaa kuunnella puheliasta lasta, joka sanoittaa mielikuvituksessa näkemäänsä. 

Ehkä luovien alojen ihmiset ovat säilyttäneet lapsuuden aikaista kuvittelun taitoaan keskimääräistä enemmän ja pitävät sitä yllä työssään. Kuvittelukin on taitolaji, jota pitää harjoittaa, samoin muistelu, joka liittyy kuvittelun taitoon.

Lakiasaari, Myllykoski, syksy 2023

Luen aina kiinnostuneena, mitä HS:n kirjallisuuspalkintofinalistit vastaavat kysymykseen Miksi kirjoitat. 

Hannu Paloniemi (romaani Lumiluolapoika) vastaa näin: 
Nuorena poikana hengitys pakahtui kun lauseet nousivat mielikuvituksesta voimakkaina kuin rukous. Tunne on yhä sama. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa, maailmassa jossa kaikki on mahdollista.  

Elina Sallinen (runokokoelma Kehät): 
Se tuntuu välttämättömältä. Kirjoittaminen on jatkuvaa esiin piirtämistä, alituista kielen hakeutumista suhteessa havaintoon tai kokemukseen, suhteessa siihen, että jotakin on tai voisi olla. Kieli on myös itsessään kiehtovaa, sen rytmi ja sanojen painovoimat. Minua lohduttaa kielen taipumus kaiuttaa mukanaan ruumiillisia tuntoja, jälkiä toisista hetkistä ja ehdotuksia maailmasuhteesta. Tämä pätee sekä kirjoittamiseen että lukemiseen. 

Koivusaaren puisto, Myllykoski, syksy 2023

PS
Olisko kirjojen suosio nousussa - kuitenkin? Minulla on kymmenen päivän kirppisbisnes menossa ja yllätyksekseni k i r j a t ovat menneet kaupaksi todella hyvin. 
No, mitä nyt muuta voisi tehdä kuin lukea tässä pimeydessä! Kuvani ovat lokakuulta, jolloin aurinko vielä paistoi välillä kirkkaastikin. 
Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua ja lukutuokioita blogissa vieraileville!

Lapsi: homo sapiens, ludens, ingeniosus et curiosus

Keskusteluja automatkoilta, osallistujina Pikkuveli 5v ja Mummi auton takapenkillä sekä vähemmässä määrin Isoveli 8v ja Vaari etupenkillä.

Pikkuveli: Onko nyt illansuu?
Mummi: Kyllä, nyt on itse asiassa juuri se.
Pikkuveli: Äitipupu on väsy. Se nukkuu tosi nopeesti, yks kaks kol, nel ... se nukkuu pupujen maailman minuutissa, itse asiassa. Se on nopeempi kuin ihmisten minuutti. Mitä se itse asiassa tarkoittaa?
Mummi: Ootappas, miten minä sen oikein selittäisin...
Pikkuveli: Kun minä olin pieni enkä vielä keskikokoinen, niin minä en tienny, mitä suunnilleen tarkoittaa. Jos on kuusi, niin suunnilleen on viisi tai seitsemän, eiks ni Mummi?
Mummi: Kyllä, ja voi sanoa myös suurin piirtein.
Vaari: Tai noin. 

Pikkuveli: Onko kananugetit tehty oikeesta kanasta?
Mummi: On , juu, hmyh, hmm...
Isoveli: Rasse sanoi, että niihin laitetaan kaikkia nahkaa ja semmosta huonoo.
Vaari: Se on ihan hyvä, että käytetään kaikki eläimen osat, niin ennen vanhaankin tehtiin maalaistaloissa.
Mummi: Hmm.

Pikkuveli: Kaikki mun kummitukset tykkää tosi paljon eläimistä.
Mummi: Mitkä niitten kummitusten nimet on?
Pikkuveli: Ookoo ja Koo-Oo. Ja Eltžiem, ja sitten on myös Rosvoli ja Vinkuli ja Kivi. Vielä on Salakummitus, mutta se on melkein aina piilossa.
Mummi: Onko ne täällä meidän mukana autossa?
Pikkuveli: On tietysti. Ne on aina minun selässä, (katsoo Mummia ovelasti) paitsi yksi meni sinun  sisälle,  Eltziem. Ja Salakummitus on ulkona. Se on paljon nopeempi kuin auto, se on jo mennyt maapallon ympäri. Ookoo on minun paras kaveri, se pelaa aina. Koo-Oo on rakentaja. Eltžiem osaa taikoa vaikka mitä.
Mummi: No, mitäs se Rosvoli tekee?
Pikkuveli: Se laittaa ruokaa. Ja Vinkuli leikkii aina minun kanssa.
Isoveli (isovelimäisesti): Mitäs Kivi tekee?
Pikkuveli: Se rakentaa kivestä.

Pikkuveli: Kummitusten kielellä Skain on 'Kiitos paljon' ja Snous kitos on 'Nou, kiitos'.
Antee on 'Anteeks'.

Pikkuveli: Oletko sinä Mummi silloin 140, kun minä olen 80-vuotias?
Mummi: Laskit ihan oikein. Minä haluan kovasti elää silloin. Minä olen niin elämänhaluinen, että voi olla, että elänkin.
Pikkuveli: Minä toivon, että sinä elät silloin.

Pikkuveli (äkäisenä): Mummi, sinä puhuit mun päälle. Nyt minä en muista enää sitä asiaa.
Mummi: Mutta ethän sinä ole puhunut vähään aikaan mitään - ihme ja kumma!
Isoveli ja Vaari: Hah -hah-haa. Heh-heh-hee!
Mummi (sovitellen): Hei pikkuinen, minä taisin puhua sinun ajatusten päälle.
Pikkuveli (hyväntahtoisesti): En ole pieni vaan keskikokoinen!
Pikkuveli: Ai, nyt minä muistan. Saanko puheenvuoron? Mitä tarkottaa ottaa ilo irti?

Pikkuveli: Mitä sä kirjotat? Kirjotatko sä mitä minä sanon?
Mummi: Ei kun tuli vain mieleen, mitä kaupasta pitää ostaa.

Loppukaneetti
Mentulan miehillä on ollut monilla mielikuvituskavereita.
Pikkuveljen Vaarilla oli Sonnin perhe. Hän oli tuijottanut jossain kahvikekkereillä ikkunasta pellon reunaan ja ilmoittanut, että Sonnitkin ovat tuolla tulossa kylään. Hänen äitinsä nolostui ja yritti nopeasti puhua jotain päälle. Siihen aikaan ei ymmärretty lapsen mielikuvitusta. Vaari oli myös ollut pitkään serkkunsa Liisa, nuori nainen, johon hän oli rakastunut koko pienellä pojansydämellään. Hän ei ollut edes reagoinut, kun häntä puhuteltiin omalla nimellään.. 
Pikkuveljen sedällä, isänsä pikkuveljellä, oli kaksi mielikuvitusystävää, Horna ja Pääkkösen Mervi. Emme ymmärtäneet, mistä nämä ystävät ilmestyivät. Isotveljet nauroivat ja puhuivat hornantuutista, johon pieni totesi, että juuri siellä Horna asuu, Tuutissaan.