Fernando Pessoa ja Persoonat

Kaukana itsestäni itsessäni kulkeudun
erilleen siitä joka olen:
Varjo ja liike josta muodostun.
(Fernando Pessoa)

Portugalilainen Fernando Pessoa (1888 -1935) on 1900-luvun tunnetuimpia ja erikoisimpia eurooppalaisia runoilijoita.
Hän hankki elantonsa kääntämällä kauppaliikkeitten ulkomaankirjeitä ja kirjoitti paljon erilaisia tekstejä runoista ja kirjallisuusarvosteluista horoskooppeihin. Hän julkaisi runoja sekä omalla nimellään että kolmen heteronyymin kautta, joita hän kutsui Persooniksi. Nämä kolme hahmoa, Alberto Caeiro da Silva, Álvaro de Campos ja Ricardo Reis kirjoittivat kukin omalla tyylillään ja kritisoivat toisiaan julkisuudessa, Álvaro de Campos tuli jopa sotkemaan Pessoan platonista rakkaussuhdetta kirjeillään. 
Pessoan minuudessa oli näkyvissä dissosiatiivisuutta jo lapsena ja kaiken kaikkiaan hänellä oli kymmeniä persoonia ilmentämässä minuutensa eri osia, jotkut niistä lähellä Pessoan persoonaa, jotkut ei.

En minä aina ole sama siinä mitä sanon ja kirjoitan.
Muutun, mutta en muutu paljon.
Kukkien väri ei ole sama auringossa
kuin pilven kulkiessa yli
tai kun yö saapuu
ja kukat ovat varjon värisiä.
Mutta joka katsoo tarkkaan näkee että ne ovat samat kukat.
Sen takia, kun en näytä pitävän yhtä itseni kanssa,
katsokaa minua tarkkaan:
jos olin kääntymässä oikeaan,
nyt käännyn vasempaan,
mutta aina olen sama itseni ja seison samoilla jaloillani -
Aina sama, kiitos taivaalle ja maalle
ja valppaille silmilleni ja korvilleni
ja sieluni kirkkaalle yksinkertaisuudelle...
(Alberto Caeiro da Silva)

Pessoa julkaisi eläessään kirjan muodossa vain yhden niteen sonetteja ja vuotta ennen kuolemaansa runoelman Mensagem (Viestejä), mutta lähipiirin tiedossa oli, että hänellä oli laaja julkaisematon tuotanto järjestettynä isossa matka-arkussa. Siellä olivat eri pinoissa omat runot, Persoonien runot ja laaja kokoelma pienproosaa nimellä Livro do desassosego (Levottomuuden kirja), jonka tekijäksi Pessoa oli merkinnyt Bernardo Soaresin. Soares on tutkijoiden mukaan tavallinen pseudonyymi, ei minuuden osa kuten nuo kolme Persoonaa tai aivoihmistä, jolla nimellä suomentaja Pentti Saaritsa myös heitä kutsuu runokirjassa En minä aina ole sama. Tämä kirja on yksi monista, joita matka-arkun paketeista on koottu. 

Alan tuntea itseni. Minua ei ole.
Olen välimatka siitä mikä haluan olla siihen

                                                   mitä muut minusta tekivät,
tai puolet siitä välimatkasta, sillä onhan myös elämä...
Se minä loppujen lopuksi olen...
Sammuta valo, sulje ovi ja lakkaa läpsyttämästä
                                                        tohveleitasi käytävässä.
Jää minä yksin huoneeseen oman itseni suureen rauhaan.
Se on halpa maailmankaikkeus.

(Álvaro de Campos)

Kiinnostuin niin paljon Pessoasta, että lainasin useamman kirjan kirjastosta. Katsokaa noita nimiä! 
En minä aina ole sama, Minusta minussa on ainakin kaksi, Minussa on monta - vielä on hakematta Minä se olen.
Huomasin pitkässä listassa Pessoa-kirjallisuutta myös José Saramagon romaanin Ricardo Reisin viimeinen vuosi. Runoilija Pessoa on kuollut, mutta hänen alter egonsa Ricardo Reis elää ja seuraa Pessoan jalanjälkiä yksinäisenä Lissabonissa. Kirja kertoo Euroopasta ja Lissabonista vuonna 1936 ja sitä on pidetty yhtenä Saramagon parhaista teoksista.

Ollaksesi suuri, ole kokonainen: älä mitään
          itsessäsi liioittele äläkä sulje pois.
Ole täydesti joka asiassa. Pane kaikki mitä olet
          pienimpäänkin mitä teet.
niin kuin koko kuukin mahtuu joka lampeen
          koska se loistaa korkealta.
(Ricardo Reis)

Oma muistini ei ole mitään, ja tunnen
         että se joka olen ja se joka olin
         ovat eri unia. 
(Ricardo Reis)

Laura Gustafsson, Pohja (Mielenterveysviikko)

Laura Gustafsson kertoo kirjansa alussa pyrkineensä kirjoittamaan niin rehellisen kirjan kuin suinkin  osaa ja näyttämään itsensä täysin kaunistelemattomassa valossa. Pohja on siis "knausgårdilainen" autofiktiivinen romaani omasta elämästä.

Minäkertoja esittelee itsensä lukuina: paino, pituus, arvet, hiusten juurikasvun pituus, sukupuolipartnereiden määrä. 
Sitten hän alkaa kertoa surullista tarinaa, jossa masentunut nuori nainen yrittää päästä selvyyteen siitä, miksi on niin kauan antanut käyttää itseään hyväksi, varsinkin seksuaalisesti.

Söin e-pillereitä, joten ihoni oli valkea ja virheetön. Annoin ihmisten tyhjentää itsensä minuun ja kävin vähän väliä Meilahden sukupuolitautien polilla testeissä. Hoitohenkilökunta käski hankkimaan vakituisen suhteen tai opettelemaan kumin käyttöä.

Nainen ei syytä ketään häilyvästä, promiskuiteettisesta käyttäytymisestään. Hän on ollut jostain syystä helppo uhri, asettunut jo lapsuuden leikeissä kauriiksi ja antanut kaverin olla metsästäjä. Hän ryhtyy suhteisiin miesten kanssa, mutta pelkää sitoutua. Hän jättää hyviä miehiä juuri kun suhde olisi vakiintumassa ja asunnosta tulossa koti. Hän kutsuu lapsen kanssa kotiaan "äidin asunnoksi". Hän kyselee, kärsii ja etsii vastauksia.

Vapaus, ainoa, jota ikinä seurasin, istuutuu keittiöjakkaralle. Se ei kysy, mitä minulle kuuluu, minun on kerrottava itse. Teeskenneltävä kuvittelevani, että sitä kiinnostaa.

Ei tässä ole mitään kivaa ja vapautunutta, uutta tyttö-voima-löytyy-kolmekymmentäkolmevuotiaana feminististä itsenäisyyttä. Ei lainkaan voimaannnuttavaa emansipaatiota. Ei mitään "katsokaa häntä, hän toteuttaa naiseuttaan noin vailla rajoja, sepä vasta nykyaikaa.

Nainen jumaloi sellaisia naishahmoja, jotka hänen jo yläasteiässä löytämänsä feministiliikkeen mielestä ovat täysin vääriä ja itsetunnolle vahingollisia. Hän teeskentelee olevansa samaa mieltä ja hylkäävänsä epäjumalattarensa, mutta karkaa sitten vähän väliä tälläytymään heidän kaltaisikseen nukeiksi ja hiippailee yöelämään, jossa häntä ohjailevat katastrofimaisin tuloksin kaksi sivupersoonaa, kihertävä Heppatyttö ja tarmokas Pirjo.  

Nainen hehkuu ja panikoi vuorotellen. Hänen häiriönsä on ohjautunut jo varhain syömiseen. Ongelma on tietenkin jossain muualla. Hän ei tavoita sitä. Hän on välillä jo lähellä tärkeää oivallusta, sitä että voisi rakastaa itseään ilman laihdutuspyrkimystäkin, voisi luottaa olevansa kaunis ja rakastettava, mutta sitten taas pelko voittaa ja syömisen hallinta nousee itseoikeutetulle jalustalleen, tärkeimmäksi.  

§  "Mikä on sinun elämäsi musta aukko? Mikä sinua vetää kohti itsetuhoa? Syytä ei ole, "Jotkut ihmiset kätkevät traumaattisen muiston tosi syvälle." En minä, olen pinnallinen.
§  Ei. Usko nyt.
§  Jos sattuisit olemaan henkilö, joka traumatisoi minut lapsena, ole hyvä ja ota yhteyttä, niin pääsen pois tästä helvetistä. 

Pidän kovasti Pohjasta, kuten olen pitänyt myös Gustafssonilta aiemmin lukemistani Huorasadusta ja Anomaliasta, varsinkin Anomaliasta. 

Pidän tämän romaanin kielestä huikeine vertauskuvineen. Pidän myös sen rakenteesta, jossa on paljon erilaisia aineksia, juonellisen kerronnan ohessa syömishäiriön pykälälista, esseetyyppisiä pohdintoja ja "ruumiinavausselostus".  

Meillä eurooppalaisilla on oikeus halumme kohteisiin, kirjoitamme niin lakiimme. Kutsumme patologista imperialismiamme maailmanhistoriaksi. Olemme voitokkaita poikkeusyksilöitä, ekspansiivisia. Se on evoluutiota. 

Kallo avattu. Toksiset fantasiat kasvaneet kiinni aivokudokseeen. Pitkälle edennyt puoliautomatisoitunut itsetuhomekanismi, aktiivinen. Melankolinen kysta vasemmassa aivolohkossa, lähetty laboratorioon.

Avattu torso. Rintalastan alla auennut pohjaton tyhjyys, johon avustaja huolimattomuuttaan pudotti välineitä. Lähetetty hakemaan uusia. 

Pidän Gustafssonin huumorista. Tässä kirjassa sitä voi kutsua itseironiaksikin. 
Kirje psykiatrille yliviivattuine kohtineen on liikuttava ja koominen. 
Ruumiinavauksesta laitetaan kuvia Instagramiin hashtag prettywoman ja poistetaan samantien, avustaja anoo siirtoa uusin tehtäviin, eikä kukaan - jostain syystä, mistähän - halua hänen paikalleen.

Kun aihe on surullinen ja vakava, niin huumori keventää tekstin helpommin sulateltavaan muotoon ja saa lukijan pitämään kertojasta. 
Minä pidän, ja koen kirjaa lukiessani samaistumisen tunteita, vaikka elämänkulkuni ei olekaan ollut samanlainen kuin kirjan kertojalla. 

Vielä on mainittava, että kirjan nainen uskoo rakkauteen pelastavana voimana, joka tulee katkaisemaan hänen nuken unensa ja tekee hänestä esineen sijasta kokijan ja että kohtaus lapsen kanssa kirjan lopussa, pikkuinen isänsä ja äitinsä välissä liikuttuneena hänelle osoitetusta rakkaudesta, on ylivoimaisen kaunis. Lainaan sitä tulevan äitienpäivän kirjoituksessani.  

Kirjan alussa on omistuskirjoitus Kiitos rakkaille. 

Siinä on myös lainaus Leonard Cohenilta:
Some girls wander by mistake 
into the mess that scalpels make

------------------

Tällä viikolla blogeissa kirjoitetaan mielenterveysaiheista. Idean pisti alulle Suketus (klik). 
Tämä olkoon ensimmäinen kirjoitukseni tästä aiheesta. Katsotaan, tuleeko muuta. 

Lisäys 24.11. 

HUOM! Laura Gustafsson on tänä iltana TV 1:n Perjantai-ohjelmassa, klo 21. 
Ohjelman aihena on rakkaus ja mustasukkaisuus, ja sehän löytyy myöhemmin myös Yle Areenasta.